MITEN TERVEYSTIETOINEN SELVIÄÄ JOULUPÖYDÄSTÄ KUNNIALLA?

Tiedättekö, että näin loppuvuodesta ja joulupyhinä ei ole ihan iisi juttu keksiä aiheita treeniblogiin. Seuraan jonkun verran blogiin tulevaa trafiikkia ja huomaan toki kävijämäärien eron kuukausien välillä. Suurin ero taitaa olla juuri joulukuun ja tammikuun välillä. Loppuvuodesta ei ehkä haeta enää sitä treenimotivaatiota samaan tyyliin kuin muina kuukausina, saati sitten tammikuussa kun moni haluaa aloittaa vuoden puhtaalta pöydältä, terveellisillä elintavoilla. Monia ärsyttää tämä tammikuun rumba, mutta mun mielestä se on hienoa, että edes yritetään muuttaa elämäntapoja. Suurin kompastuskivi taitaa olla monien kohdalla malttamattomuus, joka johtaa usein motivaation katoamiseen, kun aloitetaan liiankin innokaasti. Voidaan jatkaa näillä aiheilla sitten ensi vuonna taas. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Usein tässä vaiheessa aletaan murehtia joulua ja sitä miten siihen kuuluu niin voimakkaasti ruoka ja syöminen. Joulu on todella tärkeä juhla monille meille ja sitä varten valmistellaan ja sitä odotetaan. Oon tässä itsekin kuunnellut joululaujua päivittäin viimeisen kuukauden ajan. 😀 … Jos palataan kuitenkin aiheeseen nimeltä ruoka, niin miten terveystietoisen kannattaa suhtautua joulupöydän antimiin? Mun mielestä terveys ja hyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu monesta eri osa-alueesta. Se, mitä syö kerran vuodessa ei horjuta kenenkään terveyttä saati kehonkoostumusta. Mun ohje on siis syödä sitä mitä tekee mieli, sen verran kun tekee mieli ja nauttia jokaisesta herkullisesta ruokahetkestä läheisien ja perheen kanssa! Tasapaino ei tarkoita sitä, että elää aina täydellistä elämää jokaisella osa-alueella, vaan tasapaino on nimensä mukaisesti sitä, että välillä horjutaan ja sitten taas löydetään se tuttu rytmi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eli jos nyt jo alkaa murehtia kuinka selvitä joulusta lihomatta, niin voi ottaa pienen hetken ja miettiä omaa suhtautumista ruokaan. Ruoka ja syöminen on nykyään paljon tapetilla ja se voi aiheuttaa sen, että sitä ajattelee jatkuvasti mitä syö ja milloin syö. Erilaiset tiukat ruokaohjeet ajavat samaan oravanpyörään, kun jokin ulkopuolinen määrää milloin saa tai pitää syödä, miten suhtautuminen ruokaan ylipäätään voisi pysyä normaalina? Syöminen on kuitenkin luonnollinen asia ja kropan pitäisi osata itse ilmoittaa koska ruokaa tarvitaan ja milloin on riittävästi. Eihän kukaan käy WC:ssäkään kolmen tunnin välein, vaan koska jonkun mielestä se olisi hyvä tapa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoittelen itse paljon ravintoon ja liikuntaa liittyvää tietoa. Teen sitä koska olen hyvin kiinnostunut näistä aiheista ja haluan jakaa ajatuksiani eteenpäin. Vaikka tietäisin, miten olisi järkevintä elää täydellisesti hyvinvoinnin tai kehityksen kannalta, ei se silti tarkoita että itse eläisin niin. Toki elän tasapainoisesti ja priorisoin hyvään ravintoon ja liikuntaan, mutta elän loppujelopuksi melko fiilispohjalta. Syön siloin kun on nälkä ja niin paljon ettei enää ole. Syön sitä mitä tekee mieli ja olen syömättä, jos ei ole nälkä (vaikka olisi mennyt jo 3 tuntia edellisestä kerrasta) 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toivottavasti luitte pidemmälle kuin vain otsikkoon, halusin nimittäin herättää ajatuksia. Tiedän, että moni ajatteli mun jakavan neuvoja, miten selvitä joulupöydästä mahdollisimman pienillä kaloreilla, mutta vastaus on kuitenkin tuo yllä luettu, eli syödä sitä mitä tekee mieli, sen verran kun tekee mieli ja nauttia jokaisesta herkullisesta ruokahetkestä ja suupalasta! Selviytymisellä tarkoitin lähinnä sitä, että moni terveystietoinen myös stressaa asiasta ihan turhaan.

DSC03054

PS. Maija! Sain sun jouluyllärin tänään ja et tiedä miten iloiseksi tulin! Kiitos <3


6 x HAPPINESS

Vaikka matkustelu ja lomailu on rentouttavaa ja silmiä avartavaa, viihdyn kuitenkin parhaiten tavallisessa arjessa. Työn teosta tulee hyvä fiilis, kun taas vapaapäivinä tykkään olla kotona ja vain katsella sarjoja tai surffailla koneella. Voin parhaiten silloin kun rutiinit rullaa tasaisesti. Joskus tarvitsen kuitenkin muistutuksen siitä miten kivasti kaikki asiat ovat. Yleensä lomien ja pienien irtiottojen jälkeen sitä taas muistaa, miksi tekee sitä mitä tekee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä 6 (pientä) asiaa, joista olen onnellinen tällä hetkellä:

Olen jälleen terve ja pystyn syödä normaalisti.

Pääsin eilen treenaamaan kunnolla niin että hiki lensi. Bodyattack, spinning & core – ja mää nautin niin paljon!

Olen lähdössä kampaajalle hiushoitoon – arjen luksusta.

Edessä on monta viikonloppua ilman tarkkoja suunnitelmia, mikä tuntuu vapauttavalta.

Herään joka aamu siihen, että ollaan kietouduttu toisiimme tuon pienen karvaturrin kanssa. Se uninen katse on jotain niin hellyyttävää <3 😀

Syksy on mielestäni ihanan kotoisa vuoden aika. Kynttilät, pimeys ja raikkaassa ilmassa tehdyt kävelylenkit ovat ihan parasta.

Olisi kiva jos kertoisit muutaman jutun, josta olet onnellinen tällä hetkellä? Se ei aina vaadi valtavia ollakseen tyytyväinen, pienistä jutuista kasvaa suuri kokonaisuus. 🙂


ELÄMÄNI AAKKOSET

Moikka! Bongasin Sanniksen blogista tällaisen hauskan jutun ja koska tuntuu, että just nyt ei oo mitään järkevää sanottavaa, pistetään vaihteeks jotain ihan muuta..Eli elämäni aakkoset. En tiedä tarkalleen miten tämä kuuluu tehdä, mutta ladoin tulemaan asioita, joita tulee ensimmäisenä mieleen kyseisestä kirjaimesta.

A = Aamut. Paras aika vuorokaudesta. Aamuisin olo on levännyt ja energinen. Oon onnekas kun saan useimmiten nukkua niin myöhään kuin itse haluan.

B = Bodyattack, Bodystep..Body – etuliite mun lempparijumppiin. Lesmillsin jumpat näyttelee suurta roolia viikko-ohjelmassa ja nyt odotan innolla että päästään testaamaan uusia ohjelmia! Huomenna olisi luvassa menoa Bodyattackin muodossa.

C = Chili. Yksi lempimausteistani. Usein tulee laitettua liikaa ja monesti syödessä mietinkin, että miks laitoin taas niin paljon, vaikka joka kerta suu meinaa palaa tulisuuden vuoksi. 😀

D = Dieetti. Kokeiltu on jos jonkinlaista väliaikaista dieettiä ja aina sama juttu. Ei ole oikotietä onneen, ainakaan jos multa kysytään!

E =Elämäntapa. Tuntuu että nykyinen elämäntapani on jotenkin tosi balanssissa. Suurimmaksi osaksi hyvä ja onnellinen olo!

F = Feikkiys. En voi sietää toisissa ihmisissä ja huomaan heti jos joku yrittää esittää jotain muuta mitä on.

G = Greyn anatomia on yksi kaikkien aikojen lemppari tv-sarjoista. Yhdessä vaiheessa katsoin näitä tyyliin 8 jaksoo päivässä ja yöt näin unia kirurgeista ja sairaalasta. 😀

H =Hikoilu. Hyvä treeni ja kunnon hikoilu puhdistaa niin päätä kuin kroppaakin. Monet murheet ja huolet on hikoiltu pois.

I = Italia. Lähden ensi viikolla Italiaan juhlimaan siskoni häitä!

J = Jenni. Jenni on yksi mun parhaista ystävistä ja nähdään nykyään aika harvoin koska asutaan eri paikkakunnilla. :/

K = Kahvi. Mieluiten luomuna kiitos. Jokainen aamu alkaa kahvilla, muuten en juo kahvia kuin harvoin jos käyn kahvilassa tms.

L = Ekana tuli mieleen lapsi. 😀 Viime aikoina on tullut mietittyä haluanko lapsia ja jos haluan, niin milloin? En koe olevani valmis luopumaan itsenäisyydestä, tai esim. siitä että saan treenata niin paljon kun haluan, milloin haluan. Onko sitä koskaan valmis?!

M = Mini Cooper, eli meikäläisen menopeli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

N = Nälkä! Nälkä on aika kiva tunne, koska silloin saa syödä ja syöminen on yksi lempiharrastuksistani.

O = Obelix. Maailman rakkain Obe. Alunperin koiran hankkiminen oli poikaystävän pitkäaikainen unelma, mutta kun hauva muutti meille, oli se menoa meikäläisen osalta.

P =Parapähkinä. Löytyy aina kaapista. Näitä tulisi syödä vain n. 4-5 kpl päivässä, mutta usein määrä kyllä ylittyy..hups!

Q = Quest Bar! Tämän hetkinen lemppari on Chocolate chip cookie dough, minttusuklaa hyvänä kakkosena!

R = Ranskanbulldoggi. Obelix. Seurakoira isolla ässällä, luonne todella hellyyttävä. 🙂

S = Spinning! Yksi tehokkaimmista ryhmäliikuntamuodoista. Spinnissä saa aina kunnon endorfiiniryöpyn aikaiseksi.

T = Tavoitteet. Viime aikana olleet paljon mielessä. Tuntuu että paras flow elämässä on silloin, kun jokin tavoite siintää mielessä, muuten saatan tuntea oloni hieman tyhjäksi.

U = Urheilu. Elämäni suola. En tiedä mitä tekisin ilman urheilua, sillä se on niin suuri osa mua ja mun persoonaa.

V/W = Viini. Vihasin viinia nuorempana, mutta nykyään se maistuu silloin tällöin. Mieluiten valkoisena.

X = X-Factor, katsoin joskus kovinkin intohimoisesti. Täytyypä muistaa alkaa seuraamaan kun uusi kausi alkaa, vai alkaako?

Y = Ystävät. Koskaan ei saisi unohtaa ystävien tärkeyttä. Usein kun on p*ska fiilis niin kamujen seura piristää poikkeuksetta. Elämä ilman ystäviä olisi hyvin tyhjää.

Z = Zero point. Viime aikoina monia tuttuja on vaivannut penikkakivut liikkuessa ja siihen ongelmaan suosittelen näitä säärystimiä.

Å = Åhå?

Ä = Äiti. Eihän tästä kirjaimesta voi tulla mitään muuta mieleen? =)

Ö = Öl, eli olut. Nykyään pidän oluen mausta enemmän kuin esimerkiksi siideristä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


4 OHJETTA JOILLA UNELMAT KÄY TOTEEN

Mikä erottaa onnistujat niistä, jotka jatkuvasti vain toivovat haaveidensa toteutuvan? Toivominen ja tekeminen ovat eri asioita, ja vaikka asioilla on yleensä tapana ratketa ja loksahdella kohdilleen, on silti omalla tekemisellä suuri rooli. Jokainen kilpa-urheilija tietää, että harjoittelukaudet on tarkoin suunniteltu etukäteen. On pitkän tähtäimen suunnitelma, lyhyen tähtäimen suunnitelma ja sitten on ne välietapit, joilla mitatataan missä vaiheessa mennään. Suunnitelmallisuus on erittäin iso ratkaisija menestyksessä ja sitä käytetään aivan liian vähän tavallisessa elämässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monesti on mielessä asioita, joita haluaisi toteutuvan. Joskus ei edes uskalla mainita niistä ääneen, sillä pelätään epäonnistumista. Olen huomannut myös itsessäni näitä piirteitä, teen paljon asioita joita osaan ja joissa olen hyvä, mutta jos luvassa on jotain uutta tai mahdollisuus epäonnistua, saatan jättää asian väliin. Miksi? Mikä epäonnistumisessa on niin pelottavaa? Sometimes you win, sometimes you learn. 

Toinen este on luultavasti se, ettei tiedä miten lähtisi liikkeelle? Mitä pitää tehdä että saavuttaa tavoitteensa? Olen ennenkin kirjoittanut oma-aloitteisuudesta ja siitä, miten nykyään kukoistaa tyyli, ettei hirveesti jakseta tehdä itse mitään. Jos mietitään kahta henkilöä, joista molemmilla on sama haave. Toinen ottaa asioista selvää, tutkii ja suunnittelee tavoitteen onnistumisen eteen ja toinen kysyy tältä toiselta miten hän onnistui? Kumman luulette pääsevän pidemmälle? Kaikesta ei voi tietää kaikkea, mutta jos joku asia on intohimo, siitä haluaa imeä tietoa ja oppia! Täytyy siis olla valmis tekemään töitä omien tavoitteiden eteen.

  1. Yksinkertainen tapa on ottaa kynä ja paperia (tai avata word..) ja kirjoittaa tavoite ylös. Tavoitteen täytyy olla tarpeeksi konkreettinen, eli sitä täytyy pystyä mitata jollain tavoin. Numerot toimii aina. Esimerkiksi tavoite ”haluan olla hoikempi” ei ole tarpeeksi tarkka, mutta jos päättää pudottaa 3 kiloa, tai hoikentua 5 cm vyötäröltä kuulostaa se jo konkreettisemmalta. Tavoite voi olla myös, että haluan nostaa 50 kg penkistä, tai saada blogiin 40 uutta lukijaa. Ei muuta kuin unelmat irti ja paperille ylös! 🙂
  2. Määrittele aika. Milloin on realistista odottaa tavoitteen totetutumista? Aika voi olla vaikka 60 päivää tai vuoden, riippuen toki tavoitteen suurudesta ja työstä mitä se vaatii.
  3. Päätä välitavoite. Jos tavoitteena on saada 10 leukaa, välitavoitteeksi voi asettaa 5 leukaa puolessa välissä määriteltyä aikaa.
  4. Tee suunnitelma. Mitä haave/tavoite vaatii? Millaisin keinoin voi edesauttaa sen toteutumista. Tarkat suunnitelmat, kuten mitä, missä ja milloin ovat aina parhaita. Kun kaikki on suunniteltu ja kirjoitettu ylös, on aika alkaa noudattaa suunnitelmaa. Uskokaa pois, tässä vaiheessa motivaatio on jo hyvin korkealla ja mieli alkaa automaattisesti mennä kohti tavoitetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haluan vielä muistuttaa, ettei unelmien tarvitse aina olla suuria ja ihmeellisiä. Tavoitteiden saavuttaminen, oli ne sitten suuria tai pieniä, tuo aina hyvän mielen ja parantaa itsetuntoa. Jo se, että on päättänyt lähteä kohti jotain haavetta, tuo ainakin minulle positiivisen fiiliksen. Joten Ellie Gouldingin sanoin What are you waiting for?! Tee se nyt heti, eikä vasta huomenna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pakko vielä kertoa yksi juttu. Tultiin eilen rättiväsyneenä kotiin myöhään illalla. Mun ystävä oli ollut täällä talonvahtina hoitamassa meidän koiraa ja arvatkaa mitä?! Hän oli siivonnut ihan viimeisen päälle, stailannut kämppää kukilla ja pienillä jutuilla. Kaikista paras shokki tuli, kun avasin vaatekaappini oven! Mun kaappia voisi kuvailla lyhyesti sanalla ”pommi”, mutta mikäs siellä odotti? Vaatteet oli viikattu tarkkoihin pinoihin, kuin armejassa ikään. Ette tajua miten iloiseksi tulin tästä yllätyksestä! KIITOS MARIKA! <3

Marikalla on sisustusblogi, jossa hän jakaa hyviä vinkkejä kodin stailaukseen, sisustamiseen jne. Kannattaa käydä tsekkaamassa täältä: http://m-ketola.blogspot.fi