SUURIMMAT HAASTEET DIEETILLÄ JA MITEN SELÄTTÄÄ NE

En ole koskaan saanut niin paljon vastauksia kuin viime viikolla kysyessäni mikä on haastavinta diettaamisessa. Yritin kasata vastauksista kattavan paketin ja kertoa hieman tipsejä haasteiden päihittämiseen. Koska aiheesta tulee niin laajasti tekstiä jaan postauksen kahteen osaan.

Sanotaanko, että osaan samaistua näihin ongelmiin hyvin, sillä mulla on aiheesta paljon kokemusta. Näissä asioissa olen myös tietynlainen ongelmanratkaisija ja kehittänyt paljon toimivia keinoja eri ongelmien ja haasteiden varalle. 😀 Pakko toki sanoa, että jos se olis helppoa niin silloinhan kaikki olisivat siinä elämänsä kondiksessa, eli ihan aluksi täytyy toki olla valmis myös laittamaan tietynlainen asenne päälle, että kaikki ei ole kivaa ja helppoa jatkuvasti. Aloitetaan siis ensimmäisenä motivaatiosta.

Motivaatio, ruokavaliossa pysyminen, ruokailujen suunnittelu ja valmistus etukäteen sekä ruokien punnitseminen

Aina kun lähdetään tavoittelemaan jotain, tulee olla ensin varma omista motiiveista. Miksi haluan sitä ja onko se oikeasti niin tärkeää, että olen valmis luopumaan asioista sen vuoksi? Kuten olen monesti sanonut, kaikkea olisi kiva saada, mutta on ihan eri asia alkaa tehdä töitä sen asian eteen. Juuri tämän vuoksi pikadieetit ja kikkakolmoset houkuttelevat niin paljon – Ne kun yleensä lupaavat tuloksia helposti ja nopeasti. Totuus on kuitenkin se, että sellaisia kikkoja ei vain yksinkertaisesti ole olemassa. Ensimmäisenä kannattaa siis selvittää, haluaako oikeasti vai haluaako vain, koska olisi kiva kokeilla tai koska pitäisi tehdä niin. Jälkimmäinen tilanne päättyy siihen, että kun ongelmat tulevat vastaan motivaatio loppuu ja epäonnistut. Kun jotain haluaa, motivaatio on olemassa.

Kun asenne on kohdillaan, tarvitaan järkevä ja toimiva suunnitelma. Kun asiat suunnittelee etukäteen, kaikki sujuu tuhat kertaa helpommin, myös ruokailujen valmistelu. Ruokaahan pitää jokatapauksessa tehdä ja syödä, dieetillä sen kanssa täytyy vain olla hieman tarkempi. Toisilla toimii ruokien valmistus päivä, eli esimerkiksi joka sunnuntai ja torstai varaa kalenteriin pari tuntia ja valmistaa kaikki ateriat etukäteen.

Mitä punnitsemiseen tulee, se ei ole välttämätöntä ainakaan jokaisen suupalan kohdalla. Olen esimerkiksi suunnitellut ruokavalioita, joissa ei tarvitse punnita ruokia jos se on koettu suureksi ongelmaksi. En itsekkään tykkää punnita jatkuvasti kaikkea, joten valmistan esimerkiksi jokaisen päivän pääateriat kerralla ja käytän välipaloina ruoka-aineita, joissa on valmiina tarvittu energiamäärä. Kannattaa muistaa, että jos panostaa esimerkiksi ruokavalioon niin että hankkii sen juuri itselle kustomoituna, on yleensä noudattaminenkin paljon helpompaa, kun ruokavalio sopii omaan elämäntyyliin, arkeen ja siinä otetaan huomioon juuri sinun haasteet.

Mieliteot, nälkä, makeanhimo

Toiseksi yleisin vastaus oli nälkä ja mieliteot. Faktahan on se, että täysin ilman nälkää ei homma onnistu, sillä nälkä on kehon tapa reagoida energiavajeeseen. Olen kuitenkin tässä aiheessa aika haka, sillä vihaan nälkää ja olen kokeillut paljon juttuja, joilla sitä voi välttää mahdollisimman hyvin. 😀 Sen verran haluan painottaa, että jos nälkä alkaa olla aivan järjettömän kova ja se heijastuu kaikkeen tekemiseen, silloin on joku pielessä, eli kalorit luultavasti liian alhaalla. Diettaamisen ei tarvitse, eikä pitäisi olla jatkuvaa kärsimystä ja selviytymistä!

Helpoin tapa välttää nälkää on syödä paljon kevyitä ruoka-aineita, jolloin ruokaan saa voluumia vähemmällä energialla. Myös vähähiilarinen ruokavalio toimii joillekin niin, ettei nälkää tunne samalla tavalla, kun verensokeri ei heilahtele yhtä paljon. Itse koen esimerkiksi eniten mielitekoja (makeanhimo) aterian jälkeen, jossa on ollut enemmän hiilareita.

Mun numero yksi vinkki on syödä kasviksia isolla kädellä. Ateriasta saa todella suuren lisäämällä siihen paljon kasviksia. Mausteet ja valmistustapa on tärkeässä roolissa, sillä vetiset mauttomat kasvikset ovat pahoja, mutta hyvin valmistetut taas superherkullisia. Lisäksi ateriaan kannattaa lisätä runsaasti vihersalaattia ja vaikka Walden Farmsin kalorittomia salaatinkastikkeita makua tuomaan. Näin saa aikaan suuria aterioita, pienemmällä energiamäärällä. Myös proteiinifluffit, valkuaispannarit, kalkkunanakit ja muut kevyemmät ruuat täyttävät vatsaa, mutta sisältävät vain hieman energiaa.

Itse säästän dieetillä eniten ruokaa ilta-aikaan, joka on ainakin mun mielestä haastavinta olla nälkäisenä. Päivät oon aina menossa, enkä ehdi edes miettiä nälkää, mutta illalla haluan syödä paljon ja mennä kylläisenä nukkumaan, myös dieetillä.

VHH tai hiilarien syklittely toimii mulla todella tehokkaasti juuri mielitekojen suhteen. Pahimpien mielitekojen iskiessä valmistan kevyempiä herkkuja, kuten porkkanakakkua tai mutakakkua ja syön niitä välipalalla kahvin kanssa. Ruokavalioon pystyy sisällyttää myös proteiinipatukoita tai jäätelöitä niiden vähäisen energiamäärän vuoksi. Makrojen kanssa pelailu on aika helppoa, kun opettelee vain kalorilaskurin käytön. Toinen vaihtoehto on ostaa palvelu joltain, joka osaa sen. 🙂

Mun mielestä on myös tärkää, että syöty ruoka on hyvää. Kannattaa panostaa ruokaan ja sen makuun, dieetillä makuaisti herkistyy, jolloin kaiken maistaa hieman tarkemmin ja jopa tomaatit alkavat maistua makealle. On olemassa niin paljon terveellisiä, kevyitä ja herkullisia ruokia, vain taivas on rajana! 🙂

Sosiaaliset tilanteet, muiden mielipiteet

Kaikista yleisin vastaus oli sosiaaliset tilanteet sekä muiden mielipiteet. Ajatelkaa miten hullua, että toisilla ihmisillä ja heidän sanomisillaan on näin suuri vaikutus. Tiedän itsekin mistä puhutaan, sillä tällainen hieman rajoittuneempi elämänvaihe vaikuttaa toki muihinkin, ellei asu ja elä täysin yksin. Nykyään jos aloitan dieetin, kysyn/juttelen siitä ensin myös toisen puoliskoni kanssa, sillä se vaikuttaa myös häneen tietyllä tavalla ja tiedän ettei hän aina liputa näiden mun valintojen puolesta. mutta ymmärtää asian, jos selitän syyt asian takana.

Uskon, että läheisten suhteen suurin ongelma on se, että he eivät ymmärrä miksi pitää dietata. Sosiaalisissa tilanteissa tuntuu nololta kieltäytyä tarjotusta ruuasta tai selitellä valintojaan. Silti nykypäivänä on täysin normaalia kannella omia oppia kippoja ja kappoja ympäri kyliä, JOS olet menossa fitnesskilpailuihin. 😀

Uskon ja olen aika varma, että suurin ongelma sosiaalisissa tilanteissa on vain omassa päässä. Luullaan, että kaikki katsoo ja arvio sinun syömisiä ja tekemisiä. Se on ihan normaalia, sillä ihminenhän luulee olevansa kaiken keskipiste. 😀 Todellisuudessa suurin osa ihmisistä keskittyy vain omiin juttuihin ja murheisiin. Monesti jossain kahvipöydässä kukaan ei edes huomaa, jos vaikka juot vain kahvia ja juttelet mukana. Jos taas joku kysyy, että etkö ota kakkua niin voit vastata vain että ei kiitos tällä kertaa.

