EPÄONNISTUMISEN PELKO

Kirjoitin tämän tekstin jo aikaa sitten ja se jäi vaan luonnoksiin roikkumaan. Nyt tuli lukaistua uudelleen ja ajattelin pistää julkiseksi. Joskus tällaisia henkilökohtaisia tekstejä on suurempi kynnys jakaa, mutta täytyy sanoa, että sen jälkeen kun tein tekstissä kerrotun päätöksen, on kaikki lähtenyt taas loksahtelemaan omille urilleen. Muistetaanhan, että ne vaikeudet on aina hetkellisiä ja asioilla on tapana järjestyä aina loppujen lopuksi! 🙂

Oon aina ollut aika ankara itselleni onnistumisen suhteen. En tiedä mistä ne paineet ovat tulleet, mutta tajusin tässä taannoin, että oon jättänyt paljon asioita tekemättä, koska oon pelännyt epäonnistumista. Oon myös huomannut, että jos jokin asia ei ole mennyt suunnitellusti, oon helposti jäänyt märehtimään sitä ja antanut asian olla. Toisin sanoen, oon lopettanut sen asian yrittämisen. Tämä ei päde tietenkään ihan kaikkeen, sillä osaan olla myös sinnikäs ja päättäväinen, mutta helposti jään omalle mukavuusalueelle lillumaan, koska siellä ei ole yhtä suurta pelkoa siitä että asiat eivät menisi, kuten olen suunnitellut.

Mä en tiedä onko noloa myöntää, että oon tehnyt elämäni aikana ja ihan viime aikoinakin huonoja päätöksiä ja vääriä valintoja. Kun valinnat ovat osoittautuneet vääräksi tai olen kokenut vastoinkäymisiä, oon helposti ahdistunut ja miettinyt, kuinka kaikki kaatuu päälle. Jotenkin sitä jää niin kovin helposti vellomaan sellaiseen negatiiviseen tunteeseen, ettei enää näe ulospääsyä tai ratkaisua.

Ryhdyin sitten oikeen miettimään ja analysoimaan, että miksi teen niin. Miksi annan asioiden olla, jos ne eivät menekkään kuten olin mielessäni kuvitellut tai toivonut? Enkö mä itse aina toitota niitä elämänohjeita, kuinka pitää jaksaa yrittää epäonnistumisista ja vastoinkäymisistä huolimatta? Nyt oli siis aika alkaa muuttaa omia ajatusmalleja ihan tietoisesti. Oon nimittäin huomannut myös sen, että kun kohtaan juuri tällaisen vastoinkäymisen tai negatiivisen tilanteen, yritän vältellä sitä ja tavallaan jätän asian huomiotta.

Nyt on sitten paljastettu läjä huonoja piirteitä meikäläisestä, joten lähdetään pohtimaan miten asiassa voisi kehittyä. 😀 Yhtenä päivänä olin siinä ahdistuneessa tilassa ja en saanut rauhaa omilta ajatuksiltani, joten päätin vain lopettaa. Päätin, että en anna enää ulkoisten asioiden määrittää mun olotilaa vaan oon itse se, joka tekee päätökset ja hoitaa asiat niin, että saan mielenrauhan. Loppupeleissä, aika suuri osa tapahtumista on kuitenkin meidän omissa näpeissä. Pitää vain ottaa vastuu omasta elämästä.

Päätin siis ottaa homman niin sanotusti haltuun ja aloin hoitaa asioita, yksi kerrallaan. Päätin, että vaikka joku asia ei menisi maaliin ekalla yrittämällä, yritetään sitten uudelleen toisella tavalla. Niin kauan, että se onnistuu. Mulla on nimittäin ollut jostain syystä sellainen ajatusmalli, että tuo uudelleen yrittäminen ja sinnikkyys pätee vain tavoitteisiin ja haasteisiin. Niissä olen hyvä, jos en loistava. Meen vaikka läpi harmaan kiven, että pääsen tiettyyn tavoitteeseen, mutta samalla ne suurimmat vaikeudet tulee itse elämässä ja arjessa. Ja silloin kun tulee vastoinkäymisiä (koska niitä tulee) pitää vain pysyä positiivisena ja vaihtaa tyyliä, ei tavoitetta.

On tää vanheneminen siinä mielessä siistiä, että jatkuvasti oppii tuntemaan itseään paremmin. Oppii ymmärtämään omia ajatusmalleja ja käyttäytymistä, mikä tarkoittaa että pystyy myös kehittymään ja tulemaan onnellisemmaksi!

Toivottavasti tästä tekstistä ei saanut sellaista kuvaa, että mulla olisi joku huonosti, vaikka kirjoitin vääristä valinnoista ja epäonnistumisista. Se on tässä tekstien tekemisessä haastavaa, että kun ottaa jonkun kulman josta kirjoittaa, siitä tulee tosi voimakas viba. Varmaan sellainen fiilis, että nyt sillä on tyyliin koko elämä romahtanut! 😀 Oikeessa elämässä taas on ihan normaalia että välillä mennään ylämäkeen ja välillä taas tullaan kovaa alas. Muutenhan elämä olisi oikeestaan aika tylsää, vai mitä? 🙂

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


KESÄN PARAS VIIKONLOPPU

Hellurei hyvät ystävät! Se olis kuulkaa arki täällä taas. Lähes kuuden viikon pituinen lomani tuli päätökseen ja tänään on startattu taas jumpat ja muut systeemit. Olo on samalla innostunut, mutta myös haikea, sillä lomani oli tänä vuonna ihan mahtava. Oli ihanaa irtautua kaikesta tutusta ja turvallisesta ja tehdä ihan erilaisia juttuja kuin normaalisti. Onneksi tässä on vielä kesää jäljellä, eikä töiden alkamisen tarvitse tarkoittaa sitä, että lopettaisi kaiken hauskan ja tekisi vain töitä!

Ennen kuin palataan taas blogin tutumpiin aiheisiin, ajattelin kelata viikon taaksepäin, kesän ehkäpä parhaimpaan viikonloppuun. Tänä kesänä ei ole tullut ravattua festareilla tai juhlimassa samaan malliin kuin aiemmin, joten Vaasa Festival viikonloppu tuli todellakin tarpeeseen. Festarit osuivat ajankohtaan, kun saatiin nauttia koko kesään parhaista keleistä ja Suomen aurinkoisin kaupunki näytti todellakin parhaat puolensa. Liput festivaaleille tarjosi Vaasa Festival.

Mä oon aina tykännyt festareilla siitä tunnelmasta. Vaikka on kivaa käydä kuuntelemassa hyviä esiintyjiä, itselleni on tärkeämpää juuri tunnelma ja esimerkiksi sää. On ihanaa jutella ihmisien kanssa ja nauttia auringosta, musiikista ja myös niistä virvokkeista, ah! Me startattiin ensimmäinen päivä sillä, että käytiin porukalla syömässä ja siitä lähdettiin siirtymään Vaasan rantaan, tarkemmin sanottuna sisäsatamaan, jossa tapahtuma järjestettiin. Ensimmäinen ilta meni istuskellessa ja tuttuja moikkaillessa. Perjantaina käytiin kuuntelemassa Don Huonot ja siitä kämpille latautumaan seuraavaan päivään.

Lauantaina herättiin jo ysin pintaan ja siitä lähdettiinkin uutta päivää kohti. Vuokrattiin saunalautta ja kyseinen lautta piti hakea heti aamusta ja ajaa sisäsatamaan parkkiin. Lämpötilat huiteli lähes 30 asteessa, joten lautan paljua ei juurikaan tarvinnut lämmittää. Myös merivesi tuntui yhtä lämpimältä kuin kylpylän lämmitetty allas. 😀 Sitä tulikin uitua ja paistateltua aamusta iltaan, mitä nyt välillä kävin festarin Tasting Villagessa ostamassa ruokaa, joka oli ihan älyttömän laadukasta ja hyvää. Vaihtoehtoja oli ihan laidasta laitaan. Voin kertoa että saunominen helteessä ei ole ehkä mikään nautinnollisin juttu, mutta pitihän tuo lauttan saunakin testata!

Olin ajatellut käydä ennen festareille siirtymistä suihkussa sijoitusasunnossamme, joka on ihan alueen lähellä, mutta veljeni oli tietysti unohtanut kämpän avaimet kotiinsa, joten ei muuta kuin suolavedellä huuhdotut hiukset kiinni ja vaatteet päälle. Olo ei ollut mikään raikkaimmista, mutta eipä se menoa hirveästi haitannut. Lauantaina käytiin hoilaamassa Neon kakkonen ja illan viimeinen esiintyjä Dingo! Sielä tuli fiilisteltyä nahkatakkinen tyttö ja kaikki muutkin tunnetut hitit.

Täytyy sanoa, että oli kyllä todella hyvin järjestetyt festarit. Kaikki toimi paremmin kuin hyvin! Ihan huikeeta, että omassa kotikaupungissa on taas kunnon kesäjuhlat. Rantarock taitaa olla edellinen kunnon festari, jossa muuten minäkin ehdin juhlia viimeisinä vuosina. Be there or be square, hah!

Näitä on taas kiva muistella syksyn pimeinä ja kylminä iltoina. Kiitos Vaasa Festival ja nähdään ensi vuonna!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


EIPÄ MENNYT PUTKEEN!

Aina ei mee ihan putkeen, mutta menis edes joskus! No ei vaiskaan, kyllähän nuo asiat rullaa useimmiten ihan kivasti, mutta joskus vaan kaikki menee päin prinkkalaa ja yleensä silloin ihan kunnolla. Tässä muutama kommellus, mitä itse on tullut käytyä läpi! 😀

Ja hei, jos sulla on joku hyvä juttu kerrottavana, kommenttiboksi on auki!

Ajateltiin lähteä kauniina kesäiltana pyörillä keskustaan syömään. Kun oltiin poljettu puoleen väliin, miehen pyörän poljin irtosi kokonaan. Yrityksistä huolimatta sitä ei enää saanut kiinni millään. Mies jäi odottamaan ja minä sitten lähdin kotiin hakemaan autoa ja pyöränkuljetustelinettä. Kotiin päästyäni en tietenkään löytänyt telinettä mistään, joten jouduimme tunkemaan pyörän autoon. Fillari ei meinannut tietenkään mahtua autoon mitenkään päin, eikä sitä voinut jättää parkkiinkaan, koska lukko oli mun pyörässä joka oli jo kotona. 😀 Lopulta saatiin soviteltua pyörä kyytiin. Siinä vaiheessa oli jo niin kova nälkä, että herra tilasi kebabbilasta pizzan. Haettiin se ja ajettiin kotiin.

Naiset tietää, että iso puhelin ja pieni laukku ei ole aina se kätevin yhdistelmä illan riennoissa. No minähän onnistuin hukkaamaan puhelimeni kahdesti yhden viikonlopun aikana festareilla. Jo se, että mulla on ihan uusi iphone xr pistää toki harmittamaan, mutta että siinä on vielä kuori jossa on kiinni myös pankkikorit ja henkkarit, ei auta yhtään asiaa! 😀 Molemmilla kerroilla luuri löysi tiensä takaisin, thank god!

Kännykkäepisodista kului pari päivää ja meikäläinen päätti vihdoin siivota ja tehdä kunnon inventaarion mun vaatehuoneeseen.  Siivousurakan päättyessä aloin etsiä puhelinta, eikä löydy sitten mistään. Lopulta mies lähti penkomaan roskiksia, jonne olin vienyt kasan pusseja. Sieltähän se luuri kortteineen taas löytyi. 😀

Mulla oli kertynyt aika paljon käteistä rahaa, tarkemmin sanottuna 600 €. Muistin ottaneeni ne mukaan laukkuuni ja sitten yhtenä päivänä en löytänyt niitä mistään. Rahoja etsittiin tietysti kissojen ja koirien kanssa, mutta huonolla menestyksellä. Lopulta ajattelin, että ne oli varastettu laukustani huomaamattani. Muutama viikko episodin jälkeen sain kunnon kesäflunssan ja päätin huuhdella nenäni nenäkannulla. Otin kannun kaapista ja sieltähän ne 600 € löytyi talletettuna! 😀 Onneksi tuli flunssa.

Couples who train together stay together…Tai sitten ei. Meidän tapauksessa nimittäin 90% yhteisistä treeneistä ei pääty hyvin. Yleensä on vaikea löytää liikkeitä ja tyyliä joilla molemmat haluaa treenata, tai sitten mies tokaisee kesken treenin että ei tästä tuu mitään, lähetään kotiin. Yleensä siinä vaiheessa mulla on justiin hyvä meininki, enkä todellakaan aio lähteä kotiin. Jos mitään edellä mainitusta ei tapahdu, me ollaan aina eri aikaan valmiita ja toinen joutuu odotella tyhjän panttina. 😀

Jumppatyypit tietää, että tietyssä vaiheessa Les Mills – ohjelmia aletaan miksaamaan, eli käyttämään vanhojen ohjelmien biisejä ja koreoita. Mulla on kadonnut materiaalit koneelta, joten olen suurimmaksi osaksi vanhojen dvd – ja cd-levyjen varassa. Tämän lisäksi mulla ei tietenkään ole koneella levyasemaa, eikä meillä liioin DVD-soitinta. Päätin kuitenkin kaivaa xboxin esiin ja sain siitä vanhat levyt pyörimään telkkarista. Hain miehen tyttären mankan alakertaan ja kuuntelin musiikit sillä läpi. Oli siis melkoinen homma saada muutama koreografia haltuun. Kun vihdoin pääsin ohjaamaan jumppaa, löin cd:n soittimeen sisälle ja se ei sitten lähtenytkään pyörimään. En siis lopulta saanut koko paskaa toimimaan, joten ei muuta kuin leuka rintaan ja vanhat musat päälle. 😀

Kivaa torstaita kamut! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


10 x PAKKO MYÖNTÄÄ ETTÄ..

..Oli melkoinen shokki käydä ohjaamassa jumppa kolmen viikon tauon jälkeen. Siis tältäkö se tuntuu oikeesti? 😀 Sykkeet huiteli maksimin puitteissa melkeimpä alusta loppuun ja sitä tajusi, että taitaa tämä olla suht tiukka treeni, vaikka itse elää siinä mikään ei tunnu missään – kuplassa suurimman osan ajasta. Voin vaan kuvitella, miltä tuntuu tulla ensikertalaisena kovatehoiseen jumppaan ilman kummempaa kuntotaustaa, respect!

..Kyseinen lepo on tehnyt hyvää, sillä on ihan positiivista, että kovassa harjoituksessa saa sykkeet liikkeelle, eikä aina jää junnaamaan samalle vauhtikestävyysalueelle. 

..Lomalla oleminen ei ole niin helppoa, mitä se odottavissa mielikuvissa on. Itse joudun tehdä töitä, että pystyn päästämään irti suorittamisesta ja stressaamisesta, kun ei ole mitään tekemistä. On kai ihan luonnollista, että jos oot viisi viikkoa lomalla, joka päivä ei voi olla ohjelmaa aamusta iltaan. 

..Kesällä nouseva alkoholin kulutus näkyy ja tuntuu aika nopeasti negatiivisesti niin kropassa kuin pääkopassa. 😀 Enkä tarkoita tällä mitään alytöntä ryyppämistä, mutta ei siitä pääse mihinkään, ettei se taida hyvää tehdä ainakaan näin hyvinvoinnin näkökulmasta, hah.

..Ihminen on hyvin sopeutuvainen. Sitä aina tuntuu, ettei muka pysty muuttaa tapojaan, mutta kerta toisensa jälkeen huomaan, että ei tarvitse kuin päättää ja sopeudun hyvin nopeasti uuteen juttuun.

..Hävettää kuinka hölmöihin juttuihin on itsekin haksahtanut männä vuosina. Tarkoitan nimenomaan treeni- ja ruokavaliohommia. Milloin on mikäkin keino tai trendi ”ollut se juttu”, joka tuo ultimaattiset tulokset ja onnen. No, täytyy ajatella, että virheiden kautta oppii ja tulee fiksummaksi.

..Edelliseen viitaten, kaiken hifistelyjen ja testailujen jälkeen, olen palannut niin sanotusti lähtöruutuun. Sinne perusasioiden äärelle ja se tuntuu aika kivalta.

..Mulla on ihan hirveä ikävä jumppameininkejä ja kaikkia ihmisiä. Enää pari viikkoa ja pääsen jälleen oravanpyörään! 😀 

..Olen huomannut kuinka sitä aina kaipaa sitä mitä ei ole. Työhärdellissä haaveilee lomasta ja lomalla muistelee kuinka ihania ne omat rutiinit on ja se fiilis kun kaikki rullaa haluamallaan tavalla. 

..Tämän kesän ”tavoite” onkin ollut hetkeen keskittyminen. Kaikista kaipailuista huolimatta, olen pyrkinyt nauttimaan hetkestä ja muistuttanut itseäni, että tämäkin on ohimenevä vaihe.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


TOISEN TUNTEIDEN VÄHÄTTELY

Vähättelyyn törmää valitettavasti liian usein ja liian monessa asiassa. Jos sitä onnistuu jossain, tulee helposti itse vähäteltyä saavuttamaansa, tai jos ei itse tätä tee, niin valitettavan usein joku mee tekee.

Kerroin eilen Instagramin tarinassa, että mulla leikattiin ihomuutos ja tikkien vuoksi en saa hikoilla nyt hetkeen. Kyllähän minä tiedän varsin hyvin, että tällainen on aika pieni murhe muiden joukossa ja että ehdin hikoilla sekä jumpata vielä liiaksikin elämäni aikana. 😀 Siitä huolimatta, olen sitä mieltä että se asia saa harmittaa.

Mua harmitti eilen tosi paljon se, että asiat ei menneetkään kuten suunnittelin, harmitti että joudun olla liikkumatta ja en saa tehdä asioita joita tykkään päivisin tehdä. Totta kai jossain muualla, jollain toisella on asiat sataa kertaa kurjemmin, mutta se mitä tapahtuu toiselle tai jossain muualla ei tulisi määrittää, miten itse saa tuntea. Se, että mua harmittaa, ei kuitenkaan tarkoita että itkisin kotona ja olisin aivan rikki. Sattui nyt vaan ottamaan kupoliin kun ei saa itse päättää mitä tekee, hah!

Huomasin siinä samalla miten eri tavoin ihmiset reagoivat toisen ”huonoon hetkeen” ja ajattelin tässä aikani kuluksi jaotella tällaisia ihmistyyppejä ihan huumorimielessä. 😀 Voit sitten itse todeta oletko törmännyt vastaavaan ja miettiä miten itse reagoit, jos huomaat toisen ihmisen olevan surullinen.

Tukijat – Tsemppaavat ja tukevat asian tiimoilta. Eivät ota kantaa itse tapahtuneeseen, mutta toivottavat voimia ja kannustavat eteenpäin.

Vähättelijät – Vähättelevät tapahtunutta ja sitä että joku on ylipäätään surullinen noin mitättömästä asiasta.

Paremmaksi pistäjät – Heille on aina käynyt pahemmin ja jos ei itselle niin ainakin naapurin serkun kaimalle, joten eihän tämä ole mitään kun muualla on jollain huonommin.

Kannustajat – Yrittävät löytää asian positiivisen puolen! Yrittävät tuoda esiin mitä kaikkea hyvää tapahtuneesta voi seurata.

Uteliaat – Eivät ota kantaa tunteisiin, mutta ovat kiinnostuneita mitä on tapahtunut ja miksi. 

Mun mielestä kukaan toinen ei voi sanoa milloin joku saa olla surullinen ja milloin ei. Me reagoidaan asioihin eri tavoilla ja et voi tietää, miten tärkeää jokin juttu on toiselle tyypille. Enkä tarkoita tällä tekstillä, että olisin ottanut jotenkin itseeni näistä reagoinneista. Se, että sain niin paljon erilaisia viestejä pisti miettimään juuri sitä miten eri tavoin ihmiset ottavat tietyt asiat.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook