MIKÄ SIINÄ RYHMÄLIIKUNNASSA VIEHÄTTÄÄ?

Voin kuvitella, että joku joka ei harrasta jumpissa käymistä, voi ihmetellä miten joku suhtautuu tähän treenimuotoon niin intohimoisesti. En mäkään ehkä ymmärtäisi jos joku blogaisi sulkapallosta ja ylistäisi sitä maasta taivaisiin. 😀 Ei siis ole varmaan jäänyt epäselväksi, että teen työtäni suurella intohimolla ja esimerkiksi nyt joululomien jälkeen oli niin mahtavaa kun pääsi taas ohjaamaan. Joskus pienet tauot tekee oikeesti hyvää ja niiden jälkeen on taas ihan eri fiilis ohjata ja treenata.

Pitkäaikaiset lukijat varmasti muistaa, että blogi oli alunperin treeniblogi, joka painottui ryhmäliikuntaan. Ainon tarinoita treenaamisesta, eli jumppaamisesta. Nykyään näistä tulee kirjoiteltua hieman harvemmin, sillä isosta lukijakunnasta kuitenkin vain murto-osaa kiinnostaa vain yksittäinen aihe, jonka vuoksi koen itsellekkin mielekkäämmäksi ja helpommaksi kirjoitella paljon muustakin treenistä. Lisäksi tuntuu, että oon kirjoittanut jumpista jo kaiken mahdollisen, haha! 🙂

image11

Parhaimmillaan ryhmäliikunta voi siis olla suuri intohimo. Jotain mitä fanittaa ja odottaa, oli sitten jumppaaja tai ohjaaja. Tämä on varmasti siinä mielessä erikoinen ammatti, että moni ohjaaja suhtautuu työhön isolla rakkaudella, jota tehtäis ilman palkkaakin. Ohjauksia pohditaan joka kulmasta ja jälkeenpäin mietitään, että miten se nyt sitten omasta mielestä meni. Huonosti mennyt ohjaus voi harmittaa mielessä vielä pitkään ja onnistuneista seteistä saa sellaisen euforian, jolla elää monta viikkoa. Ohjaan tunteja joka päivä, useamman kerralla, joten mulla on tähän tietty rutiini, enkä ehkä ruodi jokaista ohjausta jälkeenpäin, mutta kuitenkin niihin tulee laitettua yksi jos toinenkin ajatus viikon aikana.

Jumppaajan näkökulmasta voi olla hassua, että ohjausta mietitään niin syvälle. Eikö se ole vaan sitä, että tekee edessä ja sanoo mitä tulee seuraavaksi? Ohjaus voi olla myös edellä mainittua, mutta myös paaaaaljon enemmän. Sitä on hyvin vaikea selittää sanoilla, mitä kaikkea tulee ottaa ohjatessa huomioon, tai miten esimerkiksi erittelee onnistuneen ja huonommin menneen ohjauksen.

Asiakkaana sitä ehkä huomaa, että joskus oli tunti kun ei tarvinut katsoa kelloon kertaakaan, oli helppo pysyä mukana vaikeissa koreografioissa tai tunnin jälkeen on muuten vaan tosi hyvä fiilis. Joskus taas treeni voi olla puuduttavan tylsää, tuntuu ettei tunti lopu ikinä ja koko sali meni epärytmissä eri suuntiin. Usein tällaiset asiat ovat ohjaajan käsissä. Jokaisella ohjaajalla tulisi olla perusasiat kunnossa, eli se että osaa ylipäätään ohjata musiikin rytmiin ennakoiden ja oma teknillinen tekeminen on hyvää. Kun perusasiat ovat kunnossa, lähdetään viilailemaan muita asioita. Ja se lista on yllättävän pitkä. Tunnilla viihtymiseen vaikuttaa tietysti myös se, mistä asiakas tykkää ja mitä priorisoi eniten. Tämän vuoksi ei voi sanoa, että joku ohjaaja on parempi kuin toinen, sillä jokaiselle löytyy jotain. Toki tietyt jutut miellyttävät suurinta osaa asiakkaista, mutta sitten pienillä asioilla voi olla merkitystä, joku ärsyttää ja joku ihastuttaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