Mun mielestä dieetistä kannattaa jutella läheisten kanssa ja kertoa miksi se on itselle tärkeää. Kertoa millainen projekti on mielessä ja että tuki ja tsemppi olisi todella tervetullutta. Kuten eilisessä tekstissä kerroin, myös dieetillä voi syödä välillä ulkona ja herkutellakin. Mun mielestä tärkeintä on ottaa alkuun useampi viikko kun menee puhtaasti ruokavalion mukaan, jolloin saadaan energiatasapaino miinukselle. Kun ollaan dieetattu jo useampi viikko, energiatasapaino säilyy miinukselle yhdestä tai kahdesta herkkupäivästä huolimatta. Jos taas heti viiden päivän jälkeen ottaa ekan ”tankkauspäivän” homma jää helposti junnaamaan plus miinus nolla – vaiheeseen, joka taas tappaa motivaation hyvin nopeasti.

Seuraavassa osassa käsitellään tuloksien junnaaminen, epävarmuus siitä tekeekö oikein, tylsyys, vierystilan lasku, tehoton treeni, terveysongelmat, unettomuus sekä dieetin jälkeinen aika.

kuva 1,4: Anna Riska / Annmarias

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


8 SYYTÄ SYÖDÄ RIITTÄVÄSTI

Kyselin eilen Instagramissa postaustoiveita ja sain ison läjän uusia ideoita ja inspiraatiota teksteille, ihan mahtavaa! 🙂 Lyhyesti tiivistettynä voisi sanoa, että eniten toivottiin ravitsemukseen liittyviä juttuja ja niistä kirjoittelen kyllä todella mielellään.

Tänään aiheena on syöminen ja riittävä sellainen! Syömisen haastavuus liittyy yleensä siihen, ettei tiedetä mikä olisi sopiva määrä ruokaa tiettyyn tavoitteeseen nähden tai ihan yleisesti, silloin kun halutaan voida hyvin ilman sen kummempia tavoitteita. Mielestäni ihan liikaa juututaan pieniin yksityiskohtiin, kun oman kehon tuntemukset taas unohtuu liian helposti. Mietitään numeroita ja makroja, eikä ajatella että vastaus voisi olla suoraan nenän edessä, kun vain oppisi kuuntelemaan mitä keho tarvitsee. Keho on nimittäin fiksu kapine ja osaa kertoa ja viestiä mitä se tarvitsee ja miten paljon. Nälän tunne, jaksaminen, treeneistä palautuminen, kehon lämmönsäätely, mieliala, mieliteot ja uni ovat hyviä mittareita sille, miten ruokavalio toimii.

Riittävä syöminen vähentää itse ruuan miettimistä. Ruoka on hyvää ja yksi nautintoaine, mutta se ei saisi viedä liikaa tilaa ajatuksista ja eikä se saisi tuottaa ahdistusta. Kun näläntunne pysyy hallinnassa ja energiatasapaino balanssissa, ei ruoka aiheuta niin paljon tunteita. 

Se fiilis, kun jaksaa treenata kovaa ja tehokkaasti on ihan mieletöntä. Kun kehossa on riittävästi energiaa, on kaikella treenaamisella huomattavasti paremmat vaikutukset ja tuloksiakin tulee helpommin. Hapotus, väsymys ja jatkuvasti kipeät lihakset voivatkin olla kehon hätähuuto, että syö hyvä ihminen enemmän ravintoa! Kun palautuminen nopeutuu, myös kehittyminen tehostuu.

Riittävä energiansaanti vaikuttaa positiivisesti lämmönsäätelyyn. Keholla tulisi olla riittävästi energiaa pitää itsensä lämpimänä jolloin myös mm. treeneissä hiki virtaa kuten kuuluu. Kun energiaa saadaan pitkään liian vähän, lämmönsäätely on yksi ensimmäisiä elintoimintoja, josta keho alkaa pudottaa energiaa ja sen tuntee jatkuvana paleluna ja esimerkiksi hikoilu vähenee/loppuu urheillessa.

