Huomentapäivää! Kerroin hieman alle kuukausi sitten tulevan syksyn tavoitteista ja nyt olisi aika tsekata missä mennään. Huomioikaa, että en ole menossa mihinkään fitnesskisoihin nyt, enkä koskaan. 😀 Tavoitteet ovat siis ihan omia pikku projekteja, joita ei tarvitse ottaa ”niin vakavasti”. Mun mielestä järkevintä ja kannattavinta on pysyä hyvässä kunnossa vuoden ympäri, eikä aloitella hurjia diettejä aina kesän jälkeen ja tammikuussa. Kesälomalla tuli kuitenkin elettyä rutiineista poiketen, etenkin treenien osalta, mikä näkyi myös kropassa. Mitään suurta tuhoa en onneksi saanut aikaan, mutta elokuun alussa olo ei ollut ihan niin hyvä, mihin olin tottunut.
Päätin siis kiristää energiansaantia hieman, jotta ”ylimmäräiset” turvotukset ja rasvat lähtisivät lätkimään. En ole missään vaiheessa joutunut tsemppailemaan jaksamisen kanssa, treenit ovat menneet ihan samoilla energioilla kuin tavallisestikin. Ainoa haaste on ollut pitää näpit erossa herkuista viikonloppuisin. Joku ihme himo herää aina kun lauantai saapuu. Tämä taas taitaa olla vaan psyykkistä, sillä muina päivinä en kaipaile muuta tavallisen ruuan lisäksi. Onneksi on olemassa vaihtoehtoja, joita on tullut leivottua ja valmistettua aika ahkerasti.
Luulin siis olevani vielä melko kaukana tavoitteestani, mutta ainakin ylläolevan kuvan perusteella näyttää jo ihan hyvältä, eipä tässä tarvitse kummempia tehdä, kun #sokeritonsyyskuu hoitaa luultavasti hommansa loppuun. 😀
Huomasin muuten, että vasen olkapääni on kehittyneempi kuin oikea. Mullahan on vanha vamma oikeassa kyynerpäässä, se ei suoristu kokonaan, mikä on ilmeisesti aiheuttanut sen, että salitreeneissä liikkeet (esim. pystypunnerus, penkkipunnerus jne.) on jääneet vajaaksi oikean käden kohdalla, ja sen myötä myös kehitys on jäänyt jälkeen. Täytyy kiinnittää tähän huomioita jatkossa, kun valitsen olkapäitä kehittäviä liikkeitä salilla.
Terveellisen elämäntavan tai kropan muokkaamisen ei siis tarvitse (ainakaan mun mielestä) olla vaikeaa tai sitä, että kärsii jatkuvasta nälästä. Kitudieteillä ei jaksa olla pitkään, ja usein ne johtaa vain ahmimiseen myöhemmin. Tärkeintä on tehdä oikeita valintoja, syödä paljon ravintoa oikeista lähteistä, jolloin kroppa saa tarvittavat ravintoaineet ja voi hyvin! Minun tapani eivät ole ainoa oikea keino. Mä en koskaan haluaisi tuputtaa omia valintojani ainoina oikeina vaihtoehtoina ja toivon ettei kukaan muukaan tee niin. Jaan kyllä vinkkejä ja juttuja, joista oon itse saanut hyötyä. Jokainen sitten päättäköön, ottaako vinkit käyttöön vai ei. Olen muutenkin sitä mieltä, että kaikilla on oikeus elää ja syödä kuten itse parhaaksi näkee. Sokerittomalla, tai ohjaajakolleegaani lainaten – sokerit ON syyskuu – metodia käyttäen. 😀
Ihanaa viikonloppua!