<3

Koskaan ei ole valmis, sillä aina on osa-alueita joissa voi kehittyä. Yhtäkkiä sitä huomaa menneensä eteenpäin jossain jutussa, tai kun uskaltaa muuttaa omia tuttuja kaavoja, voi huomata että ne toimiikin paremmin kuin entiset. Ongelma on ehkä yleisesti jämähtäminen, eli jäädään siihen samaan juttuun mitä on tehty jo 10 vuotta, eikä haluta ajatella että omassa tekemisessä olisi kehitettävää. Ajat muuttuu, trendit muuttuu ja tieto lisääntyy, sitä täytyy vaan yrittää pysyä mukana ja pitää mieli avoinna.

Mikä siinä jumpassa sitten viehättää? Oma vastaus on se tunne, mikä tulee kun hyvä musiikki ja liike yhdistyy, tunnelma, yhdessä tekeminen, onnistuminen ja kehittyminen. Ja onhan se siistiä kun salillinen jengiä tekee mitä käsken. 😉 Mulle musiikki on todella suuressa roolissa ja jos esimerkiksi musiikki on liian hiljaa, fiilis putoo. Pystyn hakea fiilistä hyvin erilaisista musiikkityyleistä, mutta onhan se tietysti ihan mahtavaa kun on huikee kappale ja sitä saa tykittää menemään niin kovaa kun kropasta lähtee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Löytyykö sieltä ruudun takaa vielä jumppafriikkejä vai ovatko kaikki muuttaneet muihin blogeihin lukemaan? 😀

PS. Olen lähdössä huomenna aamulla 6:00 Blogimatkalle Leville ja näin ollen poissa töistä pe-su, mun perjantain ja lauantain tunneilla on siis tuuraajat. Harmittaa, kun on mennyt niin monta viikonloppua ohi, mutta onneksi tässä on koko kevät aikaa vielä jumpata! 🙂


JUMPPAFRIIKKI ON AINA JUMPPAFRIIKKI

Moikka! Tämä viikko on ollut täynnä kiirettä ja stressiä. Miten sitä aina sattuukin niin, että kaikki asiat pakkautuvat samaan ajankohtaan. Työkiireiden lisäksi mielessä on siintänyt reissu Italiaan. Sunnuntaina siis vietellään siskon häitä ja ollaankin parhaillaan ajelemassa Helsinkiä kohti. Huomenna aamulla lähtee lento Roomaan ja voin kertoa, että on ollut pientä stressiä ilmassa, kun täytyy miettiä mitä kaikkea tarvitsee häitä varten ja siihen päälle vielä tavalliset pakkailut. Jäädään siis häiden jälkeen lomailemaan muutamaksi päiväksi ja kotiin palataan ensi viikon torstaina.

On toki ihanaa lähteä reissuun ja lomalle, mutta kieltämättä harmittaa ajankohta, sillä uudet Les Millsit vaihtuivat tällä viikolla ja just kun on päässyt ohjelmien makuun tuleekin viikon paussi. Työkaverit pitivät mua pöpinä kun harmittelin, että joudun lähteä viikoksi pois. 😀 Kuten otsikkokin kertoo, jumppafriikki on aina jumppafriikki!

_MG_8291

Tällä viikolla on siis tullut opeteltua attack, combat ja steppi. Sitä ei varmaan normijumppari tajua kuinka paljon aikaa voi mennä noiden ohjelmien opetteluun, mutta siis paljon. Itse opettelen ohjelman aina samana päivänä kun ohjaan ja koko päivä meneekin aina nenä koneessa kiinni ja välillä olkkarissa pomppien. Opettelu on myös psyykkisesti aika raskasta kun pitää yrittää sisäistää paljon uutta yhden päivän aikana ja siihen vielä itse fyysinen suoritus päälle. Ohjelmien oppimisnopeus vaihtelee hieman ja esimerkiksi tällä kertaa steppi oli todella helppo oppia, kun taas combattiin meni hieman enemmän aikaa ja kertailua.

Näin ensiohjaamisen jälkeen, ohjelmat tuntuu tietysti hyviltä ja vaihtelu virkistää aina. Tykkäsin Bodyattackista paljon, biisit oli suurimmaks osaks hyviä ja 9. biisissä kivasti haastetta! En muista koska olisi viimeksi syke noussut noin korkealla hyppiessä. Ohjelman alkuosa tuntui kevyemmältä ja meno vaan koveni loppua kohti.

_MG_8302

Combatin musatyyli oli aika konemaista, mutta sopii kuitenkin lajiin hyvin. Uskon, että tarvitsen muutaman ohajuksen alle, ennen kuin pääsen kokonaan sisälle tähän ohjelmaan. Ekan kokeilun perusteella todella tehokasta menoa ja mielestäni syke oli koholla ihan alusta loppuun. On myös kiva huomata että oma tekniikka kehittyy jatkuvasti ja sitä kautta liikkeet tehostuu. Combat on sellainen laji, että jos tekniikka ei ole kunnossa, se voi jopa tuntua melko helpolta ja kevyeltä. Lemppariksi taisi nousta 7, eli muay thai. Tiistain hakkaamisen jälkeen mulla on ollu koko selän lihaksisto ihan hellänä. 🙂

Tänään ohjasin stepin atleettisen version ja kuten aiemminkin mainitsin, ohjelman koreografia oli aika simppeli ja looginen. Tykkään itse melkein enemmän atleettisesta versiosta, sillä se tuntuu jotenkin sujuvammalta setiltä. Perinteisessä venkslaillaan enemmän laudan korkeuden kanssa ja edellisessä ohjelmassa myös käännettiin lautaa useempaan otteeseen. Meillä on nuo smart stepit ja niitä käytettäessä otetaan speed stepissä kaikki korokkeet pois ja sitten taas takas..Turhaa säätöä jos multa kysytään. 😀

Atleettisen version nelosbiisi oli kiva, myös vitonen ja kymppi iski meikäläiseen. Tuo kymppihän on tuttu attackin lämmittelystä suunnilleen vuosi takaperin.

Joko te olette kokeilleet uusia ohjelmia ja millaisia fiiliksiä on jäänyt mieleen?


JOS HAAVEET MUUTTUU?

Oon joskus aikasemmin kirjoitellut unelmista koskien ryhmäliikuntaa ja yleisesti työtäni. Vakkarilukijoilta ei varmaan ole jäänyt huomaamatta, että nautin kovasti ohjaamisesta. Sanoinkin eilen Riikalle, että on tosi vaikea kuvailla sanoin, miksi se on niin mahtavaa. Tietysti sitä haluaisi myös olla mahdollisimman hyvä työssä jota tekee, etenkin kun työ on itselle tärkeä. Kukapa ei haluaisi olla hyvä ammatissaan? Unelmoin joskus kouluttajan ammatista, nimenomaan Les Mills kouluttajan ammatista, sillä arvostan Les Mills konseptia sen suosion, toimivuuden ja ammattimaisuuden vuoksi. Ryhmäliikunta on nimittäin vielä sellainen ala, että ohjaajia voi olla hyvinkin paljon erilaisia ja laatuisia. Mielestäni LM-konseptiin voi luottaa!

P4190564_Fotor_Collage

Kävin muutama vuosi sitten Tukholmassa trainer bootcampissa, missä valittiin kouluttajia uuteen lajiin (born to move). Koulutus oli hyvin opettavainen, mutta tämä laji ei kyllä ollut yhtään mun juttu. Koen kuitenkin, että täytyy olla jonkinlainen intohimo asiaan, jotta pystyy olla myös uskottava. Minä ja lapset ei sitten ollutkaan niin toimiva combo, vaikka tuolla ei vielä edes lapsia ollut mukana, tuntui niiden biisien ohjaaminen lähinnä vaivaannuttavalta ja oudolta. 😀

Asia jäi siihen ja sen jälkeen onkin tapahtunut paljon. Blogi otti siivet alleen ja muuttui harrastuksesta työksi, mulla on myös päivätyöni salilla, joten en edes tiedä olisiko mulla enää aikaa uuteen hommaan. Tämä unelma siis jotenkin painui kasaan ja unohtui. Aloin myös miettiä, haluaisinko ihan oikeasti tehdä LM-kouluttajan työtä, vai olinko vaan halunnut olla kouluttaja, koska se olisi siistiä ja ”hieno status”. Kouluttajat ovat töissä hyvin monena viikonloppuna, sillä koulutukset ja happeningit tapahtuvat juuri silloin. Kaiken tämän lisäksi, on siis myös hyvin haastavaa ylipäätään saada kyseinen työ, sillä halukkaista ei ole pulaa! 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuoden alussa silmiini osui juttu, että Les Mills järjestää Superstar The One haun tänä vuonna myös suomessa. Kyseessä on siis ”idols-tyylinen” haku, jossa haetaan yhtä superstara ohjaajaa voittamaan koko potti! Tässä palkintona ei ole kouluttajan työ, mutta mahdollisuus haastaa itseään ja viedä osaamistaan eteenpäin. Katsoa mihin sitä oikeasti pystyy?

When competing in SUPERSTAR/THE ONE in the Nordic countries you will participate with one track in your program in front of our jury. You will be able to compete in Stockholm, Gothenburg, Helsinki, Oslo or Copenhagen during August to October. The final is in Stockholm October 10th. 

The winner of SUPERSTAR/THE ONE will win a one year sponsorship from Reebok and have the opportunity to instruct on stage during ONE LIVE, October 24th-25th. The winner is also directly qualified to the big final of the international THE ONE that will be held at ONE LIVE in Stockholm. 

Kesän lopussa on siis haku myös Helsingissä ja minä tietysti mietin, mietin ja mietin, että pitäsikö kokeilla onneaan ja viimeisenä hakupäivänä pistinkin hakemuksen menemään. En tiedä tarkalleen, miten homma toimii, mutta tapahtumassa ohjataan ilmeisesti yksi kappale etukäteen ilmoitetusta lajista, jonka jälkeen tuomaristo päättää, pääseekö jatkoon vai ei. Itse mietin stepin ja attackin välillä, mutta päädyin kuitenkin attackiin, koska se tuntuu kuitenkin eniten omalta jutulta! Voin kuvitella että jos tuonne pääsisi, tilanne tulisi olemaan outo, sillä ohjaaminen tuomaristolle tuntuu hassulta. Oletan että ohjaaminen tapahtuu myös englanniksi, joten se tuo vielä omat haasteensa hommaan. Omalla kielellä asiat tulee kuitenkin kaikista luontevimmin ulos.

Toisaalta, mulla on aika pitkä kokemus ja osaan homman, joten uskon selviytyväni myös erilaisesta tilanteesta, jos siis pääsen mukaan. Hakemuksien perusteella tehdään valinta, ketkä valitaan mukaan. Haku on sulkeutunut, joten nyt vaan ootellaan vastauksia, sillä olishan se mahtavaa!

Onko joku muu hakenut?? 🙂

kuvat: Riikka


TREENIFIILIKSISSÄ!

BOOYAAH! Uusi Bodyattack 88 korkattu tänään ja oli pakko tulla vielä raapustelemaan fiiliksiä. Tällä kertaa en tsekkaillut biisilistoja etukäteen kovin tarkasti. Mulla on ollut tapana jakaa niitä aina ennen ohjelmien vaihtumista, mutta nyt ei vaan jotenkin napannut. Pelkistä biiseistä harvoin saa mitään kuvaa aikaiseksi.

BODYATTACK 88

Track 1 – I Will Never Let You Down – Love Junkeez
Track 2 – Get Out (Classic Dance Mix) – De Grees feat. Cathy K
Track 3 – Ghost (RainDropz! Remix) – Revolva
Track 4 – Back 2 Front (Original Mix) – Joel Fletcher & Reece Low
Track 5 – Come Get It Bae – Poetry Alley
Track 6 – Wild Wild Love (RainDropz! Remix) – Stereo Slam
Track 7 – ‪#‎SELFIE‬ – Atlantic Court
Track 8 – Toca’s Miracle – Unnamed Nova
Track 9 – We Go Down – Heaven Acre
Track 10 – Lovers On The Sun (Sub Phonix Remix) – Electro Driverz
Track 11 – Superheroes – The Script

Pääsin testaamaan ohjelmaa Kimmo Jukurin opeissa jatkokoulutuksissa ja olin heti aika fiiliksissä ohjelmasta. Joskus vaatii muutaman kerran toiston, että pääsee ohjelmaan jyvälle, mutta tämä iski kyllä suurimmilta osin heti. Harvemmin kukaan nyt kirjoittaa, että olipas muuten paska tuo uusi ohjelma, sillä kyllähän uusi on aina kivaa ja erillaista edellisen jälkeen. Toinen asia on sitten se, kauanko koreoita ja musiikkeja jaksaa fiilistellä ennen kyllästymistä. Yleisesti ottaen, mä ohjaan ohjelmia n. 2 kk ja mixailen sitten yhden kuukauden. Joskus mixaan jo aiemmin ja joskus en vaihda jotain biisejä lainkaan. Kuulostelen yleensä myös asiakkaiden toiveita.

Tänään meitä oli 60 henkilöä + minä kokeilemassa uutta ohjelmaa ja meno oli sen mukaista! Opin ohjelman hyvin nopeasti, sillä jatkoissa tekeminen helpottaa aina opettelua, koska on päässyt kokeilemaan liikkeet käytännössä. Siitä huolimatta, koko tämä päivä on mennyt enemmän tai vähemmän Bodyattackin merkeissä. Oon katsellut videoo ja kuunnellut biisejä. Sanoinkin miehelle autossa, että vitsi oon ihan fiiliksissä, kun odotin niin paljon ohjaamaan pääsyä! Miettikää kuinka siistiä on oikein odottaa että pääsee töhin!! 😀

Bodyattack on muuttunut ajan kanssa enemmän atleettiseen suuntaan. Tässä ohjelmassa on esim. minimoitu erilaiset käsiliikkeet, jolloin esim. miehetkin viihtyvät paremmin mukana, kun kädet ja jalat ei mene heti ihan solmuun. Osassa biiseistä on silti mukana sitä hauskanpitoa ja koreografisuuttakin, joten mun mielestä aika kiva yhdistelmä. Lisäksi koen, että itse pystyy tuoda sitä hauskuutta ja mielenkiitoa ihan omalla ohjaamisellaankin, vaikka koreografia olisi yksinkertaisempi. Lyhyempiä formaatteja on myös muokattu, esim. 45 minuuttinen versio menee biiseillä 1,2,4,5,6,7,9,10.

DSC02383

Omasta mielestä alku on kiva. Ykkösbiisi on tosi simppeli, mutta se ei sinänsä haittaa, sillä siinä hetii keskittyä olennaiseen, eli herätellä kroppaa ja hakea pientä läpöä. Toisaalta, voi olla että parin kuukauden päästä alkaa kyllästyä tuohon biisiin sen yksinkertaisuuden vuoksi. Kakkosessa alkaakin tapahtua heti ja homma menee melko tehokkaaksi. Tunsin omankin sykkeen nousevan reippaasti, mitä ei usein tapahdu näin alussa. Toisaalta pieni jännä voi myös aiheuttaa sykkeen nousun korkeammalle. Kolmosen biisiä luukutin joskus syksyllä omilla tunneilla niin paljon, että kyllästyin. Olin siis ihan fiiliksissä biisistä ja on se nyt tauon jälkeen taas ihan ok. Kolmosessa on myös kiva koreografia.

Kaikenkaikkiaan omat lempparit näin alkuvaiheessa ovat 2,4,8 ja 9! IF WE GO DOWN, WE ALL GO DOWN TOGETHER!

Ai vitsit tämä liikunnan tuoma olo on kyllä ihan huippua! Attackin jälkeen mulla oli vielä spinning+core ja tuon setin jälkeen uni (ja ruoka!) maistuu aika hyvälle. Heräsin muuten tänään kl 12:30 päivällä (?!) Menin eilen nukkumaan 23 aikaan, enkä ole herännyt kertaakaan ennen tuota heräämistä. Ihan hämärä juttu, mutta ainakin oli energinen olo koko päivän. 🙂


UNELMIEN TÄYTTYMYS

Kerroin joulun aikoihin, että tammikuusta lähtien yritän vähentää työntekoa ja ottaa enemmän omaa aikaa. Miten suunnitelma on mennyt? Moni varmaan vähentäisi töitään mieluusti, mutta koska elantokin on hankittava, ei töistä voi ottaa vapaata ihan tuosta vaan. Itse olen painanut paria kolmea duunia samaan aikaan, vaikka mulla olisi ollut mahdollisuus ottaa rennommin jo aiemmin.

Voisin periaatteessa elää pelkästään bloggaamalla, mutta koska päivätyöni on niin kivaa, en todellakaan halua siitä luopua! Vähentää kuitenkin voin ja sen olen tehnytkin. Mitä työntekoon tulee, mielestäni olen nyt löytänyt hyvän rutiinin ja tasapainon kaikkeen, sillä koen myös, että täysin ilman aikatauluja, elämä voisi käydä tylsäksi. On siis hyvä, että on nuo jumpat kellottamassa mun päiviä. Nykyään elän  periaatteessa ammattiurheilijan elämää, ilman sitä kilpailemista. 😀

_DSC6624

Vaikka hommat ovat vähentyneet, ei aikaakaan ole ollut liiaksi. Oon pystynyt satsaamaan aika paljon omaan treenaamiseen ja kaikkeen siihen kuuluvaan. Kun kerran treenaa näin paljon ja muutenkin elää ”urheilijan elämää” eikö olisi hyvä olla jotain kunnon tavoitteita?

Viime aikoina olen törmännyt useamman kerran kyselyihin, olenko menossa fitnesskisoihin tai miksen ala harrastamaan crossfittiä? Ulkonäöllä kilpaileminen ei ole koskaan tuntunut ihan mun jutulta, vaikka tykkäänkin treenata myös ulkoisten motivaattoreiden vuoksi. Crossfit taas ei jostain syystä ole innostanut koskaan, vaikka lajissa on paljon juttuja, joita tykkään treenata ja harjoitella. 

Tällä hetkellä olen todella kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden tehdä kahta työtä, joista nautin todella paljon. Jokainen aamu tuntuu hyvältä ja sitä jopa välillä pelkää, että voiko asiat olla näin hyvin? Sanotaan että pessimisti ei pety, mutta toisaalta, miksi haaskata hyvää aikaa murhetimalla, että mitä jos jokin menee pieleen?

_DSC66600

Millaisia mun päivät sitten ovat? Sanotaanko, että jokainen päivä on erilainen. Välillä voin viettää aikaa kotona lähes koko päivän ja välillä taas olen töissä aamusta iltaa. Esimerkiksi maanantaina oli aika mukava päivä. Nukuin pitkään, heräämisen jälkeen blogihommia kahdesta kolmeen tuntia, jonka jälkeen lähdin salille tekemään omaa treeniä, sieltä kaupan kautta kotiin laittamaan ruokaa ja sitten päikkäreille. Unien jälkee palauttava kävely koiran kanssa ja siitä lähtö töihin ohjaamaan jumppia koko illaksi. Tiistaina taas vietin työpaikalla lähestulkoon koko päivän.

Bloggaaminen on melko vapaata työtä, mutta silti tämä kulkee mukana aamusta iltaan ja sitä prosessoi jatkuvasti erilaisia postausaiheita ja ideointeja päässä. Esimerkiksi viime yönä, heräsin kl. 5 kun koira halusi päästä pissalle takapihalle. Keksin siinä hereillä ollessa pari postausaihetta, jotka kirjoitin ylös ja jatkoin unia. 😀 Toisaalta kaikki blogiin liittyvä on mielestäni mukavaa ja nautin kirjoittamisesta, etenkin nyt kun saan tehdä tätä ilman kiirettä ja hosumista. On mukavaa kun päivässä on varattu riittävästi aikaa tekstien kirjoittamiseen ja toteutukseen!

Loppuun vielä mainittakoon, että vielä lukiossa ja sen jälkeen, minä olin se joka ei tiennyt yhtään mitä tulee tekemään ”isona”. Näin ne asiat kuitenkin järjestyy omalla painollaan, kun vaan seuraa omaa intuitiota ja tekee asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja joihin tuntee intohimoa!

Tulevaisuuden suunnitelmista sen verran, että suunnitelmissa on lisäkouluttautua ravitsemukseen liittyen. Siitä lisää myöhemmin!