Once Again..PROTEIINILETUT

Hellurei! Kirjoittelin aikaisemmin WaldenFarmsin kalorittomista kastikkeista ja jotkut olivat kiinnostuneita tietämään miltä soosit maistuu. Tilasin tätä ”caramel syrupia” sekä suklaakastiketta ja ensimmäisenä mainittu komeilee allaolevien plättyjen päällä. Maku on hyvä, ei paljon huomaa eroa tavalliseen. Suklaa sen sijaan maistui jotenkin oudolle? En osaa selittää mille, mutta tää caramel oli ainakin mun mielestä parempi jos joku on miettinyt tilaamista 🙂

Näitä reseptejä löytyy todella runsaasti netistä, ja oon kokeillut jos jonkinlaista comboa itsekin. Suunnilleen samoista aineistahan nämä yleensä valmistuu.

Lettujen taikina sisältää… kanamunan, leivinjauhetta, kaurahiutaleita, raejuustoa, soijamaitoa, banaanin, OneBake sekä mansikka-valkosuklaan makuista proteiinijauhoa. Paistettu kookosöljyssä.

Keksin tänään 45 minuuttia ennen Combatin alkua että mixaan jo nyt pari biisiä ihan vaihtelun (ja anun toiveen) vuoksi. Vaihtoon lähti 5&6 kappaleet ja jo tuollainen pieni muutos virkisti mukavasti tunnin kulkua. Jo combatin aikana hikoilu oli jotenkin runsaampaa kuin normaalisti, mutta kun RPV lähti käyntiin niin voi pojat! Peilit huurussa vedettiin, ihan kuin saunassa olisi ollut 😀 En oo kyllä hetkeen ollut niin läpimärkä jumpan jälkeen kuin tänään! Runsaan hikoilun vuoksi oon tankkailut monta suurta lasillista vettä ja sehän tietääkin vessassa ramppaamista läpi yön, jeah! 😀
Oon taas saanut ihania palautteita. Oon niin otettu jokaisesta positiivisesta palautteesta! Vaikka olisi kuinka ”kokenut” tai muuta niin aina tulee yhtä hyvälle mielelle 🙂 Arvostan!!

Ryhmäliikunnan Hyvät&Huonot puolet

Heippa! Olipas kiva aloitus viikolle tänään. Rutiineista poikkeeminen virkistää aina hieman 🙂 Mulla on yleensä Combat tunti ennen RPV:tä ja tänään sai vetää pelkän rpv:n jolloin se ei ollut ihan niin rankka kuin normaalisti kun on jo yksi kova tunti alla 🙂

Jumpan jälkeisessä endorfiinihuumassa aloin miettiä kuinka mahtavaa ryhmäliikunta on! Itselle se on ehdottomasti lempparein liikuntamuoto ja ajattelin koota ryhmäliikunnan plussia ja miinuksia (jumppaajan näkökulmasta). Saatte mielellään auttaa ja lisätä hyviä ja huonoja puolia kommenttiboksiin!

PLUSSAT:

  • Treeni on valmiiksi suunniteltu, ei tarvitse itse urhrata aikaansa mitettimiseen mitä tekisi ja miten
  • Ohjaaja tsemppaa ja rutistaa jumppaajista enemmän mitä moni saisi itsestään irti omassa treenissä
  • Kun liike on suunniteltu musiikkiin on se tunne aivan ainutkertaista, etenkin kun oppii jonkin haastavan kuvion ja yhdistelmän!
  • Yhteishenki ja fiilis on usein mahtavaa ja toisista jumppareista saa voimaa ”kun tuokin jaksaa niin kyllä munkin täytyy tsempata loppuun saakka”
  • Sosiaalinen puoli; Oppii tuntemaan uusia ihmisiä ja tutustuu kanssa jumppaajiin jotka jakavat saman intohimon
  • Jumppa on tiettyyn kellonaikaan ja sinne on lähdettävä jos mielii treenata. Kun omissa treeneissä helposti venyy ja vanuu ”meen ehkä kl 18 treenamaan, meen sittenkin vasta 19.00, ehkä meenkin vasta huomenna….”
MIINUKSET:
  • Jos ohjaaja on omasta mielestä huono tai tunti liian kevyt voi treenistä jäädä p*ska maku suuhun ja harmillinen olo, kun tuhlasi aikaa turhaan treeniin
  • Jos käy vain ohjatuilla tunneilla voi treeni olla hieman liian yksipuolista; jumpissa tehdään yleensä kestävyyttä (myös lihaskuntotunnit) ja aerobisillä pätkillä sykkeet huitelee aina taivaissa jolloin peruskuntotreenaaminen jää kokonaan puuttumaan.
  • Nopeassa tempossa tekniikkaan keskittyminen voi olla haastavaa
  • (Huonoilla jalkineilla) jalat kärsii etenkin jumpissa jossa hypitään ja pompitaan paljon, seurauksena; penikkatautia, kipeytyneet jalanpohjat yms
Itse kun olen siellä toisella puolella niin en välttämättä osaa ajatella jumppaajan kannalta samalla tavalla kuin te jumpparit. Kertokaas hyviä ja huonoja kokemuksia sekä fiiliksia ryhmäliikunnasta! =)
Hienosti hiet kerääntyt yhteen kohtaan 😀

