AINO TESTAA – HELPOTUSTA IKÄVIIN VAIVOIHIN?

Uusien lisäravinteiden ja tuotteiden testailu on ollut mulle aina mielekästä ja oon sitä mieltä, että parhaat jutut löytyy kokeilemalla. Mulla on ollut tässä reilun kuukauden päivät käynnissä pieni kesäkiristely, joten sen tueksi olen ottanut pitkästä aikaa ”rasvanpolttajia” testiin. Olen sitä mieltä, että ei ole olemassa rasvanpolttajia, jotka tekisivät työn puolestasi, mutta on tuotteita, joiden avulla voi saada pienenpientä hyötyä ja apua esimerkiksi treenitehoihin dieetillä. Kun muut asiat ovat kunnossa, voi hifistelyllä tuoda pientä lisäbuustia hommiin. Tiedätte, että olen myös hyvin kiinnostunut hormonitasapainosta ja löysinkin hyvin mielenkiintoisia uusia tuotteita koskien mm. estrogeenidominanssia sekä apuja stressin ja kortisolin aiheuttamiin ongelmiin.

Kyseessä ei ole yhteistyö, eikä maksettu mainos vaan itse olen tuotteet löytänyt ja lukenut niistä tietoa. Kyseessä on myös täysin omakohtaiset kokemukset ja mielipiteet, eli alla on vain yhden henkilön omakohtainen tutkimus, haha.

Aloitetaan vaikka jenkkimerkin EHPlabsin paljon hehkutetusta OxyShred – rasvanpolttajasta, josta luin paljon positiivisia juttuja. Tuotteen kaveriksi suositellaan L-karnitiinia tehostamaan vaikutusta. Tätä settiä suositeltiin myös Power Booty – haasteen osallistujille, joten päätin ottaa molemmat testiin. Nämä tilataan jenkeistä asti, joten pitkän toimitusajan lisäksi päälle rasahti tullimaksut ja yksi tuote jäi kokonaan tulliin. Tilasin siis ”weight loss” – paketin, johon olisi kuulunut vielä yöksi otettava burneri (OxyRem), joka lupasi parantaa unta kaupanpäällisiksi. Uskon, että tuote jäi tulliin sen sisältämän melatoniinin vuoksi. (melatoniin määrä oli liian korkea suomen standardeihin).

Oxy Shredistä kerrotaan näin:

OxyShred will stimulate your body’s fat receptor cells and boost your metabolism to promote an increased level of fat cell break-down, known as “Hyper-Lipolysis”. OxyShred also has the added benefits of kick starting the metabolism, boosting immunity and providing a natural boost of energy.

To increase your energy levels, productivity and mental focus OxyShred induces hyper-lipolysis, which is a complex process of efficient subcutaneous fat cell break-down based on scientific ratios and concentrations of the key ingredients. Plus, 100% natural delicious flavors makes OxyShred a pleasure to drink.

Mun kokemukset tuotteesta ovat ihan positiivisia. Komppaan ”ultra thermogenic” – väitettä, sillä tuote nostaa kehon lämpötilaa ja esimerkiksi hikoilu on voimakkaampaa treenin aikana. Treenitehoihin en ole huomannut vaikutusta, mutta olen sellainen että en muutenkaan yleensä huomaa tehoissa eroja, vaan treenit kulkee aina melko samalla teholla oli tilanne mikä tahansa. Makuna pink grapefruit on ollut ihan jees, en tosin ole kovin kranttu erilaisten makujen suhteen! Otan Oxyshredia aamulla heti herättyäni. Sitä suositellaan otettavaksi ennen treeniä, mutta muutaman testauksen jälkeen jätin sen pois iltatreeniä edeltävänä buusterina. Koin että tuote saattoi vaikuttaa jossain määrin yöuniin, joita en halua riskeerata millään tavalla.

