RUOKAPÄIVÄKIRJANI ENNEN JA NYT

Olen kirjoittanut blogia vuodesta 2010 saakka, joten mulla on paljon materiaalia omista touhuistani ajoilta, jotka olis muuten luultavasti pyyhkiytynyt unholaan. Kirjauduin pitkästä aikaa bloggeriin, jossa on edelleen vanha blogi tallessa. Aloitin siis bloggerissa, josta siirryin Fitfashioniin ja sieltä sitten tänne Indiedaysille. Toki kaikki vanhat tekstit löytyy myös täältä, mutta koska en älynnyt käyttää tageja alkuaikoina, on vanhojen artikkeleiden etsiminen täältä aika haastavaa.

Nuo alkuvuosien bloggaukset aiheuttaa lähinnä myötähäpeää, mutta onhan niitä ihan hauska lukea jälkeenpäin. Lueskelin muutamia ruokaan liittyviä ajatuksia ja listauksia päivän syömisistä ja on todellakin ilo todeta, kuinka suuren kehityskaaren olen asian suhteen tehnyt!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

nykyisiä sapuskoja: bataatti-valkosipuliperunat, parsakaalimuusi ja itsetehdyt kuitulihapullat

Olen ennenkin kertonut, millainen filosofiani oli aiemmin. Ruoka oli siis pelkkiä kaloreita ja mitä vähemmän niitä oli, sen parempi. Jossain vaiheessa tuli tuo proteiinibuumi ja hiilareita vältettiin, vaikka treenasin tunteja kestävyystreeniä päivässä. Missä järki?!

Mua ei suoraan sanottuna kiinnostanut light-tuotteista varoittelut, vaan vetelin niitä kuin hullu puuroa. Fun lightiäkin kului monia pulloja viikossa ja kaikki kevyt oli jees. Viikolla vedin kunnolla miinuksilla kaikkien kevyttuotteideni kanssa ja viikonloppuna karkkia ja herkkuja meni järkyttäviä määriä kerralla, koska silloin oli herkkupäivä. Nyt kun katselen jälkeenpäin ruokalistauksia, söin todella ravintoköyhästi, vaikka luulin syöväni terveellisesti. Ajattelin, että terveellisesti syöminen on yhtä kuin vähän/kevyesti syöminen.

Päivän ruokasaldo 2010

  • aamulla: puuroa, raejuustoa, mehukeittoa (tietysti light) ..Valmistetaanko noita mehukeittoja vielä? En käsitä miksi käyttää jotain esanssilitkua jos voi laittaa marjoja samalla vaivalla.
  • päivällä: kasvissosekeitto (kaupan valmis, eli kasvispitoisuus varmaan todella korkea :D) + 2 näkkäriä, kevytlevite, kevyt juusto jne.
  • välipala: maitorahkaa + mehukeitto tai hedelmä
  • illalla: 2 ruisleipää, kevyt levite, kevyt juusto ja kinkku + munakasta ja kalkkunanakkeja

Päivän ruokasaldo 2012

  • aamulla: puuroa, raejuustoa, bonnen hedelmäsosetta+ maapähkinävoita
  • päivällä: pakastevihanneksia&kanaa + avocadoa
  • välipala: kermarahkaa + hedelmä
  • iltapala: 2 ruisleipää, voita, juustoa,graavilohta ja suolakurkkua

Huomaa, että vuoden 2010 ja 2012 välillä on selkeästi erona se, että aiemmin keveys oli se juttu ja myöhemmin vähähiilarisuus olikin tärkeämpää. 2012 söin aika paljon rasvaa ja liian vähän hiilareita, kun aiemmin taas liian vähän rasvaa ja energiaa ylipäätään. Myös aterioiden ja ravinteiden järjestys on aivan päin puuta. 😀

Suurin muutos alkoi onneksi jo muutama vuosi taaksepäin, kun aloin syömään riittävästi hiilareita. Huomasin, etten lihookkaan siitä, vaan itseasiassa kroppa alkoi kiristymään vauhdilla, jaksaminen luonnollisesti parani sekä sokerihimot katosivat. Onhan se aika loogista, että jos viikolla vetää hiilarit alhaalla ja treenaa paljon, viikonloppuna sitä karkkia uppoo aika hyvissä määrin.

