JÄÄTELÖÄ KOSKA VAAN!

Postaus tehty kaupallisessa yhteistyössä Breyers Delights:n kanssa.

Kun kuulin uusista Breyers Delights vähäkalorisista proteiinipitoisista jäätelöistä, tuntui että unelmiini oli vastattu. Markkinoillahan on ollut muitakin protskujäätelöjä, mutta koska tykkään syödä paljon, tuntui aina että pienet pikarit loppuvat kesken. Olinkin haaveillut kunnon pötikästä terveellistä jäätelöä ja sellaisia tippuikin kuin tilauksesta. Lähdin metsästämään putelleja paikallisesta Citarista ja löysinkin pakastealtaasta mintun ja sinisen värisiä purkkeja. Kotiin päästyäni söin molempia purkillisen. 😀

Mä oonkin juuri se, joka vetää jäätelöä koko purkin, oli kyseessä litra tai puolikas, niin ei tunnu missään. 😀 Sen vuoksi oon erittäin onnellinen, että nykyään on olemassa jäätelöä terveellisempänä versiona. Jäätelö on muutenkin mun ”se” herkku, jonka valitsen kaiken muun edeltä. Näitä Breyers Delights jädejä löytyykin meikäläisen pakkasesta aina ihan varmuudella, sillä koska nämä ovat niin hyviä, en ole ostanut enää ”tavallista” jäätelöä lainkaan. 340-350 kaloria per purkki (!!) on muutenkin sen verran vähän, että ei haittaa vaikka kauhoo koko purnukan yhteen vetoon. Nam!

Mint Chip sekä Cookies & Cream – purnukoiden lisäksi on olemassa myös tuo jäätelöpuikko maussa Vanilla Caramel. Se maistuu juuri siltä miltä kuulostaakin, eli herkullisen vaniljainen täyte sullottuna suklaiseen kuoreen. Haukatessa karamellikastike sulautuu makucomboon täydellisesti. Noista purnukoista mun lemppari on Mint Chip. Itse tykkään antaa jäätelön sulaa hetken huoneenlämmössä, jolloin lusikka uppoaa pehmeään kermajäätelöön täydellisesti.

Syön nuo jäätelöt aina suoraan lusikalla purkista joko sohvalla köllötellen tai terassilla auringossa. Nyt kevät ja kelit alkaa ilmoitella tuloaan joten mikäs sen mukavampaa kuin pakata purnukat laukkuun ja painua ulos meren äärelle herkuttelemaan. Matkan aikana jäde sulaakin juuri sopivasti kauhottavaan muotoon. Jos meinaat kokeilla kyseistä jäätelöä, suosittelen lämpimästi että annat sen pehmetä hetken, jolloin mautkin tulevat paremmin esiin! Pikku juttu, suuri vaikutus. 🙂

Onkohan nyt hehkutettu tarpeeksi? No, joskus on vaan pakko, sillä kun löydän tuotteen josta pidän, haluan tietysti kertoa siitä myös muille. Joko sä oot maistanut uusia Breyers Delights proteiinijäätelöitä? Kumpi maku on sun lemppari? Kerro kommenttiboksissa mielipiteesi ja olet mukana arvonnassa jossa arvotaan 20 kpl koodia, jolla saa yhden Breyers Delights jäätelöpatukan R-Kioskilta. Arvonta päättyy 13.5 & säännöt täällä.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


MIKÄ BIISI TOI ON?

Oikeen hyvää sunnuntai-iltaa ystävät! Mun ammattiin ryhmäliikuntaohjaajana kuuluu vahvasti musiikki ja erilaisten biisien etsiminen ja käyttäminen. Musiikki on mulle tosi tärkeä asia ja ryhmäliikunnassa saan suurimman inspiraation ja energian juuri musiikin kautta. Oon ennenkin sanonut, että kun hyvä biisi ja liike kohtaa oikealla tavalla niin se on jotain törkeen siistiä. Parhaimmillaan voi treenata syke maksimissa ja olla tuntematta minkäänlaista kipua tai väsymystä. Musiikin voima on todellakin suuri!

Musiikkimaku on asia, josta ei käy kiistäminen, mutta siltikin koen, että treeniin ja ryhmäliikuntaan sopii erityisen hyvin tietynlainen musa. Ihmiset saavat kiksejä eri asoista, mutta meitsiin iskee basso, biitti ja voluumi! Jos musiikki on liian hiljaisella, menee fiilikset samantien. Oon joskus ollut itse mukana ryhmäliikuntatunnilla, jossa musiikki on ollut liian hiljaa ja se on ihan kamalaa, en saa itsestäni mitään irti. 😀

Oon saanut viime aikoina erityisen paljon kyselyjä, että mikä tuo ja tuo biisi on, niin ajattelin jakaa tässä muutamia tunneillani pauhaavia tsipaleita myös teille! Ohjaan paljon tunteja, joten musiikkia kuluu myöskin suuria määriä, joten ihan kaikkea en jaksa linkittää jakoon, mutta koitan saada kasaan spotify-paketin, josta ehkä löydätte jotain uutta omille listoille – mikäli musamaku uppoaa yhteen mun kanssa! Tässä kuitenkin ensiksi biisi, jota kyselty mun ig-storyssa ihan hulluna ja jonka tahtiin kyykätään tämän hetken RPV-tunnilla 😀

Käytän MixMeister- ohjelmaa musiikkien ja soittolistojen miksailuun. Leikkaan ja yhdistelen myös biiseistä tietynlaisia kokonaisuuksia, jolloin saan niistä yhdistelmiä jotka toimivat ”työbiisinä” parhaiten. Näin saan mielestäni tunneista parempia kokonaisuuksia ja tietyllä tavalla myös laadukkaampia treenejä, kun pystyn itse vaikuttamaan biisien tempoon ja koko tunnin rakenteeseen musiikin kautta. 🙂

Esimerkkinä monissa miksatuissa kappaleissa on alussa ja lopussa turhaa tyhjää biittiä, joten leikkaan ne yleensä pois, mutta pidennän biisin paremmilla pätkillä ja lisäksi muutan rytmitykset niin että ne sopivat juuri kyseiseen työhön mahdollisimman hyvin. 🙂

PS. En tajua mistä nuo joulu ja alku 1017 tuohon listaan ilmestyivät 😀

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


5 + 1 MYYTTIÄ LAIHDUTTAMISESTA

Laihduttamisesta, kiinteytymisestä ja diettaamisesta kulkee paljon erilaisia myyttejä ja tuntuu, että nykyään laihdutus on jo sanana hyvin negatiivinen. Jos esimerkiksi kirjottaisin laihduttavani, saisin varmasti paljon negatiivisia kommentteja, mutta jos kirjoitan että haluan kiinteytyä, tai ”polttaa rasvaa”, on se jollain tavoin hyväksytympää. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin sama asia.

Kehonkoostumuksen muuttaminen on toki eri asia kuin laihduttaminen ja se vie enemmän aikaa, koska lihasmassan hankkiminen voi olla pitkä prosessi. Vaikka oion myytit suoriksi, niin nämäkään asiat eivät ole täysin mustavalkoisia ja tähän aiheeseen liittyy paljon yksityiskohtia, jotka voivat vaikuttaa lopputulokseen. Siltikin välillä tuntuu, että tästä aiheesta tehdään ihan turhaan liian haastavaa ydinkemiaa.

Syö vähemmän kuin kulutat ja paino putoaa. Faktana tuo on helppo asia, mutta toteutus ei aina ole yhtä helppoa, sillä kulutuksesta tai ravinnon sisältämästä energiasta saattaa olla harhaluuloja, joka johtaa siihen ettei tulosta tule. Lisäksi nälän sietäminen voi olla haastavaa, joka johtaa ns. itsensä huijaamiseen ja sitten aletaankin keskittyä pieniin, turhiin yksityiskohtiin, kuten siihen, että oma aineenvaihdunta on mennyt pilalle, mihin kellonaikaan saa syödä tai laihduttaako kylmät ruuat enemmän kuin lämpimät. 😀

Laihduttaminen pilaa aineenvaihdunnan – Tarua ja osittain totta. On totta, että liian vähäisellä energiamäärällä liian pitkään eläminen voi tehdä hallaa terveydelle, mutta laihduttaminen ei itsessään pilaa aineenvaihduntaa. Tutkimuksien mukaan ei ole näyttöä edes siitä, että edes jojomainen painonvaihtelu vaurioittaisi pysyvästi aineenvaihduntaa, jonka takia menetetyt kilot alkaisivat palata helpommin. Vuosien jojoilu yhdistettynä liiallisiin treenimääriin ja stressaavaan elämään voi kuitenkin johtaa siihen että keho ei palaudu riittävästi, joka johtaa hormonitasapainon heittelyyn ja sitä kautta ongelmiin painonhallinnassa. Järkevästi suunnitellut painonpudotus/kiristely – kaudet eivät pilaa aineenvaihduntaa itsessään.