Kun kroppa saa energiaa ja ravintoaineita, sillä on mieletön vaikutus mielialaan. Iloinen, energinen ja ennen kaikkea positiivinen fiilis ei ole vain luonteenpiirre, vaan johtuu usein terveellisistä elämäntavoista. Ärsytys, masennus, pessimistisyys sekä ahdistus voivatkin johtua niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin liian vähäinen ravinto ja siitä johtuvasta ravintoaineiden puutoksesta. 

Uni on yksi parhaista mittareista kertomaan miten sulla oikeasti menee. Kun kroppa saa riittävästi sapuskaa ja pystyy toimimaan optimaalisesti, heijastuu se myös uneen. Laadukas ja riittävä uni taas vaikuttaa ihan kaikkeen. Pitkään energiavajeessa olleet tietävät, että yöunet lyhenevät ja yöheräily alkaa vaivata helpommin. Yöheräily ja liian lyhyet unet ovat merkki stressireaktiosta, jota liian vähäinen ravinto tai liiallinen urheilu saa aikaiseksi. 

Riittävä energiansaanti takaa tehokkaamman aineenvaihdunnan ja kulutuksen. Tehokas treeni ja riittävä terveellinen ravinto on mieletön ase tuottamaan tuloksellista treeniä. Lihas ei kasva ilman ärsykettä ja ravintoa, joten jos mielii muuttaa kehonkoostumusta, täytyy muistaa tämä asia! Vähäisillä energioilla pitkään oleminen vaikuttaa lepoenergiankulutukseen, joka heikkenee ja aineenvaihdunta hidastuu –> kulutus pienenee entisestään.

Säännöllinen ruokarytmi sekä riittävä ruoka takaavat, että mieliteot vähenevät ja loppuvat kokonaan. Mieliteot ovatkin usein kehon viesti siitä, että se haluaa energiaa ja usein muodossa josta tulee energiaa nopeasti –> sokeriset ja rasvaiset ruuat. Jos taistelet jatkuvasti makeanhimon kanssa, kokeile ensin syödä enemmän tavallista ruokaa ja varmista, että ateriavälit pysyvät 3-4 tunnin pituisina. 

Liian vähäisen syömisen vuoksi kehon täytyy ottaa energia jostain, jolloin myös lihasmassaa katoaa ja syömiseen liittyvät mieliteot kasvavat. Kun energiaa saa ravinnosta vain vähän, liikkuminenkaan ei huvita. 

Viime aikoina on tullut kirjoiteltua painonpudotuksesta ja diettaamisesta ja haluan muistuttaa vielä, että dieettien tulisi aina olla ajanjaksoja, eikä jatkuva elämäntapa. Yksi syy miksi olen aiheesta kirjoittanut, on myös se että niin moni elää jatkuvasti toivoen saavansa haluttuja tuloksia ja jojoilee jatkuvasti edes ja takaisin painon kanssa. Kun ymmärtää keskittyä olennaisimpaan asiaan, eli energiatasapainoon, pääsee helpommin/nopeammin tuloksiin ja pystyy myös nopeammin palata siihen ylläpitovaiheeseen, jota ihan tavalliseksi elämiseksi kutsutaan. On ihan ok haluta kiinteytyä, laihtua tai muokata kehoa, mutta kannattaa tehdä se alusta asti kunnolla, hyvällä suunnitelmalla ja säästyy näin ollen myös turhalta työltä, joka syö motivaatiota. Diettaaminen ei ole vaarallista tai tuhoa aineenvaihduntaa niin kauan kun se tehdään järkevästi ja se pysyy vain ajanjaksona.

Jos olet tilanteessa, että et pääse yksin haluamiisi tuloksiin, autan mielellään! Henkilökohtainen ruokavalio on ehkä vähän kalliimpi, kuin yleiset nettivalmennukset, mutta niin moni on oikeasti saanut apua ja oivalluksia sen avulla. Oli ongelma liiallinen syömien, liian vähäinen syöminen tai mitä tahansa, osaan auttaa sua niin kauan kun olet valmis ottamaan apua vastaan. Mä oon itse käynyt läpi erilaisia vaiheita ja myös syömiseen liittyviä ongelmia, jonka ansiosta ymmärän hyvin että se ei aina ole niin helppoa. 🙂

Kivaa päivää ystävät!


EN LAIHDU KOSKA SYÖN LIIAN VÄHÄN?

Syitä sille, että paino ei putoa kuulee paljon. Tämä on yksi aika yleinen aihe, eli ajatellaan että syödään niin vähän, että paino ei putoa. Loogisesti ajateltunahan tuo kuulostaa hölmölle ja jos asiaa miettii, niin sitä se periaatteessa onkin. Kalorivajeessa keho nimittäin kuluttaa olemassa olevaa massaa jolloin paino tippuu. Tänään ajattelinkin pohtia, miksi tämä liian vähän syöminen tuntuu kuitenkin olevan ongelma ja mikä on useimmiten asian todellinen laita.

Ketään lainkaan syyllistämättä, me ihmiset ollaan sellaisia, että usein kuvitellaan oma kulutus suuremmaksi mitä se on ja myös syöty energiamäärä pienemmäksi kuin se todellisuudessa on. Miten moni onkaan ymmärtänyt asioiden todellisen laidan, kun on kirjannut ruokapäiväkirjaa ylös ensimmäistä kertaa. Tiedän, että on olemassa myös tyyppejä, jotka ovat todella tietoisia omasta syömisestä ja energiamäärästä, mutta suurimmalla osalla ihmisistä ei ole oikeastaan paljonkaan tietoa siitä, miten paljon energiaa erilaiset ruuat sisältävät.

Jos syö määrällisesti vähän, se ei kuitenkaan aina tarkoita kalorillisesti vähän. Aterioiden skippaaminen saa kuvittelemaan että ei oikeastaan syö mitään, mutta napostelu sieltä täältä voi lopulta johtaa energiamäärään, joka on yhtä kulutuksen kanssa tai jopa sen yli. Jotkut terveelliset ruuat ovat myös todella energiapitoisia ja jo pienestä määrästä ruoka-ainetta voi tulla aika suuri määrä energiaa.

Esimerkiksi rasva ja sen lerilaiset ähteet sisältävät paljon energiaa ja esimerkiksi pähkinöistä, öljyn lorautteluista ja leivän voitelusta juustoineen voi kasvaa huomaamatta todella runsaasti energiaa, vaikka muu syöty ruoka olisikin vähäistä. Rasvaa ei tarvitse välttää, mutta painonpudotus tavoitteessa sen käyttöä täytyy hieman kontrolloida. Yksi syy on siis se, että kuvitellaan syövän vähän, vaikka todellisuudessa energiaa tulee kuitenkin liikaa tavoitteeseen nähden.

Energiansaatavuus saattaa olla monelle tuntemattomampi käsite, mutta laskemalla oman energiansaatavuuden, saadaan selville esimerkiksi, jos elää liian vähäisillä energioilla tai jos keho on säästöliekillä. Säästöliekki onkin tutumpi käsite ja tästä päästään seuraavaan kohtaan. Paino ei putoa, vaikka dietin energiamäärä on todella vähäinen. Kyseessä onkin usein se, että ei silti olla miinuskaloreilla kehon madaltuneen ergiankulutuksen vuoksi. Pitkään laihduttaessa myös energiankulutus laskee ajan myötä. Tämän vuoksi pitkissäkin projetkeissa kannattaa käyttää dieettitaukoja aika ajoin. Dieettitauosta olen kirjoittanut laajemmin täällä!

Energiansaatavuus voidaan laskea näin:

energiansaanti (eli syöty kalorimäärä vuorokaudessa) – liikunnan aikainen kulutus / kehon rasvaton paino eli FFM.

Koehenkilö. joka syönyt pitkään 2500 kcal/vrk miinus treenissä kulutettu 1000 kcal jaettuna rasvattomalla painolla 51 = 29,4. 

Energiansaatavuus on riittävällä tasolla silloin, kun se on vähintään 45 kcal. Joten tässä käyttämäni koehenkilön nykyinen energiansaatavuus on liian pieni, mikä johtaa pitkään jatkuneena hidastuneeseen aineenvaihduntaan, hormonitoiminnan ongelmiin ja hormonitasapainon järkkymiseen. Luultavasti treeneissä tehty työ ei myöskään tuota tulosta, sillä palautumiseen ei riitä energiaa niin paljon kuin pitäisi.