Ruokafilosofia 2015

Paljon vihanneksia ja marjoja, runsaasti hiilareita & sopivasti proteiinia treenien ympärillä, reippaasti kuitua ja riittävästi rasvaa hyvistä lähteistä. Kohtuudella köyhempää ravintoa ja nautinnolla terveellisiä herkkuja. Ei kaloreita, vaan ravinteita ja hyvää tekevää sapuskaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

bataatista ja kookosmaidosta valmistetut "kermaperunat"

bataatista ja kookosmaidosta valmistetut ”kermaperunat” 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

välillä vähän rennommin: itse tehty club sandwich

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matka on ollut pitkä, paljon on opittu, mutta uskon ja tiedän, että silti voi oppia vielä paljon lisää. On hauskaa ajatella taaksepäin ja miettiä, miten on voinut edes ajatella tuolla tavoin. Katsotaan jos muistelen vuosien kuluttua tätä aikaa ja naureskelen valinnoilleni. 😀


LISÄRAVINNE TESTAILUA

Sain reilu kuukausi sitten yhteydenoton luontaistukku.fi – nimisestä yrityksestä, joka on siis Tampereella toimiva laatuun panostava suomalainen perheyritys. Asiakas siis ostaa tuotteen suoraan yritykseltä, jolloin kauppa ei toimi välikätenä. Luontaistukulla on laaja valikoima erilaisia tuotteita aina luomuruuista urheilujuomiin. Itse vitamiineista ja mineraaleista kiinnostuneena päätin testata muutamaa tuotetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

tuotteet saatu

Parapähkinöistä olen kirjoitellut ihan oman tekstin ja ne ovat päivittäisessä käytössä, koska niistä saa helposti päivän seleenitarpeen täyteen. Lisäksi ne ovat erinomaisen makuisia. Parapähkinöitä ostaessa kannattaa suosia luomua, jos siis haluaa saada kaikki mahdolliset ravinteet irti. Tuo jättipussi oli loistava juttu, sillä se on kestänyt tosi pitkään. Kuvaamisvaiheessa olin jo ehtinyt tyhjentää sisältöä aika huolella! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

tuote saatu

Toinen suuressa käytössä oleva tuote on kaakaovoi! Musta tuntuu, että se on aina loppu. Useasti pussit ovat melko pienikokoisia ja kun valmistaa raakasuklaata useamman kerran viikossa, kuluu tuota kaakaovoita myös runsaasti. Isompi pussi onkin kestänyt menossa mukana jo hyvin pitkään. Kilon pussi kustantaa 28,90 €, joten samalla tekee myös hieman säästöä. Raakakaakaovoi on myös erinomainen ainesosa muihin raakaherkkuihin, kuten jäätelöihin, kakkuihin yms.

Psyllium kuuluu myös mun jokapäiväiseen käyttöön. Tapaan laittaa sitä aamun smoothieen tuomaan paksuutta ja kuitupitoisuutta. Psyllium toimii myös erinomaisesti melkein missä tahansa leivonnassa tuoden kuitupitoisuutta ja sitkoa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

tuote saatu

Otin testiin myös krilliöljyä. Syön paljon omegakapseleita ja nämä krillikapselit olivat mulle ihan uusi testaus. Krilliöljyä kutsutaankin kuulemma kolmannen sukupolven kalaöljyksi. Omega-3 rasvahapot ovat välttämättömiä ihmiskeholle ja itse otan niitä mieluusti lisäravinteena, sillä istutettu kala on ruokittu rehulla, jolloin kalan rasvahappokoostumus ei ole läheskään yhtä hyvä kuin luomu kalalla. Esimerkiksi luonnon lohta on aika vaikea saada mistään (+ se on aika kallista), suurin osa kaupoissa yms. myytävistä on istutettua kalaa. Itse en usko siihen, että kalaa syömällä voisi saada riittävästi omega-3 rasvahappoja. Liian vähäinen omegojen saanti voi mm. aiheuttaa tulehdustiloja kehossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

tuote saatu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

tuotteet saatu

Viimeinen valintani oli ns. musta hevonen, eli puhdistaja, joka on käytännössä sekoitus viherjauheita ja erilaisia yrttejä. Itse en usko erilaisiin Detox-paastoihin, vaan luotan oikeanlaisen ruuan puhdistavaan voimaan. Kapseliin on yhdistetty ravinnerikkaita luonnollisia aineksia auttamaan kehoa puhdistumaan.

Mielestäni tuotteet ovat hyvin laadukkaita ja valikoima runsas, joten voin suositella näitä myös muille. Jos omat vitamiinivarastot kaipaa täydennystä, saatte -10% alennuksen ensimmäisestä tilauksesta koodilla: AINONBLOGI. Ostoksille pääsee tästä.

Nappasin muutaman kuvan meidän takapihalta ja ei voi kuin ihailla miten kaunis suomen kesä on. Tämän työn hyvänä puolena on se, että tietsikan voi viedä mihin vain ja hoitaa raapustelut vaikkapa aurinkotuolissa maaten. Illalla ohjaan vielä Bodystepin atleettisena versiona, huomenna Bikini Bootcampin jalka&peppu-ohjelman ja sitten lähdetään kamujen kanssa viikonlopun viettoon Himokselle! Wohoo! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


OMAT TREENIT TÄLLÄ HETKELLÄ

Viime aikoina on ollut jotenkin tosi hyvät fiilikset kaiken suhteen. Onko se tuo ilma vai mikä, mutta oon ollut kuin naanatalin aurinko aamusta iltaan, eikä mikään ole ottanut pannuun. I like! Toivottavasti meno jatkuu samaan malliin. Eilenkin olin vetänyt aamulla oman salitreenin ja illalla oli kolmen jumpan non-stop-putki, joten olisi voinut luulla että sen jälkeen olis ollut ihan hyytynyt olo, mutta meitsi oli ihan elämäni kunnossa ja olisin voinut tehdä vielä vaikka mitä! Energiaa on siis piisannut vaikka muille jakaa.

Joku kyselikin miten treenailen tällä hetkellä ja nuo omat jutut on mennyt aika rutiinilla. Tein yhdessä välissä noita Bikini Bootcampin treenejä, mutta ne ja suuret jumppamäärät ei sitten kuitenkaan ollut pidemmän päälle mikään ideaali ratkaisu, joten palasin takaisin salitreenien pariin. Monien testailujen perusteella, paras systeemi on tehdä muutama salitreeni noiden jumppien kaverina. Viime kuukausien aikana oon tehnyt yleensä 2 salitreeniä viikkoon ja molemmat on kohdistuneet yläkropalle. Jos täällä on joku uusi lukija, ohjaan tosiaan sellaisen 13-15 jumppaa viikossa,  joten kovin paljon aikaa ei enää omiin juttuihin jää. Oon tehnyt oikeestaan Beach Body – haasteen mukaisesti ne ylävartalon treenit. Aika paljon leuanvetoja on siis tullut tehtyä edelleen ja ajattelinkin kokeilla joku päivä maksimivetojen määrää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oon myös huomannut salitreeneissä selkeän voiman lisääntymisen. Moniin liikkeisiin on voinut lisätä painoja. Teen aika usein liikepareja ja supereita, joten jos tekis ihan yhden liikkeen kerrallaan, voisi varmaan jo lisäillä ihan kivasti painoa tankoon! Sanoin pomolle yksi päivä, että nyt pitää tilata isompia käsipainoja, kun nuo Ladies Clubin kässärit alkaa jäädä liian pieneks. Oon tykännyt treenata siellä, koska tiedän just eikä melkeen missä kaikki kamat on. Suuremmalla salillamme menee joskus liikaa aikaa siihen, että funtsii missä mikäkin masiina on. Nyt oon kuitenkin käynyt sieläkin pari kertaa salitreenin parissa ja ihan hyvät setit saanut aikaseks, kun on ensin miettinyt vähän että missä järjestyksessä pitää hommat hoitaa!

https://www.youtube.com/watch?v=7V1jFh_kuWs

Oon hehkuttanut jo sen verran paljon tätä hormonitasapaino-keissiä, että uskon monilla menevän jo hermot, mutta siis huomaan myös treeneissä jonkinlaisen uuden tatsin, etenkin voimassa. Testauksen mukaan lihasmassahan oli lisääntynyt kolmessa kuukaudessa hieman, joten se on aina positiivinen asia. Oma tavoitteeni ei siis niinkään ole kasvattaa lihasta, vaan enemmänkin parantaa suorituskykyä. Tavoite ei ole olla ainoastaan voimakas, vaan mahdollisimman monipuolinen! 🙂