Olen ylipainoinen koska minulla on hidas aineenvaihdunta – Tarua. Tutkimukset osoittavat, että monissa tapauksissa lihavat saattavat olla jopa aineenvaihdunnallisesti terveempiä kuin normaalipainoiset. Suurempi kehonpaino kuluttaa aina enemmän. Toki erilaiset sairaudet ovat oma lukunsa, mutta on helppoa juuttua erinäisiin pikkuasioihin, kuin katsoa kokonaisutta. Usein kyse on kuitenkin siitä, että energiaa tulee syötyä liikaa kulutukseen nähden. Ihmisillä saattaa olla vääristyneitä käsityksiä ruokien todellisista kalorimääristä ja omasta kulutuksesta. 

Iltasyöminen lihottaa – Tarua. Painonpudotuksen kannalta ei ole väliä mihin aikaan energiaa tulee, vaan tärkeämpää on paljonko sitä tulee. Ruokailurytmillä on toki muita positiivisia vaikutuksia painonpudotukseen, kuten se, ettei suurta nälkää pääse syntymään, kun ruokailut tehdään säännöllisin väliajoin. Painonputoamisen kannalta ratkaisee kuitenkin kokonaisenergiansaanti.

Kokonaisenergiansaanti ei tarkoita päivittäistä energiansaantia, vaan kyse on jatkuvasta energiatasapainosta. Kalorit eivät nollaannu päivän alussa, vaan kyseessä on siis jatkuva tila, joka useimmilla pysyy tasaisena niin, että toisena päivänä energiaa saattaa tulla enemmän ja toisina vähemmän. Painonpudotuksen kannalta on kuitenkin tärkeää saada tasapaino miinukselle, pitämällä energiansaanti miinuksella pidemmän ajanjakson ajan. Yksi painokilo on 7000 kaloria ja jotta energiatasapaino saadaan sen verran miinukselle, vie se aikaa yleensä 2 viikon ajan. (jos syödään – 500 kcal per pvä)

Laihduttaessa musta tulee laihaläski – Totta ja tarua. ”En halua laihtua vaan haluan kiinteytyä” on lause jota kuulee paljon. Loppupeleissä kyseessä on kuitenkin laihtuminen, sillä kun energiaa tulee vähemmän kuin sitä kuluu, keho alkaa käyttää omia energiavarastoja eli rasvaa/lihaskudosta energiaksi = laihtuu. Omilla liikunta- ja ruokailutottumuksilla voi vaikuttaa siihen onko pudonnut paino suurimmaksi osaksi rasvaa vai lihaskudosta, mutta aina kun painoa putoaa, on suuri todennäköisyys menettää myös hieman lihasmassaa.

Laihduttaminen ei automaattisesti tarkoita laihaläski – lopputulosta. Jos kyseessä on henkilö, joka omaa heikosti lihasmassaa, ei kannata lähteä syömään miinuksilla, vaan nostaa kalorit kulutuksen kanssa samalle tasolle ja alkaa tehdä voimaharjoittelua, jolloin saadaan kehoon muotoa lihasmassan kautta –> kiinteämmän lopputuloksen. Jos lihasmassaa on jo hyvin, voi ihan puhtaasti laihduttamalla saada kiinteämmän ja kireämmän lopputuloksen, kun rasva palaa lihaksen päältä.

Terveellisiä ruokia voi syödä lihomatta – Tarua. On totta, että terveellisiä ja kevyitä ruoka-aineita voi syödä runsaammin, mutta loppupeleissä kyseessä on jälleen energiaa sisään – energiaa ulos tapahtuma ja vaikka energia tulisi ”hyvästä lähteestä”, kertyy se vyötärölle, mikäli energiaa tulee enemmän kuin kuluttaa. Periaatteessa voi siis laihtua vaikka vain karkkia syömällä, mikäli energiansaanti jää miinukselle. Se, miten keho voi tällaisen kuurin jälkeen onkin sitten asia erikseen.

