MITÄS ON TULLUT SYÖTYÄ? (+ RESEPTIT)

Täällä vietellään perinteistä aamua kotona, eli sata rautaa tulessa samaan aikaan. Muokkaan kuvia, miksailen musiikkilistoja jumppiin, teen ruokaa, kirjoitan blogia ja vastailen sähköposteihin. 😀 Tällä hetkellä mulla on takana viikko kasvisruokavaliolla ja ajattelin esitellä mitä oon syönyt ja jakaa myös muutaman reseptin.

Unknown15

Viikko on hyvin lyhyt aika tehdä mitään päätelmiä minkään ruokavalion toimivuudesta, mutta olo on ainakin ollut kevyt ja energinen. Ei ole ollut mitään ongelmia saada riittävästi energiaa tai vaikka proteiinia. Yksi miinuspuoli on ollut papujen, linssien ja herneiden aiheuttamat kevyet turvotukset vatsassa (ilmaa). Uskon kuitenkin, että tämä on vain reaktio uusista ruoka-aineista ja ongelma menee ohi ajan kanssa.

En siis pääsääntöisesti syö myöskään gluteenia, soijaa tai maitotuotteita, heraa lukuunottamatta. Tämän kaiken lisäksi päätin puhdistaa ruokavaliosta myös lisätyn sokerin hetkeksi aikaa. Kananmunia olen käyttänyt vielä ruuanlaitossa, mutta en kokisi ongelmaksi jättää pois. Kuulostaa aika askeettiselta? Silti vaihtoehtoja on ollut ihan riittävästi ja oon saanut vatsan täyteen sekä pystynyt myös herkuttelemaan viikonloppuna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamiainen on pysynyt samana, sillä smoothie nyt vaan on niin helppo ja hyvä vaihtoehto. Vaihtelen smoothien koostumusta niin, että välillä vedän juotavana, välillä lusikoitavana. Kuitulisien avulla pystyy säätää koostumusta. Käytän vaihtelevasti pellavansiemenrouhetta, fibrexiä, kookoskuitujauhetta, chiansiemeniä ja psylliumia. Smoothie sisältää kuitujen lisäksi aina jotain vihreää, marjoja, banaania tai päärynää, heraa, MSM-jauhetta sekä tällä hetkellä myös ripauksen lakritsijauhetta.

Täytyy muuten muistuttaa, että tuo mielettömän monipuolinen Sage tehosekoitin on vielä alennuksessa tämän kuun loppuun! Todella hyvä joululahja vinkki terveystietoiselle –>

Alennuskoodilla SAGESALE50 (tulee olla kirjoitettuna isoilla kirjaimilla) saa ostoskorissa The Bossista 50€ alennuksen Gigantin sivuilla. Koodi on voimassa 30.11 asti. Tuotetta pääsee katselemaan ja sen voi ostaa täältä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppuna kokeilin ensimmäistä kertaa valmistaa pinaattilettuja itse. Tämä oli todella onnistunut resepti ja päihittää valmisletut mennen tullen. Harmittavan usein pinaattilätyissa tai vaikka pinaattikeitoissa on vain hyvin pieniä määriä itse pinaattia. Pinaattilettujen kanssa pitää tietysti olla puolukkahilloa!

pinaatti-härkäpapuletut:

  • 2 kananmunaa (jos ei käytä kananmunia, tilalle voi käyttää ”no egg- kanamunan korviketta” tai munan voi myös korvata fibrexillä ja psylliumilla)
  • 400g kookosmaitoa (kevyt) / kookosjuomaa
  • 2 dl kikhernejauhoa
  • 300 g pakastepinaattia (tai tuoretta silputtuna)
  • 2 dl härkäpapurouhetta
  • 1 rkl kookosöljyä
  • suolaa, mustapippuria

Sekoita kulhossa munat, kookosmaito ja kikhernejauho. Sulata pinaattipalat mikrossa/silppua tuore pieneksi silpuksi. Lisää pinaatti taikinaan härkäpapurouheseoksen kera. Lisää vielä kookosöljy (sula) ja mausteet. Paista lettupannulla letuiksi. Käytin itse paistoon kookosöljyä ja laitoin vain yhden tipan jokaiseen paistosatsiin. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Chia-puolukkahillo:

  • 0,5 dl vettä
  • 3 rkl chia-siemeniä
  • 300 g puolukoita
  • makeutusta (stevia, kookos sokeri tms)

Laita Chia-siemenet liukenemaan veteen n. 10 minuttiksi. Survo puolukat sauvasekoittimella ja lisää makeutus. Sekoita puolukkaseos hyytelöityneen chiamassan sekaan ja hillo on valmis. Maku on hämmästyttävän aito ja koska marjoja ei kuumenneta myös vitamiinit ja antioksidantit säilyvät paremmin! 🙂 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmistin ensimmäistä kertaa myös myskikurpitsaquinottoa, eli risottoa mutta riisin tilalla toimi proteiinipitoisempi kvinoa. Reseptin idean sain Anna mun treenaa – blogia kirjoittavan Annan instasta.:)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kurpitsaquinotto

  • 1 iso myskikurpitsa
  • 2 dl kvinoaa
  • sipuli
  • valkosipulinkynttä
  • mausteita
  • kookosöljyä

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Valele kurpitsa kookosöljyllä ja mausteilla. Paahda kurpitsoja 200 asteessa n. 45 minuuttia, niin että sisus on pehmeää. Kurpitsojen paahtuessa kuullota sipuli ja valkosipuli pannulla, lisää kvinoa, mausteet ja vettä. Anna nesteen imeytyä kokonaan. Kaavi lusikalla kurpitsojen sisus ja sekoita/muusaa se kvinoan sekaan. Ripottele päälle kurpitsan siemeniä ja oluthiivaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näiden lisäksi oon syönyt falafeleja eri muodoissa. Falafelien resepti täällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välipalaksi/naposteluun oon valmistanut kikherneitä uunissa. Eli herneet laitetaan uunipellille, suihkutetaan kevyesti oliiviöljyä, maustetaan ja paahdetaan uunissa n. 200 asteessa rapeiksi. Oon myös aktivoitunut puristelemaan mehuja aamulla sekä välipaloilla. Mehuihin tapaan laittaa aina yhden hedelmän ja paljon vihanneksia, kuten porkkanaa, punajuurta jne.

Herkutteluun on mennyt protskupannaria kaneloitujen omenalohkojen kera seka raakaa valkosuklaata manna-piparitäytteellä. 🙂

DSC01352

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Protskupannari:

  • Laitilan Eggo valkuaista
  • fibrexiä
  • banaani
  • vanilja-valkosuklaa heraa
  • leivinjauhetta
  • kanelia

Blenderissä sekaisin. Uunipellille ja 200 asteessa n. 10 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaneloidut omenalohkot:

  • Omenaa
  • kookosöljyä
  • kanelia & kardemummaa

Pilko omena lohkoiksi, paista lohkot kookosöljyssä pehmeäksi. Mausta kanelilla ja kardemummalla. Tarjoa esim. proteiinilettujen, jugurtin tai jäätelön kanssa.

DSC01375

Raaksuklaan reseptin oon jakanut jo niin monta kertaa, että jätetään se väliin tällä kertaa. Suklaan seassa on siis kookosmanna sose joka on maustettu piparkakkumausteella, nam nam! 😀

Piparkakku-manna:

  • kookosmannaa
  • 3 tuoretta taatelia (siemenet poistettu)
  • ripaus lucumaa
  • tilkka vettä
  • piparkakkumaustetta
  • (vanilja-valkosuklaa heraa)

kaikki aineet tehosekoittimessa massaksi. Sekoitellaan suklaamassan sekaan.


21 Responses to “MITÄS ON TULLUT SYÖTYÄ? (+ RESEPTIT)”

  1. Kati sanoo:

    Jee, ruokaohjeita!!!

    Mä kun siirryin pois munista ja rahkasta ja ihmettelin mitä ihmettä vois niitten sijaan tehdä, joka olis nopeeta syötävää, kehittelin aikalailla omasta päästä pannariohjeen.
    Soija-, kaura- tai riisimaitoa, jauhoja, kaurahiutaleita, soijajauhetta (pitää keksiä soijan tilalle joku muu, kun loppuu), pikkuisen perunajauhoja kiinteyttämään rakennetta, vaniljan makuista steviaa ja pikkuisen ruskeaa sokeria, ettei soija maistu läpi.
    Herkkua! Lämpimänä marjoja tai hilloa päälle pikkuisen tai ihan jääkaappikylmänä pikaruokanakin hyvä.

  2. Makkarapää sanoo:

    Hei! Mulla olisi random kysymys: oon alipainonen ja haluisin vähän lihaa luiden päälle. Miten saisin nostettua rasvaprosenttia terveellisesti? Teen lihaskuntoa ja joogaan molempia noin 3 kertaa viikossa. Lenkkeilen välillä. Kiitos jo etukäteen! Rakastan sun blogia!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Syömällä riittävästi terveellistä, aiota ruokaa. Massan kerääminen ei vaadi välttämättä epäterveellisiä juttuja. Suosittelen laskemaan esimerkiksi sulamon laskurilla oman päivän tarpeen ja nostamalla sitä sadalla-parilla sadalla kalorilla ylöspäin. 🙂

  3. Tuija sanoo:

    Sun reseptit on aina ihan älyhyviä ja on kiva kun ne on niin omalaatusia ja poikkeaa perinteisistä. 🙂

  4. Jeilou sanoo:

    Tosi kiva et oot ennakkoluulottomasti lähteny kokeilemaan kasvisruokailua!Itse oon ollu syömättä lihaa yli kymmenen vuotta. Ootko kokeillu/ajatellu kokeilla tofua?Itse tykkään ja käytän melkeinpä päivittäin Jalotofu Hempnuttia. Se on tosin tehty soijapavuista. Mut proteiinia 20g 100 grammassa. Siitä saa tosi hyvää ku paistaa kuivalla pannulla ja lorottaa vähä soijakastiketta joukkoon. Maistuu paremmalta kylmänä. Itse lisäilen paistettuja tofun palasia salaatin joukkoon. Cashew-pähkinät sen kanssa maistuu to-del-la hyvältä!

    Maistuuko noissa pinaattiletuissa kookos? Meijän esikoinen vallan rakastaa pinaattilettuja mut ei pidä kookoksen mausta ja itse taas haluaisisin tehdä letuista juuri tällaisen ”paremman” version. =D Tosi hyviä vinkkejä ja reseptejä!Ei voi ku kiittää!Kiitos!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tofua en oo kokeillut koskaan, koska en mielellään käytä soijaa 🙂

      Mun mielestä tässä kookos ei maistunut ja nämä maistuivat myös miehelle, joka on aika kranttu kaiken erilaisen suhteen, joten uskaltaisin kokeilla myös esikoiselle 🙂 Kiitos kommentista!

  5. Kaura sanoo:

    Nam! Herkullisia ohjeita. Kurpitsa on herkkua, joten tuo quinotto ohje testiin.:)

  6. Liisa sanoo:

    Heippa:) Mitä mieltä oot tälläisestä ateriasta, osaatko arvioida makroja:)? elikkä: 3 valkuaista, 1dl turvotettua fibrexiä, merisuolaa, 20gr maksamakkaraa, sekaisin ja näistä pannulla munakas:)kiitos kovasti jos kommentoit:)

    • Liisa sanoo:

      ..siis tuo fibrexin määrä 1 dl kuivana, mutta turvotettuna vedessä suuremopi annos tietenki:)

  7. ulla sanoo:

    Onko yhtään tullut ikävä lihaa tai kalaa ? =)

  8. Caroline sanoo:

    Oi kiitos pinaattilättyohjeesta, pakko kokeilla! Oon aina ollu niin rakastunut niihin mutta innostus meni valmislättyihin kun löydettiin ässästä joku 6kk vanha paketti joka ei ollut mennyt miksikään.. 😀 tuli vähä sellainen fiilis että mitäs kivaa myrkkyä kehoonsa on laittanu syödessä noita..
    Ja tuo vatsaongelma kyllä tasoittuu, pikkuhiljaa 😀 mä yllätyin ite siitä et kun oon aina uskonu että syön paljon kuituja, niin ei se ei oo mitään siihen miten nyt 🙂

  9. Henna sanoo:

    Kiitos kananmunankorvikevinkistä, kokkaan muna-allergiselle päivittäin ja välillä tosiaan kaipaa jotain korvikkeeksi vaikka monet ruuat onnistuu hyvin myös ilman. Testiin menee siis!

  10. habku sanoo:

    Hei!
    Soija, pavut ja linssi fermentoituvat paksusuolessa, jonka tuotteena syntyy kaasua eli sitä ilmaa. Eli ei ole kyseessä reagoiminen uusiin tuotteisiin, vaan ne tulevat myös jatkossakin fermentoitumaan suolessa. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Joo tämän tiedänkin, mutta silti toivoisin että näihin tottuisi ja jotenkin tuntuu että nyt alkaa jo tuntua siltä ettei ilmaa muodostu vatsaan, kuten alussa.

  11. Se sanoo:

    Kiitos taas mainion kuuloisista resepteistä.. aineksia ostettu, nyt vain kokeilemaan!:) Osaatko vinkata mihin muuhun tuota tahinia voisi käyttää ja missä säilytät sitä avaamisen jälkeen? KIITOS!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tahinia en ole itse käyttänyt kovinkaan paljoa aiemmin, mutta se sopii myös muihin kasvispihveihin ja pulliin. Se sopii myös dipiksi tai vaikka smoohtieen. Sisältää paljon kalsiumia 🙂

  12. Jullellson sanoo:

    Hei! Tuli tuosta aamusmoothiestasi mieleen yksi mainio resepti, jota itse olen nyt käyttänyt. Eli yhteen annokseen pakastepinaattia kolme, neljä palaa, pakastemansikoita tai sekamarjasekoitusta n.1dl, kaksi valkuaista, banaani ja neljä siemenetöntä taatelia. Päälle desi vettä notkeuttamaan ja ei muuta kuin kone surraamaan!

    Sopii mielestäni aamuun tai vaikka ennen treenejä sopivaksi hiilihydraattien lähteeksi.

  13. Katja sanoo:

    Vaikka keittiövempaimia onkin jo melkoinen kokoelma taitaa joulupukki tuoda vielä painekattilan sekä blenderin. Painekattila tuli jo tilattua kun opalla oli puoleen hintaan mutta blenderistä kyselisinkin vähän kun niitä on niin paljon etten tiedä minkä hankkisin. Muistelisin että sinullakin oli aiemmin joku muu oliko Rawmix. Onko tämä Sage-blenderi nyt olennaisesti parempi? Sage ylittää kyllä oman blenderille asettaman budjetin alennuksen jälkeenkin mutta saako parilla sadalla kelvollista? Nutri Ninja kiinnostaisi kun siinä on myös noita kerta-annos-kuppeja ja teho kuitenkin 1500 W. Se vaan taitaa olla aika uusi juttu suomessa. Englannin kielisiä arvioita kyllä löytyy. Wilfan Raw Fuel mahtuisi myös budjettiin.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Sage ja Rawmix ovat molemmat tosi hyviä laitteita. Sagessa plussaa eri toiminnot ja myös konepesu mahdollisuus. Mulla oli joskus wilfan kone, mutta se ylikuumeni ja hajosi kun yritin murskata pähkinöitä ja taateleita, jonka jälkeen kaikki sillä valmistettu maistui palaneelta 😀 Kyllä parilla sadalla saa jo varmasti kelpo koneen. Riippuu toki kuinka paljon käyttää ja mihin käyttää. Jos haluaa valmistaa paljon esim. raakaleivonnaisia, tarvitaan kunnon moottori jotta se saa aineet silputtua. 🙂

Kommentoi