Ohjasin eilen venyttelytunnin, josta kerroinkin eilisessä kehonhuolto-tekstissa. Tää tunti ei siis ole virallisesti lukujärjestyksessä, vaan pidin sen vain ylimääräisenä kivana. Olinkin ihan ihmeissään, miten moni oli tullut venymään! Meitä oli noin 40 henkilöä venymässä, joten se meni siinä mielessä tosi kivasti. Tuollainen pidempien avaavien venyjen harjoittaminen käy kyllä ihan omasta treenistä, kun tuntuu vielä tänäänkin. 😀

Tässä on enää pari päivää kesälomaan ja mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset. Lomahan on siinä mielessä tosi odotettu juttu, että voi elää sen neljä viikkoa ilman aikatauluja ja se tekee tietty hyvää mielelle ja kropalle. Toisaalta mulla on tosi haikee fiilis, koska nautin kuitenkin tuosta ohjaamisesta sen verran paljon, että en tiedä miten pärjään taas niin pitkään ilman sitä.

Sellaista sekavaa höpinää (+ pari kivaa biisiä) tähän iltaan!


OSAATKO OTTAA PALAUTTEEN VASTAAN?

Meille suomalaisille on tunnetusti hieman haastavaa antaa ja ottaa palautetta vastaan. Ylipäätään face 2 face palautteenanto saattaa tuntua epämiellyttävältä, oli kyseessä positiivinen tai negatiivinen asia. Tietysti on poikkeuksia ja itse ainakin arvostan ihmisiä, jotka jaksavat antaa palautetta muille. Myös palautteen vastaanottaminen on oma taiteenlajinsa. Kilpaurheilua harrastaneet voivat ehkä samaistua siihen, että palautteen vastaanottaminen on helpompaa, koska on totuttu saamaan paljon korjattavaa ja kritiikkiä. Se ei tunnu mitenkään pahalta, se vaan kuuluu mennä niin. Joku toinen voi taas kokea myös rakentavan palautteen loukkaavana ja ottaa helposti itseensä.

Yleensä asioissa, joissa kokee olevansa epävarma aiheuttaa melkein mikä tahansa negatiivissävytteinen palaute pahan mielen. Palautehan voi olla kriitiikkiä ja sitä kautta myös rakentavaa, mutta sitä on ehkä vaikea sulattaa. Monet alkavat heti puolustelemaan omaa kantaansa, muttaku mä yleensä kyllä teen eri tavalla tms. Vaikeampi on vain olla hiljaa ja ottaa palaute vastaan. Haukkuminen ja solvaaminen on tietysti aina eri juttu, eikä sen kaltaisista palautteista mielestäni kannata välittää. Tämä on tosin helpommin sanottu, kuin tehty.

11406388_10153023787169200_8254735963922724679_o

Ryhmäliikuntaohjaajana on paljon esillä ja arvostelun alaisuudessa. Se voi tuntua hyvin henkilökohtaiselta, jos joku antaa negatiivisen palautteen, sillä monesti tunnit on itse suunniteltu ja mietitty. Sitä voi helposti myös kieltää palautteen ja ajatella että tyyppi on vaan ihan väärässä. Itse olen aina ajatellut asian niin, että kaikkia palautteita ja toiveita ei voi ottaa huomioon täydellisesti ja lähtee muokkaamaan omaa tyyliään. Tarkoitan, että kaikilla on kuitenkin oma persoona ja se ei välttämättä miellytä jokaista treenaajaa.

Jos palaute koskee jotain asiaa, minkä voi muuttaa, pyrin aina miettimään miten voisin parantaa tekemistäni eteenpäin. Mulla oli pitkään ajatus, että mun tunneilla vedetään aina täpöllä, take it or leave it. Se on tavallaan edelleen osa tyyliäni, mutta viime syksyn koulutuksessa sain kuitenkin ajateltavaa. Jos haluan olla ohjaaja, jonka tunnille kaikki voivat tulla, täytyy mun antaa mahis myös niille, joilla ei ole (vielä) huippukunto. Toki oon aina antanut vaihtoehtoja liikkeisiin, mutta sanotaanko että suurin muutos on ehkä omassa asenteessa. Mun oli hyvin vaikea sulattaa tätä palautetta ja ajattelin vain että oon ite oikeessa, koska tunneillani kuitenkin käy paljon porukkaa. No, pikkuhiljaa aloin kuitenkin muuttaa omaa asennetta ja koen olevani paljon monipuolisempi ohjaaja kuin ennen. Edelleen koen vahvuudeksi sen, että saan niin sanotusti ihmisistä paljon irti, mutta kuitenkin enemmän positiivisella tavalla kuin aiemmin. Nykyään tunneillani käy entistä enemmän erilaisia treenaajia ja sehän on pelkästään rikkaus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palaute voi joskus tuntua jopa pahalta, mutta se kannattaa kääntää vahvuudeksi. Asioita ei tarvitse muuttaa ihan kokonaan, mutta ottaa asian ajateltavaksi ja miettiä mitä voisi kehittää, sillä kaikkihan halauavat kehittyä asioissa jotka ovat tärkeitä. Jos palaute on annettu asiallisesti, on siinä yleensä jokin järkevä viesti takana. Jos pysyy vain siinä ajatuksessa, että minä tiedän parhaiten, ei koskaan pääse eteenpäin kehityksessä.

Kuvasin maanantaina ja tänään omaa ohjaustani tuota Les Millsin The One kisaa varten. Video on aika hyvä palautteenantaja, sillä harvemmin sitä näkee tai kuulee itseään, kuten muut. Leikkasin pienen klipin biisin viimeiseltä kierrokselta. Koska just puhuin noista vaihtoehdoista, niin täytyy sen verran sanoa, että ne näytettiin jo aikaisemmilla kierroksilla ja tässä vaan annettiin mennä! Oma ääni kuulostaa tosi oudolle ja löysin jo aika paljon korjattavaa. 😀 Tämä oli raakileveto, eli kokeilin vain ohjata biisin pitkästä aikaa. Nyt alkaakin oikea  treeni, eli teen vielä ”käsikirjoitukesen” ja kunnolla treenit käyntiin. Harmi vaan kun en pääse harjoittelemaan asiakkaiden kanssa kuin vasta elokuussa  ensi kerran. Maanantain tunnilla kamerasta loppui just muisti kesken (perus!), oli sen verran hyvä fiilis ja meteli että sen olis halunnu saada talteen. 😀 Ei sen puoleen, ettei kyllä tänäänkin olis ollu menoa! Iltatunnit on vaan kuitenki iltatunteja. 😉


NAPPAA KIINNI TÄSTÄ NEUVOSTA JA ONNISTUT

Joskus joillakin aiheilla on vaikeampi kiinnittää ihmisten huomio. Monet pinnallisemmat aiheet, kuten vatsapalat esiin tai näin saat pyöreät pakarat – otsikoinnit keräävät selkeästi enemmän lukukertoja, kuin esimerkiksi terveyteen tai hyvinvointiin liittyvät jutut. Joskus huvittaa, kuinka paljon neuvoja netin syövereistä löytyy. Useimmitenhan ne neuvot ovat ne samat, ehkä johonkin uuteen kirjoitusasuun muunnettuna. Moni tietää, ettei ole vippaskonsteja, mutta silti mielenkiinto herää ja pakko klikata, jos sieltä löytyis tällä kertaa jokin uusi tipsi, jonka avulla vihdoin onnistuisi.

Olen tottunut siihen, että multa kysellään aika paljon neuvoja, kuuluuhan se myös mun ammattiin. Välillä vaan tuntuu siltä, että kysellään ja kysellään, mutta ei kuitenkaan oteta niitä neuvoja vastaan. Tarkoitan, että ei kuitenkaan kokeilla mitään uutta, vaan jatketaan vanhaan tapaan tai mennään kysymään neuvoa seuraavalta. Joskus blogeja lukiessa huomaan, että samat kommentit kiertävät blogista toiseen. Eli joku on kommentoinut mulle ja kysynyt jotain ja täysin sama versu löytyy muutamasta muusta kommenttiboksista myös. Mitä näillä haetaan? Jotain maagista ratkaisua? Jotain minkä eteen ei tarvitse tehdä mitään tai jotain jännää ja erikoista? Nimittäin, kun kertoo että tähänkin pätee ne samat tutut asiat, eli riittävä uni, säännöllinen ruokarytmi ja liikunta, kysyjän mielenkiinto lopahtaa heti. Se saattaa ollaa tylsää ja tavallista, mutta niin se vaan menee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen asia on myös se, ettei jakseta lähteä korjaamaan ongelmaa syyn takana. Joskus enemmän treenaaminen ei välttämättä olekaan ratkaisu, vaan toisinpäin. Joskus ne pyöreät pakarat kasvavat vasta, kun tekniikka on kunnossa ja liike menee perille. Joskus tähän tarvitaan paljon liikkuvuusharjoittelua, jotta saadaan kroppa sellaiseen kuntoon, että liikeradat ylipäätään onnistuu. Tästä päästäänkin aiheeseen, nimeltä liikkuvuusharjoittelu. Harva siitä tykkää ja vielä harvempi sitä harrastaa. Yleensä ne jotka venyttelevät, ovat jo valmiiksi liikkuvia, jolloin venytteleminen on kivaa, koska mistään ei kinnaa. 😀 Myös venyttely, tai sanotaanko liikeratojen avaaminen voi olla hankalaa, jos ei tiedä mitä tehdä. Jos istuu aitajuoksijan venytyksessä telkkarin edessä selkä kyyryssä 2 minuuttia illassa, ei tästä päästä oikeen mihinkään.

Olen viime aikoina kiinnittänyt erityisen paljon huomiota tähän liikkuvuus asiaan, tai oikeastaan sen puutteeseen. Olen huomannut että joidenkin treenaajien kohdalla esim. kyykkääminen ei onnistu oikein, koska kehon liikkuvuus ei riitä, sama askelkyykyissä tai vaikka pystypunneruksissa. Miettikääs, jos nuori ihminen ei saa käsiä suoraan ylös, koska kiristää niin kovaa, missä tilanne on vaikka 20-vuoden kuluttua? Terveyden kannalta olisi tärkeää pitää huolta siitä, että tavalliset liikeradat ovat mahdollisia. Myös kehityksen kannalta tämä on tärkeää, sillä jos liikerata ei onnistu, ei treeni mene perille, eikä niitä tuloksia tule. Pätee salitreeniin, jumppaamiseen tai vaikka juoksuun. Väärässä asennossa juokseminen saa helposti pelkkiä kolotuksia aikaiseksi. Monilla on lonkankoukistajat sen verran kireenä, että suorana seisominen ei onnistu, siitä kun lähtee heittää lenkkiä, niin ei ihme jos selkä väsyy ja polvet kipeytyy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Staattinen venyttely (eli yhdessä asennossa venytyksen pito) ei ole ainoa keino, eikä välttämättä paraskaan keino parantaa liikkuvuutta, vaan esimerkiksi erilaiset aktiiviset venyttelyt kepin/kuminauhan kanssa, tai kevyet pumppaavat venytykset ovat oivia avaamaan kireitä paikkoja. Yksi oma lempparini on jännitys-rentoutus venytykset, joita voi harrastaa yhdessä kaverin kanssa. Yleisesti kireitä paikkoja, etenkin liikkuvilla ihmisillä ovat lonkankoukistajat, takareidet, alaselkä ja rinta/hartia alue. Kireät lonkankoukistajat voivat siis estää pakaran aktivoitumisen ja voivat myös viedä tehoja vatsalihasten työskentelystä treenin aikana.

Itse olen kilpaillut lajissa, jossa liikkuvuus on erittäin suuressa roolissa. Tämän vuoksi asiasta on paljon kokemusta. En ole luonnostaan kovin notkea, joten asian eteen on tehty hommia ja erilaisia harjoituksia. Tänään ohjaankin poikkeuksellisesti VENYTTELY-tunnin omien jumppien perään kl 19:45 Ladies Clubilla. Tunnilla keskitytään pääosin juuri alavartalon kireyksien avaamiseen liikkeillä ja tekniikoilla joita itse olen kokenyt hyväksi. Venyttely ei tosiaan aina ole vaan että nojataan eteenpäin, vaan venytyksen lähtöasennolla ja venytystekniikallakin on oma roolinsa, kuten myös muissa lajeissa. 🙂 Tulkaapa vaasalaiset mukaan venymään tänään. Tunnin kesto on 45 min. 🙂

Kuvat: Riikka