Huomasin eilen, että missasin kokonaan blogin synttärit. Tämän viikon tiistaina 15.11.2016 tuli kuluneeksi tasan kuusi vuotta mun ihan ensimmäisestä postauksesta tässä blogissa. Kuusi vuotta tuntuu hurjan pitkältä ajalta ja näihin vuosiin on mahtunut paljon kaikenlaista. Nykyään tuntuu, että bloggaaminen on suuri osa mua. Olen kirjoittanut tänne ajatuksia ja hyvin henkilökohtaisiakin juttuja lähes joka päivä näiden vuosien aikana. Sitä ei aina tule ajatelleeksi miten paljon jakaa itsestään julkisesti, mutta itse olen tieni valinnut niin hyvässä kuin ”pahassakin”.

Mietin yhtenä päivänä miten oma ajatusmaailmani on muuttunut näiden vuosien aikana ja miten hurjasti olen oppinut nimenomaan bloggaamisen kautta. Täytyy sanoa, että ilman tätä kanavaa, en tietäisi näin paljon ravinnosta ja treenaamisesta, sillä monet tekstit ovat vaatineet myös sitä, että kaivan ja opiskelen tietoa postausta varten. Sen vuoksi tämä on ollut ihan hurjan hyvä juttu myös PT:n ja ryhmäliikuntaohjaamisen kannalta. Te lukijat olette myös hyvin tarkkoja, joten sitä on opittu joskus ihan kantapäänkin kautta, että mitä tahansa informaatiota tänne ei voi suoltaa. Oon myös oppinut lukijoilta paljon uutta, sillä vuorovaikutus ja kommunikaatio on toiminut aina tosi kivasti täällä.

Alussa tuli kirjoiteltua päiväkirjamaisesti vain omista tekemisistä ja treenaamisista, kuvat olivat joko googlen kuvahausta kopioituja otoksia tai suttuisia luurikuvia. Toki täällä nykyäänkin vilahtelee puhelimella otettuja treeniselfieitä, mutta jonkun verran kehitystä on tähän ulkoasuun tullut. 😉 Mun blogi ei ole koskaan ollut mikään kauniiden kuvien mekka, vaan täällä on enemmänkin keskitytty informatiiviseen tekstiin ja ehkä hieman normaalista poikkeavaan tapaan ajatella hyvinvointia, ravitsemusta ja treenaamisesta. Monesti sitä otetaan paineita siitä millainen hyvän blogin tulisi olla, mutta mielestäni kannattaa panostaa siihen missä on hyvä ja unohtaa ne tietyt vaatimukset. Nykyään blogeja on niin paljon, että persoonallisuuden ja jopa erilaisuuden avulla pystyy erottumaan edukseen.

On selvää, että näiden kuuden vuoden aikana on saanut kokea paljon sellaista mikä ei ikinä olisi ollut mahdollista ilman bloggaamista. Tämä on mahdollistanut sen, että pystyn keskittyä asioihin joita oikeasti tykkään tehdä ja oon löytänyt tosi hyvän tasapainon ryhmäliikunnan ohjaamisen ja bloggaamisen suhteen. Vuosien aikana on saanut kokea huikeita kokemuksia, oon tutustunut uusiin ihmisiin, saanut pitkäaiakaisia ystäviä ja paljon tavaraa (vitsi ;D).

Julkinen työ vaatii kuitenkin myös veronsa ja omat issuet ovat ehkä eniten kuitenkin vain oman pään tuottamia asioita. Liian usein mietin sitä mitä multa odotetaan ja millainen mun oletetaan olevan. Tämä saattaa olla joskus vähän raskasta, se kun johtaa helposti suorittamiseen. Bodyattackin AIM-koulutuksessa me käytiin myös näitä asioita läpi ja meidän tuli miettiä mikä olisi pahinta mitä asiakkaat sinusta ajattelevat. Hetken mietittyäni tulin tulokseen, etten koskaan haluaisi musta ajateltavan, että olipa tylsä/löysä ohjaaja ja tehoton tunti. Usein nämä ”pelot” taas korostavat näiden ominaisuuksien vastakohtia, eli mun kohdalla saatan miettiä jopa liiaksi, että pitää olla aina supertehokas ja innostava tyyppi. Samaa voi miettiä myös ihan tavallisessa elämässä, eli mitä pelkää ja miksi? Mitä ei haluaisi olla ja miten nuo epävarmuudet voisikin kääntää vahvuudeksi. Se saattaa olla joskus olla ihan inhimillistä ettei olekaan täydellinen kone, joka jaksaa paahtaa aina sata lasissa. Tällaista ajatustyötä oon tehnyt paljon viime aikoina.

Oon aina ollut jollain tavoin oman tieni kulkija ja tehnyt asioita omalla tavallani, se on näkynyt myös täällä ja saattanut satunnaisesti ärsyttää myös joitain ihmisiä. Muistan kuinka alkuaikoina jokainen negatiivinen kommentti tuntui tosi pahalta ja niitä tuli mietittyä vähän liikaakin. Nykyään yritän nähdä jokaisesta kommentista myös sen rakentavan puolen, enkä ota niitä henkilökohtaisesti. Jos kohdalle osuu jokin tosi pahalta tuntuva palaute, oli se sitten irl tai oman blogin kommenttiboksissa, kannattaa antaa asian olla päivän, ennen kuin ryhtyy vastatoimiin tai tekee mitään lopullista päätöstä asian suhteen. Yleensä seuraavana päivä pystyykin katsoa asiaa jo hieman toiselta kannalta, eikä se välttämättä olekaan niin paha kuin mitä oli ensin ajatellut. 🙂

Tällaista sekavaa ajatusta tähän takaumatorstaihin! Iso kiitos sinne ruudun toiselle puolelle että luet ja kommentoit. Ilman teitä ei olisi yhdelläkään tekstillä merkitystä. <3 🙂

KUVAT: Anna Riska / Annmarias

housut & huppari – Adidas / Def-Shop

pipo – Kari Traa

kengät – Adidas