Leppoisa lauantai

Mikä mahtava aurinkoinen keli on ollut tänään! Heti aamusta heräsin siihen, että auringonsäteet tunkeutui sisälle ja kummasti sitä tuli heti paljon pirteempi olo. Aurinko on kyllä aika armoton pölyn paljastaja myös..Siivosinko muka eilen? 😀 

Mulla on ollut aika intensiivinen työ- ja treeniviikko, vapaa-aikaa ei ole juurikaan ollut pitkään aikaan. Tänään tsemppasin aamun jumpat ja nyt aion heittää ajatukset pois työ- ja treeniasioista hetkeksi. Maanantaina alkaa taas uus vilkas viikko, uudet LesMills-ohjelmat vaihtuu ja se tietää paljon, paljon opettelua kaiken muun lisäksi. Nyt aionkin tuuletella aivoja pari päivää ja yritän miettiä jotain ihan muuta kuin yleensä. 😀 

Lauantain aamutunnit saa jotenkin mielen niin pirteäksi, että koko päivän on loistava fiilis. Vaikka ennen tunteja olin ehkä hieman allapäin, niin kaikki mahtavat ihmiset ja yhteinen tsemppaaminen nostaa takuuvarmasti suupielet ylös. Urheilu on mun mielestä paras tapa purkaa niin iloja, suruja kuin ärsytystäkin!

IMG_5569

Kävin eilen ostamassa itselleni uuden kevätakin. Väri oli mielestäni kiva ja mätsää aika hyvin noiden mun uusien kenkien kanssa! Takki on H&M:stä urheiluosastolta. 🙂 

Eipä mulla oikeen muuta sanottavaa tänään! Nauttikaa keleistä ja viikonlopusta <3

IMG_5574

 

 


Helppoa ja terveellistä arkiruokailua

Moikka! Meillä on muodostunut Even kanssa Torstai-illan perinne. Perinne alkaa sillä, että E hakee mut kotiovelta (:D) ja hurautellaan salille, missä mulla on Bodystep-ohjaus. Me ollaan itseasiassa tutustuttu joskus sitä kautta, että Eve kävi mun jumpissa, stepissä eniten. Nojoo, takaisin asiaan…Jumppailujen jälkeen huristellaan usein Siwaan, missä mulla tapaa olla jonkinlainen paketti odottamassa. En tiedä miksi kaikki paketit tulee aina torstaisin? Sen jälkeen vielä kauppareissulle Citariin kasailemaan molemmille viikonlopun sapuskat. Kaupassa yleensä pyöritään ja huudellaan hyllyjen välistä ”hei ooks nähny täälä on näitä uusia juttuja”.. ” Ooks kokeillu tätä, tää on hyvää”. 

Eilisellä reissulla ostin itselleni uuden wokkipannun ja olihan se pannu otettava heti käyttöön. 

DSC01577

Olen kai joskus maininnut täälläkin, etten ole mikään suuri riisifani. Eilen tuli kuitenkin ostettua pitkästä aikaa täysjyväriisiä ja valmistin siitä, broilerin fileesuikaleista, katkaravuista, vihanneksista, cashewpähkinöistä ja kevyt kookosmaidosta herkullisen wokin. Käytän melko paljon kookosta ruuanlaitossa ja nyt kokeilin tuota kevyt versiota, jossa on vain 50 kcal/100ml. Maussa en huomannut juurikaan eroa normaaliin verrattuna, tapaan muutenkin maustaa ruuat aika huolella. Lempimausteitani ovat Santa Marian mausteseokset. Olen muuten kirjoitellut mausteista ja niiden käytöstä enemmänkin täällä.

DSC01576

Tuo wokkipannu oli todella kätevä, sillä siihen ei tarvinnut käyttää lainkaan rasvaa paistamiseen.  En tapaa muutenkaan käyttää, mutta vanhassa pannussa pinta alkaa olla sen verran kulunut, että ruuan paistaminen ei ole enää ihan yhtä sujuvaa kuin ennen. 🙂

DSC01581

Suosittelen tekemään suuria annoksia ruokaa kerralla, jolloin ruokaa voi säilyttää tai ottaa evääksi mukaan seuraavalle päivälle. Mun mielestä on niin luksusta tulla illalla treenien jälkeen kotiin, kun täytyy vain heittää lautanen mikroon ja painua suihkuun. Ruoka on valmista ja suuri nälkä ei kerkee edes iskeä, jolloin ruoka-annoksiakin on helpompi kontrolloida. Kannattaa siis tehdä asiat itselle mahdollisimman helpoksi. 🙂

DSC01584 DSC01583 DSC01582Lautasella on siis ihan perus riisiä ja kanaa, eikä siihen tarvita kuin pieni lisäjuttu (tässä tapauksessa kookos ja cashew + mausteet) ja maku on heti hieman normaalista poikkeava.

Tein eilen/tänään aivan mielettömän mahtavan terveysherkkureseptin! En malta odottaa, että pääsen julkaisemaan sen täällä. Pienestä voi ihminen tulla iloiseksi. Näin nimittäin koko yön kaikenmaailman unia tästä kakustani…

DSC01603Kakusta lisää myöhemmin, sillä nyt on aika lähteä tekemään pepputreeniä ja sen päälle kokeillaan mun uutta palautumisjuomaa. Aika pöllöä, että haluaa mennä treenaamaan, jotta pääsee testaamaan uutta palaria. 😀 Kerron sitten tästäkin lisää, kunhan olen ensin maistanut itse! 

one-recovery-chocolate 


2 kuukauden kehitys ja fiilikset

Hieman yli 2 kuukautta sitten vuosi vaihtui. Samaan aikaan päätin muokata omaa ”treeniohjelmaani”. Olin jo pitkään miettinyt tarvitsevani jotain uutta liekkiä ja fiilistä tekemiseen. Vaikka motivaation puolesta ei ollut ongelmia treenin suhteen, tuntui kuitenkin, että  tarvitsin uutta intoa ja jotain tavoitetta omaan treeniin. Kun tekee päivästä toiseen samoja juttuja alkaa aina välillä puuduttamaan liian tutut rutiinit.

Teen todella paljon aerobista treeniä ohjauksien muodossa (n. 15h/vko), joten piti keksiä jotain muuta, jotain josta olisi myös hyötyä. Päätin alkaa tekemään voimaharjoittelua 2 kertaa viikossa. Kerran alavartalo ja kerran ylävartalo. Suunnitelma muuttui kuitenkin heti ekalla viikolla ja olen sittemmin tehnyt 3-5 salitreeniä viikkoon. Ylävartalo jaettuna kahteen päivään ja alavartalon olen tehnyt useimmiten kahdesti viikkoon.

DSC01571_Fotor_CollageHarmittaa etten ottanu parempia kuvia lähtötilanteesta, mutta löysin vasemmalla olevan kuvan kuvakirjastosta ja se vastaa lähtötilannetta. Kuvassa on toki erona se, että toisessa lihaksien jännittäminen ei ole ihan yhtä iisiä kun on puhelin kädessä. 😀 Mutta jotain eroa ainakin huomaa..Rasvaa on ainakin lähtenyt ihan hyvin. Päätin nyt kerrankin laittaa jotain muuta kuin vatsakuvia, niitä kun on vilkkunut täällä ihan kiitettävästi. 😀

Salitreenit ovat olleet ihan perusvoimatreeniä, olen pyrkinyt nostamaan painoja joka viikko ja tehnyt sarjat aina uupumiseen saakka. Olen syönyt n. 3-4 kertaa päivässä (sopii omaan rytmiin parhaiten) ja käyttänyt Fitnessgurun Heraa sekä vedin kuurin näitä rasvanpolttajia. Mun mielestä kehityksen kannalta on tärkeää tietysti se mitä syö, mutta myös MILLOIN syö.

DSC01471

Vuoden alussa heitin itselleni myös Facebook-haasteen. Tykkäyksien määrä velvoitti niin monen päivän herkuttomaan kauteen. Mun saldo oli 65 päivää ja se tulee täyteen huomenna. Aluksi mietin, että saako tässä nyt pyöritellä peukaloita kaikki viikonloput, kun tuntuu että kaikkeen tekemiseen liittyy aina syöminen mukaan. Aika on kuitenkin mennyt todella kivuttomasti, enkä ole joutunut edes tsemppailemaan asian kanssa. Tähän kategoriaan kuului siis kaikki makeat ja suolaiset epäterveelliset ”herkut”. Olen syönyt ja valmistanut kaikki ruuat kiltisti kotona, lukuunottamatta yhtä kertaa, kun söin lounaaksi salaatin eräässä ruokapaikassa.  

DSC01410 DSC01409

Miten tästä eteenpäin? Täytyy sanoa, että fiilis on sen verran loistava, että aion jatkaa samaa rataa! En tosin meinaa olla ihan niin ehdoton, kuin tämän haasteen velvoittamana. Koska en ole kaivannut mitään sokerijuttuja, en myöskään meinaa alkaa syömään niitä ihan turhaan, vain koska voin. Olen ollut miinuskaloreilla nyt melko pitkään ja sen alkaa huomata siinä, ettei enää tule täyteen lainkaan. Tai jos tulee, niin nälkä iskee uudelleen 10 minuutin kuluttua 😀 Viikonloppuna olisikin ajatus nostaa kalorimäärät plussalle 1-2 päiväksi, jotta jaksaa taas painaa ensi viikolla. Meinaan myös nostaa kaloreita muutenki pikkuhiljaa takaisin kulutuksen tasolle.


Ikä on vaan numeroita!

Moikka! Tänään havahduin huomaamaan, että alan oikeesti olla jo aikuinen. Olenhan ollut jo hyvän tovin, mutta ei sitä ole tullut ajateltua kuitenkaan kovin paljoa. Mieleltäni olen edelleen parikymppinen ja eikö se ole ihan ok, niin kauan kunnes siirtyy seuraavalle vuosikymmenelle? 

IMG_5472

Miksi aloin miettiä asiaa juuri tänään? No, 28-vuotta sitten tänä kyseisenä päivänä meikäläinen astui tähän maailmaan. 28-vuotta wtf?! 😀 Tuntuu, että siitä ei ole kuin pieni hetki kun täytin 18-vuotta..Eihän siitä ole tosiaan kuin 10-vuotta. Tiedoksi vaan kaikille junioreille, että aika menee niin nopeesti ettei sitä huomaakkaan. Kohta olette samassa jamassa ja pitäisi alkaa leikkiä kotia. 😉

En nyt tarkoita, että olisin ikäloppu, tai että minua vanhemmat olisivat. Ikä on loppujen lopuksi vain numeroita ja se mitä oman pään sisällä liikkuu on tärkeämpää. Sen sijaan, että alkaisin ikäkriiseilemään, meinaan nyt vain ylpeänä kertoa kaikille, että kyllä, olen 28-vee ja toistaiseksi elämäni kunnossa. Kehoanalyysin mukaan kehon ikä on 12 v. ja mieleltäni olen tosiaan siitä pari vuotta vanhempi, joten tässä ei ole mitään hätää. 😉

94c76676cb3d4fee3e37804be99c1e22

Tämä ajankulu on siinä mielessä ihan mietinnän arvoinen asia, kun monesti nuorena sitä ajattelee aina ehtivänsä tehdä ja toteuttaa erilaisia asioita myöhemminkin. Mielummin ne asiat kannattaa tehdä heti siinä tilanteessa eikä vatvoilla ja antaa unelmien odottaa! Koskaan ei tiedä minne elämä vie ja kuinka käy.

DSC00683

Synttäripäivä ei poikkea paljonkaan normaalista. Aamupäivä korkattiin Bodyattackilla ja corella. Iltapäivällä vielä edessä TBC ja HIIT. Viikonloppuna sitten mahdollisesti jotain pientä ekstraa hyvän ruuan merkeissä. 

Eve oli kirjoittanu kokonaisen postauksen meikäläisestä ja paljastanut mun todellisen luonteen, jos haluatte käydä lukemassa, se löytyy täältä. (Nyt sä E sitten sait sen kävijäpiikin) ;D


Ruokaa, questbareja, treeniä ja superfoodeja

Heippa! Ajattelin tulla vielä jaarittelemaan tänne illan päätteeksi. Viikko on startannut taas aika treenipainotteisesti, kuinkas muutenkaan. Mulla tuli aamupäivällä pieni rako kalenteriin, kun asiakas joutui perumaan flunssan vuoksi. Päätin sitten treenata itseäni sen sijaan, vuoroon pääsivät jalat ja pakarat. Treeni koostui ainoastaan neljästä liikkeestä, sillä mulla oli ainoastaan tunti aikaa, lisäksi illalla odotti vielä kaksi jumppaohjausta. Kyykkäsin takakyykkyjä, askelkykkyjä, tein yhden jalan maastavetoja ja yhden jalan prässiä. Hyvä ja hikinen setti vaikka pienimuotoinen väsymys painoi eilisen 4,5 tunnin treenirupeaman jälkeen. 

DSC01568

DSC01566 DSC01567

Viime päivinä onkin mennyt ihan hyviä määriä ruokaa! Yllä olevan annoksen vetäisin napaan juuri äsken. Tällaisina päivinä täytyy syödä riittävästi, muuten niistä treenitunneista ei ole mitään hyötyä, jos kroppa vetelee liian suurilla miinuksilla. Kaikesta syömisestä huolimatta heräsin viime yönä kl. 5 ja aloin haaveilemaan Questbarista (!?). 😀 Mulla on menossa jo toinen paketti cookies&cream makua ja mä en tajua miten ne voi olla niin hyviä! Valehtelematta söisin niitä mielummin kuin suklaapatukoita. Makuasiat ovat aina makuasioista, mutta nuo ovat jotain täydellistä mun makuaisteille. Olin siinä sitten hereillä pari tuntia ja kuolasin tyynylle, kunnes nukahdin uudelleen seitsemältä ja heräsin ihan titityy kl 10:00. 

IMG_5320

Tilasin muuten uuden satsin iherbiltä viime perjantaina ja ne tuli eilen (maanantaina) kotiovelle. Sanoisin, että melko nopea toimitus. Oon yrittänyt pitää määrän patukka per päivä, mutta välillä hiukois kyllä vetästä toinenkin, varsinkin näin iltasella. Mä oon kyllä kans sellainen, että kun jumitun johonkin ruoka-kauteen, se meinaa aina lähtee hanskasta! On lettukausia, patukkakausia, karjalanpiirakkakausia, juuresmuusikausia ja vaikka mitä.

Maanantaina tuli toinenkin mieluisa yllätys kotiovelle, nimittäin uusi yhteistyökumppani Cocovi lähetti paketillisen superfoodeja! Pääsen oikeen kunnolla leipomaan ja kokeilemaan uusia luomuksia. Raakakakun leivonta on siintänyt mielessä jo pitkään ja nyt siihen olisi vielä entistä parempi syy. Mulla on lisäksi synttärit huomenna, joten kai sitä pitää viikonlopuksi jotain tekaista. Ruokanatsina en kuitenkaan tarjoa mitään epäterveellistä, vaan pakotan kaikki syömään mun omia teoksia. Eikö se ole niin, että synttärisankari saa päättää, haha. 🙂

DSC01565

Äsken kävin ohjaamassa Bodycombatin ja RPV:n, päivän hikoilut on hikoiltu oikeen urakalla. En tiedä mikä siinä on mutta tuon yhdistelmän jälkeen oon aina ihan uitettu koira. Laskiaistiistai näkyi hieman tuolla jälkimäiselllä tunnilla. RPV tapaa olla aivan täyteen buukattu, mutta tänään oli ”vain” 40 jumppparia ja loput taisi olla laskiaispullien kimpussa tai muissa riennoissa. 😉

Ensi viikolla vaihtuukin jo uudet LesMills-ohjelmat meidän salilla. Alkaakin jo hieman puuduttaa nämä vanhat ja mixaukset, joten uudet otetaan innolla vastaan. 🙂

Öitä <3

Superfoodit saatu blogin kautta.