Voin kuvitella, että joku joka ei harrasta jumpissa käymistä, voi ihmetellä miten joku suhtautuu tähän treenimuotoon niin intohimoisesti. En mäkään ehkä ymmärtäisi jos joku blogaisi sulkapallosta ja ylistäisi sitä maasta taivaisiin. 😀 Ei siis ole varmaan jäänyt epäselväksi, että teen työtäni suurella intohimolla ja esimerkiksi nyt joululomien jälkeen oli niin mahtavaa kun pääsi taas ohjaamaan. Joskus pienet tauot tekee oikeesti hyvää ja niiden jälkeen on taas ihan eri fiilis ohjata ja treenata.
Pitkäaikaiset lukijat varmasti muistaa, että blogi oli alunperin treeniblogi, joka painottui ryhmäliikuntaan. Ainon tarinoita treenaamisesta, eli jumppaamisesta. Nykyään näistä tulee kirjoiteltua hieman harvemmin, sillä isosta lukijakunnasta kuitenkin vain murto-osaa kiinnostaa vain yksittäinen aihe, jonka vuoksi koen itsellekkin mielekkäämmäksi ja helpommaksi kirjoitella paljon muustakin treenistä. Lisäksi tuntuu, että oon kirjoittanut jumpista jo kaiken mahdollisen, haha! 🙂
Parhaimmillaan ryhmäliikunta voi siis olla suuri intohimo. Jotain mitä fanittaa ja odottaa, oli sitten jumppaaja tai ohjaaja. Tämä on varmasti siinä mielessä erikoinen ammatti, että moni ohjaaja suhtautuu työhön isolla rakkaudella, jota tehtäis ilman palkkaakin. Ohjauksia pohditaan joka kulmasta ja jälkeenpäin mietitään, että miten se nyt sitten omasta mielestä meni. Huonosti mennyt ohjaus voi harmittaa mielessä vielä pitkään ja onnistuneista seteistä saa sellaisen euforian, jolla elää monta viikkoa. Ohjaan tunteja joka päivä, useamman kerralla, joten mulla on tähän tietty rutiini, enkä ehkä ruodi jokaista ohjausta jälkeenpäin, mutta kuitenkin niihin tulee laitettua yksi jos toinenkin ajatus viikon aikana.
Jumppaajan näkökulmasta voi olla hassua, että ohjausta mietitään niin syvälle. Eikö se ole vaan sitä, että tekee edessä ja sanoo mitä tulee seuraavaksi? Ohjaus voi olla myös edellä mainittua, mutta myös paaaaaljon enemmän. Sitä on hyvin vaikea selittää sanoilla, mitä kaikkea tulee ottaa ohjatessa huomioon, tai miten esimerkiksi erittelee onnistuneen ja huonommin menneen ohjauksen.
Asiakkaana sitä ehkä huomaa, että joskus oli tunti kun ei tarvinut katsoa kelloon kertaakaan, oli helppo pysyä mukana vaikeissa koreografioissa tai tunnin jälkeen on muuten vaan tosi hyvä fiilis. Joskus taas treeni voi olla puuduttavan tylsää, tuntuu ettei tunti lopu ikinä ja koko sali meni epärytmissä eri suuntiin. Usein tällaiset asiat ovat ohjaajan käsissä. Jokaisella ohjaajalla tulisi olla perusasiat kunnossa, eli se että osaa ylipäätään ohjata musiikin rytmiin ennakoiden ja oma teknillinen tekeminen on hyvää. Kun perusasiat ovat kunnossa, lähdetään viilailemaan muita asioita. Ja se lista on yllättävän pitkä. Tunnilla viihtymiseen vaikuttaa tietysti myös se, mistä asiakas tykkää ja mitä priorisoi eniten. Tämän vuoksi ei voi sanoa, että joku ohjaaja on parempi kuin toinen, sillä jokaiselle löytyy jotain. Toki tietyt jutut miellyttävät suurinta osaa asiakkaista, mutta sitten pienillä asioilla voi olla merkitystä, joku ärsyttää ja joku ihastuttaa.
Koskaan ei ole valmis, sillä aina on osa-alueita joissa voi kehittyä. Yhtäkkiä sitä huomaa menneensä eteenpäin jossain jutussa, tai kun uskaltaa muuttaa omia tuttuja kaavoja, voi huomata että ne toimiikin paremmin kuin entiset. Ongelma on ehkä yleisesti jämähtäminen, eli jäädään siihen samaan juttuun mitä on tehty jo 10 vuotta, eikä haluta ajatella että omassa tekemisessä olisi kehitettävää. Ajat muuttuu, trendit muuttuu ja tieto lisääntyy, sitä täytyy vaan yrittää pysyä mukana ja pitää mieli avoinna.
Mikä siinä jumpassa sitten viehättää? Oma vastaus on se tunne, mikä tulee kun hyvä musiikki ja liike yhdistyy, tunnelma, yhdessä tekeminen, onnistuminen ja kehittyminen. Ja onhan se siistiä kun salillinen jengiä tekee mitä käsken. 😉 Mulle musiikki on todella suuressa roolissa ja jos esimerkiksi musiikki on liian hiljaa, fiilis putoo. Pystyn hakea fiilistä hyvin erilaisista musiikkityyleistä, mutta onhan se tietysti ihan mahtavaa kun on huikee kappale ja sitä saa tykittää menemään niin kovaa kun kropasta lähtee.
Löytyykö sieltä ruudun takaa vielä jumppafriikkejä vai ovatko kaikki muuttaneet muihin blogeihin lukemaan? 😀
PS. Olen lähdössä huomenna aamulla 6:00 Blogimatkalle Leville ja näin ollen poissa töistä pe-su, mun perjantain ja lauantain tunneilla on siis tuuraajat. Harmittaa, kun on mennyt niin monta viikonloppua ohi, mutta onneksi tässä on koko kevät aikaa vielä jumpata! 🙂