L-karnitiini on taas tutumpi aine niille, jotka ovat tutustuneet rasvanpolttotuotteisiin aiemmin. L-karnitiini on siis aminohappo joka osallistuu kehon rasva-aineenvaihduntaan ja sitä nauttimalla voi kiihdyttää rasvanpolttoa minimaalisesti. Kun lisäsin tämän kombon repertuaariini, saattaa olla että kiristyminen kiihtyi hieman. En kuitenkaan voi sanoa varmasti, sillä olen syönyt myös miinuksilla ja treenannut ahkerasti!

ATP sciencen tuotteet olivat mulle ihan uusi tuttavuus ja törmäsin niihin tuon Power Booty FB-ryhmän kautta. Eräs haasteen osallistujista kehui tuotteita ja kertoi saaneensa paljon apuja mm. estrogeenidominanssin aiheuttaneisiin vaivoihin ja mm. turvotukseen sekä nesteen kerääntymiseen. Estrogeenidominannsin oireita on laajasti, mutta mm. voimakkaat pms-oireet, alakulo, rasvan kerääntyminen alla näkyviin kohtiin sekä nesteinen kroppa voivat kertoa tästä ongelmasta. Kyseessä on siis estrogeenin ja progesteronin (keltarauhashormoni) tasapaino, jolloin progesteronitasot laskevat liian matalalle. Tähän liittyy osittain myös stressi, sillä kortisolilla on taas näppinsä pelissä juuri progesteronin suhteen. Liika stressi voi edesauttaa estrogeenidominanssin syntyä.

Kun katselin kuvaa, hoksasin, että kun mulla on joskus ”iho kipeä” alkoholin nauttimisen tai liian syömisen seurauksena, kipukohdat ovat juuri nuo mitä kuvassa. Samaistuuko joku muu? Olen kirjoittanut ihon kipeytymisestä enemmän täällä.

Alpha Venus was made for women and just to prove that, we put a pretty pink stripe on the bottle. Every woman knows that we have it harder than men – we put up with a lot, men for example and other issues like monthly hormonal fluctuations. We can’t help you with the men, but we can help you feel and look better and improve those hormonal fluctuations that drive weight gain in the form of fluid and fat. This may be “normal”, but not exactly ideal is it? Alpha Venus is creating a “new normal” which is why women love Alpha Venus. So why not feel and look the best you can? You deserve it.

Tuote lupaa siis tasapainottaa hormonitoimintaa ja jos haluat lukea tarkemmin mihin homma perustuu, suosittelen siirtymään tuotteen omalle sivulle, jossa on paljon infoa aiheesta.

kapselit voi niellä sellaisenaan tai sekoittaa esim. smoothien sekaan.

CORT RX on taas stressin aiheuttaman kortisolin hallintaan suunniteltu tuote. Kortisolitasot voivat nousta myös liiallisen liikunnan vuoksi ja näin ollen vaikuttaa esimerkiksi yöuniin ja mun kohdalla erityisesti aamuyöllä tapahtuvaan heräilyyn. Tätä tapahtuu nykyään onneksi aika harvoin, mutta silti pyrin minimoimaan riskin, että unet kärsisivät millään tavoin. En tiedä johtuuko tästä tuotteesta, mutta viimeiset viikot olen nukkunut todella hyvin. Nukahtanut nopeasti ja päästellyt untenmailla aamuun saakka. Siinä mielessä tästä on tähän mennessä positiiviset vaikutukset!

Tuote sisältää adaptogeenisiä yrttejä, jotka auttavat kehoa rauhoittumaan sekä tasapainottamaan kortisolin käänteistä rytmiä.

Adaptogenic herbs and foods help to restore adrenal cortisol secretions using adaptogenic herbs. Adaptogens help to normalize physiology regardless of the trigger and direction of change. Meaning when you are up and anxious it will calm you down, but when down and flat it will pick you up and help to normalise cortisol levels.

Jos kiinnostus heräsi, lisää voit lukea täältä.

Oma testailuvaihe on vielä aika alussa ja mikäli tuun huomaamaan suuria eroja tai selkeän positiivisen vaikutuksen, raporttoin täällä lisää. :)

Olisi kiinnostavaa tietää jos joku on jo käyttänyt näitä ja omaa pidempää kokemusta kuin minä?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


TAAS SE AIKA KUUKAUDESTA KUN V*TUTTAA NIIN ETTEI VERI KIERRÄ?

PMS-oireet ovat tuttuja suurimmalle osalle naisista. Makeanhimo, turvotus ja mielialavaihtelut ovat hyvin tuttua juttua useimmille. Hormonit säätelevät hyvin pitkälle kaikkea ja omilla elämäntavoilla voi vaikuttaa hyvinkin paljon hormonitoimintaan. Elämäntavat ovat siis suurimmassa roolissa tässäkin asiassa. Se mitä laittaa suusta alas, vaikuttaa myös hormonitoimintaan vahvasti. On siis hyvin luonnollista, että tasapainottamalla hormonitoimintaa, saa apua myös PMS-oireisiin. Kierron neljännessä vaiheessa, eli paremmin tunnetussa PMS-vaiheessa hormonitasot laskevat erittäin nopeasti, myös mielihyvähormoni serotoniinin määrä elimistössä laskee. Kuukautista edeltävällä jaksolla mieliteot ja makeanhimo yltyvät, mutta niiden mukaan ei kannata lähteä, sillä se voi vain pahentaa oloa, viedä loputkin energiat ja masentaa mieltä entistä enemmän. Helpommin sanottu kuin tehyt…tiedetään!

Liikunta lisää serotoniinin tuotantoa, joten liikunta on myös suuressa roolissa. Liikkumisen tulisi olla mielekästä, eli kannattaa tehdä niitä treenejä, joista nauttii eniten ja saa hyvän mielen, eikä kannata välttämättä lähteä hakemaan mitään maksimaalisia suorituksia. Olo saattaa olla stressaantunut, kehoon kertyy nestettä, kärsit krampeista ja väsyt helpommin, mutta tämäkin vaihe menee ohi jälleen kerran ja kuuntelemalla kehoaan, pystyy vaikuttamaan olotilaan. Paljon terveellistä, ravitsevaa ruokaa, runsaasti vettä, sopivasti liikuntaa ja hyvät yöunet ovat helpoin keino parantaa oloa. Itse koen aina tässä vaiheessa makeanhimoa ja ruokahalu on normaalia kovempi, mutta ei kannata antaa pirulle pikkusormea, sillä sokeri vain pahentaa oloa ja olo on entistä turvonneempi ja masentuneempi.

Estrogeenidominanssi aiheuttaa myös pahempia PMS-oireita, sillä voimakkaat PMS-oireet ovat usein merkki estrogeenin doiminoinnista. Mielialat heittelee, turvottaa niin pirusti, rinnat ovat kipeät ja makeaa voisi syödä roppakaupalla. Runsaat tai epäsäännölliset kuukautiset voivat myös liittyä tähän. Muita estrogeenidominanssin oireita ovat painon nousu, rasvan kerääntyminen alavatsaan, lantiolle ja reisiin, hidastunut aineenvaihdunuta, jatkuvat päänsäryt, unettomuus, seksuaalinen haluttomuus, mielialanvaihtelut.. Tässä vain muutamia oireita. 

Kyseinen estrogeenin liika määrä kehossa voi johtua myös stressistä, sillä korkea kortisoli laskee progesteronin eritystä. Kovaa ja paljon treenaavien kohdalla tämä stressi johtuu usein runsaasta kovatehoisesta liikunnasta, sillä myös treeni on elimistölle stressiä. Tämän vuoksi paljon urheilevilla ruokavalio/lepo on erityisen suuressa asemassa, etenkin jos tunnistaa itsessään edellä lueteltuja oireita. Jos mahdollista, kannattaa palautus/lepoviikot suunnata tälle ajanjaksolle, kun kroppa kaipaa hieman enemmän lempeämpää meininkiä.

Itse käytän lisäravinteita, eli vitamiineja ja mineraaleja, joiden avulla tuen kehon toimintoja mahdollisimman tehokkaasti. Suosin laadukkaita valmisteita ja mun luottomerkit ovatkin kotimainen Puhdas+ sekä tämä kuvissa näkyvä Wild Nutrition – sarja. Wild Nutrition on melko uusi ravintolisäsarja, joka tuo viimein markkinoille aidosti luonnolliset, 100 prosenttisesti ravinnosta koostuvat vitamiini- ja hivenainevalmisteet. Koska tuotteiden sisältämät ravintoaineet ovat ruoan muodossa, on ne myös mahdollisimman hyvin kehon käytettävissä ja hyödynnettävissä siellä missä niille on eniten tarvetta.

Sain testiini Premenstrual complex – valmisteen, jonka sisältämä B6-vitamiini vähentää väsymystä ja uupumusta ja tukee hormonitoiminnan säätelyä. Kromi tukee normaalin verensokeritason ylläpitoa. Sinkki edesauttaa immuunijärjestelmän ja kognitiivisen järjestelmän normaalia toimintaa. Magnesium tukee normaaleja psykologisia toimintoja. Tuote jeesaa juuri ikäviin PMS-oireisiin kuten kramppeihin ja turvotuksiin. Mun mielestä tätä inhottavaa ajanjaksoa ei kannata eikä tarvitse hyväksyä, vaan kokeilla juttuja joiden avulla saa itse helpotusta oireisiin. Tiedän henk. koht että on todella tylsää kun jopa 2 viikkoa kuukaudesta joutuu kärsiä näistä jutuista ja se jos jokin heikentää elämänlaatua. 

Tässä vielä mun täsmävinkit PMS-oireiden kukistamiseen

1) Paranna estrogeenien aineenvaihduntaa ja niiden poistumista => pidä huolta maksan ja suoliston toiminnasta käyttämällä mm. laadukasta monivitamiinia, estrogeenin aineenvaihduntaa parantavia ravintolisiä kuten B-vitamiiniyhdistelmää + hyvin imeytyää magnesiumia ja kuitulisää, kuten pellavansiemenrouhetta tai psylliumia. 

2) Varmista, että hyvää mieltä lisääville ja ahdistusta lievittäville hermovälittäjäaineille on riittävästi ravinteita => puhdas ravinto antaa kehollesi nämä ainekset. Suosi PMS-ajan lähestyessä erityisen ravinnerikkaita ruokia, kuten parsakaalia, pellavansiemenrouhetta, marjoja, manteleita, saksanpähkinöitä, banaaneja, avokadoa, täysjyväriisiä, kaurapuuroa, laadukkaita proteiininlähteitä kuten luomulihaa, omega-3-rasvoja sisältäviä kaloja kuten lohta ja makrillia ja superfoodeja kuten macaa (joka tasapainottaa sukuhormoneja) ja raakakaakaota.

3) Tasapainota insuliinia rankalla kädellä => eliminoi sokeri ja nopeasti verensokeria nostavat ruoat kokonaan. Tämä askel on valitettavasti suurimmalle osalle aivan välttämätön, eikä tuloksia saada ilman verensokerin heilahtelun minimointia. Jos PMS on todella paha ja oireilee holtittomana syömisenä, kannattaa ilta-aterioilla syödä annos hiilihydraatteja, kuten bataattia tai riisiä. Matalasta serotoniinista johtuva alakulo ja ruokahimo usein iskee iltaisin. 

4) Vältä (runsasta) alkoholin käyttöä.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.

….Ja muuten, meillä on tulossa Wasa Sports Clubilla ihan mieletön Black Friday tarjous!!

12kk jäsenyyden ottaja saa 5h Personal trainingiä TAI Fustraa kaupan päälle! 24kk tai 36kk jäsenyyden ottaja saa 10h Personal trainingia TAI Fustraa kaupan päälle!!

Kahden vuoden jäsenyyden ottaneille siis jopa 890 €:n lisäarvoinen PT tai FUSTRA – paketti! Tällaisia tarjouksia ei ole koskaan ollut, eikä ihan heti ole tulossa. Tuon PT tai FUSTRA – paketin voi myös lahjoittaa eteenpäin, ellei itse koe sille käyttöä.

12 kk paketin lisäarvo 445 €
24-36 kk paketin lisäarvo 790-890 €.

Jos haluat napata tähän tarjoukseen, laita mulle mailia aino.rouhiainen@wsc.fi niin mää hoidan loput niin että et jää ilman! Tämä voimassa vaan pe 24.11.2017!!!

 


ESTROGEENIDOMINANSSI – NÄIN PÄÄSIN SIITÄ EROON

Pitkästä aika hormonijuttuja. Pidempiaikaiset lukijat tietää, että olen hyvin kiinnostunut aiheesta ja uskon hormonitasapainon olevan avain sekä terveyteen, että myös hyvään fyysiseen kuntoon. Hormonit kun vaikuttavat oikeastaan kaikkeen kehon toimintaan, niin hyvässä kuin pahassa. Hormonien puute tai liikatoiminta voi luonnollisesti horjuttaa tasapainotilaa, jolloin hormonit pyrkivät korjaamaan tasapainoa. Tätä voi ajatella myös niin, että meidän elimistö onkin kuin palapeli, jonka palaset vaikuttavat toisiinsa, kun yksi pala puuttuu, ei kokonaisuus ole kunnossa. Väsymys, masennus, mielialan vaihtelut, aineenvaihdunnan häiriöt sekä iho-ongelmat voivat johtua, ja usein johtuvatkin hormonitoiminnan epätasapainosta. Myös kipujen ja särkyjen taustalta saattaa löytyä häiriö hormonitoiminnassa. Lohduttavaa on se, että tähän tasapainoon pystyy itse vaikuttamaan omalla toiminallaan. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainitsin tuossa, että hormonit vaikuttavat vahvasti myös toisiinsa, kun jotain on liian vähän, toista on liikaa. Tästä päästäänkin aiheeseen estrogeenidominanssi. Pahoittelen jo alkuun jos tuo ei ole mikään virallinen sana, mutta tarkoitan tilaa jossa estrogeenitasot nousevat liian korkeiksi, tai vastaavasti progesteronitasot laskevat liian mataliksi. Tämä tila voi ilmeta niin naisilla kuin miehillälläkin, vaikkakin naisilla tila on yleisempi. Mitä tämä sitten aiheuttaa? 

Esimerkiksi voimakkaat PMS-oireet ovat usein merkki estrogeenin doiminoinnista. Mielialat heittelee, turvottaa niin pirusti, rinnat ovat kipeät ja makeaa voisi syödä roppakaupalla. Runsaat tai epäsäännölliset kuukautiset voivat myös liittyä tähän. Muita oireita ovat painon nousu, rasvan kerääntyminen alavatsaan, lantiolle ja reisiin, hidastunut aineenvaihdunuta, jatkuvat päänsäryt, unettomuus, seksuaalinen haluttomuus, mielialanvaihtelut.. Tässä vain muutamia oireita.

Syy voi johtua esimerkiksi vääränlaisesta ruokavaliosta, ylipainosta, maksan liiallisesta rasittumisesta tai yllätys, yllätys stressistä. Ja tästä päästäänkin aiheeseen omat kokemukset. Olenkin tainnut avautua täällä joskus noista PMS-oireista, jotka ovat vaivanneet aika ajoin. Viime keväänä sain hormonitasapainoni kuntoon ja huomasin sen välittömästi myös kuukautiskierrossa ja siihen liittyvissä oloissa. No, tänä vuonna olen taas saanut kärsiä näistä jutuista ja mm. voimakkaasta nestetasapainon heittelystä. Kun kävin hypoxi-kuurin, ohjaajani sanoi ettei ole nähnyt kenelläkään niin suuria painon heittelyjä niin lyhyessä ajassa. Mulla nousi paino 4 (!!) kiloa, kun kuukautiset alkoivat, ilman että olin muuttanut ruokailutapoja juurikaan. Ja auta armias, jos menin syömään jotain epäterveellistä, sen tunsi kirjaimellisesti seuraavana päivänä. Mullahan tulee ihan konkreettisesti iho kipeeksi, jos syön tai juon epäterveellisesti. Tässä ehkä yksi syy, miksi elän niin ”tiukasti”, koska en vaan kestä noita oloja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pari kuukautta sitten kävin ES Tech – skannauksessa ja juttelin pitkät keskustelut skannauksen tehneen Marjun kanssa. Hän oli hieman huolissaan mun jaksamisesta ja palautumisesta. Otettiin aika monet testaukset, sillä skannauksen tulokset olivat hieman erikoisia, sillä näytti siltä että mun kehon tulokset oli aina paremmassa kunnossa treenin jälkeen, kuin ennen sitä. Normaalisti homma menee siis toisinpäin. Kerroin myös tästä PMS-ongelmasta ja hän vinkkasi mua kokeilemaan Progresteronivoidetta. Estrogeenidominanssi voi siis johtua myös siitä, että progesteronitasot laskevat liian mataliksi. Tämä taas johtuu stressistä, sillä korkea kortisoli laskee progesteronin eritystä. Mun kohdalla tämä stressi johtuu taas runsaasta kovatehoisesta liikunnasta. Treeni on aina elimistölle stressi. Tämän vuoksi paljon urheilevilla ruokavalio/lepo on erityisen suuressa asemassa. Esimerkiksi palautusaterialla on suuri rooli siinä, ettei kortisolitasot jää ”jylläämään” päälle treenisuorituksen jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tehtiin pieniä muutoksia mun ruokavalioon. Jätin heran pois, sillä vaikutti siltä ettei se sovi mun vatsalle, jätin myös makeutusaineet minimiin ja otin käyttööni magnesiumvoiteen sekä ProgesterAll – voiteen. Voidetta laitetaan kuukautisten välissä pieni määrä iholle 2 viikkoa putkeen, aamuin illoin. Ehdin käyttää voidetta vain ”yhden kierroksen” ja mitä tapahtui? Ei PMS:sää, ei voimakkaita vatsakipuja, ei v*tutusta tai makeanhimoa ja mikä parasta, ei jäätävää turvotusta! Olin jopa juhlimassa kuukautisia edeltävänä vloppuna, eikä iho tullut kipeäksi. :D Mulla on ollut myös niin kovat vatsakivut, että elän ensimmäiset kolme päivää buranan voimalla, mutta nyt en joutunut ottaa ainoatakaan tablettia. En oikein voi vieläkään uskoa, että asia ratkeaisi näin helposti, mutta toivon toki sitä. Rasva jää todellakin käyttöön tulevaisuudessakin. Rasvasta voi lukea enemmän täältä.

Tiedän, että tällaiset ”vaihtoehtoiset hoitomuodot” aiheuttavat aina mielipiteitä suuntaan jos toiseen, mutta kuten olen aikaisemminkin maininnut, mulle on ihan sama onko metodi lääketiedettä vai jotain muuta, tärkeintä on se miten se toimii ja vaikuttaa omaan olooni. En tietenkään voi tietää, onko tämä ratkaisu kaikille, mutta halusin silti jakaa oman kokemuksen, sillä tiedän että nuo vaivat eivät ole kovin mukavia. Kuka haluaa turvota 4 kiloa joka kuukausi ilman syytä? En minä ainakaan. :D

kuvat 1,2 Eve