5 + 1 PARASTA

Kai näin vielä tiistaina voi palata hetkeksi viime viikkoon? Viikko oli kokonaisuudessaan aika tavanomainen, mukava kokonaisuus. Ajattelin silti kirjoitella viikon kohokohtia eri jutuista. Tässä siis mun viime viikon parhaat!

Collage_Fotor

Tapahtuma – Kolme lukijaa Raumalta, ajoivat maanantaina ihan Vaasaan saakka kokeilemaan mun jumppia; bodyattackia ja spinningiä. Olin todella otettu, että tulivat niin pitkän matkan vain jumppaamaan, mutta oli tietysti superkivaa tavata uusia tyyppejä. Kiitti vielä tytöille! 🙂

Treeni – Koko viikko oli täynnä hyviä treenejä, mutta täytyy nostaa lauantain spinning korkeimmalle pallille, sillä fiilis oli jotenkin aivan erityisen hyvä! Lauantai toimii päivänä hyvin, mutta kyllä siinä oli myös muutakin. 60 spinnaajaa samassa tilassa, kaikki vetää täysillä ja fiilistelee yhdessä = toimii! Tein myös jonkinlaisen hikoiluennätyksen tuolle viikolle. 😀

Ruoka – Tein perjantaina pellillisen pizzaa ja voi pojat, että se maistui hyvältä kun tulin lauantaina jumppien jälkeen kotiin. Syön yleensä kevyen aamiaisen (smoothie), joten tuollaisen kovan aamutreenin jälkeen pizza maistuu aivan ihan mahtavalta. Siihen kylkeen vielä iso kasa salaattia freshaamaan hieman ja täydellinen makucombo on valmis!

Domssit, eli lihaskivut – Perjantaina oli bikini bootcampissa ”leg day”, eli kiusattiin alakroppaa ihan huolella. Mulla olikin ihan jäätävän kipeät pakarat ainakin 3 päivää tuon setin jälkeen. Jotenkin inhottavaa, mutta silti ihan mahtavaa kun tietää tehneensä kunnolla ja saaneensa kontaktin oikeaan paikkaan. 😀

Biisi – Kuulin jostain yhden vanhan kappaleen, jota kuunneltiin aina kun mentiin mökille kun olin pieni. Biisi herätti kivoja muistoja ja oonkin kuunnellut sitä aika monen monta kertaa viime viikon aikana. Tykkään muutenkin kuunnella kotona ihan erilaista musiikkia kuin treeneissä, jossa basso paukkuu ja meininki on tosi energistä.

Plussana vielä viikon, tai oikeastaan kaikkien aikojen paras kotiintulon vastaanotto. Eli aina kun tulee kotiin, on vaan niin hyvä fiilis kun tuo karvapallo on vastassa niin iloisena että pissat lentää. 😀 On se vaan niin rakas ja ihana, en koskaan arvannut miten paljon voisin kiintyä koiraan. 🙂 <3 Ne jotka seuraa mun snappiä ei varmaan ole voinut välttyä tämän asian huomaamiselta. Terkuin koiranainen Vaasasta.

Mitkä oli sun viime viikon kohokohdat?!


DIEETTI JOLLA VOI SYÖDÄ PIZZAA VAIKKA JOKA PÄIVÄ

Dieetti jota noudatan sisältää mm. niin paljon pizzaa ja suklaata kuin napa vetää. Kuulostaa aika hyvältä herkulta vai mitä? 😀 Aiheeseen liittyen, oletteko muuten koskaan miettineet mitä sana dieetti tarkoittaa? Monesti dieetti yhdistetään juuri laihduttamiseen, mutta dieettihän tarkoittaa ruokavaliota. Ruokavalio taas ei tarkoita laihduttamista, vaan tyyliä jolla syö.

Toki usein myös ruokavaliot ovat suunniteltu tukemaan jotain tiettyä tavoitetta, mutta jokaisella meillä on myös oma dieetti, mikä ei välttämättä ole paperille kirjoitettu. Omalla kohdallani ruualla on suuri merkitys jokaiseen päivään, sillä rakastan ruokaa! Mielestäni ruoka maistuu parhaalta treenin jälkeen, mutta toki myös muulloinkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koen, että ajatustyylini ruokaa ja syömistä kohtaan kehittyy jatkuvasti. En tietoisesti ajattele asiaa, mutta muutoksia tapahtuu pikkuhiljaa ajan kuluessa. Tällä hetkellä syön siis kasvisruokaa ilman gluteeni ja maitotuotteita. Olen ollut kolme viikkoa täysin ilman eläinperäisiä tuotteita (lukuunottamatta kananmunaa ja heraa) ja toistaiseksi tuntuu tosi hyvältä. En koe joutuvani luopumaan mistään, vaikka tiedostan kyllä, että rajoitukset vähentävät esimerkiksi mahdollisuuksia syödä ravintolassa. Vaasassa on vain muutama kasvisruokapaikka, joten valinnanvaraa ei ole liiaksi. Toisaalta en muutenkaan syö ulkona juuri koskaan, sillä koen että valmisannokset ovat yleensä liian pieniä (ellei kyseessä ole buffee). 😀

Viimeisien viikkojen aikana olen syönyt niin hyviä ruokia ettei mitään järkeä. Olen siis periaatteessa herkutellut päivittäin esimerkiksi pizzalla ja/tai suklaalla. Blogia säännöllisesti lukevat arvaavat, että kyseessä ei kuitenkaan ole ihan tavallinen pizzeriasta haettu lätty, tai fazerin sininen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haluaisin muistuttaa, että terveellisen ruuan ei tosiaan tarvitse olla pelkkää kanaa ja riisiä, sillä vaihtoehtoja on ihan rajattomasti. Melkeinpä minkä tahansa perinteisen mättöruuan tai herkun voi valmistaa terveellisesti, mausta tinkimättä. Koen, että olen oikeen spesialisoitunut tähän juttuun ja kehitän jatkuvasti mitä parempia ruokia, ainakin omasta mielestäni, haha! 😀

Hyvään kuntoon pääsy, tai siinä pysyminen ei vaadi paperilta syömistä, pelkkää punttia ja tiukkaa ohjeiden noudattamista, vaan on olemassa muitakin tapoja. En vähättele edellä mainittua tapaa, mutta muistutan, ettei kaikkien tarvitse elää samalla tavalla. Haluankin omalla esimerkillä näyttää (ja ehkä vähän myös todistaa) että on myös vaihtoehtoisia tyylejä elää terveellisesti ja silti olla sporttinen ja terve.

Tämä kyseinen pizzaresepti on tullut jaettua täällä hurjan monta kertaa, mutta edelleen siitä kysellään, joten laitetaan nyt taas muistin virkistämiseksi. Suosittelen testaamaan noilla täytteillä, sillä tää oli jotain ihan täydellistä. Pizzapohja on täynnä hyvää tekevää kuitua, eikä sisällä lainkaan ravintoköyhää vehnää saati gluteenia. Koko pizza on myös maidoton ja vegaaniseen ruokavalioon sopiva.

Kaurakuitupohja:

  • 2-3 dl lämmintä vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 3-4 rkl fibrex sokerijuurikaskuitua
  • 2 rkl psylliumkuitua
  • 1 rkl kookosöljyä/oliiviöljyä
  • 150 g Provenan täysjyväkaurajauhoja
  • mausteita (suola, chili)

Sekoita veteen kuivahiiva, fibrex, psyllium ja mausteet, anna imeytyä hetki. Lisää öljy ja kaurajauhot. Vaivaa taikinaksi käsin. Kauli kaulimella leivinpaperille ja esipaista pohjaa n. 5 minuuttia 220 asteisessa uunissa. Esipaiston jälkeen lisätään täytteet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täytteet:

  • 1 prk Salsa mexicanaa
  • 2 suippopaprikaa (luomu)
  • 200 g tuoreita herkkusieniä
  • 1 sipuli
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • 200g tuoretta ananasta paloina/ 1 prk ananaspaloja
  • mausteet
  • n. 50-75 g Violife for pizza juustoa (vegejuusto)

Käytä Salsa Mexicana tomaattipyreen tapaan ja sivele se pohjan päälle, jos salsaa ei ole riittävästi, lisää tomaattipyreeta. Raasta puolet juustosta salsan päälle, ennen täytteiden lisäämistä. Paista pannulla suikaloitu paprika, viipaloidut herkkusienet, sipuli ja valkosipuli. Lisää loppuvaiheessa myös ananas. Mausta suolalla, valkosipulilla ja chilillä. Levitä täytteet pohjalle ja raasta loput juustosta vielä päälle. Paista 220 asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia. (uunin tehoista riippuen)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ohjeesta tulee uunipellillinen, jonka voi viipaloida pizzaleikkurilla neljään osaan. Yksi pala sisältää 324 kaloria. 🙂

Nyt palaan Bodystep-ohjelman pariin, sillä tänään olisi luvassa uutta steppiä atleettisena versiona. Vastailen kommentteihin huomenna, sillä loppupäivä menee kokonaan jumppatouhuissa!


RASVANPOLTTOA TEHOSTAVA MAJONEESI

No nyt on pakko! Eilinen meni tuttuun perjantaiseen tyyliin keittiössä puuhaillen. En ymmärä miten aika kuluu niin nopeaa aina. Voin siis touhuilla tunteja huomaamatta ajankulua lainkaan. Valmistin eilen ensimmäistä kertaa ikinä pizzaa pelkillä kasvistäytteillä ja täytyy sanoa, että kyllä se pizza on aina pizza, oli päällä mitä tahansa. 😀 Hyvää siis oli. Pizza oli myös gluteeniton ja maidoton, sillä kokeilin myös vegaanista juustoa ensimmäistä kertaa. Pyrin käyttämään mieluiten luonnollisia tuotteita, mutta koska pizza ja juusto vaan kuuluu yhteen, niin raastin päälle Violifen juustoa, joka on siis valmistettu pääosin kookosöljystä. 😀 Kaikkea ne keksii. Maku oli hyvin samankaltainen kuin  juustossa, olisin vaan voinut laittaa sitä hieman vähemmän, sillä maku oli jotenkin melko vahva. Ensi kerralla tietää sitten senkin.

Pohjan valmistin tuttuun tapaan täysjyväkaurajauhoista, fibrexistä ja psylliumista ja päällisinä oli herkkusieniä, suippopaprikaa, ananasta ja sipulia. (Pohjan ohje täällä)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten siihen itse asiaan. Jaoin yhden reseptiremontin yhteydessä ohjeen majoneesin tekoon ja nyt pakko hieman korjata tuota ohjetta, sillä löysin erittäin helpon tavan valmistaa majoa! Kiitos tästä kuuluu lukijalle, joka vinkkasi tästä kommenttiboksissa ja kyseinen ohje on siis suoraan kopioitu isyyspakkaus – blogistaKiitos hurjasti hyvästä ohjeesta, joka oli helppo ja nopein ikinä! 😀

Tein reseptin sisältöön muutoksia ja käytin valmistukseen MCT – öljyä, joka on siis tunnettu sen termogeenisesta vaikutuksesta, eli se lämmittää elimistöä sisältäpäin lisätäkseen rasvanpolttoa ja energiankulutusta. MCT-öljy tehostaa rasva-aineenvaihduntaa ja antaa energiaa, se myös imeytyy muita rasvoja nopeammin ja toimii jopa hiilarien tavoin, antaen energiaa ennen ja jälkeen treenin. Kyseinen öljy sopii majon valmistamiseen täydellisesti, sillä se ei maistu millekään, joten se antaa mausteiden ja esim. valkosipulin loistaa!

Treenaajan valkosipulimajo:

  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 kanamuna (luomu)
  • 2 dl MCT – öljyä
  • ripaus suolaa ja chiliä
  • (1-2 tl dijon sinappia)

Hienonna valkosipulit ja laita ne kapeaan kannuun. Mittaa kannuun myös muut ainekset. Laita sauvasekoitin kannuun, terä kiinni kannun pohjaan. Käynnistä sekoitin, ja nosta sitä vähitellen kohti pintaa. Tadaaa! Majo on valmis. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

lorauttelin majoneesia pizzan päälle 😛

Yritin kuvata majoneesia, mutta ei tässä pimeydessä saa mitenkään päin järkeviä kuvia, joten tyydyin kuvaaman sitä pizzan päällä. 😀

Bongasin muuten facebookista erään suuren median jakaman ohjeen, eli siis reseptin, joka oli täysin identtinen yhden mun reseptiremontti – ruuan kanssa. Voi tietysti olla, että joku on sattumalta keksinyt samaisen ohjeen. Täällä blogimaailmassa käy joskus niin hassusti, että tuotetaan samaa sisältöä, samaan aikaan. Jos kyseessä ei ollut sattuma, sitten kyllä vähän harmittaa, ettei anneta krediittiä sille jolle se kuuluu. :/


MITÄ TÄNÄÄN SYÖTÄISIIN?

Tein tänään pitkästä aikaa kotzonen, tai siis calzone se taitaa olla, kun kotzone on virallisesti kotipizzan tuote. Pohjana toimi tuo täälläkin useasti esiintynyt kaurapohja. Tein muutaman havainnon, jonka avulla pohjasta saa entistä kevyemmän ja myös kuitupitoisemman! Eli jos kiinnostaa gluteeniton, rapea, hyvin kuitupitoinen mutta silti kevyt pizza/calzonepohja, kannattaa lukaista loppuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Fibrexin ja psylliumjauheen ansiosta kaurajauhojen määrää pystyy vähentää runsaasti. Laitoin kulhoon 2 dl vettä, kuivahiivapussin, suolaa ja n. 4-5 isoa ruokalusikallista fibrexiä, lisäsin sekaan vielä reilun ruokalusikallisen psylliumia perään. Hetken kuluttua vesi on imeytynyt ja seos on hieman limaista mössöä. Sekoitin reilun desilitran Provenan täysjyväkaurajauhoja ja hieman oliiviöljyä. Vaivasin seosta vielä hetken käsin, kunnes mulla oli taikina valmiina. Jauhoja voi lisäillä, jos tuntuu ettei seos muutu kiinteäksi taikinaksi. Tämän jälkeen kaulimella pyöreäksi ja uuniin esipaistumaan 220 asteeseen noin 10 minuutiksi. Paistoaika on aika tärkeä, sillä taikina täytyy kypsyä, mutta ei liikaa jottei se katkea taittaessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Esipaiston jälkeen pohjalle leivitetään tomaattipureeta tai ketsuppia, sekä haluamansa täytteet vain toiselle puolikkaalle. Itse paistoin broilerin jauhelihaa, herkkusieniä ja ananasta pannulla, jonka jälkeen leivitin seoksen pohjan päälle. Tämän jälkeen otetaan leivinpaperin reunasta kiinni ja sen avulla vedetää lätty kasaan ja paistetaan vielä 5-10 min uunissa. Paiston jälkeen lisätään salaatti ja kastikkeet. Itse pilkoin ruukullisen tammenlehtisalaattia ja tomaattia. Valkosipulikastikkeen tein itse, sen ohje alempana. Viimeisenä heittelin päälle vielä avocadoa ennen sulkemista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valkosipulikastike:

  • n. desilitra maustamatonta jugurttia (kreikkalaista, turkkilaista, kaurajugurttia tms.)
  • 5 valkosipulinkynttä
  • tilkka oliiviöljyä
  • suolaa

Paista valkosipulinkynsiä pannulla tilkassa öljyä. Tämän jälkeen sekoita kaikki aineet kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää mausteita tarvittaessa. Itse lisäsin vielä pari tippaa tabascoa tuomaan tulisuutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Entä jos pizza olisi terveellistä?

”Jos mä kerta pizzaa syön, niin halun syödä sitten kunnollista” Kuulostaako tutulta? Pizzan tilalle voisi vaihtaa jäätelön, leivokset tai vaikka suklaan. Mä ymmärrän täysin tällaisen ajattelutyylin, sillä olen itsekin ajatellut samoin. Jos kerta vedetään, niin vedetään sit kunnolla. Ääripää tyyppinä toimin ajoittain edelleen näin, mutta paljon harvemmin kuin ennen. Nykyäänhän on siis sata erilaista vaihtoehtoa valmistaa perinteisiä herkkuruokia terveellisemmin. Jos homma lähtee ihan erilaiseksi kuin perinteinen versio, ei sitä enää oikeestaan voi verrata aitoon. Esimerkiksi kanamunasta tehty pizzapohja muistuttaa mun mielestä enemmänkin munakasta kuin pizzaa..makunsa toki kullakin!

Mutta entä jos maku on lähes sama, mutta ainesosaluettelo vain hurjasti parempi? Kaikki epäileväiset, pyydän, kokeilkaa tätä reseptiä! 😀 Kaurahan on itsessään jo paremman makuista kuin vehnä, joten en ymmärrä miksei kotipizzat tai muut lafkat ole tajunneet tai halunneet kehittää kaurapohjaa? Lisäksi tässä pohjassa on rutkasti kuitua, kalsiumia, rautaa se on gluteeniton, maidoton ja munaton. Kuulostaako jo liian hyvältä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

omasta puolesta jäi juusto pois koska #maidotonmarraskuu

Eräs lukija vinkkasi mulle tuotteesta, joka oli ihan uusi juttu meikäläiselle. Kyseessä on siis Fibrex sokerijuurikashiutaleet. Nimi huijaa hieman, sillä tuotteessa ei ole sokeria. 🙂

Fibrex-hiutaleet valmistetaan sokerijuurikkaasta, joista sokeri on poistettu. Hiutaleiden ravintokuitupitoisuus on peräti 73 %. Hiutaleet eivät maistu makealle, joten niitä voi lisätä niin suolaisiin kuin makeisiin ruokiin ja juomiin. Korkean kuitupitoisuuden lisäksi Fibrex-hiutaleet sisältävät runsaasti kivennäisaineita, kuten kalsiumia, rautaa ja magnesiumia. 

Muutama lusikallinen täyttää jo päivän kalsiumin ja raudan tarpeen. Tuote edistää tehokkaasti vatsan toimintaa, auttaa alentamaan kolesterolia ja on gluteeniton. Itse olen käyttänyt tätä (yllättäen) smoothieissa ja nyt myös leivonnassa. Se toi taikinaan pehmeyttä ja mehukkutta! Kätevää vai mitä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaurapohja:

  • 2 dl vettä
  • pussi kuivahiivaa
  • 2 rkl psylliumkuitua
  • 2 rkl fibrexiä
  • loraus MCT-öljyä tai muuta öljyä
  • n. 3 dl kaurajauhoja
  • suolaa

sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, psyllium, fibrex ja suola. Anna turvota n. 5 min. Lisää öljy ja kaurajauhot, vaivaa käsillä taikinaksi. Levitä kaulien leivinpaperin päälle ja esipaista 200 asteessa n. 5-10 minuuttia, uunin tehosta riippuen. Lisää haluamasi täytteet ja paista vielä hetki. Nauti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

esipaiston jälkeen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Täydellinen #pizzaperjantai! 😉