Tyyppi voi siis laskurien mukaan syödä miinuksilla, mutta koska keho ei toimi optimaalisesti, paino ei putoa tästä syystä. Jos painoa haluttaisiin alas, täytyisi kalorimäärää laskea entisestään, mutta se ei olisi pitkällä tähtäimellä fiksua, sillä kukaan tuskin haluaa elää jatkuvasti säästöliekillä ja pelätä jokaisen suupalan nostavan painon ylös. Itse tekisin dieettitauon, nostaisin kalorimäärää maltillisesti ylös ja panostaisin palautumiseen/uneen.

Ei ole yksi tai kaksi kertaa kuinka asiakas on todennut uuden ruokavalion saatuaan, että ompas paljon ruokaa. Kyseessä on kuitenkin se, että kun ruoka-aineet ovat harkittuja ja makrojen suhteet laskettu, pystyy ruokaa syödä määrällisesti paljonkin, vaikka energiamäärä on matala. Dieetin aloitettuaan voi siis tuntua, että syö enemmän ja useammin kuin aiemmin, vaikka kalorillisesti energiaa tuleekin vähemmän. Paino alkaa pudota ja sitten todetaan, että taisin syödä aiemmin liian vähän, vaikka todellisuudessa syötiin vain vääriä asioita tätä tavoitetta tukemaan!

Jos siis tavoitteena on pudotella kiloja tai tiristää rasvaa ja tuntuu, että omassa ruokavaliossa ei ole rytmiä eikä punaista lankaa. Kannattaa ihan ensimmäisenä lähteä kirjaamaan ylös ihan kaikki mitä suusta menee. Ei riitä, että neljänä päivänä syö terveellisesti ja kolmena antaa mennä mitä tahansa. Kyseessä on aina kokonaisuus ja usein alkuun tarvitaan tarkempi suunnitelma ihan jokaiselle päivälle. Helpoin tapa päästä tavoitteeseen on siis pitää kirjaa energiamäärästä tai pyytää tähän apua ammattilaiselta valmiiksi suunnitellun ruokavalion avulla!

Viikonloppuja!

PS. Mun instagramiin ilmestyy nykyään perjantaisin aina terveellisempiä herkkureseptejä viikonlopun varalle. Tänään jaoin ihanan porkkanakakun ohjeen, käy tsekkaamassa!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


DIEETTITAUKO JA SEN HYÖDYT

Diettaamiseen, eli painonpudotukseen tai rasvanpolttoon liittyy paljon uskomuksia, joista kaikella ei ole edes minkäänlaista perää. Aiheeseen liittyy vahvasti ajatus, että tällainen prosessi on aina erittäin haastavaa ja vaikeaa. Viikosta toiseen eletään nälässä ja ruokahimoissa, mutta sinnikkyydellä ja sillä kuuluisalla tahdonvoimalla pärjää! Tällainen ajatustyyli saattaa juontaa juurensa siitä, että dieetit liitetään vahvasti fitnessurheiluun, joka on kuitenkin kaukana siitä miten ihan tavallisen tallaajan tai kovemmankin sporttaajan kannattaisi asiat hoitaa. Okei, eihän se kisadieetti nyt ihan eri ääripäästä ole, sillä kaikessa kehonkoostumuksen muokkaamisessa on se tietyt pääpiirteet mitä noudatetaan. Harvoin kuitenkaan normaalissa elämässä halutaan, saati kannattaa viedä rasvaprosenttia niin alas kuin kisakunnossa!

Ne, jotka ovat joskus elämässään jonkinlaisen dieetin vetäneet läpi, saattavat olla samaa mieltä, että kun pääsee vauhtiin ja saa niitä tuloksia, vaikeampaa on dieetin lopettaminen ja ns. ylläpitokaloreihin siirtyminen kuin itse kiristely. Helposti sitä tulee vain jatkettua diettaamista, koska pelätään että tulokset katoavat sen sileän tien. Tässä piilee kuitenkin vaara, joka kannattaa ottaa huomioon jos itsensä edellisestä tunnistaa.

