IHMISKOE: TULEEKO MUSTA ”LAIHA LÄSKI”?

Minussa on aina asunut pieni vastarannan kiiski. Joskus kun jotain asiaa tuputetaan paljon, ärsyynnyn ja teen periaatteesta päin vastoin. Viime aikoina, tai oikeestaan jo pitkään ollaan hypetetty fitnesstä sekä body – elämäntapaa maitorahkoineen ja punttitreeneineen. Itse en ole maitorahkaa syönyt enää vuosiin ja muutenkin koen, että ruokavalioni ei ole ehkä ihan sitä perinteistä fitnessmeininkiä, jossa makrot kertoo kaiken ja proteiinia palvotaan hulluna.

Nyt ajattelinkin tehdä pienen ihmiskokeen ja jättää punttitreenit a.k.a salitreenit kokonaan pois ja keskittyä pelkästään aerobiseen treeniin, eli jumppaamiseen!

Unknown12_Fotor_Collage

jumpparotta

Jos kaikkea tätä hypetystä on uskominen, musta tulee siis laiha läski, joka voi vain haaveilla pyöreistä pakaroista! :D Kokeeni on kuitenkin melko epävirallinen, sillä aion vain seurata kehon muutoksia ja esim. lihaserottuvuutta sekä painon mahdollista muuttumista. Samalla nähdään, lähteekö kovalla työllä puntatut lihakset sen sileän tien. Kokeen kesto on nyt ainakin aluksi suunnilleen jouluun asti, ellei tapahdu jotain sen verran radikaalia, että on pakko palata voimatreenien ääreen. Koe on alkanut jo 2 viikkoa sitten.

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos joku olisi sanonut pari vuotta sitten, että vuoden 2015 lopussa syöt pelkkää kasvisruokaa ja treenaat aerobista, en ehkä olisi uskonut, mutta nyt on sellainen fiilis, että haluan kokeilla jotain muuta ja katsoa miten se vaikuttaa oloon ja kroppaan. Hyvä puoli on tietysti se, että treenimäärä kevenee hieman ja pystyn myös satsata palautumiseen hieman enemmän.

Tästä eteenpäin siis hiitit, intervallit ja kehonpainolla tehtävät liikkeet ovat se juttu ja katsotaan miten käy, tai huomaanko edes mitään eroa. :)


26 Responses to “IHMISKOE: TULEEKO MUSTA ”LAIHA LÄSKI”?”

  1. Avatar Tuija sanoo:

    Hmm, hyvä että testailet kaikkea, en malta odottaa loppuraporttia :)

  2. Avatar Emma sanoo:

    Moikka! Tuli ihan sponaati hymy huulille tätä lukiessa. Olet hurjan inspiroiva tyyppi! :) Juuri tällaisia ”päättömiä kokeita” on hauska seurata ja niiden mahdolliset tulokset kyllä kiinnostaa. Mukavaa, kun jaksat laittaa itseäsi likoon milloin missäkin asiassa.

    Kiitosta voisin antaa myös ihan perus vinkeistä salitreenin liittyen, niitä on hyvä muistutella itselleen aika ajoin. Asun tällä hetkellä väliaikaisesti ulkomailla, niin perusasioista treenaamiseen liittyen on ollut hurjasti apua kun ei täällä ehdi/voi treenata samalla tavalla ja yhtä isoja määriä kuin Suomessa. Lisäksi edellisen postauksen kasvisruokareseptit vaikutti erittäin hyvältä, testiin menee! :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos, kiva kuulla! Tällaisia kommentteja on aina mukava saada :)

  3. Avatar Joanna sanoo:

    Mielenkiintosta nähdä, on tehnyt mieli jättää sali pois myös. Kyllä varmasti pysyy tikissä ja pääsee tikkiin ilmankin. Mutta oon aina ollut siinä luulossa, että hiit ja interval on yhtäkuin sama, mitäs eroa niillä on?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Periaatteessa sama, mutta hiit on siis kovatehoista intervallia, jollon työ-osuuksissa vedetään niin piippuun että työ-osuudet ovat usein alle minuutin pituisia, kun taas intervallit voivat olla pidempiä ja syke ei paukuta ihan maksimissa koko aikaa. :)

  4. Avatar Katja sanoo:

    Itselläni tuli salitreeneistä taukoa kerran about puoli vuotta, jonka aikana tein ainoastaan suht matalasykkeistä aerobista eli siis käytännössä vain lenkkeilin pitkiä lenkkejä. Ja tässä ajassa ei juuri lihakset ainakaan huomattavasti pienentyneet, lähinnä ehkä lihaspaineet katosivat. Ja nopeasti punttitreenin pariin palattuani ne lihakset oli taas ihan samanlaiset kuin ennen :-D joten eipä mitään maatamullistavia muutoksia pitäis tapahtua vaikka ei sielä salilla hetkeen ravaisikaan.

  5. Avatar Hanne sanoo:

    Tykkään ja arvostan tapaasi kyseenalaistaa. Jään uteliaana seuraamaan tuloksia! ;)

  6. Avatar Niina sanoo:

    Tätä seuraan mielenkiinnolla! :)

  7. Avatar Moi sanoo:

    Ite oon jättänyt salitreenin pois kauan sitten ja keskittynyt oman kehonpainon treeneihin. Tulokset on saanut pysymään tällä tiellä, varmaankin just toi HIIT on estänyt laiha-läskiksi tulemista (rasvaa se kuulema polttaa heh). Seuraava etappi ois varmaan vaihtaa osa näistä HIIT treeneistä joogaan ja pilatekseen, syvät lihakset koetukselle ja ryhti paremmaks :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Munkin pitäis lisäillä joogaa/balancea mukaan treeniohjelmaan, mutta…. :D Ehkä joskus!

  8. Avatar Annika sanoo:

    Oot hurjan inspaava tyyppi jo pelkästään siksi, että uskallat tehdä omaa juttuas ja ”rikot sääntöjä”, joita eri mediatrendit tuo. Mielenkiinnolla seuraan sun kokeiluasi:*

  9. Avatar Iita sanoo:

    Aika kiinnostavaa kyllä! :) Musta on vähän huvittavaa (ja ärsyttävääkin) lukea kyn jotkun ”true salimimmit” dissaa jumppia.Kun oon lukenut oikeesti suunnilleen tälläsiä lauseita blogeista, vain hieman kärjistettynä: ”ennen mäkin kävin jumpissa mutta sitten näin valon tajusin lähteä salille” ja ”voisinpa hakea kaikki jumppaajat pois ryhmäliikunnoista ja esitellä heille kuntosalin”

    Mä ainakin uskon että ihan varmasti ”pelkällä” jumppaamisellakin voi olla hyvässä kunnossa!

    • Avatar *Suvi* sanoo:

      Varsinkin kun kaikki eivät käy niissä jumpissa kuntoilun itsensä vuoksi. Itse jumppaan ihan tasan siksi, että tykkään niin paljon! Kunnossa pysyminen nyt vaan tulee kivana ekstrana.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Joo kyllä mäkin uskon, että ihan hyvässä kunnossa pysyy. Katsotaan kuinka käy. Voin sit ottaa kisaa niiden ”true salimimmien” kans ja kattoa kuka on voimakkain ;)

  10. Avatar Sanna sanoo:

    Jee, kiinnostavaa! :)

    Mutta mites, käytkö kokeilun aikana pumppitunneilla tai muissa lihaskuntojumpissa, joissa käytetään painoja?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Joo kyllä, siis tunneilla osalla tunneista joita ohjaan, käytetään myös lisäpainoja. Pumppia en ohjaa tällä hetkellä. Nämäkin lasketaan kuitenkn aerobiseksi treeniksi koska toistomäärät ovat suuria ja painot suhteellisen pieniä :)

  11. Avatar Essi sanoo:

    Kivoja tämmöset erilaiset testaukset :D
    Näin jollain indiedaysin bloggaajalla sellaisen sydämen postauksen lopussa, josta pysty siis ”tykkäämään” postauksesta, musta hyvä idea. Tekis mieli siis tykkäillä sunkin postauksista kun aina ei jaksa kommentteihin näpyttää :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Mä en tiedä miten sellanen sydän laitetaan :D EIkös tossa tekstin lopussa ole kuitenkin sellanen facebook-tykkäys mahdollisuus? =)

  12. Avatar Kati sanoo:

    Hei,
    ex- laihaläski tässä. Itse olin useamman vuoden liikkumatta kävelyä lukuunottamatta oikeestaan ollenkaan. Nyt kun olen taas yli vuoden tehnyt lihaksiakin (joita mulle ei kerry kuin äärimmäisellä työllä) olen niin iloinen, ettei esim. säärestä tunnu luu heti ihon alta eikä lapaluut törrötä selässä.
    Tuolla sun liikkumistaustalla ei sellaiseksi ihan heti kyllä pysty muuttumaan!

  13. Avatar Ines sanoo:

    Hauskaa että kokeilet kaikkea uutta! Mulla itselläni tuli jonkin sortin stoppi salitreenille, joka sekin oli vähäistä tämän ja viime vuoden aikana ja oon lopettanut painoilla pumppaamisen kokonaan. Nykyään lenkin jälkeen saatan JOSKUS tehdä muutaman liikkeen oman kehon painolla ja joogassa tulee jonkun verran tehtyä jos jonkinlaisia voimistavia liikkeitä! Itselläni voin sanoa että eihän ne lihakset mitenkään isot ole mutta viihdynkin paremmin vähän ”sirommassa” kropassa :-D Ehkä se salikärpänenkin taas tekee kuitenkin jossain vaiheessa paluun! Ehkä onkin hyvä välillä kaikkien pitää vähän taukoa jotta voi taas täysillä innostua uudestaan :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Toi on ihan totta! Joskus tauon jälkeen huomaa kuinka hyvää tauko tekikään. :) Ite tykkään vaihtelusta ja kokeilla uusia juttuja. Joogaa pitäis kans kokeilla ihan kunnolla, kun oon kokeillu joskus mooonta vuotta sitten. Tekis varmaan hyvää mun kankeelle kropalle ;)

  14. Avatar Jonna sanoo:

    Mielenkiintoinen aihe.
    Uskon kyllä, että muutosta ennemmin tai myöhemmin tapahtuu, ja mielenkiintoista olisikin tietää kauanko siinä kestää,
    että lihaksissa tapahtuu jonkinlaista muutosta.
    Uskon kuitenkin, että pari kuukautta on aivan liian lyhyt aika, en usko siinä ajassa mitään näkyvää muutosta tapathuvan, ehkä lihastuntuma voi olla hieman erilainen.

    Uskon, että aika pitkälle jumpat ovat tarpeeksi ylläpitämään lihasvoimaa ym. Sen sijaan jos haluaa mahdollisimman nopeasti lihasvoimaa tai lisää kokoa, jumpat lienee hitaampi keino. Mutta kyllä jumpillakin lihaksissä sitä kehitystä tapahtuu.

    Odotellaan innolla, mitä mieltä vuoden vaihteessa olet :)

  15. Avatar Janika sanoo:

    Heips, wow, pitkästä aikaa tulin lukemaan sun blogia ja ihan yllätyin kun oot kasvisruokavaliolla! Hieno juttu, vaikka ei pysyväksi jäiskään, niin varmasti jotain jää käteen ja ainakin häviää se naurettava käsitys joka useimmilla ihmisillä on, ettei ilman lihaa tai maitotuotteita ihminen edes pärjää. Itse olen nyt 2 vkoa ollut vegaanina, eikä paluuta vanhaan todellakaan ole. :) Tsemppiä, jään seuraileen miten sun jumppatreenit ja ruokavaliot edistyy, ja millaisia muutoksia itsessäs huomaat, jos huomaat. Suosittelen myös ehottomasti kattoon Netflixistä dokkarin nimeltä forks over knives, katsoin itse sen vasta eilen, ja oli kyllä todella mielenkiintoinen ja informaatiorikas pätkä, josta sai paljon uutta tärkeää tietoa kasvisruokavalioon liittyen.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kaikkee ihmeellistä tosiaan tapahtuu, mutta kaikkee täytyy ainakin kokeilla ;) Oonkin ton dokkarin joskus jo katsonut Netflixissä. :)

Kommentoi