MITEN RASVAPROSENTTI ON VAIHDELLUT ELÄMÄNTAPOJEN MUKANA?

Ei ole tuulesta temmattua, että elämäntavat muovaavat meistä sellaisia kuin olemme. Jos pitäydytään ainoastaan ulkoisessa puolessa niin sanoisin, että ne pysyvimmät tavat, eli tavat joita noudatetaan päivästä toiseen ovat ratkaisevimmassa asemassa, totta kai! Liian usein kiinnitetään liian paljon huomiota pieniin yksityiskohtiin, kuten vaikka herkkupäivään tai superfoodien syömiseen. Pienilläkin asioilla on vaikutusta, mutta suuremmassa mittakaavassa ne isoimmat perusasiat ovat niitä, jotka merkkaavat eniten. Kukaan on tuskin kerryttänyt itseään ylipainoiseksi sen vuoksi että on herkutellut silloin tällöin? Kenenkään terveys ei varmasti ole muuttunut hurjasti parempaan ainoastaan yhden ainoan ruoka-aineen vuoksi?

Löysinpä tuossa mun vanhoja BioSignature mittaustuloksia ja vielä sellaisen kaavakkeen, johon oli merkattu kaikki mittaukset peräkkäin. Aloin muistelemaan millaista elämää elin kulloinkin ja mistä mahdolliset muutokset suuntaan tai toiseen johtuivat. BioSignature-analyysi tehdään 12 pisteen ihopoimumittauksena ammattilaiskäyttöön soveltuvilla rasvaprosentin mittauspihdeillä, jonka perusteella saadaan koko kehoa kuvaava tulos. Tulos kertoo kehon rasvamäärän lisäksi hormonien tasapainosta ja yleisestä hyvinvoinnista.

Tuloksia katsellessa tuli fiilis, että pitää mennä taas pitkästä aikaa tsekkaamaan mikä tilanne on tällä hetkellä. Mittaus kun kertoo myös paljon muutakin kuin pelkän rasvaprosentin.

Ensimmäisen kerran kävin mittauksessa maaliskuussa 2015, jolloin rasvat olivat 10,7 %. Muistan että tulos yllätti positiivisesti, sillä en olisi uskonut tuloksen olevan niin matala. Toki tuo oli aikaa, kun mun elämäntavat oli priimaa 7 päivää viikossa ja jos söin jotain herkkuja, niin ne oli lähinnä raakasuklaata ja muita terveyshommia. Liikuntaa tuli määrällisesti paljon ja kävin myös salilla säännöllisesti. Mun elämä oli tuolloin muutenkin hyvin balanssissa, eli ei ollut oikeastaan stressiä ja henkilökohtainen elämä oli vakaalla pohjalla. Näiden perusteella ei siis ihme, että tulokset olivat alkujaankin noin loistavia! Sain kuitenkin uusia ohjeita ja vinkkejä, joiden avulla parantaa entisestään hyvinvointia ja palautumista. Nämä koskivat lähinnä tiettyjen vitamiinien ja mineraalien lisäämistä mulle sopivin määrin sekä suoliston hyvinvoinnin maksimointia. Olin aiemmin käyttänyt liian pieniä määriä ja vääriä valmisteita.

Seuraava mittaus oli kolmen kuukauden kuluttua ja noin pienessä ajassa, pienillä muutoksilla, tulokset olivat parantuneet entisestään. Tuo on varmaan matalin rasva% mitä mulla on luultavasti ollut ja tulokset eivät vaatineet esimerkiksi ruuan vähentämistä. En siis muuttanut ruokavaliota, mutta keskityin kehittämään asioita, jotka paransivat mm. yöunien laatua, palautumista ja mikroravinteiden riittävää saantia. Ekassa mittauksessa mulla oli eniten rasvaa reisissä, joka tämän metodin mukaan viestii liiasta estrogeenistä kehossa. Keskityin erityisesti suoliston ja maksan hyvinvointiin, joka näkyikin vähentyneenä rasvan määränä reisissä. Muistan että tuolloin koin mun kehoni olevan täydellisessä iskussa ja aineenvaihdunta pelitti paremmin kuin koskaan!

