Terveellisempää herkuttelua

Heippa! Mitäs tänne kuuluu? Mulle kuuluu hyvää. Mukava viikonloppu ollut tähän saakka ja kesäilmat sen kuin jatkuu. Tänään mulla on lepopäivä urheilusta ja se tulee enemmän kuin tarpeeseen. Normaalisti urheilun jälkeenhän olo on energinen ja muutenkin hyvä fiilis…Viime viikkojen aikana mun olotila treenin jälkeen on ollut lähinnä väsynyt ja ”masentunut”.

Toivotaan, että tämä on jotain väliaikaista ja ensi viikolla jaksaisi taas painaa normaaliin tyyliin. Luulen, että flunssa sekä koivu(?)allergia on vienyt voimia ja sen mukana fiiliksiä.

Sitten itse otsikkoon… Löysin Steffin blogista postauksen jossa hän haastattelee The Good Morning – blogin kirjoittajaa ja kiitos tämän mainion haastattelun, löysin tämän blogin mikä on pullollaan terveellisiä versioita erilaisista herkuista. Kokkailin perjantaina omenapiirakan hänen reseptinsä mukaan ja olin enemmän kuin tyytyväinen. Tulos oli niin hyvä, ettei sitä juurikaan erottanut normaalista piiraasta ja sen vuoksi oli pakko tulla jakamaan juttua eteenpäin 🙂

IMG_3635 IMG_3637

Resepti oli todella helppo ja uskon, että monilta löytyy nämä ainekset valmiiksi kaapista. Poikkesin reseptistä sen verran, että käytin vaniljaproteiinin sijasta tätä mansikka-valkosuklaan makuista proteiinijauhoa ja hyvin sopi sekin. Reseptin voitte käydä katsomassa täältä 🙂

Onko teillä jotain hyviä terveellisempiä reseptejä tutuista herkuista ja leivonnaisista? Saa jakaa kommenttiboksiin 🙂

PS. Olettehan huomanneet, että nykyään voi kommentoida myös anonyymisti jos tahtoo. 


Jumppajuttuja

Heippa! Täällä ollaan taas. Tämä viikko on ollut jostain syystä todella raskas. Oon ollut väsynyt ja motivaatio kaikkeen hieman alhaalla. Treeniä on ollut hieman enemmän kuin normaalisti, jonka taas huomaa väsyneenä olona. Alkuviikosta ruokahalu oli kateissa ja kaikki maistui puulta. Loppuviikosta taas ihan päinvastoin… Voisin syödä jatkuvasti 😀 

Oon opetellut nyt kaikki uudet LesMills-ohjelmat tässä neljän päivän sisään (BA,BP,BC,BP), jonka takia aivot käyvät tällä hetkellä aika hitailla. Itse jumppien ohjailujen lisäksi on tullut pyörittyä ”muutamat” askeleet täällä meidän olkkarissa. Näyttää muuten aika tyhmältä kun treenaa BODYSTEPPIÄ ilman steppilautaa pienessä tilassa. Vastapäisen talon porukat pitää mua varmaan tosi fiksuna, kun yhtenä päivänä lyö ja potkii itsensä kanssa ilmaa ja toisena kävelee pientä ympyrää ja vilkuttelee seinille 😀 

Eilisen agenda oli BODYSTEP ja ohjasin tunnin atleettisena. Näin pääsee hieman helpommalla, koska cirkuit kappale on helpompi oppia kuin T8 & T9 eli party ja speed – kappaleet. Ensi tuntuma tunnista oli aika raskas (?!), paljon kyykkäämistä ja hyppimistä. Voi tosin olla että olin itse vaan puhki päivän opettelun ja raskaan viikon jäljiltä. Muutamat asiakkaat nimittäin sanoivat, että ohjelma olisi kevyempi kuin edeltäjänsä? Mitä mieltä? 

Nyt tie vie Ladylle ja BODY jumpan pariin 🙂

Viikonloppuja!


Loppu-Slut

Moikkarallaa! Täällä raapustaa yksi erittäin väsynyt jumppari. Uusien ohjelmien opettelu on aika raskasta psyykkisesti, kun pitää olla niin skarppina kokoajan. Olen tänään kahden ohjelman opettelun lisäksi oon vetänyt 4 jumppaa, treenannut yhden PT-asiakkaan ja hoitanut muita duunijuttuja. Nyt on aika tyhjä olo jos niin voi sanoa 😀 

Korkattiin uusi BODYATTACK eilen ja ohjelma oli todella kiva ja aika raskas, etenkin sykehuiput vetää sykkeet ylös tehokkaasti. Huomenna ohjaan 45 minuuttisen attackin aamupäivällä yksin ja illalla kokonaisen tunnin Jennin kanssa. Siihen väliin mahtuu myös oma Core sekä TBC. 

Nyt on pakko vetää luukut kiinni ja heittäytyä sohvalle hetkeksi. Huomenna taas uudella innolla postausten pariin ja toivottavasti saatte hieman parempaa luettavaa. Öitä 🙂

ba

 


Uusien ohjelmien opettelua

Heippa! Viikonloppu oli ja meni ja taas uusi viikko käyntiin. Nyt ei olekaan kyseessä ihan tavallinen viikko vaan uusien LesMills-ohjelmien lanseeraus viikko. Olen opetellut uutta BODYATTACK 81 ohjelmaa tänään..Välillä opettelu menee tosi helposti ja välillä taas ei. Tänään mun on ollut tosi vaikee keskittyä ja huomaan että alkaan yhtäkkiä tekemään ihan jotain muuta ja DVD pyörii eteenpäin. Saa aloittaa aina alusta kun missaa jonkun kohdan 😀 Kävin aamulla pienellä lenkillä ja voi poijjaat että oli lämmin. Ei tarvitse paljoa liikkua kun hiki alkaa valua, ihanaa! 😉

IMG_3624

..Nyt ohjelma alkaa kuitenkin olla kaalissa. Ohjataan yhdessä Jennin kanssa joten luvassa on extra energinen ja todellakin hikinen tunti 😀 Alla olevasta linkistä voi hakee pientä fiilistä tulevasta koitoksesta

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Xt5Pv4X-80s

Tänään meillä alkoi myös uusi ryhmäliikunta-aikataulu. Mulla on muuten ihan samat tunnit kuin aina ennenkin, paitsi torstai aamuisin kl 8:30 on RPV ja perjantai-illan BODYSTEP jäi pois nyt ainakin kesän ajaksi. Steppi pysyy kyllä lukkarissa, mutta toisen ohjaajan voimin 🙂

ma pe

 


Ravintojuttuja ja resepti

Heijjjaa! Perjantai jälleen. On ollut aika rela viikko, pari päivää töitä ja pari päivää huilia sairastamisen merkeissä. Tänään oon tosiaan ollut jo töissä ja pari jumppaakin tuli vedettyä. Ihan ei oo kunto vielä normaalilla tasolla, mutta eiköhän tämä tästä taas pikkuhiljaa. 

Olin tänään kaupassa ties monettako kertaa tällä viikolla 😀 Citarin kanta-asiakas! Ei oikeen tehnyt mitään ruokaa mieli ja pähkäilinkin hyvän tovin sielä pyöriessä. Päädyin lopulta sekamelskaan, joka koostui varhaisperunoista, savulohesta, katkaravuista, halloumjuustosta ja salaatista. 

25.5Ylävasemmalla sekä alaoikealla tänään syöty päivällinen. Oon innostunut sekoittamaan salaatin sekaan marjoja, jotka sopivatkin mielestäni tosi hyvin makeuden vuoksi. Tänään laitoin sekaan pensasmustikoita. Ylhäällä oikealla on eilinen lounas, joka koostui bataattiranskiksista (resepti alla), kana-sieni-grillijuusto-kastikkeesta ja mansikka-salaatista. Alhaalla vasemmalla on jo aiemmin jakamani resepti joka koostu kukkakaalimuusista ja jauheliha-herkkusieni kastikkeesta.

Nuo eiliset bataattiranskikset onnistuivat mielestäni loistavasti ja jos siellä ruudun takana on vielä joku, joka ei ole maistanut bataattia, niin suosittelen testaamaan. Bataattia voi käyttää kuten perunaa: muusissa, lohkoissa/ranskalaisina, soseena yms.

helpot bataattiranskikset a’la Aino (kahdelle)

  • 1 bataatti
  • valkosipulilla maustettua oliiviöljyä
  • mausteita

Kuori ja pilko bataatti ranskalaisen mallisiksi suikaleiksi ja aseta ne uunipellille. Suihkuta päälle valkosipulin makuista oliiviöljyä ja mausta vielä suolalla&chilillä. Paista 200 asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia.

Innostuin itse aiemmasta Nellies Dellies – postauksesta ja olin ajatellut ostaa itselleni pussilisen näitä perjantain kunniaksi….

nelli

Eilen niitä kyllä oli vielä 😀 Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun käy niin että suosittelen jotain blogissa ja sitten meen itse ostamaan ja tuote on loppu 😀 Sattumaa tai ei, mutta hauska juttu!

Mukavaa Viikonloppua 🙂