Kirjoitin tämän tekstin jo aikaa sitten ja se jäi vaan luonnoksiin roikkumaan. Nyt tuli lukaistua uudelleen ja ajattelin pistää julkiseksi. Joskus tällaisia henkilökohtaisia tekstejä on suurempi kynnys jakaa, mutta täytyy sanoa, että sen jälkeen kun tein tekstissä kerrotun päätöksen, on kaikki lähtenyt taas loksahtelemaan omille urilleen. Muistetaanhan, että ne vaikeudet on aina hetkellisiä ja asioilla on tapana järjestyä aina loppujen lopuksi! 🙂
Oon aina ollut aika ankara itselleni onnistumisen suhteen. En tiedä mistä ne paineet ovat tulleet, mutta tajusin tässä taannoin, että oon jättänyt paljon asioita tekemättä, koska oon pelännyt epäonnistumista. Oon myös huomannut, että jos jokin asia ei ole mennyt suunnitellusti, oon helposti jäänyt märehtimään sitä ja antanut asian olla. Toisin sanoen, oon lopettanut sen asian yrittämisen. Tämä ei päde tietenkään ihan kaikkeen, sillä osaan olla myös sinnikäs ja päättäväinen, mutta helposti jään omalle mukavuusalueelle lillumaan, koska siellä ei ole yhtä suurta pelkoa siitä että asiat eivät menisi, kuten olen suunnitellut.
Mä en tiedä onko noloa myöntää, että oon tehnyt elämäni aikana ja ihan viime aikoinakin huonoja päätöksiä ja vääriä valintoja. Kun valinnat ovat osoittautuneet vääräksi tai olen kokenut vastoinkäymisiä, oon helposti ahdistunut ja miettinyt, kuinka kaikki kaatuu päälle. Jotenkin sitä jää niin kovin helposti vellomaan sellaiseen negatiiviseen tunteeseen, ettei enää näe ulospääsyä tai ratkaisua.
Ryhdyin sitten oikeen miettimään ja analysoimaan, että miksi teen niin. Miksi annan asioiden olla, jos ne eivät menekkään kuten olin mielessäni kuvitellut tai toivonut? Enkö mä itse aina toitota niitä elämänohjeita, kuinka pitää jaksaa yrittää epäonnistumisista ja vastoinkäymisistä huolimatta? Nyt oli siis aika alkaa muuttaa omia ajatusmalleja ihan tietoisesti. Oon nimittäin huomannut myös sen, että kun kohtaan juuri tällaisen vastoinkäymisen tai negatiivisen tilanteen, yritän vältellä sitä ja tavallaan jätän asian huomiotta.
Nyt on sitten paljastettu läjä huonoja piirteitä meikäläisestä, joten lähdetään pohtimaan miten asiassa voisi kehittyä. 😀 Yhtenä päivänä olin siinä ahdistuneessa tilassa ja en saanut rauhaa omilta ajatuksiltani, joten päätin vain lopettaa. Päätin, että en anna enää ulkoisten asioiden määrittää mun olotilaa vaan oon itse se, joka tekee päätökset ja hoitaa asiat niin, että saan mielenrauhan. Loppupeleissä, aika suuri osa tapahtumista on kuitenkin meidän omissa näpeissä. Pitää vain ottaa vastuu omasta elämästä.
Päätin siis ottaa homman niin sanotusti haltuun ja aloin hoitaa asioita, yksi kerrallaan. Päätin, että vaikka joku asia ei menisi maaliin ekalla yrittämällä, yritetään sitten uudelleen toisella tavalla. Niin kauan, että se onnistuu. Mulla on nimittäin ollut jostain syystä sellainen ajatusmalli, että tuo uudelleen yrittäminen ja sinnikkyys pätee vain tavoitteisiin ja haasteisiin. Niissä olen hyvä, jos en loistava. Meen vaikka läpi harmaan kiven, että pääsen tiettyyn tavoitteeseen, mutta samalla ne suurimmat vaikeudet tulee itse elämässä ja arjessa. Ja silloin kun tulee vastoinkäymisiä (koska niitä tulee) pitää vain pysyä positiivisena ja vaihtaa tyyliä, ei tavoitetta.
On tää vanheneminen siinä mielessä siistiä, että jatkuvasti oppii tuntemaan itseään paremmin. Oppii ymmärtämään omia ajatusmalleja ja käyttäytymistä, mikä tarkoittaa että pystyy myös kehittymään ja tulemaan onnellisemmaksi!
Toivottavasti tästä tekstistä ei saanut sellaista kuvaa, että mulla olisi joku huonosti, vaikka kirjoitin vääristä valinnoista ja epäonnistumisista. Se on tässä tekstien tekemisessä haastavaa, että kun ottaa jonkun kulman josta kirjoittaa, siitä tulee tosi voimakas viba. Varmaan sellainen fiilis, että nyt sillä on tyyliin koko elämä romahtanut! 😀 Oikeessa elämässä taas on ihan normaalia että välillä mennään ylämäkeen ja välillä taas tullaan kovaa alas. Muutenhan elämä olisi oikeestaan aika tylsää, vai mitä? 🙂
instagram: ainorouhiainen