Syksyllä 2015 aloitin kasvisruokavalion ja samaan aikaan pidin taukoa salitreeneistä. Kokeilun ajan pyrin syömään monipuolisesti, mutta silti painoni tippui pari kiloa ja myös BioSignature – tulokset menivät huonompaan suuntaan. Laihtuminen ei siis aina tarkoita kiinteytymistä, kuten tästä voi huomata. Painon nousukaan ei aina tarkoita lihomista, vaan kehon koostumus ratkaisee. 12,1% on edelleen matala rasvaprosentti, mutta mun tapauksessa se oli merkki siitä että tulokset olivat menneet huonompaan suuntaan. Ei mitään negatiivista sanottavaa kasvisruokavaliosta, mutta ehkä mun tapauksessa olisi vaan pitänyt syödä vieläkin enemmän ja kiinnittää tarkemmin huomiota välttämättömien aminohappojen saantiin.

Kasvisruokavalio loppui 2016 tammikuussa ja siitä palailin takaisin sekasyöjäksi. Vuoden alusta jatkoin taas salitreenien parissa, mutta muistan, että keväällä mua alkoi taas hieman tympiä omat treenit ja keskityin ainoastaan ryhmäliikuntaan/aerobiseen treeniin. Keväällä 2016 alkoivat myös mun ensimmäiset verkkovalmennukset, jolloin lähdin myös itse noudattamaan Bikini Body Bootcampin ruokavaliota kahdeksan viikon ajalle. Kävin taas BioSignaturessa sopivasti ennen juhannusta ja tulokset olivat menneet takaisin parempaan. Oikeastaan tuolloin mulla oli eniten lihasmassaa jos vertaa aiempiin mittauksiin, vaikka en ollut treenannut salilla, mutta tehnyt paljon esimerkiksi plyometrisiä treenejä!

2016 syksyllä alkoikin sitten meikäläisen elämän vuoristorata ihan kaikelta osin ja varmaan osittain siksikin nuo mittailut jäivät unohduksiin. Vuoristorata alkaa olla nyt kuitenkin jo takanapäin ja tuntuu että kroppakin on ollut jo hetken ”normaalissa” tilassa, joten nyt olisi taas aikaa ja energiaa keskittyä muuhunkin. :D

 

LOPPUUN VIIMEINEN MUISTUTUS, NIMITTÄUN TÄNÄÄN SUNNUNTAINA VIELÄ ALENNUKSET VOIMASSA KLO 24:00 SAAKKA! (Valmennuksen nimeä klikkaamalla pääset ostamaan ohjelman, joka on heti sun käytössä, voit aloittaa milloin itse haluat!)

FRESH & FIT -KICKSTART TERVEELLISIIN ELÄMÄNTAPOIHIN 30 €

Anna mulle neljä viikkoa ja annan sinulle raikkaan, energisen ja hyvän fiiliksen sekä kropalle ja mielelle!

Onko herkuttelu lähtenyt käsistä ja nyt sokerihammasta kolottaa harva se päivä? Fresh & Fit – Challenge on neljä viikkoa kestävä haaste, jossa puhdistat ruokavaliosi sokerista ja ylimääräisistä herkuista. Ruokavalio on puhtaista mutta ihan tavallisista raaka-aineista koostettu kokonaisuus, joka saa kehon ja mielen voimaan hyvin. Neljän viikon ajan syödään ravintorikasta ruokaa ja näin ollen pääset irti myös mahdollisesta sokerikoukusta sekä kiinteytät kehoasi ihan silmissä. Maidoton, gluteeniton sekä kasvisvaihtoehto!

Haasteessa on mukana kolme tehokasta kuntosalitreeniä ohjeineen sekä videoineen! Treenit perustuvat super- sekä jättiläissarjoihin ja ovat omiaan nostamaan kulutusta ja polttamaan rasvaa! Saat myös ohjeet lisätreeneille, mutta vain 3 treeniä / vko riittää myös.

LEAN & TONED – 13 VIIKKOA SUUNNITELMALLISTA JA JÄRKEVÄÄ TOTEUTUSTA KOHTI KIINTEÄMPÄÄ KROPPAA! 40 €

Toiveena timmi, sporttinen ja muodokas vartalo metodilla rasvanpolttoa sekä lihasten kasvatusta? Lean & Toned – valmennuksen avulla pääset tavoitteeseesi. 13 viikon ajan treenataan kovaa, mutta järkevästi. Treenit vaihtuvat kahdesti valmennuksen aikana ja tehoja lyödään lisää matkan edetessä. Ohjelman aikana opit treenaamaan kuntosalilla ja saat ideoita miten varioida treenejä myös tulevaisuudessa. Valmennus perustuu 4 – jakoiseen ohjelmaan, jota kierrätetään niin, että myös lepopäivät tukevat kehitystä mahdollisimman hyvin!

Ruokavalio on suunniteltu tukemaan maksimaalista kehitystä ja myös se vaihtuu valmennuksen mukana. Saat syödä monipuolisesti ja osa aterioista sisältää useampia vaihtoehtoja. Myös omat muutokset makrojakaumien sallimissa mitoissa on mahdollista. Maidoton, gluteeniton sekä kasvisruokavalio vaihtoehtoina!

3 kk:n nettivalmennus sisältää:

  • Tavoitetta tukevan, valmennuksen mukana muuttuva ruokavalion sekä 2 erilaista ruokaohjelmaa (treeni & lepopäivät)
  • Tehokkaan 4-jakoisen treeniohjelman videoineen. Treenit muuttuvat valmennuksen edetessä neljän viikon välein. Ohjeistukset treenisyklin ja lepopäivien noudattamiselle. Treenit koostuvat voima, hiit sekä plyometrisistä harjotuksista. Pääpaino on salitreeneissä.
  • Focus pakaroissa ja sporttisen mallin hakemisessa!

POWER 1.0 – VOIMAA & LIHASMASSAA HINTAAN 25 €

Onko tavoitteesi saada lisää voimaa sekä lihasta? Olit nainen tai mies, silloin POWER 1.0 on juuri sinulle! Tällä treeniohjelmalla parannat voimatasojasi ja hankit lihasta juuri oikeisiin paikkoihin. Ohjelma keskittyy pääosin penkkipunnerruksen, maastavedon sekä kyykyn voimatasojen kehittämiseen unohtamatta ns. bodaustreeniä, jonka avulla saat mm. pyöreyttä olkapäihin ja pakaroihin.

Sopii miehille sekä naisille, jotka haluavat uutta nostetta salitreenihin, ehkä muun liikunnan ohella tai vaihtoehtoisesti keskittyä puhtaasti voiman hankintaan esim. ryhmäliikuntatuntien tilalla. Treenien syklitys menee niin, että treenataan kaksi päivää ja levätään aina perään yksi. Ohjelmassa on siis mahdollista treenata 5 x viikossa, jolloin jako ehtii alkaa aina alusta. Halutessaan voi pitää myös ylimääräisiä lepopäiviä, etenkin silloin jos pääpiste on voiman kehittämisessä!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


NELJÄS BIOSIGNATURE-MITTAUS

Kävin tänään pitkästä aikaa Bio Signature – mittauksessa tsekkailemassa kehon hormonitasapainon tilaa. Edellinen käynti oli joulukuussa, joten nyt oli taas hyvä hetki ajella Isoonkyröön mittaukseen. Aiheesta on tullut kirjoitettua aiemminkin, mutta jos joku lukee ensimmäistä kertaa niin kerrataas hieman mistä on kyse.

BioSignature-analyysi tehdään 12 pisteen ihopoimumittauksena ammattilaiskäyttöön soveltuvilla rasvaprosentin mittauspihdeillä. Mittauksella saadaan tietoa kehon hormonaalisesta tilasta ja suosituksia elämäntapamuutosten tekemiseen.

BioSignature-analyysissä tärkeää ei ole rasvan absoluuttinen määrä kehon eri osissa. Myös silmämääräisesti hoikilla ihmisillä BioSignature heijastaa rasvan suhteellisen kertymisen perusteella elimistön hormonaalista tilaa. Jos rasva tuntuu kertyvän joka puolelle vartaloa, kertoo myös tämä omaa tarinaansa kehon sisäisistä tapahtumista.

Biosignature Modulation on kanadalaisen tunnetun voimavalmentajan, Charles Poliquinin kehittämä metodi jonka avulla kehon hormoneita voidaan tasapainottaa luonnollisesti. Hormoneita tasapainottamalla voidaan polttaa rasvaa tehokkaasti ja parantaa yleistä hyvinvointia. Poliquin on valmentanut olympiamitalisteja 17 eri lajissa ja satoja muita huippu-urheilijoita ja tuhansia tavallisia ihmisiä yli 30 vuotta kestäneellä urallaan. Menetelmä perustuu Poliquinin keräämiin tilastoihin ja havaintoihin siitä, mihin kohtaan kehossa rasva kertyy ja näiden rasvapisteiden yhteydestä verikokeiden ja sylkitestien osoittamiin hormonimääriin. Rasva kertyy kehon eri osiin eri hormonien vaikutuksesta. Hormonitoiminta vaikuttaa kehon toimintaan huomattavasti ja siksi hormonitoiminnan parantaminen on tärkeää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin ensimmäisen kerran BioSignaturessa maaliskuussa 2015, jonka jälkeen sainkin paljon uutta infoa ja apua hormonitasapainon optimointiin. Otin neuvot käyttööni ja seuraava mittaus, joka oli kesäkuun lopulla 2015, paljasti positiivisen kehityksen. Nyt mittauksia on takana neljä ja tässä viimeisimmässä lihasmassani (lean mass = rasvaton paino) määrä on kaikista suurin tähän mennessä! Ensimmäisestä mittauksesta ”lean mass” on noussut + 1,6 kg. Joulukuussa se kävi alimmillaan (kasvisruokavalio :D) ja oli jopa – 3,2 kg vähemmän kuin nyt. Hauskinta tässä on se, että rasvani ovat nyt alempana kuin tuolloin joulukuussa. Eli paino ei aina tosiaan kerro sitä totuutta.

Mittaus tehdään siis 12 eri pisteestä ja tällä kertaa mulla oli tippunut kymmenen kohdan tulokset pienemmäksi. Kokonaisrasvat olivat 10,8%. Oon siis aika tyytyväinen, lihasta on tullut lisää ja rasvaa lähtenyt. Olo on loistava ja energiaa piisaa! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin yllättynyt siitä, että jaloista oli lähtenyt niin paljon millejä. Etureiden ja takareiden mittaustulos oli pienentynyt kaikista eniten ja mulla kun on aikaisemmin ollut aina vaikeampaa saada rasva palamaan tuolta alakerrasta. Täytyy antaa itselle krediittiä hyvin toimineesta ruokavaliosta! :D

Näitä rasvaprosenttimittauksia tsekkaillessa kannattaa aina muistaa, että erilaiset metodit voivat antaa erilaisia tuloksia, eikä itselleni esimerkiksi ole tärkeintä se rasvaprosentin numero, vaan se miten on edistytty edellisistä mittauskerroista. Rasvoja ja kehonkoostumusta mittaillessa kannattaakin aina käyttää samaa metodia, jolloin saadaan tietysti tarkimmat tiedot muutoksista. Kävin keväällä myös InBodyssa ja olisi kiva ottaa sekin nyt ja vertailla, että näyttääkö sen tulokset samaan suuntaan kuin tämä BioSignature.

kuvat: Riikka


RASVAPROSENTTINI TÄLLÄ HETKELLÄ

Kuka haluaa mennä rasvaprosenttimittaukseen juuri ennen jouluaattoa? No minäpä tietenkin. Ajattelin vetää vuoden pakettiin ja käydä vielä kerran BioSignature-mittauksessa tsekkaamassa millä mallilla hormonitasapaino on. Kävin siis kyseisessä mittauksessa ensimmäisen kerran tämän vuoden maaliskuussa ja toinen mittaus tehtiin kesäkuussa ennen juhannusta. Molemmat tekstit voit lukea täältä:

BioSignature-analyysi tehdään 12 pisteen ihopoimumittauksena ammattilaiskäyttöön soveltuvilla rasvaprosentin mittauspihdeillä. BioSignatureen kuuluu myös laaja taustatietojen kartoitus. Tämän jälkeen BioSignature-valmentaja analysoi tuloksia yhdistämällä saamaansa tietoa elämäntavoistasi, hyvinvointisi tilasta ja BioSignature-ohjelmiston antamista mittaustuloksista. Saat tietoa kehosi hormonaalisesta tilasta ja suosituksia elämäntapamuutosten tekemiseen.

BioSignature-analyysissä tärkeää ei ole rasvan absoluuttinen määrä kehon eri osissa. Myös silmämääräisesti hoikilla ihmisillä BioSignature heijastaa rasvan suhteellisen kertymisen perusteella elimistön hormonaalista tilaa. Jos rasva tuntuu kertyvän joka puolelle vartaloa, kertoo myös tämä omaa tarinaansa kehon sisäisistä tapahtumista. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen vuoden aikana oppinut lukemaan kropan tilaa aika hyvin ja tunnistan myös muutokset, kiitos näiden aiempien mittaustuloksien. Aloin pari viikkoa sitten lisäämän sinkin määrää, sillä huomasin kynsissä pitkittäisiä valkoisia viiruja, jotka viestivät sinkin puutteesta. Ravinnosta sinkin parhaat lähteet ovat liha, maito- ja viljatuotteet, ja koska en käytä edellä mainittuja kuin harvoin, ei sinänsä ihme että puutosta oli syntynyt, vaikka olin syönyt sinkkiä lisäravinteena. Määrä oli vain liian pieni, koska ruokavalio oli muuttunut. Aiemmin söin runsaasti lihaa, joten tämä muutos on melko selkeä. Tämän päiväinen mittaus varmisti mun aavistuksen, kun Eero teki mulle sinkkitestin.

Sinkki on erittäin tärkeä mineraali ja vaikuttaa elimistössä erittäin moneen eri asiaan, sillä se osallistuu noin 90 entsyymin toimintaan ja auttaa solujen muodostumisessa. Sinkkiä tarvitaan myös testosteronin muodostuksessa, joka taas edesauttaa esim. rasvanpolttoa. Runsas treenaaminen ja esim. vegaaniruokavalio lisäävät sinkin tarvetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä kertaa koko kehon rasvaprosenttini oli 12%, mikä on siis parin pykälän nousu edellisestä mittauksesta. Tulos on edelleen alhainen, joten ei haittaa yhtään, vaikka nousua oli tapahtunut. Tiedän nousun johtuvan voimatreenien lopettamisesta. Luultavasti tulos putoaisi takaisin sinne 9,5 % paikkeille, mikäli aloittaisin jälleen salitreenit, mutta toisaalta, miksi rasvojen pitäisi olla niin alhaiset, kun en huomaa ulkoisesti mitään eroa kesän tuloksen ja nykyisen välillä. Painoni oli tippunut pari kiloa viime mittauksesta myös. Sain vinkiksi kokeilla fosfoseriini – nimistä lisäravinnetta, mikä on kuulemma yksi tehokkaimpia stressiä ja stressihormonia laskevia ravinteita. Teen paljon pitkäkestoisia suorituksia (monta jumppaa peräkkäin) jonka vuoksi kortisolitasot nousevat myös ja tämän pitäisi auttaa rauhoittumaan jumppien jälkeen. Raportoin myöhemmin miten aine toimii.

Liikun siis melko matalissa rasvoissa, mutta kehoni on ilmeisesti adaptoitunut tällaiseen elämäntyylini vuoksi. Olen treenannut hyvin aktiivisesti koko ikäni ja syön myös terveellisesti. En joudu tekemään hirveästi mitään työtä pysyäkseni tässä tilassa, tai ei se ainakaan tunnu työnteolta, vaan se on ikään kuin mun normaali tila. Asia olisi varmasti ihan eri, jos en treenaisi näin paljon, eli tää on myös ikään kuin työetu. :D Hormonitoiminta skulaa hyvin edelleen, eikä mikään piste noussut liian korkeaksi, mikä vaatisi jotain toimenpiteitä. Voin siis tyytyväisenä jatkaa samaan malliin tätä rennompaa eloa ja syödä mitä mieli tekee ja treenailla maailman hauskimmalla urheilumuodolla, eli ryhmäliikuntaa harrastaen. :D

Kuvat: Eve