Jos paino ei putoa, en ole saanut tuloksia – Tarua. Joskus pelkkä vaa’alla ramppaaminen johtaa harhaan, sillä rasvan palamista voi tapahtua myös niin ettei se näy heti numeroissa. Tätä tapahtuu etenkin silloin, kun tehdään voimaharjoittelua samaan aikaan kun kiristellään ruokavalion kanssa. Voi siis olla, että rasvaa lähtee, mutta lihakset turpoavat treenin johdosta, joka johtaa siihen ettei painon putoaminen näy vaa’alla niin suurena lukuna kuin toivoisi. Kun tavoitteena on kehonkoostumuksen muuttaminen, kannattaakin luottaa peiliin, vaatteisiin ja mittanauhaan vaa’an sijaan!

Mun sivustolla olisi nyt aiemmin mainostamani uusi ruokavalio ostettavissa —>

Haluaisitko keventää oloasi ja ne kuuluisat viimeiset kilot on aina haastavinta saada lähtemään? Tämän ruokavalion avulla onnistut pudottamaan painoasi viiden kilon verran 6-8 viikon aikana.

Ohjelma sopii 60-80 kiloa painaville normaalipainon/ylipainon sisällä oleville henkilöille. Valmennus sisältää ruokavalion, jossa mukana päivän kokonaismakrojakauma, jonka avulla voit tehdä omia vaihtoja ruoka-aineisiin halutessasi. Tavoitteen saavuttamiseksi, ruokavalioon suositellaan yhdistettäväksi 3-5 harjoitusta per vko. Ruokavalio koostuu hiilihydraattien syklittelystä ja sisältää kaksi erilaista ruokavaliota, joita vaihdellaan päivittäin. Mukana maidoton & gluteeniton vaihtoehto.

Ruokavaliossa on myös takuu, eli jos olet noudattanut ruokavaliota täysin, mutta jostain syystä kahden viikon kuluttua paino ei ole lähtenyt alaspäin, voit pyytää minulta henkilökohtaisia ohjeita / muutoksia veloituksetta.

MIINUS VIISI KILOA TÄÄLTÄ!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


MIINUS VIISI KILOA

Moikka! Näin vaan tämäkin viikko alkaa vedellä taas loppupäätä ja on ollut jotenkin erikoinen viikko, kun alkuviikko meni vapun vietossa. Oon ollut koko alkuvuoden tosi kiireinen ja nyt on viime aikoina alkanut hetkittäin helpottaa niin, että on ehtinyt ajatella hieman uusiakin juttuja.

Meitä ihmisiä on erilaisia, kuten myös tavoitteita, joten halusin tehdä sivulleni uuden, hieman erilaisen ohjelman. Lean&Toned keskittyy vahvasti kehonkoostumuksen muuttamiseen, joka on hieman hitaampaa puuhaa ja sen sisätö ja kesto onkin laajempi kuin muiden sivustoni ohjelmien. Kaikilla ei kuitenkaan ole tavoitteena hankkia lihasta tai polttaa rasvaa, vaan joskus haluaa vain sen kevyemmän kropan ja fiiliksen. Sen vuoksi kehittelin ruokavalion, joka kulkee nimellä ”miinus viisi kiloa”. 

Nimensä mukaisesti ohjelma on painonpudotukseen tähtäävä ruokavalio, joka sopii normaalipainon/ylipainon sisällä oleville 60-80 kiloisille henkilöille. Valmennuksen kesto on 6-8 viikkoa, tavoitteen saavuttamisesta riippuen. Tavoitteen saavuttamiseksi, ruokavalioon suositellaan yhdistettäväksi 3-5 harjoitusta per vko. Ruokavalio koostuu hiilihydraattien syklittelystä ja sisältää kaksi erilaista ruokavaliota, joita vuorotellaan päivittäin. Toki tälläkin ohjelmalla rasva palaa samalla kun paino putoaa, mutta koska kyseessä on pelkkä ruokavalio, on focus enemmän painonpudotuksessa ja kevyemmän kehon hankkimisessa!

