Mitä kaikkea mahtuu viikon 20 treenituntiin?

Heippa! Jumppaviikko alkaa olla pulkassa ja huomenna odottaa erittäin tarpeeseen tuleva lepopäivä. Loman jälkeen kroppa on ottanut taas treeniä vastaan hieman eri tavalla ja meikäläinen onkin saanut nauttia ihan jäätävistä lihaskivuista. Eipä paljon löydy lihasta, joka ei olisi ollut kipeänä. Tiistainen jalka&pepputreeni tuntuu vieläkin takalistossa ja takareisissä, toivottavasti huomenna jo helpottaisi. 🙂 Oon ollut ihan intopiukeena treenaamassa koko viikon, jumppien vetäminen on tuntunut erittäin nautinnolliselta, vaikka hieman joutuu vielä hakea sitä tuttua rutiinia. Kaikki sanat ja jutut ei tuu ihan niin apteekin hyllyltä kuin ennen, mutta hetken päästä hommasta tulee taas rutiinia, toivottavasti! Tällä viikolla oon tehnyt myös lihashuoltoa, ihan vaan siksi että oli pakko. 😀 Pohkeet ja jalanpohjat veti niin jumiin, ettei veri kiertänyt enää, oli pakko hieman availla lihaksia fustra-rollerin ja venytyksien avulla!

IMG_5918

 

Miltäs se mun treeniviikko sitten näyttää?

Maanantai: Salitreeni (rinta,ojentaja, olkapää), Bodyattack, Spinning ja Core 

Tiistai: Salitreeni (jalat&pakarat), Bodycombat, RPV ja venyttelyt

Keskiviikko: Bodyattack, Core, TBC ja rullailu+venyttely

Torstai: RPV, salitreeni (selkä, hauis) ja Bodystep

Perjantai: Body, Spinning, Bodypump

Lauantai: Spinning, Body ja venyttelyt

~ 20 tuntia liikuntaa ~

Jokaiseen päivään sisältyy myös jumppien suunnittelua ja opettelua olkkarissa heiluen. Melko aktiivinen viikko takana, mutta olo ihan loistava! Mun tapauksessa more is more, vai miten se meni? 😀

DSC01451

Näiden kelien ansiosta hikoilumäärät ovat olleet jotain ihan järkyttäviä ja vettä on saanut litkiä huolella. Mulla onkin kokoajan pullo vieressä ja hörpin siitä jatkuvasti. Ihan pelkällä vedellä en ole mennyt, vaan välillä oon ripotellut ripauksen kalaharinsuolaa veden joukkoon. Koko viikon treeneistä, tämä aamu vei voiton. Vaatteet eivät ole koskaan olleet niin märät, aivan kuin olisi uimassa ollut, vesi (eli hiki, yök) tippui noroina vaatteista liikkuessa. Mahtavaa 😉

Kotiin tullessa en paljon jaksanut laittaa ruokaa, joten päätin vetästä kirjaimellisesti viikon jäämät napaan. Monesti, kun teen suuremman satsin ruokaa, sitä jää typerästi vajaan annoksen verran.  Niinpä yhdistin kaikki vajaat annokset ja lopputulos näytti tältä…. 😀

DSC02767

Lohirisottoa, bataatti-porkkanamuusia, bataattiranuja, loimulohta nam nam!

Nyt oon saanut uudistettua suurimman osan tunneista, joten ensi viikolla on hieman iisimpää näiden osalta. Aion mixailla lesmillssejä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, jokaiseen ohjelmaan olen jo mixannut vähintään pari kappaletta. Bodypump meni kokonaan uusiksi ja voi pojat että oli hauskaa vetää noita vanhoja kappaleita ja meininkejä eilen! Suurin osa biiseistä oli ohjelmasta nro 71, joka onkin mun yksi kaikkien aikojen lemppariohjelmista. Aloitin ohjaamisen ohjelmasta numero 70, ja noina alkuvuosina vedin tosi paljon Bodypumpia, parhaimmillaan (tai sanotaanko pahimmillaan) ohjasin jopa 3 pumppia päivässä ja muut tunnit päälle, voi morjensta vaan kuinka tyhmä sitä on joskus ollut.

Huomenna jos jaksaisi vielä vähän venytellä niin uusi viikko alkaa varmasti hieman mukavammin! Mukavaa lauantaita kaikille. 🙂

PS. Enemmän ei ole kaikkien tapauksessa aina enemmän, muistakaa että tää on mun työ ja oon tottunut suuriin liikuntamääriin! Ei muuta!


Uuden sukupolven salihanskat

Tervehdys! En taida olla ainoa, jolla on ollut tänä kesänä ”ongelmana” kova hikoilu treenatessa. Salitreeneissä kädet on litimärät, tangot valuu ja tippuu käsistä. Ostin joskus kankaiset salihanskat, joita käytin ehkä kerran, sillä niistä ei mun mielestä ollut juurikaan mitään hyötytä. 😀

Sain testiin Tafferin uudet Krippers™ – salihanskat, jotka ovat omalla yksinkertaisuudellaan ihan loistava apu salitreeneissä ja miksei vaikka bodypumpissa. En tiedä oonko vaan auttamattomasti ihan jäljessä, mutta mulle nämä oli ihan uusi tuttavuus.

DSC02766

Krippersit on valmistettu synteettisestä kumista, jonka ansiosta pito tangoista ja painoista on paljon parempi kuin kangasta olevissa hanskoissa. Lisäksi materiaali on niin kestävää, että se kestää käytössä niin liukkailla kuin karhennetuilla tangoilla, käsipainoilla ja laitteilla. Nämä on tosi helppo laittaa käteen ja ottaa pois. Hanskoja saa yleensä repiä kädestä hetken ja niiden takaisinlaittokaan ei ole maailman nopeinta puuhaa. Krippersit ovat one size kokoa, sillä säädettävän tarranauhan ansiosta ne sopivat jokaiseen käpälään.

DSC02765

Oon testaillut näitä muutamia kertoja salitreeneissä ja etenkin vetävissä liikkeissä, kuten maastaveto, taljavedot ja leuanvedot näistä on suuri apu. Mavessa mulla on ollut ongelmana, etten voi lisätä painoja, koska ote ei jaksa pitä suurempaa lastia, mutta näiden kanssa meni paljon iisimmin. Selkä-hauistreenissä huomasin kaikista suurimman jeesin, kun ei tarvinnut keskittyä käsien lipsumiseen tai puristusvoiman loppumiseen.

DSC02764

Katselin Tafferin sivuilta, että hanskojen hinta on 19,95 € eli aika samoissa luokissa ns. normaalien salihanskojen kanssa.

Tämän päivän treeniurakasta on puolet takana, kävin ohjaamassa erittäin hikisen Body-tunnin aamupäivällä. Sen jälkeen oon mixaillut Bodypumpia iltapäivän Spinning-Bodypumia varten. Tällä kertaa heitin kerralla kaikki biisit vaihtoon ja luvassa on vanhoja hyviä biisejä, ajoilta jolloin kaikki kappaleet eivät vielä olleet dubsteppiä ;D (vitsi)

Mukavaa viikonloppua kaverit!

Kripper-hanskat saatu blogin kautta


Soijasta syntynyt sota sekä Runforest-arvonnan voittaja

Heippa! Eilinen soija-postaus on herättänyt kovasti tunteita, hieman kuten arvelinkin. Se on vaan fakta, että kun aletaan miettimään yksittäisiä ruoka-aineita, mielipiteitä löytyy laidasta laitaan. Haluan muistuttaa, että kirjoituksen otsikko oli ”miksi minä en syö soijatuotteita”. Painotin kirjoituksessa, että mulle on yks hailee jos joku muu syö tai juo maitoa tai soijaa. Ymmärän, että merkitsemäni lähde ei ollut ehkä paras mahdollinen, olen toki lukenut muita artikkeleita ja tutkimuksia koskien soijaa ja tehnyt siitä omat päätelmäni, etten tahdo ottaa sitä omaan ruokavalioon. Tämä on myös henkilökohtainen blogi, eli kaikkien kirjoituksien takana ei ole kymmeniä erilaisia tutkimuksia, eikä blogini tarkoitus ole toimia virallisena oppikirjana. Kirjoitan omakohtaisia mielipiteitä ja ajatuksia, jotka eivät välttämättä tue ns. virallisia suosituksia. Ymmärän, että se voi ärsyttää sellaisia, jotka uskovat vain siihen mitä tutkimuksissa ja kirjoissa sanotaan, mutta itse olen sitä mieltä ettei kaikki ole niin mustavalkoista. Kokeilemalla olen löytänyt minulle parhaiten sopivan ruokavalion ja se minulle sallittakoon. Ruokavalioni ei välttämättä tue näitä virallisia suosituksia, mutta terveydentilani on erinomainen, en ole juuri koskaan kipeänä. Jaksan ja pystyn myös treenata määriä, jotka suurimmalle osalle olisi mahdotonta. Palaudun treeneistä, nukun erinomaisesti ja voin hyvin.

Saan usein kuulla, että helppo sun on jaksaa, kun oot tollanen kone. En todellakaan ole syntynyt koneeksi, vaan valinnat joita olen tehnyt elämässä on kasvattanut psyykkisen ja fyysisen kunnon erinomaiseksi. Enkä tarkoita, että olisin jotenkin täydellinen, en todellakaan. Mulla on ne heikkoudet ja puutokset sitten muilla osa-alueilla.

Tämä toimikoon yhteisenä vastauksena edellisen postauksen kommentteihin, joita tuli todella reilusti. 🙂 Kiitos kommenteista, arvostan, että jaksatte kirjoittaa pitkiä selvityksiä ja omia mielipiteitä! Luin jokaisen ja opin taas paljon lisää! Olen huomannut, että aiheet jotka ärsyttävät, keräävät aina eniten lukijoita. Näitä on esim. eri ravinto-aineisiin perustuvat kirjoitukset tai vaikka postaukset, joissa paistattelen pötsi paljaana. 😀 Se on ihan kivaa, että pystyy herättää tunteita, vaikka ne tunteet olisivatkin välillä ärsyttäviä!

DSC02668

Sitten hieman mukavampaan asiaan, nimittäin Runforest-lahjakortin arvontaan. Arvoin voittajan random.org sivustolla ja voittajaksi selviytyi Mira, tällä kommentilla:

Mira
(Äidille ) Mummalle kävelytennarit, pysyy paremmin lastenlapsien perässä:).http://istillcount.blogspot.fi/

Onnea voittajalle, olen sinuun yhteydessä sähköpostitse!


Aamusta iltaan

Yksi päivä töitä takana ja tuntuu etten mä missään lomalla ole ollutkaan. No ei sentäs, hieman joutuu hakemaan rutiineja vielä, mutta aika tehokkaasti on lähtenyt tämä viikko käyntiin. Aika on mennyt lähinnä jumppahommiin, sillä oon tehnyt uusia ohjelmia ja kerrannut lesmillsejä. Bodyattack oli vielä hyvin muistissa, mutta combattia ehdin ohjata vain pari kertaa ohjelmien vaihtumisen jälkeen, joten se pitää kerrata kunnolla vielä ennen illan tuntia. Oon siis lähinnä istunut koneella, etsien biisejä, mixaten ohjelmia yhteen ja välillä olkkarissa koreoita heiluen. 😀

Kävin eilen aamupäivällä tekemässä rinta, ojentaja, olkapää treenin ja tänään heitin jalkatreenin, vaikka mulla on illalla vielä combat ja rpv. Lihaskivut iskee vasta huomenna, joten oon tullut siihen tulokseen, että tämä tiistai on paras jalkapäivä, sillä huomenna jalat pääsee hieman helpommalla kuin tänään. Pyrin siis edelleen tekemään kolme salitreeniä viikkoon noiden ohjauksien lisäksi!

10535843_10152479573954774_513504972_o

Eka viikko menee lähinnä näiden jumppien fixaamiseen, mutta pikkuhiljaa täytyy ottaa myös muut työtehtävät mukaan. PT-asiakkaat, syksyn uusi aikataulu ja monta monta muuta tehtävää odottelee edessä. Ei tule olemaan ainakaan tylsää! Eilinen treenipäivä meni loppupeleissä aika kivuttomasti. Hieman jänskätti, kuinka jaksan vetää tuollaisen 4 tunnin treenin heti ekana päivänä, mutta eipä se paljon entisestä poikennut. Pohkeet veti hieman jumiin, sillä ei ole tullut hypittyä niin hirveesti viime aikoina. Eiköhän nekin siitä pääse rytmiin mukaan!

Tämä pääsi mukaan mun spinni-listalle..Ysärit rules 😉

Kotiin päästyä ruoka maistui ja nukahdin kuin tukki ruokailun jälkeen. Muistui taas mieleen se unenpaljous mitä näillä sykkimismäärillä tarvitaan. Menussa oli ylämaankarjan jauhelihasta tehtyä mureketta (luomulihaa), bataattiranskalaisia, kukkakaalimuusia ja salaattia! Tuo luomuliha on ihan parasta, murekkeeseen ei tarvi laittaa mitään muuta kuin mausteita ja se pysyy kasassa sekä maistuu tavaalliselta. Kukkakaalimuusiin en myöskään käytä muuta kuin kukkakaalia ja mausteita. 🙂

DSC02760 DSC02761

Tänään oon hakenut läjän biisejä ja yrittänyt saada kasaan uuden lämppärin illan RPV-tunnille. Lista alkaa olla valmis, lukuunottamatta muutamaa vanhaa jotka jää vielä mukaan. En yleensä käytä RPV-tunnilla mitään välineitä, sillä tunti on tavannut olla niin täynnä, ettei välineet riitä kaikille. Nyt kesällä kun on hieman hiljaisempaa, mietin jos ottaisin vaihtelun vuoksi kuminauhan mukaan. Sillä saa kivasti lisätehoja mukaan. Esim. tämä liike olisi kiva ottaa mukaan..Videolla loikkii ystäväni Laura.

Sellaista menoa täällä tällä hetkellä. Julkistan Runforest-arvonnan voittajan tänään illalla tai huomenna, riippuen miten ehdin istuskella blogin parissa! 🙂


Varoitus – ei heikkohermoisille!

Tulossa on aika raakaa tekstiä, joten heikkohermoisten kannattaakin sulkea selain saman tien ja lopettaa lukeminen heti alkuunsa. En nimittäin missään nimessä suosittele tämän kirjoituksen lukemista!

Stop Cartoon

..Mutta jatkoit kuitenkin eikö vaan? Miksi kielletty kiinnostaa niin paljon? Miksi alaikäisenä halutaan juoda alkoholia, tai miksi toisille on niin haastavaa pysyä uskollisena suhteessa? Miksi karkkilakon aloitettua karkkia tekee mieli jatkuvasti, vaikka ennen ei ollut tällaista ongelmaa. Onko ruoho tosiaan vihreämpää aidan toisella puolella? Vai onko se vain ajatus, ehkä toive jostain vieläkin paremmasta? Luvassa ei siis ole raakaa tekstiä, halusin vain houkutella sinut lukemaan pidemmälle. 😉

Se on kai meidän luontainen ominaisuus, jos saadaan jotain, halutaan kuitenkin vielä enemmän tai vähän paremmin. Harvemmin pystyy olemaan täysin tyytyväinen siihen mitä on saavuttanut, vaikka olisi saavuttanut sen, mitä alunperin lähti tavoittelemaan. Esimerkkinä vartalon muokkaus. Kun tuloksia laihtumisesta tai vaikka lihasmassan kasvatuksesta alkaa näkyä, niitä ei näe itse niin selkeästi kuin muut. Olen itse kokenut tämän monesti..On niin vaikeaa olla täysin tyyytyväinen saavutuksiinsa. Monesti sitä miettii kuitenkin, että jos nyt vielä ihan vähän paremmin tai enemmän. Sitten kun katselee valokuvia jälkeenpäin, miettii että mitä hittoa? Mähän olin ihan superhyvässä kunnossa. 😀

IMG_6267

Palatakseni takaisin tähän kiellettyyn hedelmään ja yleisestikin negatiiviseen ajattelutyyliin, niin sanottakoon, että usein tällä tyylillä mennään lopulta metsään. Mitään projektia ei kannata aloittaa niin, että kieltää itseltään asioita. Jos vaikka lähtee muokkaamaan ruokavaliota ja miettii ensitöikseen mitä ei saa syödä, alkavat nämä kielletyt asiat pyöriä mielessä aivan varmasti. Sen sijaan kannattaa lähteä miettimään, millä ruoka-aineilla ravitsen kroppaani parhaiten ja mitkä ruoka-aineet antavat energiaa ja tuovat hyvän olon.

DSC02631

Sama pätee treenaamiseen. Pakkoliikkuminen harvemmin toimii..Se voi toimia hetken, mutta ei loputtomasti. Itselle ei kannata asettaa liian suuria tavoitteita, etenkään jos vielä aloittelee treenaamista. Mitkä ovat liikuntamuotoja, joista nauttii ja joiden pariin on mukava lähteä? Kannattaa aloittaa niistä. Jotta pääsee alkuun, kannattaa tehdä suunnitelma, minä päivinä ja mihin kellonaikaan urheilee. Jossain vaiheessa näistä asioista alkaa tulla rutiinia ja ehkä innostus uusiin lajeihin syttyy. On toki henkilöitä, jotka saavat motivaationsa erilaisista lakoista ja tarkoista säännöistä. Yleensä nämä ovat nykyisiä tai entisiä kilpa-urheilijoita, jotka ovat tottuneet sääntöihin ja tarkkaan suunnitelmallisuuteen. Uskon kuitenkin, että suurimmalle osalle ihmisiä ja ns. tavallisille kuntoilijoille passaa paremmin hieman erilainen tyyli. Sen vuoksi kammoksunkin erilaisia ”superdieettejä” jotka ovat todella tiukkoja, jopa järjettömillä rajoituksilla. Ei saa syödä muita kuin vihreitä vihanneksia tai että pitää nousta neljältä yöllä aamuaerobiselle.

Negatiivinen ajattelu toimii harvemmin minkään asian yhteydessä, ja uskokaa pois – omalla ajattelutyylillä on todella suuri vaikutus omaan onnellisuuteen. 🙂

IMG_6527_Fotor_Collage

Positiivista viikkoa ystävät!