Karkkipäivä on monelle tuttu juttu jo omasta lapsuudesta ja varmasti yleinen tapa edelleen. Oon pohtinut tätä aihetta melko paljon viime aikoina ja yleisesti ruokien jaottelusta kiellettyihin ja sallittuihin. Itsekin sitä pitkään harrastaneena olen alkanut kyseenalaistamaan onko se sittenkään järkevää rajoittaa tiettyjä ruokia ja sallia toisia. Ihminenhän luonnollisesti toimii niin, että kielletty hedelmä houkuttaa ja etenkin lapsena opitaan ja omaksutaan paljon toimintamalleja ja tapoja, joita sitten tullaan toistamaan ehkäpä koko aikuisikä.
”Mustavalkoinen ruokien jaottelu hyviin ja pahoihin voi johtaa myöhemmin ”kaikki tai ei mitään” -ajattelumalliin. Se saattaa ilmetä lapsen ylipainona, syömishäiriönä tai kehon kuvan vääristymisenä.”
Ylläoleva kappale on valitettavan paikkaansa pitävä. Syömishäiriöt ja muut ongelmat syömisen suhteen ovat yleistyneet jatkuvasti, tai sitten niistä on vain alettu puhumaan enemmän. Fakta on kuitenkin se, että jos on yhtään sen tyyppinen henkilö, että asioiden suhteen joko vedetään täpöt tai ei ollenkaa, niin tästä voi syntyä ongelma.
”Kun herkkuja koskevia tiukkoja rajoituksia höllentää, voi lapsi syödä aluksi paljonkin niitä. Pian uutuuden viehätys kuitenkin kaikkoaa, kuten ”kielletyn hedelmän” houkutuskin, eikä lapsi enää ahmi makeaa mahan täydeltä.”
Kirjoittelin tuossa muutama viikko takaperin omakohtaisen kokemuksen juuri siitä, että kun poistaa kiellot ja säännöt niin mieli alkaakin toimia niin, ettei enää kielletyt asiat himota samalla tavalla. Lapsena sitä vielä imee tapoja ja käyttäytymismalleja hyvin voimakkaasti, jolloin tällainen rennompi suhtautuminen voi olla paljon parempi kuin se, että kielletään kaikki herkut ja epäterveelliset asiat. Lapsenahan sitä ei oikeastaan edes tiedä, mitä ne herkut on, ellei niistä tehdä erikseen juttua, että nää on nyt tällaisia spesiaaliruokia, joita ei saa syödä kuin kerran viikossa.
Tottakai niitä alkaa haluamaan, jos ne kielletään ja nostetaan jotenkin erikoiseksi jutuksi, tai esimerkiksi palkitaan lasta herkuilla, kun hän on tehnyt jotain hyvää. Kyllähän siitä helposti jää käyttäytymismalli, että kun teen hyviä asioita saan herkutella. Moni toistaa näitä tietämättään myös aikuisena. Eli kun on rankkaa tai kun tapahtuu jotain erikoista–> palkitaan itseään ruualla. Tunnesyöminen johtuu yleensä aina jostain ja asian selvittämiseksi on hyvä ymmärtää syyt sille, miksi alkaa syödä tietyissä tilanteissa ja mistä ne tunteet ovat lähtöisin. Näin tunnesyömistä voi alkaa hallita, kun tiedostaa että nyt se fiilis tuli taas, mutta se johtuu vain tästä asiasta.
Jos saan joskus lapsen, haluaisin tietysti opettaa terveelliset hänelle elämäntavat, jotka varmasti tulisivat tässä taloudessa ihan automaationa. Uskon vahvasti siihen, että omalla mallilla on suuri vaikutus kasvatuksessa tässäkin asiassa. Ihmettelen aina kun katson jotain laihdutusohjelmaa jossa äiti kokkaa itselleen terveellisen ”dieettiruuan” ja sitten laittaa lapsille nakkeja ja ranskalaisia. Ei jotenkin mahdu mun kaaliin tuollainen. 
En kuitenkaan haluaisi tehdä ruuasta ja syömisestä sen kummempaa ”juttua”, sillä itse olen joutunut käymään läpi sen polun, että ruoka on hallinnut ajoittain elämää liikaakin. Se on todella raskasta, kun syöminen tai syömättä jättäminen on jatkuvasti mielessä ja rajoittaa elämää. Asioita on tietysti helppoa suunnitella näin etukäteen ja käytännössä monet jutut ovat toki haastavampia, mutta tästä pientä ajattelemisen aihetta myös siihen omaan syömiskäyttäytymiseen. Tämä sallivampi tapa ei ehkä toimi ihan kaikille, mutta se on aika varmaa, että ne kiellot ja säännötkään ei tee elämästä kovin helppoa.
Tummennetut lainaukset maikkarin artikkelista täältä.
LUE MYÖS: MITÄ TAPAHTUI KUN PÄÄTIN SYÖDÄ MITÄ TAHDON ILMAN RAJOITTEITA?
instagram: ainorouhiainen
snapchat: ainopaino
