Siloteltu elämä ja sen esittäminen on nykyään aika yleistä. Ennen tavattiin kouluissa, työpaikalla ja kahvilla, kun nykyään seurataan kavereita, tuttuja ja tuntemattomia somessa, jossa jokainen voi määritellä itse miltä se oma elämä näyttää. Moni yhtyy varmasti siihen, että haluaa jakaa kanavassaan positiivisia asioita, mikä on tietysti hyvä juttu, sillä positiivisuus on asia joka tarttuu.
Tämä ilmiö on kuitenkin johtanut siihen, että negatiiviset asiat ja epäonnistumiset jäävät hieman varjoon ja jopa asiaa tiedostamatta, meille pinttyy mielikuva missä ajatellaan elämän olevan vain onnistumisia täynnä. Tee kovaa duunia ja saavutat haluamasi, eikö vaan? Mitä jos tekee saakelin kovaa duunia, mutta silti epäonnistuu? Mitä jos välillä kaikki menee päin pyllyä ja vaikka kuinka yrittäisi, niin tuntee silti olevansa luuseri, koska kaikki ympärillä paukuttaa vaan menestystarinoita eri asioiden parissa.
Sen kunniaksi ajattelinkin kertoa tänään asioista, joissa olen epäonnistunut elämäni aikana ja haastan myös muut vaikuttajat tekemään saman! Pieni määrä realiteettiä tekee hyvää aika ajoin! Olen luonnollisesti epäonnistunut elämäni aikana hyvin monta kertaa, joten kaikkea en enää edes muista. Tässä kuitenkin asioita, joita tuli mieleen.
Treeni & ravinto:
Tuulettelin täälläkin muutamia viikkoja takaperin, kuinka aion pitää sokerittoman syyskuun ja puhdistella oloja kesän jäljiltä. No todellisuudessa homma meni niin, että olin yhden viikon (:D) syömättä sokeria ja heti toisena viikonloppuna sorruin pienen yllyttelyn johdosta. Tässä tapahtui legendaariset, eli kun kerran sorrut niin homma leviää käsiin ja sittemmin on tullut mässyteltyä taas joka vloppu jotain. Ei tainnut loppupeleissä motivaatio (=halu) olla tarpeeksi kohdillaan.
Olen harrastanut kilpaurheilua telinevoimistelun sekä aerobicin parissa lapsesta aikuisikään saakka ja tuo tie oli kyllä ajoittain aika kivinen. Kilpailemiseen kun kuuluu lähes väistämättä ne epäonnistumiset ja välillä tää saattaa olla tosi rankkaa. Osa ei menesty koskaan, vaikka miten yrittäisi. Aerobicin ensimmäiset vuodet olivat aika vaikeitakin välillä, kun tuntui että yrittämisestä huolimatta kisat meni aina plörinäksi. Monien kilpailujen jälkeen tuli lähdettyä kotiin mieli maassa ja siitä oli vaikea kaivaa motia palata takaisin treenisalille.
Kolmisen vuotta sitten osallistuin Les Milssin Superstar kisaan ja odotukset sekä paineet tästä olivat aika kovat. En päässyt jatkoon kisassa ja tuo oli aika kovaus itsetunnolle tuolloin. Asiaa jotenkin pahensi se, että kaikki olivat toitottaneet mulle että todellakin sä pääset jatkoon jne. Tästähän oli syntynyt sitten sellaisetkin paineet, sill tuntui että mun on pakko lunastaa muiden odotukset. No, toisin kävi ja olo oli todella kurja juuri tästä syystä. Samaan aikaan hain yhteen toiseenkin projetkiin ja sekin kusi totaalisesti. Muistan kuinka tuolloin sai keräillä itsetunnon rippeitä ja tuli mietittyä, että oonkohan mä nyt yhtään oikealla alalla tai tekemässä oikeita juttuja.
Tämä on tapahtunut useita kertoja, mutta olen siis aloittanut jonkin projektin, yleensä vaikka ruokavaliomuutoksen tavoitteena jokin muutos kropassa. Yrittämisestä ja ruokavalion noudattamisesta huolimatta tuloksia ei ole tullut ja se on vaan laskenut motivaatiota ja lopulta johtanut ”luovuttamiseen”. Tämän vuoksi mulle on myös kerääntynyt paljon kokemusta ja ymmärrystä, että aina kaikki ei mene putkeen vaikka suunnittelee ja tekee kaiken oikein. Olen oppinut ymmärtämään paremmin kehoa ja mulla on myös niitä työkaluja mitä tehdä kun kaikki jumittaa.
Työ:
Tämä juttu on aika tuore, sillä halusin luoda itselleni tavoitteen ja nostaa blogin kävijämääriä tiettyyn lukuun. Tein suunnitelman ja löin asialle aikataulun. Deadlineen on enää muutama päivä, enkä ole päässyt tavoitteeseeni. Tämä oli lyhyen tähtäimen tavoite ja nyt täytyy vaan jatkaa hommia ja tähdätä tulevaisuuteen. Toki tässä maailmassa päivässäkin voi tapahtua vaikka mitä, mutta nyt kyllä näyttää siltä että homma jää vajaaksi, vaikka yritin panostaa täysillä!
Joskus aikoinaan tuli kahmittua ihan liikaa työtehtäviä, joka kostautui huonolla tavalla. Yritin olla liian reipas ja lopulta en pystynyt hoitamaan mitään kunnolla. Tuohon aikaan oli aika vaikea elämänvaihe myös henk.koht elämässä ja muistan edelleenkin kun unohtelin ihan itsestäänselviä asioita, kuten itse järjestämäni palaverin, johon en siis muistanut mennä. 😀 Hoitamattomista asioista alkoi tulla huomautuksia ja tuo tuntui tosi kovalta kolaukselta, koska olen sellainen että haluan hoitaa lupaamani asiat kunnolla.
Kun vedin aikoinaan ensimmäisen ryhmäliikuntatuntini niin se ei todellakaan mennyt putkeen! 😀 Olin tietysti valmistautunut hyvin ja harjoitellut paljon, mutta ohjaaminen on sellaista, että se harvoin menee kuten oli ajatellut. Mulla kävi niinkin huono tuuri, että mikrofoni ei toiminut ja kyseessä oli vatsa-selkä nimellä menevä tunti, jolloin ollaan paljon lattiatasossa jolloin ohjaaminen ilman mikrofonia on entistä hankalampaa. Lisäksi mulla oli välineenä BOSU-pallo (?!) joka ei sitten ehkä toiminutkaan niin hyvin kuin olin ajatellut. 😀 Jotenkin selvisin tuosta tunnista, mutta oli kyllä nii skeida olo sen jälkeen, että ajattelin sen olevan eka ja vika kerta kun ohjaan.
Tapahtui toinenkin epäonnistuminen liittyen ryhmäliikuntaan, kun ohjasin jo edellisessäkin kohdassa mainittua BOSU-tuntia. Kyseessä on siis puolipallo, jonka ympärille rakennettiin ryhmäliikuntatunti. Oma ohjauskokemukseni oli aika vähäistä tuolloin ja jostain kumman syystä olin saanut idean tehdä tästä hieman step-tuntia muistuttavan kokonaisuuden, mutta pallon kanssa. Oh lord…No hommahan meni niin että tempo oli aivan liian kova ja jengi yritti laukata sen pallon yli mun tahdissa, mutta siis koko tunti ja lopputulos oli todella sekavaa. 😀 Pieni loukkaantumisriskikin tuossa taisi olla kun ei se pallo ole mikään staabilein väline, jossa askeltaa.
Matkaoppaana työskennellessäni meidän piti vetää myös retkiä. Mulle määrättiin vaikein ja laajin retki nimeltä ”suuri saarikierros”. Tällä retkellä piti siis kokonaisen päivän ajan kiertää Gran Canarian saarta ja tietää historiasta ja yksityiskohdista todella paljon. Ennen retkiä piti opiskella aihetta ja mennä mukaan retkelle ”studaamaan” kuinka kokeneempi opas sitä veti. Noh, meikäläinen lähinnä nukkui koko retken ja ajattelin vain opettelevani jutut materiaaleista. Lopulta en jaksanut hirveästi panostaa edes tuohon opiskeluun ja voi jestas se oli karseeta vetää tuota retkeä kun ei ollut mitään hajua mistään. Jengi alkoi valittamaan ja kyselemään jossain vaiheessa ja muistan kun halusin vaan kadota paikalta. Lopulta keräsin itseni ja selvisin joten kuten kunnialla tästä asiasta. Haha, tätä voisi kai kutsua omaksi mokaksi, mutta laitetaan myös epäonnistumisien piikkiin!
Kyllähän noita epäonnistumisia on vaikka hur mycket kun alkaa miettiä! Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että epäonnistumiset ja mokat ovat osa matkaa. Harvoin missään tavoitteessa kaikki menee suoraan nappiin. Tärkeämpää on jatkaa epäonnistumisista huolimatta. Pahalla hetkellä tulee vaan muistaa, että se menee ohi. Kaikesta selviää ja myöhemmin näille voi jopa vähän nauraa. Olen epäonnistunut monta kertaa, mutta olen myös onnistunut ja nämä onnistumiset ovat tapahtuneet ainoastaan silloin, kun en ole luovuttanut.
Inspiroivaa viikonloppua!
instagram: ainorouhiainen
snapchat: ainopaino
