Tervehdys! Oi jestas, että on ollut hidas ja saamaton päivä tähän saakka. Heräsin tänään vasta kl 12:00 ja silloinkin jouduin kiskoa itseni väkisin sängystä ylös. Mielessä siinsi haave, jos vain saisi jäädä sänkyyn koko päiväksi ja unohtaa kaikki velvollisuudet. No, se ei nyt vaan onnistunut, joten olen tässä yrittänyt saada edes jotain tehtyä. Lueskelin muutaman blogitekstinkin läpi ja ei voi olla huomaamatta kuinka jengi alkaa olla jo väsynyt tässä vaiheessa vuotta. 😀 Jostain syystä, mieli kai alkaa valmistautua siihen, että vuosi on lopuillaan, eikä tässä vaiheessa paljon huvita muuta, kuin selviytyä viimeisestä kuukaudesta kunnialla. Aloitetaan sitten taas tammikuussa puhtaalta pöydältä. Toisaalta, ei kai se väärin ole, jos ei aina jaksa olla sykkimässä ja kehittämässä jotain.
Lauantai karkit kuuluvat aika monen viikonloppuun 🙂
Monilla meillä on ne omat pinttyneet tavat, joista voi olla vaikea päästä eroon. On negatiivisia tapoja ja sitten on niitä hyviä juttuja, kuten esimerkiksi liikunnan harrastaminen. Se vain kuuluu omaan toimintaan, eikä edes tarvitse hirveästi tsemppailla sen suhteen. Mietittekö koskaan mistä tavat ovat syntyneet ja miksi? Jos taas ajatellaan näitä negatiivisia toimintamalleja, joita aina toistaa, vaikka tietää ettei kannata. Miksi teemme niin? Minähän en mikään psykologi ole, mutta olen miettinyt asioita mielessäni ja uskon monien tapojen juontavan juurensa lapsuudesta. Lapsena olemme kuin tyhjä paperi ja imemme ympäristöstä vaikutteita.
Kuvitelkaa lapsi, joka ”palkitaan” aina pahan mielen iskiessä karkilla, pillimehulla tai jäätelöllä. Kipeänä kannetaan sänkyyn mässyjä, jotta lapsi jaksaa olla päivän kotona. Kun lapsi kitisee, tungetaan suuhun tikkari. Isovanhempien ja vieraiden luona lasta hellitään erilaisilla herkuilla. Kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja kohtaa vastoinkäymisiä, miten hän toimii? Sairaslomalla sairastaessa, valitseeko hän herkut vai terveellisen ravinnon? Tämähän ei ole todellakaan mikään sääntö, mikä tapahtuisi jokaisen ihmisen kohdalla, mutta uskon kuitenkin, että hyvin usein esimerkiksi tunnesyöminen voi johtua aikaisemmin opitusta tavasta. Erilaisiin tunteisiin on aina opetettu syöminen, jolloin homma on jäänyt päälle ilman että edes ymmärtää tekevänsä niin.
myslisekoitukset voivat pahimmillaan sisältää sokeria karkkipussin verran
Mielestäni on surullista, että edelleen lapsia palkitaan ruualla. Uskon, että tällaisella tavalla ei haluta aiheuttaa pahaa vaan päinvastoin, halutaan antaa lapselle mielihyvää, mutta ei ehkä ajatella asiaa pidemmän päälle. Palkitsemalla ruuan avulla voidaan aiheuttaa tylsiä ongelmia ihmisen myöhemmässä elämässä. Lapsihan ei tajua, että ruoka ja herkut ovat hyviä, ennen kuin se opetetaan heille. Sokeri on kuin huumetta ja kuka vanhempi haluaisi tietoisesti saada lapsensa nautintoaineen koukkuun? Ulkomuoto ei ole ainoa mittari terveydelle. Vaikka muksu olisi laiha kun lanka, on olemassa paljon parempia vaihtoehtoja kuin tyhjä energia, vai mitä? Työssäni tapaan paljon ihmisiä, joilla ongelmana on juurikin hallitsematon tunnesyöminen. Yleensä se, että pohditaan näiden syiden lähdettä ja sitä mistä tavat juontavat juurensa, voi auttaa ymmärtämään omaa käytöstään ja parhaimmassa tapauksessa saada ne loppumaan.
Tarkoitukseni ei ole leikkiä kasvatusopasta, mutta haluaisin vaan herätellä ajatuksia tästä aiheesta. Liiallinen sokeri ei tule aina pelkästään karkkien syömisestä, vaan nykyään piilosokeria on hyvin monissa lapsien ja nuorien ravinnon lähteissä. Luin eilen artikkelin, jossa mies oli testimielessä käyttänyt sokeria 60 päivän ajan ja näin aiheuttanut itselleen rasvamaksan.
“I had no soft drink, chocolate, ice cream or confectionery,” Gameau told Yahoo. “All the sugars that I was eating were found in perceived healthy foods, so low-fat yogurts, and muesli bars, and cereals, and fruit juices, sports drinks … these kind of things that often parents would give their kids thinking they’re doing the right thing.”
Oletteko samaa mieltä? Onko nuorison ruokavalio aivan pielessä ja onko vanhemmilla vastuu opettaa lapselle oikeanlaiset ruokailutavat?