Reisi-Pakara-Vatsa

Tein tänään uuden lämmittelyosuuden RPV tunnille ja vaihdoin myös muutaman lihaskuntokappaleen. Mielestäni sain hyvän kokonaisuuden aikaiseksi ja oon tosi tyytyväinen lämppäriin ja biiseihin! =) Harmi kun en pääse ohjaamaan BODY/RPV tunteja hetkeen kun oon lähdössä lomalle.
Mulla on usein bodyssa ja rpv:ssä samoja lämppäribiisejä. Lihaskunnot on aina erit 🙂

Muutamia juttuja mitkä on ominaisia omilla BODY/RPV tunneillani:

* Tempo – Käytän nopeatempoisia kappaleita lämmittelyssä. Mixaan biisien rytmit niin että ne nousevat kappale kappaleelta loppua kohden. Ensimmäinen biisi 130 bpm ja viimeinen kappale on yleensä 150bpm.

*  Teen jo lämppärissä paljon liikkeitä jotka pistävät etenkin alavartalon isot lihakset (reidet&pakarat) duuniin. Teen myös yhden räjähtävyyttä vaativan ”lihaskunto” biisin keskellä RPV:n lämmittelyä.

* Käytän toiminnallisia liikkeitä, jotta syke pysyy ylhäällä myös lihaskunto-osuudessa

* Ei taukoja tunnin aikana (kappaleet on mixattu yhteen)

RPV:n Biisilista näyttääpi tällä hetkellä tältä (olen siis mixannut kappaleita itse jonkun verran) :

Lämmittely:

  1. Be my lover (original radiot edit) – Inna
  2. Angel eyes (David May edit) – Akon & play n skillz
  3. She makes me go (radio edit) – Arash feat. Sean Paul
  4. Sleeping in my car (marco van basken edit) – Kendy
  5. Nothing can hold us back (Crystal Lake Remix feat J. Malik) – Bryce
  6. What’s Up (Nookati Project Remix Edit) – Nick Skitz & Royaal
  7. How we do (Kandy Man Remix Edit) – Love Junkeez
Lihaskunto:
  1. C’mon – Kesha
  2. Brokenhearted – Karmin
  3. I Surrender (radio edit) – Cadence
  4. Troublemaker – Olly Murs feat. Flo Rida 
  5. Live 4 Die 4 (David May edit feat Pitbull) – R.J
  6. Dont Wake Me Up (Basslouder Remix Edit) – High Rolla
  7. Gangnam Style (Basslouder Remix Edit) – K-Poppers
  8. Figure 8 – Ellie Goulding (venyttely)
Tykkäättekö te käydä RPV tunneilla? 🙂

Synttäripäivä, Salitreeni ja BODYCOMBAT tekniikkatunti

Tänään on ollut hieman normaalista poikkeava päivä, nimittäin mun synttäripäivä! 😀 Kuka arvaa paljonko täytän?? Huh, kamalaa kun ikää alkaa olla plakkaris jo sen verran että pian iskee joku ikäkriisi.

En ole edelleenkään BODYPUMP kunnossa joten oma tunti jäi taas väliin aamupäivällä ja kävin heittämässä salitreenin sen tilalta. Vaihtelen yleensä liikkeitä ihan kerroittain jotta sais monipuolisesti treeniä koiville ja pakaroille. Tänään tein poikkeuksellisesti enemmän liikkeitä ja hieman vähemmän sarjoja ja toistoja.

  • Reiden koukistus maaten laitteessa 3×10
  • Loitonnus istuen laitteessa 3×12
  • Lantionnosto tangolla 3×12
  • SUMO Maastaveto 3×10
  • Yhden jalan prässi 3×10 per jalka
  • Syväkyykky Smithissä 3×10 
Jos nimet eivät kerro mitään niin olen esitellyt useimmat liikkeistä tässä peppupostauksessa.
Treenin jälkeen käytiin kavereiden kanssa synttäri-salaatti-lounaalla ja ehdittiin höpötellä kuulumiset samalla 🙂 
Illalla oon tempassut vielä BODYCOMBATIN sekä RPV:n ja siitä aasinsiltana ensi viikkoon —>
Ensi viikon tiistaina 12.3 kl 18:45 luvassa uusi BODYCOMBAT55 ohjelma sekä TEKNIIKKA osuus ennen tuntia kl 18:15-18.45. 
Tekniikassa käydään läpi lyönnit sekä potkut ja jos aika riittää, niin myös uuden ohjelman monimutkaisimmat combot niin että ensimmäinen kerta uudella ohjelmalla sujuu heti tehokkaasti kun pysyy kärryillä kuvioissa. Itse en ole ohjelmaa vielä kokeillut tai nähnyt, mutta kuulin, että osassa kappaleista on aika haastavia juttuja luvassa. Nyt on myös hyvä hetki hypätä mukaan BODYCOMBATIN maailmaan kun ohjelma vaihtuu ja pääsee heti opettelemaan tekniikoita rauhassa kahden ohjaajan voimin 🙂
Loppukevennyksenä saatte nähdä muutaman synttärikortin mitä olen saanut tänään 😀 
<3 <3 <3