Otsikosta saattaa jo laskea yhteen, mitä aihe koskee. Kävin siis eilen kokeilemassa onneani Les Millsin The One – tapahtumassa, mutta tällä kertaa en lähtenyt paikalta kultainen lippu kourassa. Jos ollaan aivan rehellisiä, niin pettymys oli aika suuri ja harmitti tosi paljon jälkeenpäin. Tietysti aina, kun on odottanut sekä satsannut johonkin aikaa ja vaivaa, odotukset ovat korkealla. Pienessä hetkessä tämä haave oli kuitenkin haudattu.
Olin siis tosi harmissani, vaikkakin iloinen jatkoonpäässeiden puolesta. Eilisen aikana olo kuitenkin koheni suhteellisen nopeasti. Kyseessä oli kuitenkin vain yksi tapahtuma, joita tulee vielä lisää.
Mikä meni hyvin, mikä huonosti?
Sain palautetta erinomaisesta tekniikasta ja energiasta, mutta tuomarit olisivat halunneet nähdä enemmän kontrastia ohjauksessa. Tämä oli juuri se asia mitä olin myös harjoitellut, sillä tiedostan itsekin, että mulla meinaa lähtee keulimaan vähän liikaa ja kokoajan. 😀
Olin siis valmistautunut tähän tapahtumaan hyvin ja vaikka valmistautuminen on aina hyvä asia, oli se myös tavallaan syy siihen, etten pystynyt olemaan täysin oma itseni, sillä normaalisti ohjaukseni ovat enemmänki sellaista, että reagoin tilanteeseen ja fiilikseen, enkä suunnittele etukäteen kovin tarkkaan. Nyt olin kuitenkin valmistautunut eri tavoin ja se vei sitten ehkä paukkuja siitä, että olisi vaan elänyt tilanteessa.
Outo ympäristö, ”oudot ihmiset” ja tilanne kuitenkin aiheutti sen, että en ilmeisesti pystynyt keskittymään rittävästi ja rauhoittumaan kunnolla. Olin jotenkin ylikierroksilla ja se näkyi myös ohjauksessa. Tyytyväinen oon kuitenkin kokonaisuuteen ja mielestäni fiilis oli tosi hyvä, ainakin itsellä haha! 😉
Jos unohdetaan tää yksittäinen jumppatapahtuma, mielestäni tästä aiheesta on muutenkin hyvä kirjoittaa, sillä vaikka onnistumiset ja niistä kertominen antaa hurjasti motivaatiota, on fakta se, että myös epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä tulee kaikilla vastaan. Oli kyseessä iso tai pieni asia, vie se aina itsetuntoa alas ja vähentää uskoa omaan itseensä. Mun mielestä on ihan hyvä analysoida jälkeenpäin juttuja, jotka meni kuitenkin hyvin ja niitä joita täytyy harjoitella hieman lisää. Täytyy myöntää, että eilen oli fiilis, että oon maailman surkein kaikessa, eikä mikään mitä yritän, koskaan onnistu. Pitäiskö vaan lopettaa yrittäminen ja tyytyä siihen mitä on? Vai pitäiskö ottaa opikseen ja harjoitella entistä kovemmin?
PS. oli hurjan mukavaa nähdä lukijoita ja tuttuja paikan päällä. Tapahtuma oli kivasti järjestetty ja kokonaisuudessaan tosi kiva päivä! 🙂
