Moikka ystävät! Tänään on taas urheiltu huolella ja tänään on ollut sellainen päivä, että olisi voinut vaikka siirtää vuoria ja hypätä kuuhun. Viime aikoina on muutenkin ollut jotenkin todella paljon energiaa! Tarviiko joku virtaa? Täältä löytyisi muillekin. 😀

Aamulla ohjasin RPV:n ja sen päälle vedettiin Saran kanssa tunnin rinta-selkä-treeni. Illalla oli perinteinen torstai steppi, tänään mentiin perinteisenä partya ja speediä.

Mulla oli alkuun rinta paljon vahvempi, mutta nyt selkä on saanut painoissa kiinni ja alkaa mennä melko samoilla painoilla molemmat puolet. Puhun siis lähinnä yläselkään kohdistuvista liikkeistä. Olen tehnyt säännöllistä salitreeniä nyt 1,5 kk ja olen saanut aika paljon palautetta muilta ihmisiltä, että lihasta on selkeesti tullut lisää. Nyt alan jo itsekin huomata pientä kehitystä, joten kyllä niitä tuloksia saa, kun vaan on valmis tekemään töitä! 

Päivän treeni:

• Ylätalja 4 x 12 (40kg)
• Penkkipunnerus 4 x 8 (50 kg)
• Avustettu leuanveto leveällä myötäotteella 4 x 10
• Penkkipunnerus istuen laitteessa 4 x 10-12 (52,5 kg)
• soutu alataljassa istuen 4 x 12 (40 kg)
• Vinopenkki käsipainoilla 4 x 12 (16 kg:n käsipaino x 2)
• Yhden käden soutu käsipainolla 4 x 10 per käsi (16 kg:n käsipaino)
• Ristikkäistalja 4 x10-12 (40 kg)
• taputuspunnerus 3 x 10

Tästä päästäänkin aiheeseen treenifilosofia. Mikä on minun periaatteeni omissa treeneissä ja ohjauksissa? Yleisesti ajattelen aina, että mielummin enemmän kuin vähemmän, tai liian kovaa kuin liian löysästi. Usein salilla etsin ensin sellaiset painot millä en jaksa tehdä ja sitten otan siitä seuraavan ja teen väkisin niillä. 😀 Mua ottaa ihan jäätävästi päähän jos jonkun treenin jälkeen tuntuu ettei ole antanut kaikkeaan. Kaikki treenit eivät ole tietenkään tuhat lasissa ja yrjö kurkussa, mutta tarkoitan, että haluan treenin tavoitteen täyttyvän mahdollisimman täydellisesti. 

Mielestäni on aivan turhaa lähteä treenaamaan periaatteella ”teen vähän jotakin”. Tai korjataan…Tarkoitan, että minua ei haittaa jos joku muu tekee niin, mutta en tekisi itse koskaan niin. Kun treenataan, silloin treenataan ja piste. En voisi kuvitella tekeväni jotain liikettä, mikä ei ns.tunnu missään. 

Saattaa kuulostaa, että olen hirveä pakkomielteinen puurtaja, mutta näin ei kuitenkaan ole. Nautin treenaamisesta enemmän kuin mistään muusta. Iltaisin kun menen nukkumaan, odotan aamua, jotta saan vetää mun aamupuuron napaan ja lähteä treenaamaan. Aika pimee tyyppi – Tiedetään. Tietysti on myös vaiheita, kun ei nappaa yhtään, mutta niitä vaiheita on paljon vähemmän. Ohjaaminen on tietysti parasta ja nämä omat treenit tulevat hyvänä kakkosena. Mun saliura on vielä hyvin lyhyt, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu hyvältä saada tehdä jotain missä voi keskittyä omaan tekemiseen. Myönnän olevani ryhmäeläin ja treenaan mielellään aina kaverin kanssa myös salilla, ja silloin mun ohjaaja/pt-persoona tietysti puskee esiin, jolloin kamut joutuu kuuntelemaan ainaista neuvomista ja korjailua. 😀

Omilla tunneilla yritän noudattaa tätä samaa filosofiaa ja yritänkin parhaani mukaan tsempata asiakkaita haastamaan itseään tekemään vähän enemmän, suuremmalla painolla tai kovempaa kuin edellisellä kerralla. Tuntuu, että haastaminen ja tsemppaaminen tulee mulla todella luonnostaan, mun ei tarvitse miettiä tai suunnitella sanomisia. Yleensä sieltä suusta vaan lentää vaikka ja mitä. Joskus voisi tietysti vähän miettiäkin ennen kuin sanoo, mutta sellainen mä oon. 😀

Millaisia treenifilosofioita teillä on? Poikkeaako ne täysin tästä vai meettekö samoilla linjoilla?