LISÄRAVINTEET TREENIÄ TUKEMASSA

Heippa kaverit! Oon mukana Indiedaysin ja FASTin kampanjassa, jossa mut haastettiin kertomaan millainen treenaaja olen. Ne, jotka lukevat blogia säännöllisesti, tietävät jo aika hyvin meikäläisen treenifilosofian. ”More is more ja niin edelleen.. ;)”

Oon aloittanut uuden vuoden aika energisesti ja lupaukseni mukaan, lisännyt 3 salitreeniä viikko-ohjelmaan. Oon itseasiassa viime ja tämän viikon ajan testaillut ohjelmia, joita tulen jakamaan Beach Body 2015 – haasteessa. Tuleehan ohjelmat kokeilla ja todeta tehokkaiksi ennen jakoon laittamista. Salitreenien lisänä, mulla on nuo jumppaohjaukset, joita on kuutena päivänä viikossa, aina useampi tunti kerrallaan. En väitä, etteikö pelkällä ohjaamisella tulisi jo tarpeeksi liikuntaa, mutta haluan vielä lisäksi tehdä omia treenejä, joissa saan pitää suuni kiinni ja keskittyä vain itseeni. Jumppaohjauksia tulee sellainen 13-15 h / vko ja siihen päälle omat treenit.

P1190228_Fotor_Collage

Mulla menee siis ihan vaan itse treenaamiseenkin jo iso osa päivän tunneista, jonka vuoksi päivät täytyy suunnitella etukäteen. Tiedän jokaisena arkipäivänä mitä tulen syömään milläkin aterialla. Myös syömiset täytyy ajoittaa etukäteen, sillä juuri ennen treeniä ei voi syödä kovin raskaasti, kun taas treenin jälkeen täytyy saada ravintoa mahdollisimman pikaisesti. En ole aiemmin ollut mikään kovin ahkera lisäravinteiden käyttäjä ja oonkin pärjäillyt aika hyvin pelkällä heraproteiinilla.

Nyt sain kuitenkin testiin FASTin uusia Champ’s Coice -tuoteperheen tuotteita, johon kuuluu latausjuoma, intra – eli treenin aikana juotava juoma, sekä palautumisjuoma heraproteiinin ja vitargon muodossa. Palautumisessa tarvitaan siis sekä proteiinia että hiilareita, joten noista voi sekoitella omiin tarpeisiinsa sopivan juoman, sellaisilla suhteilla kuin tahtoo. Multa kysellään joskus vinkkejä massan hankintaan ja tuo vitargo on ainakin kätevä apu nostamaan päivittäistä energiansaantia nauttimalla sitä ennen kestävyystreenejä tai lisäämällä sitä palautumisjuomaan. Sopii se toki painonhallintaan ja diettaamiseen, kunhan suhteet on kunnossa.

Vitargo on tärkkelyksestä valmistettu korkean molekyylipainon omaava hiilihydraattijauhe urheilijoille ja kuntoilijoille. Lihasten glykogeeni on tärkein energianlähde fyysisessä suorituksessa. Vitargon hiilihydraattikoostumus soveltuu mainiosti urheilijan glykogeenivarastojen täyttämiseen. Vitargo toimii hiilihydraattilisänä suorituksen aikaisissa juomasekoituksissa ja palautumisjuomissa, sekä hiilihydraattitankkauksessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime perjantaina ohjasin kl 11:00 Bikini Body Bootcampin, ja koska takana oli melko rankka treeniviikko, imi tuo treeni voimat todella hyvin. Tunnin jälkeen, kädet ja koko yläkroppa oli yhtä spaghettia. Hommaa ei helpottanut yhtään, että parin tunnin kuluttua täytyi lähteä ohjaamaan spinning-bodypump, jossa siinäkin tuo pump osuus kohdistuu lähinnä ylävartaloon. Päätinkin testailla Workout Shock – nimistä lataria tuomaan energiaa. Hetki juoman nauttimisen jalkeen, alkoi nipistellä sormissa ja olo virkenikin hyvin nopeesti. 😀

WORKOUT SHOCK on ennen harjoitusta otettava vireystilaa kohottava latausjuoma. WORKOUT SHOCK soveltuu erityisen hyvin voima- ja teholajeihin, sillä se sisältää muun muassa kreatiinia, joka parantaa suorituskykyä kovatehoisissa ja lyhytkestoisissa toistuvissa suorituksissa. WORKOUT SHOCK –jauheen muiden ainesosien ansiosta se soveltuu kaikille urheilijoille jotka tavoittelevat:

a) Vireämpää ja valppaampaa olotilaa harjoitukseen
b) Maksimaalista lihaspumppia
c) Proteiinisynteesin kiihtymistä
d) Happojen puskurointia ja kuona-aineiden nopeampaa poistumista lihaksista

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

INTRA (suom. aikana) on nimensä mukaisesti harjoituksen aikana nautittava hyvänmakuinen aminohappojuomajauhe, jonka kehityksessä on huomioitu maksimaalista lihaskasvua tavoittelevien erityistarpeet.

INTRA sisältää toimivat pitoisuudet välttämättömiä EAA- ja haaraketjuisia BCAA-aminohappoja. Nämä välttämättömät aminohapot, joihin myös BCAA-aminohapot lasketaan, ovat juuri niitä proteiinien sisältämiä aminohappoja, jotka lisäävät lihasproteiinisynteesiä (lihaskudoksen rakentumista). INTRA soveltuukin erityisen hyvin estämään lihaskudoksen käyttöä energiaksi harjoituksen aikana.

INTRA sisältää myös tehokkaat pitoisuudet kuntosaliharjoittelussa suorituskyvylle tärkeitä ainesosia kuten beeta-alaniinia, sitrulliinimalaattia sekä hikoillessa menetettäviä suoloja.

Perinteisesti aminohappojuomat ovat olleet huonosti sekoittuvia ja kitkerän makuisia. Näistä poiketen INTRA liukenee helposti veteen ja maistuu urheilujuomamaisen hyvälle.

Tuotteeseen ei myöskään ole lisätty hiilihydraatteja, joten se sopii myös kilpailuihin valmistautuville fitnessurheilijoille sekä kehonrakentajille. Halutessaan treenijuomaan voi itse lisätä hiilihydraatteja, kuten Malto6-jauhetta tarpeen mukaan.

Jos seuraatte fitnesskilpailijoiden blogeja, olette varmasti huomanneet, että lähes jokaisen treenaajan käytössä on jonkinlainen aminohappojuoma. Itsekin olen käyttänyt noita, etenkin silloin jos olen esim. vetänyt jumpan ensin ja mennyt sen jälkeen tekemään salitreenin. Tämän avulla salitreeneistä pitäisi saada mahdollisimman hyvä hyöty, kun kroppa ja lihakset saa ravinteita jo itse treenin aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten tiedätte, käytän heraa melkeinpä päivittäin. Sitä on helppo sekoittaa aamun smoothieen ja napata juoman muodossa salitreenin jälkeen. Käytän sitä myös proteiinilettujen tärkeänä ainesosana. Siihen liittyen täytyykin mainita, että tämä FASTin uusi Hydro Whey soveltui erityisen hyvin proteiinilettuihin, sillä se ei vaahtoutunut samaan tapaan, kuin jotkut toiset jauheet. Makuina mulla on suklaa ja banaani. Olen aina ollut sitä mieltä, että banaani syödään banaanina ja that’s it, enkä olisi ikinä ostanut banaaninmakuista jauhetta itse. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt tästä, sillä se on jopa näistä kahdesta parempi. Etenkin smoothiessa se peittää hyvin vihannesten maun. 😀

Summasummarun: Lisäravinteet ovat nimensä mukaisesti lisäravinteita, muun ravinnon ohessa tukemassa kehitystä. Itse koen, että näinä aikoina, kun treenaan samoja määriä kuin huippu-urheilija konsanaan, saan joskus lisäravinteilla buustia treeniin tai nopean avun palautumista tukemaan.

Mites teillä? Käytättekö lisäravinteita vai meettekö ihan vaan ravinnon voimin?


ENNEN OLI KAIKKI PAREMMIN

Hyvää iltaa! Ootte saattanut kuulla otsikon lauseen ennenkin. Miksi aina tuntuu siltä, että ennen oli paremmin? Aikahan kultaa muistot ja niin edelleen, mutta mä oon viime aikoina miettynyt, miksi ihmiset ovat niin muutosvastarintaisia? Muutos mielletään hyvin usein huonona juttuna, ehkä senkin takia, että pelätään jonkun tutun ja turvallisen asian muuttuvan huonommaksi. Mutta mitä jos se muuttuukin paremmaksi? Vai onko helpompi vaan tyytyä siihen nykyiseen, ihan vaan varmuuden vuoksi, vaikka parempaa voisi olla saatavilla. Enkä puhu nyt puolison vaihdosta, vaikka se siltä saattoi kuullostaakin. 😀

Muistatteko, kun Facebookin ulkoasu muuttui ja oli kaikenmaailman kampanjoita ja ryhmiä missä vaadittiin ”vanha facebook takaisin”. Muistaako kukaan edes enää, miltä vanha FB näytti? Onko kaivattu sen jälkeen kun uusi tuli käyttöön? Tämä kuvastaa juuri sitä muutosvastarintaa. Ei olla edes valmiita kokeilemaan uutta, ennen kuin se on jo tyrmätty.

_MG_8291

Anna Snickars

Voisiko tämä sama ajatusmalli olla esteenä omien elämäntapojen muuttamiselle? Jos päähän on juurtunut ajatus, että mä en todellakaan pystyisi elää ilman karkkia, niin kuinka hyvin ne alotetut karkkilakot sitten pitää. Oli kyseessä mikä tahansa omiin tapoihin liittyvä muutos, täytyy olla valmis tekemään muutoksia ja luopumaan vanhoista tavoista. Jos ei milloinkaan kokeile, ei voi koskaan löytää mitään uutta.

Ajattelin itse hyvin monta vuotta, että karkkipäivä/mättöpäivä on ihan ehdoton. En pärjäisi ilman sitä. Olen myös ajatellut, että mä en voi syödä mitään kunnon aterioita, koska lihoan heti. Välipalat ja leivän puputtaminen oli mielestäni parempi vaihtoehto, vaikka loppupeleissä niistä summautuikin paljon suurempi energiamäärä, kuin kunnon ruokaa sisältävistä aterioista. Jossain vaiheessa päätin, että annan uudelle mahdollisuuden ja sillä tiellä ollaan edelleen. Luojan kiitos!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänä päivänä en näe lainkaan mahdottomana sitä, että eläisin jatkuvasti ilman epäterveellisiä ”herkkuja”, tai etten voisi muuttaa nykyisiä ruokailutottumuksiani. Kannattaa siis olla avoin ja aina kokeilla ja antaa mahdollisuus uusille jutuille. Monet asiat ovat ns. pinttyneitä ajatusmalleja, joista onkin yllättävän helppoa päästä eroon. Jos palataan tähän karkkipäivään, kannattaa kokeilla olla vaikka ensin vain yksi viikonloppu ilman karkkia, jolloin huomaa, ettei se sen kummempaa ollutkaan.

Painotan, että tarkoitan tässä tekstissä asioita, joihin toivoo muutosta. Olen sanonut jo useita kertoja, että jos kaikki on hyvin, miksi muuttaa mitään? Jos taas on tyytymätön ja toivoisi muutosta, ei auta kun ottaa se ensimmäinen askel ja kokeilla uutta juttua. Salille lähteminen saattaa tuntua hyvin hankalalta, jos ei ole koskaan aiemmin treenannut kuntosalilaitteilla. Jos sitä kuitenkin vain menee, voiko ne asiat mennä ainakaan huonompaan suuntaan? Yleensä omassa päässä tulee suurenneltua juttuja, kun todellisuudessa kaikki meneekin helpommin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tsemppiä kaikille, muutokset ovat usein hyvästä ja ainakin opettavat uutta jos ei muuta! 🙂


SPORTTAAJAN IHONHOITO

Aina silloin tällöin kysellään miten hoidan ihoani, kun hikoilen ja suihkuttelen niin paljon, joten tänään höpisen ihonhoitojutuista. Olen mukana Indiedaysin Garnierin Micellar Water –kampanjassa, jossa pääsin kokeilemaan itselleni täysin uutta Micellar-puhdistusvettä.

Mulla on aina ollut hyvä iho, enkä ole kärsinyt juurikaan iho-ongelmista, muutamia stressin aiheuttamia reaktioita lukuunottamatta. Koen, että suurin vaikuttaja ihoon on se, mitä suusta laitetaan alas, eli ravinto ja vesi. Niiden lisäksi, ihon ulkoinen hoito on toki tärkeää, etenkin kun hikoilee paljon ja usein.

Mun ihonhoitoarsenaali koostuu tällä hetkellä lähinnä puhdistusaineesta ja kasvovoiteesta, eli en käytä hirveitä määriä erilaisia aineita ja seerumeja. Toki kuorin ihoa kerran kaksi kuukaudessa. Joskus nuorempana olin hyvin kiinnostunut kaikenmaailman purkeista ja purnukoista, mutta nykyään innostus on siirtynyt enemmänkin siihen, miten vaikutan ihoon sisäisesti. Mitä ihonhoitoon tulee, mun tapauksessa paras tuote on hyvä, nopea ja helppokäyttöinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vesipohjainen koostumus sisältää misellejä, jotka vetävät puoleensa likaa ja meikkiä kuin magneetti. Garnier Micellar Water puhdistaa hellävaraisesti ja tehokkaasti rauhoittaen ihoa jättäen sen miellyttävän tuntuiseksi. Kasvoja ei tarvitse pestä ennen Micellar-puhdistusveden käyttöä. Tuotetta käytetään päivittäin eikä sitä tarvitse pestä kasvoilta pois.

Paljon treenaavana, käyn suihkussa vähintään kahdesti päivässä. Hiuksia ei tule pestyä tietenkään joka kerta, mutta kasvot on kyllä pakko puhdistaa, sillä muuten hiki jää tuntumaan epämukavana tahmeutena ihoon. Hikoilun ja suihkuttelun johdosta mulla on luonnollisesti aika kuiva iho ja suihkun jälkeen kosteusvoide on ihan pakollinen, etenkin kasvoille!

Mietin aluksi, että voiko tällainen puhdistusvesi toimia ilman vettä? Tuntui oudolta ajatella, ettei kasvoja huuhdella käytön jälkeen lainkaan. Ennakkoluuloista huolimatta, kostutin vanulapun puhdistusvedellä ja pyyhin kasvot läpi. Meikki ja lika irtosi todella helposti ja kasvoille jäi raikas olo. Iho ei myöskään tuntunut yhtä kuivalta kuin normaalin kasvopesun jälkeen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

puhdistetut kasvot ja misellivesi

Tuotetta voi käyttää koko kasvoille, myös silmille ja huulille. Aamuisin Micellar Water puhdistaa ja raikastaa kasvoja ja iltaisin se poistaa meikin, puhdistaa kasvot ja rauhoittaa ihoa. Tuote lupaa täydellisen ja puhtaan ihon ilman hankaamista tai huuhtelua. Tuotteen koostumus rauhoittaa, puhdistaa ja tekee ihosta miellyttävän tuntuisen.

Koen, että tämä on loistava tuote minulle, sillä voin puhdistaa kasvot helposti hikoilun jäljiltä, kuitenkaan kuivattamatta ihoa liikaa. Puhdistus tapahtui nopeasti, eikä hankaamista tarvita. Nestettä siis kaadetaan vanulle, pyyhitään kasvot ja that’s it.

Itse en käytä paljon meikkiä, sillä se ei ole kovin käytännöllistä jumpatessa. Arkimeikkiin kuuluu lähinnä ripsiväri, ja joskus jaksan sipaista myös mineraalipuuteria kasvoille. Mielestäni sporttilookkiin ei edes sovi kovin paksut pakkelit. 😀 Viikonloppuisin ja juhliin tulee tietysti meikkailtua enemmänkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on monena iltana useampi jumppaohjaus peräkkäin ja tunnit kun ovat melko kovatehoisia, näyttää naamakin yleensä aika ”jumpatulta”. Tästä aineesta innostuneena hankin myös tuollaisia miselli-puhdistusliinoja treenilaukkuun. Näin ollen voin myös sipaista kasvoja puhtaaksi tuntien välissä. Etenkin spinningin jälkeen, ripsarit on yleensä jossain ihan muualla kuin ripsissä, joten on kai ihan asiallistakin siistiä hieman nassua ennen kuin menee seuraavalle tunnille ihmisten eteen! 😀

Onko joku muu käyttänyt tuotetta? Mä voin kyllä suositella tätä jokaiselle sporttimimmille helpottamaan ihonhoitorutiineja. Jos kaipaa lisätietoa tuotteesta klikkaile itsesi tänne.


HAASTE: BEACH BODY 2015?

Moikka! Oikeen reipasta sunnuntaita kaikille. Vakkarilukijat ovat ehkä miettineet, että missä ihmeessä viipyy kuukauden tai kevään haaste. No, se on ollut suunnitteluasteella ja nyt olisi aika avata aihetta hieman. Viime keväänä vedettiin Bikini Body Bootcamp, mutta tänä vuonna nimesin haasteen ”Beach Body 2015” – nimellä. Haasteen ideana on puhdistaa ruokavaliosta kaikki ylimääräinen ja ruokkia kroppaa hyvin ravinnerikkaalla ravinnolla, vitamiineilla ja antioksidanteilla. Näin ollen, ruokavalio tulee (toivottavasti) vaikuttamaan myös ihon ja hiusten kuntoon. Ruokavalion tarkoitus on myös tuoda energinen olo, eikä kärsiä nälästä tai erilaisista ruokahimoista, vaikka suuntaamme kohti hieman timmimpää kroppaa ja olemusta! Treeniohjelman tavoitteena on kiinteyttää kroppaa, tehdä siitä vahvempi ja sporttisempi.

Viime vuonna yritin tehdä ohjelman joka sopii mahdollisimman monelle ja onnistuin mielestäni aika hyvin. Tänä vuonna rajaan hommaa niin, että osa treeneistä tehdään kuntosalilla. Salitreenejä tulee olemaan kolmesti viikossa, joten sen lisänä ohjelmaan voi yhdistää muita treenejä, tai ryhmäliikuntaa. Niistä tarkemmin myöhemin. Ruokavalion yritän suunnitella niin, että sitä voi muokata omanlaiseksi, mutta kuten varmasti ymmärrätte, en pysty ottaa huomioon monen tuhannen ihmisen rajoituksia ja toiveita yhdessä ruokavaliossa. 😀 Viime vuodesta viisastuneena, haluan mainita, että ohjelmaa voi joko noudattaa tai sitten ei. Jos haluaa muuttaa kaikki ruoka-aineet ”toiseen vaihtoehtoon”, ei ohjelma ehkä ole juuri sinua varten. 🙂

IMG_6505

Koska?

Haaste alkaa helmikuun alussa ja toivoisinkin teiltä vielä ideoita ja toiveita!? Oliko edellisen haasteen videot hyvä juttu, vai toimiiko kuvat paremmin? Saliohjelmiin pyrin valitsemaan turvallisia perusliikkeitä, mutta mukaan tuleekin sitten muita juttuja, joiden avulla treeneistä tulee supertehokkaita.

Tärkein idea on motivoida mahdollisimman monia liikkumaan ja syömään terveellisesti!!

Ennen kuin alan tehdä konkreettisesti hommia tätä haastetta varten, tarvitsen varmistuksen mahdollisimman monelta. Eli oletteko messissä? Jos tähän lähtee useampi mukaan, niin pistetään haaste alkuuun! 🙂


TEHOKKAIN RYHMÄLIIKUNTATUNTI?

Heippa! Nyt olisi aika laittaa ryhmäliikuntatunnit tehokkuusjärjestykseen. Olen viime viikkojen aikana mittaillut eri tuntien sykkeitä ja kulutuksia ja teen niistä teille yhteenvedon. Tässä on kuitenkin mukana vain tunnit, joita itse ohjaan, joten ulkopuolelle jää toki monia tehokkaita jumppia. Ohjasin eilen spinning-bodypumpin ja soosasin sen verran, että bodypumpin alkulämmittely ei tallentunut mukaan. Tehokkuus on tietenkin myös aika moniulotteinen juttu. Mikä määrittää tehokkuuden? Korkea syke vai se että lihakset väsyvät. Siitä voi olla montaa eri mieltä ja siinä mielessä on vaikea laittaa tunteja tai eri treenejä järjestykseen, mutta tässä kuitenkin vähän viitettä, millaisia sykkeitä ja kulutuksia minä olen saanut aikaiseksi. Mainittakoon vielä, että maksimisyke on yksilöllinen, eikä verrattavissa toisen kanssa. Kulutus perustuu myös henkilön ikään, sukupuoleen, aktiivisuuteen ja painoon. Oma maksimisykkeeni on 185.

_MG_8753

Anna Snickars©

Kaikki tunnit eivät myöskään ole saman pituisia, jolloin kulutusmäärät eivät ole verrattavissa toisiinsa, joten laskin jokaisen tunnin kulutuksen minuuttia kohden. Olen merkannut jokaisen tunnin perään sen keston. Esimerkiksi LesMills-tunnit ovat periaattteessa 60 minuutin pituisia, mutta ohjelmista riippuen, kesto voi vaihdella. Olen painanut mittarin päälle tunnin alkaessa ja tallennuksen pois, kun tunti on päättynyt. Näin saadaan tarkat kulutukset minuuttia kohden.

  • BODYATTACK 60′ : maks.syke 179, keskisyke 150, kalorit 670, kulutus minuuttia kohden: 11,17 kcal
  • BODYCOMBAT 56 : maks. syke 167, keskisyke 140, kalorit 550, kulutus minuuttia kohden: 9,8 kcal
  • BODYSTEP – atleettinen 57′: maks.syke 172, keskisyke 151, kalorit 645, kulutus minuuttia kohden: 11,3 kcal
  • BODYSTEP – perinteinen 59′: maks.syke 166, keskisyke 141, kalorit 577, kulutus minuuttia kohden: 9,7 kcal
  • BODYPUMP 45 : (lämmittely puuttuu, mutta laskin sen mukaan minuuttiarvion perusteella): maks.syke 160, keskisyke 128, kalorit 330, kulutus minuuttia kohden: 7,7 kcal
  • BODYBALANCE 60: maks.syke 108, keskisyke 77, alin syke 44 :D, kalorit 66, kulutus minuuttia kohden: 1,1
  • Spinning 44′: maks.syke 177, keskisyke 156, kalorit 540, kulutus minuuttia kohden 12,3 kcal
  • Spinning 30: maks.syke 167, keskisyke 147, kalorit 344, kulutus minuuttia kohden 11,5 kcal
  • RPV 54′: maks.syke 167, keskisyke 142, kalorit 567, kulutus minuuttia kohden 10,5 kcal
  • Body 57′: maks.syke 162, keskisyke 136, kalorit 516, kulutus minuuttia kohden 9,1
  • TBC 60′: maks.syke 168, keskisyke 141, kalorit 587, kulutus minuuttia kohden 9,8 kcal
  • Bikini Body Bootcamp 50′: maks.syke 179 , keskisyke 157 , kalorit 650, kulutus minuuttia kohden 13 kcal
  • Core 28′: maks.syke 141, keskisyke 118, kalorit 180, kulutus minuuttia kohden 6,4 kcal

Haluan vielä mainita, että sykkeisiin ja kulutukseen vaikuttaa todella paljon se, miten sielä tunnilla tekee. Onko tekniikka oikea, tai onko huono päivä. Huomaan ainakin itse, että välillä syke nousee helpommin ja välillä vaikeammin. Itse olen esimerkiksi teknillisesti parempi Bodyattackissa kuin vaikka combatissa, jolloin saan attackissa hieman paremmat tehot.

IMG_7419_Fotor_Collage

Näiden mittauksien mukaan, kalorinkulutuksen kannalta tehokkain kolmikko on selvitetty!

  1. Bikini Body Bootcamp
  2. Spinning 
  3. Bodyattack  Bodystep – atleettinen

EDIT: Meikäläisen matemaattinen lahjakkuus ei taida olla ihan priimaa, ja täällähän löytyi virhe. Stepin atleettisessa onkin minimaalisesti suurempi kulutus, kuin attackissa. 

Olin yllättynyt, kuinka ”suuri” ero oli perinteisen bodystepin ja atleettisen välillä. Juuri sanoin torstain tunnilla, etten huomaa kovin suurta eroa tehollisesti, mutta kyllähän sielä sykkeet on korkeemmalla atleettisessa versiossa. Monet tunnit menevät aika samaan kategoriaan kulutuksen kannalta. Bodybalance luonnollisesti kuluttaa hyvin vähän, eikä siinä ole pointtinakaan mikään teholiikunta. Myös tunnit, jotka sisältävät lihaskuntoa, kuluttavat hieman vähemmän, sillä syke paukuttaa hieman alempana lihaskunto-osuuksissa. Bodypumpissa saan itse hyvät tehot, jos vedän spinningin ensin, jolloin sykkeet pysyvät hyvin ylhäällä myös pumpissa. Itse tykkään ehdottomasti enemmän spinning-bodypumpista kuin pelkästä tunnin pumpista.

Kuten huomaatte, mä sytyn kovasykkeisista jutuista ja oonkin parhaimmillani kun sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja endorfiinit jyllää päästä varpaisiin. Teholiikunnan lisäksi on kuitenkin tärkeää tehdä myös kevyempiä treenejä ihan vain peruskuntoalueella, unohtamatta kehonhuoltoa. Kuten huomaatte, kävin tällä viikolla Bodybalancessa. Edellisestä kerrasta on päässyt kulumaan jo muutama vuosi, joten oli aikalailla uutta koko tunnin sisältö. Ihanasti sai kuitenkin paikkoja avattua ja loppurentoutuksen jälkeen oli tosi rela olo!

IMG_7463