Ohjelma tulee myyntiin huomenna perjantaina 4.5 ja esimerkiksi juhannukseen on aikaa noin 8 viikkoa, joten siihen mennessä ehtii saada jo näkyviä tuloksia! 🙂 Jos tää kuulostaa sulle sopivalta jutulta niin seuraappa mun somea huomenna hieman tarkemmalla silmällä niin ei mene hommat sivusuun!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


IHMISET HALUAVAT MUUTOSTA MUTTA EIVÄT MUUTTUA

If you do what you’ve always done you’ll get what you have always got. Tuo lause summaa aika pitkälle mun ajatukset aiheesta muutos ja muuttuminen. Valmennus jossa olen mukana, sisältää myös FB-ryhmän, jossa osallistuja saavat jakaa ajatuksia, inspiraatiota ja kysyä kysymyksiä tarvittaessa. Ryhmässä on lähemmäs tuhat jäsentä, joten postauksia tipahtelee jatkuvaan tahtiin ja olen mielenkiinnolla seurannut ihmisten ajatuksia valmennuksen aikana.

Yksi asia, jota olen miettinyt ennenkin, on se että monesti jengi haluaa kovasti muutosta ja tuloksia, mutta ei ole kuitenkaan valmiita muutamaan tapojaan. Ymmärän sen, että myös ravinto – ja treenijutut pitää saada sopimaan omaan elämäntyyliin, jotta niistä tulee pysyviä, mutta siltikin täytyy olla valmis yrittämään uusia juttuja ja ennenkaikkea antaa uudelle mahdollisuus.

Kun valmennuksen treeniohjelmat tulivat, osa suhtautui hieman epäilevästi, kuten aina. Kun kyseessä on suuri ihmisryhmä, on toki mahdotonta miellyttää kaikkia ja täyttää kaikkien odotukset. Yksi mikä jäi mieleeni oli kun eräs osallistuja kirjoitti, että ”nämä treenit eivät ole yhtään sellaisia kuin olen tottunut tekemään, joten muokkasin niistä sellaisia.” Tuo kiteyttää aika hyvin sen, mihin itsekin olen törmännyt esimerkiksi näissä blogini ilmaisissa treenihaasteissa. En halua syödä sitä ja tätä, millä voin korvata tuon ja tuon. Asioita voi korvata ja muokata, mutta ensin pitäisi edes yrittää uutta, ennen kuin on torpannut sen, vain siksi ettei ole ennen tehnyt, syönyt tai treenanut niin.

Myönnän, että itsekin olin epäileväinen treenien tehokkuuden suhteen, koska olen tottunut treenaamaan voimapainotteista treeniä salilla. Päätin kuitenkin heittää epäilyt sivuun ja vain tehdä kaikki kuten ohjeissa oli ja onneksi tein niin. Jo lyhyessä ajassa olen saanut ahaa elämyksiä ja oppinut uutta, jota voin hyödyntää tulevaisuudessa sekä omissa valmennuksissani. Täytyy vielä mainita, että tuolla FB-ryhmässä on kyllä tosi hyvä ilmapiiri ja ihania ihmisiä. Moni muuttikin mieltään alun skeptisyyden jälkeen!

Ja mikäs se siinä lapun alla seisoo 😀 😀

Jos siis sun toiveena on saada muutosta aikaan, pysähdy hetkeksi ja mieti, oletko sinä se joka etsii muutoksesta heti ne negatiiviset puolet ja alat selitellä itsellesi, miksi et voi tehdä noin tai näin? Kuten postauksen alussa kirjoitin, jos teet kuten olet aina tehnyt, saat juuri sitä mitä olet aina saanut. Mukavuusalueen ylittäminen voi olla pelottavaa, mutta voi että se on siistiä, kun uskaltaa joskus hypätä tuntemattomaan ja huomaakin, että se oli niin oikea valinta. Mikään ei ole ilmaista ja tavoitteiden eteen täytyy myös olla valmis luopumaan joistain asioista, kuten siitä että vappu vietettiin tänä vuonna kiltisti treenaten, syöden ja nukkuen. 😀

Kivaa viikkoa ystävät, antakaa uusille asioille mahdollisuus!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook