Liikunta on aina ollut aika iso osa mua ja mun elämää. Pienestä saakka oon ollut hyvin liikunnallinen ja sitä kautta päädyin myös harrastamaan urheilua ihan kilpatasolla. Innostuin ensin voimistelusta sekä joukkuevoimistelun, että myös telinevoimistelun muodossa. Telinevoimistelun jälkeen löysin kilpa-aerobicin, jonka parissa meni vuosia myös ihan aikuisiälläkin. Koen, että nuo vuodet urheilun parissa ovat muokanneet mua hurjasti sellaiseksi kuin olen. Kyseessä ei tosiaan ole ollut vain harrastus, vaan elämäntapa, jonka parissa vietettiin päivittäin monia, monia tunteja. Saman asian tiimoilta olen saanut tutustua moniin ihmisiin, joita en olisi ehkä muuten tavannut. Nappasin toki kaksi elinikäistä parasta ystävääkin aerobicin parista. Meidän välinen ystävyys on sellaisella tasolla, ettei sitä oikeen voi edes selittää. Tiedät että ne ihmiset pysyy, vaikka muuten elämä muuttuu ja monet ihmiset vaihtuu.

Mä oon sitä mieltä, että jokaisen lapsen ja nuoren olisi hyvä urheilla/harrastaa joukkueessa edes hetken. Vaikka kyseessä olisi yksilölaji, opitaan silti toimimaan ryhmässä, opitaan kunnioittamaan muita ihmisiä ja opitaan vaikka mitä. Kaikki eivät toki ole urheilullisia, mutta onhan harrastuksia muitakin.

Urheileminen on toki myös muovannut mun kroppaa vuosien myötä. Oon ollut aika monenlaisessa ”kunnossa”. Välillä hieman pyöreämpi ja välillä kireä kuin viulunkieli. Välillä oon masistellut mun lihaksikkaita jalkoja ja välillä oon tuntenut itseni ihan kingiksi nostellessani isoja kuormia, tai kun oon tehnyt liikkeitä, joita ihan jokainen ei pysty tehdä. On ollut hetkiä, kun peiliin katsoessa on ollut todella paska fiilis, koska en ole mielestäni näyttänyt siltä, millä näillä treenimäärillä kuuluu näyttää, mutta on ollut myös paljon hetkiä, kun vaatekaupan sovituskopissa on vaatteet sujahtaneet päälle ja näyttäneet todella hyvältä niistä armottomista valoista huolimatta. Välillä oon miettinyt, että onko tässä mitään järkeä, kun oon ollut niin väsynyt, etten saa edes nukuttua, kun taas välillä treeni kulkee niin hyvin ettei mitään järkeä.

Noista kaikista hetkistä ja fiiliksistä huolimatta, en ole koskaan ikinä edes miettinyt, että lopettaisin liikkumisen. Kun oon voinut huonosti, on liikunta ollut ainoa asia mikä on nostanut mielialaani. Loppuvuodesta elin aika paskassa vaiheessa ja päivän ainoa hetki, kun en miettinyt huonoja asioita, oli silloin kun olin treenaamassa ja hetken myös sen jälkeen. Vaikka elämäntilanteet muuttuu, silti yksi asia on aina ollut mukana ja se on intohimo treeniin.

Koen, että etenkin kilpaurheilu on kasvattanut hurjasti ja korostanut tiettyjä luonteenpiirteitä, joista olen todella kiitollinen. Oon aika periksiantamaton, eli kun jotain päätän, meen vaikka läpi harmaan kiven. Sana luovuttaminen ei todellakaan kuulu mun sanavarastoon. Olen myös oppinut ottamaan kritiikkiä vastaan, mikä on auttanut mm. tässä some-työssä. Kun kilpailet lajissa, jossa etsitään oikeastaan vain virheitä, opit siihen että se vain kuuluu asiaan, eikä se koske sua persoonana mitenkään. Monesti kritiikki otetaan aina hyvin henkilökohtaisesti, vaikka arvosteltaisiin jotain asiaa mitä tai miten on tehnyt/sanonut. Kritiikki ei myöskään ole aina huono asia, vaan siitä voi oppia hyvinkin paljon asioita. Kritiikkiä saadessa, kannattaa mielestäni aina miettiä, että mistä syystä sai sitä? Mitä kritiikin sanoja haluaa ilmaista ja voisiko siinä olla totuuttakin mukana? Monesti vain tyrmätään negatiiviset jutut ja käännetään asia palautteenantajan dissaamiseen.

Näissä kuvissa ei ole tarkoitus vertailla millainen kroppa mulla on milloinkin ollut, sillä kuvat ovat eri asennoista ja eri kuvakulmista. Uusimmat kuvat on kuvattu huippukalustolla, kun vanhemmat jollain kämäisellä kameralla tai vanhalla kännykällä. On silti mielenkiintoista katsoa vanhoja kuvia ja miettiä millaisessa vaiheessa eli milloinkin. Esimerkiksi tuossa alaolevassa kuvassa (vasemmalla) oon just eronnut ja kävin aikamoisen vaiheen läpi sen jälkeen. Mietin silloin, etten koskaan enää päädy samaan tilanteeseen ja niin vain kävi, että 8 vuotta myöhemmin, ollaan taas samassa tilanteessa, mutta tosin hieman viisaampana ja vahvempana. Erilaiset tilanteet ovat opettaneet hurjasti ja fakta on se, että niitä vaikeita tilanteita tulee olemaan elämän aikana vielä monia. Parasta on, kun tietää että kaikesta selviää ja kaikesta oppii, jolloin seuraava kolaus on aina astetta helpompi.

Urheilemisesta tuli lopulta myös mun ammatti. Olen tavallaan ammattiurheilija, joka ei kilpaile, sillä saan liikkumisesta ja siitä kirjoittamisesta elantoni. Oon äärettömän kiitollinen nykyisestä tilanteestani ja arvostan joka päivä, että saan oikeasti palkkaa siitä, mitä tekisin myös ilmaiseksi. Olen seurannut vierestä, kun on tehty 8-16 duunia, jota tyyliin vihataan, enkä osaa edes kuvitella miten paljon sellainen vaikuttaa elämänlaatuun negatiivisesti. Työ on kuitenkin sellainen asia, jonka parissa vietetään suuri osa päivästä, sen takia on mielestäni hyvin tärkeää, että tekee työtä josta pitää.

Jos ei tunne mua, saattaa olla vaikea ymmärtää kaikkia toimintatapojani ja sitä miten paljon panostan kaikkeen tähän liikkumiseen, ravintoon ja vaikka kehon muokkaamiseen. En koe, että mun pitäisi sitä millään tavoin kenellekkään selitellä, mutta ehkä tämän tekstin jälkeen ymmärtää, että jos joku asia on näin tärkeä, tulee luonnostaan myös se puoli, että siihen haluaa satsata aikaa ja vaivaa. Yksinkertaisesti sanottuna; Olen onnellisimillaan (vaikea sana! 😀) kun saan toteuttaa itseäni urheilun/ravinnon parissa. Tiedostan, että etenkin parisuhteen kannalta tämä ei ole aina plussaa ja ei ole helppoa löytää ihmistä, joka pystyy ymmärtämään kaikkea tätä. 😀 Homma menee usein niin, että tyypit on alussa fiiliksissä siitä miten sporttinen jne jne oon ja sitten kun tutustutaan paremmin, onkin vaikea ymmärtää, että en oikeesti halua käydä pizzalla tai baarissa joka vloppu. 😀 Tuo oli melko huono vertauskuva, mutta ehkä ymmärrätte mitä haen.

Mun duunin takia, mulla ei ole oikeastaan koskaan vapaata arki-iltaisin, jolloin voisin käydä kavereiden kanssa kahvilla, sillä oon aina iltaisin jumppaamassa. Viikonloppuisin saatan olla niin väsynyt, että en jaksa tehdä muuta kuin käydä ehkä infrapunasaunassa tai ruokakaupassa. Onneksi on frendejä, jotka ainakin yrittää ymmärtää myös tätä puolta. 😀 Omalla kohdalla myös elämäntilanteet vaihtelee, sillä en elä jatkuvasti näin hektistä elämää ja tapana onkin esimerksi ottaa aina rennompi vaihe kesällä, kun vietän lomaa töistä ja muistakin puuhista!

Kaikissa asioissa ja intohimoissa on aina puolensa ja kuitenkin jos mietitään, niin mun mielestä mikään mikä tulee helpolla ei tuo niin hyvää fiilistä kuin kovan työn takana oleva tavoite.

”Either I will find a way, or I will make one.”

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.