Painotan tässä, että viikkojen tai edes kuukausien dieettijaksot eivät tuhoa kenenkään aineenvaihduntaa hetkessä, mutta jos homma jää päälle oikeasti pitkäksi aikaa, voi keho alkaa adaptoitua matalaan energiamäärään, eli suomeksi sanottuna kulutus pienenee ja aineenvaihdunta hidastuu. Sitten jos joskus tuleekin syötyä enemmän, nappaa kroppa helpommin kaiken varastoon, pahan päivän varalle. Alhaisiin kaloreihin ja energiavajeeseen juuttuminen pitkäksi aikaa on valitettavan yleinen vaiva. Moni on tottunut elämään todella alhaisilla kaloreilla ja jojoilee herkuttelun ja diettaamisen välimaastossa jatkuvasti.

Myös dieettijaksoihin, jotka kestävät kuukaudesta ylöspäin (enemmän kuin n. 6-8 vk) kannattaa sisällyttää dieettitaukoja. Tunnetaan myös ”diet breaks” nimellä, joka tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan, että kalorit nostetaan tietoisesti ylös, yleensä hiilareita lisäämällä. Tällainen tauko voi kestää viikosta kahteen viikkoon, riippuen kauanko ollaan oltu miinuksilla ja miten kaukana tavoitteesta ollaan.

Dieettitaukoa ei kannata sekoittaa mättö- tai herkkupäivään, sillä kyseessä ei ole mikään hervoton tankkaus, vaan yksinkertaisesti siirtyminen miinuksilta suunnilleen plus miinus nollalle kulutuksen suhteen. Jos olet oikein fiksu, alat suorittaa tällaisia taukoja jo dieetin alkuajoilta lähtien. Fakta on se, että paino tulee nousemaan hieman taukojen aikana, mutta pitkällä tähtäimellä rasvanpolton tehokkuus säilyy kauemmin ja lopputulos on aina parempi!

Esimerkkinä: Vedät miinuksilla pari kuukautta, jonka jälkeen pidät viikon tauon nostamalla kalorit ylös. Taukoon mahtuu myös herkuttelua kunhan se ei mene överiksi tai kestä useita päiviä. Viikon jälkeen lasket kalorit uudelleen alas ja jatkat seuraavat 4-8 vkoa. Tätä voi suorittaa niin pitkään kunnes on tavoitteessaan. Tie ei ole ehkä ihan yhtä nopea, mutta yleensä lopputulos parempi.

Tauolla on usein myös positiivisia vaikutuksia psyykkeeseen. Kun on hetki höllätty, jaksaa luonnollisesti paremmin ja motivaatiokin nousee takuulla tekemistä kohtaan!

Mistä sitten tietää tarvitseeko tauon dieetistä? Yksi hyvä sääntö on, että jos mitään (eli tuloksia) ole tapahtunut hetkeen, tai mikäli tulokset eivät kulje käsikädessä tehdyn työmäärän kanssa, on hyvä ottaa breikki. Mikäli aineenvaihdunta on sotkettu pahemman kerran ja takana on vuosien kierre, silloin tarvitaan järeämpiä aseita, eikä valitettavasti kahden viikon dieettitauko siihen auta. 🙂

Tekemisen ja tuloksien saamisen ei tarvitse olla yhtä piiskaamista, vaan välillä hölläämällä saa jopa paremmat tulokset!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook

 


MITEN SYÖN TÄLLÄ HETKELLÄ?

Eipä ole tullut raapusteltua ravintohommia herranaikoihin ja näistä kun aina kysellään, niin ajattelin kertoa miten syön tällä hetkellä. Mulla oli tosiaan sellainen seitsemän viikon rupeama, kun laskin kalorit ja punnitsin ruuat, tavoitteena kiristella kesäkondista paremmaksi ja tuo menikin tällä kertaa ihan nappiin.

Tulokset tuli nopeasti ja helpolla, sen suurempia kärsimättä. 😀 Kun pääsin tavoitteeseen, otin ihan tietoisen asenteen, että nyt loppuu liika tarkkailu ja alan mennä enemmän fiiliksen mukaan. Mulla(kin) kun on tapana jäädä siihen moodiin, että jos nyt vielä vähän. Eli helposti sitä ei olekkaan tyytyväinen, vaan haluaa olla vielä enemmän sitä ja tätä. No tällä hetkellä mulla on tosi hyvä olo, treenit kulkee ja oon ottanut vähän iisimmin kaikilla elämän osa-alueilla jos niin voi sanoa. 🙂 En punnitse, enkä laske kaloreita, vaan luotan kehon omiin tuntemuksiin!

Dieetin vedin ns. hiilarisyklittelyllä, joka sopi mun keholle tosi hyvin. Treenitehot säilyivät ja koin palautumisen hyvänä koko pitkän seitsemän viikon ajan. (Huomaa sarkasmi :D) Käytännössä syklittely tarkoittaa, että joka toinen päivä söin korkeilla hiilareilla ja joka toinen korkeammilla rasvoilla. Tämä ruokavalio toimii samalla periaatteella.

Koska en tietenkään halua vetää tuloksia pöntöstä alas, täytyy tässä olla jokin järki mukana ja oonkin ottanut nyt tähän kesän aikaan sopivaksi tyylin, että syön ma-pe tarkemmin ja relaan la-su tai jopa pe-su. Kyseessä on kuitenkin tasapaino ja kokonaisenergiansaanti, jolloin kaikki on vain matematiikkaa. Aiheesta olen kirjoittanut aiemmin otsikolla TEHOKKAAMPAA RASVANPOLTTOA KALORIEN SYKLITTELYLLÄ.

Mitä syön?

Aamiainen on aina joko kaurapuuro heralla ja kookosöljyllä tai smoothie koostuen avocadosta, lehtikaalista, mustikoista ja herasta.

Lounaalla syön useimmiten kuvassa näkyvän kokonaisuuden, eli wokvihanneksia, possun kinkkusuikaleita, salaattia ja avocadoa. Kuten oon monesti kertonut, tykkään sekoittaa kaikki sekaisin ja vedellä tuollaisia sekamelskoja. Toki vaihtelen lähteitä, mutta arkisin uppoaa tuollaiset nopeat setit. Tällä hetkellä mulla on kausi, että kaadan annoksen päälle eeppisen määrän ”perhesalaatti” sekoitusta, joka siis koostuu lähinnä jäävuorisalaatista. Se tuo mun mielestä kivaa tvistiä suolaiseen annokseen. Usein koko homman päälle lorahtaa myös Walden Farmsin salaatinkastiketta.

Välipalalla menee kiireessä protskupatukka tai riisikakkuja, riippuen mitä on luvassa seuraavien tuntien aikana. Ennen treeniä pyrin syömään enemmän hiilareita.

Illalliseksi samaa kuin lounaalla, tai päivän aktiivisuudesta riippuen pelkkä vihannes + proteiini + rasva – yhdistelmä. Rasvanlähteenä mulla on lähes aina avocadoa, sillä tykkään siitä hulluna ja se täyttää muita rasvoja paremmin, kun siinä on ihan sitä pureskeltavaakin.

Tällä hetkellä iltapalaksi uppoaa erilaiset fluffit. Oon ihan rakastunut näihin niiden maun takia ja siksi, että määrällisesti vaahtoa tulee niin paljon, että siinä menee tovi jos toinenkin kun köllöttelee sohvalla blenderin kannu sylissä, josta syön suoraan lusikalla yleensä joko tuplasuklaa-vanilja-fluffia, valkosuklaa-vanilja-laku-fluffia tai mansikka-vaniljajäätelö-fluffia. Nää on ihan älykevyitä, herkullisia ja täyttäviä. winwin! Teen fluffit lähes aina jäisestä kukkakaalista ja erilaisista heramauista sekä pulvereista, kuten vaniljapulveri & lakritsipulveri.

mansikka-vaniljajäätelö-fluff

Viikonloppuisin koko homma voi taas näyttää ihan erilaiselta, aamupala pysyy usein samana myös silloin, mutta muille aterioille mahtuu vaihtelua ja usein teenkin pizzaa, lasagnea tai käyn ulkona syömässä. Jäätelö, pannarit ja mansikat toimivat todella hyvin näin kesäaikana. Syön myös karkkia, suklaata ja joskus juon alkoholia, kuten muutkin ihmiset, eli kyseessä on vain tietynlainen balanssi kaiken kesken ja tämä tyyli sopii mulle parhaiten!

Nyt muistin taas, miksi en usein jaa näitä ruokajuttuja, koska nämä ovat jotenkin niin yksinkertaisia että en tiedä saako näistä kukaan mitään irti. 😀

Mitäs sanotte? Kiinnostaako tällaiset postaukset vai olisko jotain muuta mistä haluaisitte lukea?

PS. Proteiinivaahdosta olen kirjoitellut mm. täällä!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook