Paljon sun rasvaprosentti?

Rasvaprosentti, se mieltä askarruttava mielenkiintoinen luku. Moni hyvässä kunnossa oleva ei ole varmasti välttynyt kysymykseltä ”paljon sul on rasvat?” Rasvaprosentti kertoo siis rasvan prosenttuaalisen määrän kehossa. Mitä vähemmän rasvaa, sen tiukempi vartalo. Vähällä rasvamäärällä myös lihakset erottuvat paremmin ja tämä luo kuvan lihaksikkaasta vartalosta, vaikka lihakset olisivat hyvin pienet. Esimerkiksi kuvia katsellessa fitnesskisaajat voivat näyttää hyvinkin suurikokoisilta, sillä kireä ulkomuoto ja erottuvat lihakset luovat illuusion suuresta koosta. Todellisuudessa kisakunnossa olevat ovat hyvinkin pienikokoisia, kireitä paketteja. 🙂 (enkä nyt tarkoittanut että kisaajilla olisi pienet lihakset)

DSC_0236-001

Rasvaprosenttia voi mitata monilla eri menetelmillä, on bioimpedanssia (Tanita, InBody yms), pihtimittausta ja DXA-mittausta. Ongelma näissä mittausmenetelmissä on, että niiden tulokset antavat hyvin eriäviä lopputuloksia. Rasvan määrän mittaaminen on hyvin haastavaa ja täysin oikeaa tulosta on vaikeaa saada. Monet eri asiat vaikuttavat mittaustulokseen, lisäksi jotkut mittarit voivat olla kunnon arpapeliä, toisena päivänä rasvat on 15% ja seuraavana 23%. Sen vuoksi en pitäisi rasvaprosentin mittaamista kovin hyvänä mittarina kehon kuntoa kartoittaessa. Lisäksi mulla on sellainen mielikuva, että monilla, etenkin naisilla on sellainen olettamus että 20% rasvat on sellainen normaaliluku. Sitten kauhistutaan kun mittariin pamahtaa 30% tai enemmän. Taulukoitakin on varmasti erilaisia, mutta normaalin rasvaprosentin määrä naisella yltää aina 32% saakka.

DSC02493

Pitkällä aikavälillä mittaamiseen ja seurantaan rasvojen mittaaminen passaa, jos mittaustilanne, mittauslaite, mittausaika ja mittaaja on aina sama. Naisilla esim. kuukautiset vaikuttavat tulokseen, etenkin jos käytetään bioimpedanssilaitetta. Vaikka nämä kaikki edellä olevat olettamat olisivat kunnossa, voi tulokseen silti tulla heittoja, jolloin tulos ei kuitenkaan ole oikea.

Tietysti on olemassa menetelmiä (esim. DXA) jotka näyttävät hyvin pitkälle oikean tuloksen, myös pihtimittauksessa pystyy seurata ihonalaisen rasvan määrää, jos mittaaja osaa hommansa. Ongelma on siinä, että esim. DXA-mittausta ei ole kovin helposti saatavilla.

Alla olevasta kuvasta näkee keskimääräiset rasvaprosentit amerikkalaisilta ammatti-urheilijoilta.

Kuten huomaatte skaalat ovat aika suuria, esimerkiksi naislentopalloilijoiden rasvaprosentti vaihteli 16-25% välillä mikä on mielestäni aika iso heitto. Rasvaprosentti ei sinänsä kerro, kuinka hyvä urheilija on, mutta tietyissä lajeissa matalasta rasvamäärästä on hyötyä. Rasva on nimittäin ylimääräistä painoa ja esimerkiksi korkeushypyssä jokainen ylimääräinen kilo estää hyppääjää pääsemään tiettyyn korkeuteen. Toisaalta liian laihakaan ei voi olla, sillä ponnistukseen tarvitaan lihasta, jotta ylipäätään pystyy hypätä. Monilla urheilijoilla onkin laskettu ideaali paino, jolloin tehot eivät kärsi, mutta keho on kuitenkin tarpeeksi kevyt lajin vaatimalla tavalla. Toisissa lajeissa rasvasta ei ole niin paljoa haittaa, massasta voi olla jopa hyötyä, kun kyseessä on lajit kuten kuulantyöntö tai vaikka amerikkalainen futis, riippuen tietysti pelaajan roolista.

Itse olen huomannut, että mitä tiukemmassa kunnossa olen (ei kuitenkaan överiksi tämän asian kanssa), sen paremmin jaksan ja pystyn vetää tehokkaita treenejä. Rasvakilot ovat tosiaan turhaa painoa, joita pitää kantaa mukana kun hyppii, pomppii ja liikkuu. Ideaali tilanne omalla kohdallani on omata sopiva määrä lihasmassaa ja itselleni sopiva määrä rasvamassaa. Eli ulkonäkö ei todellakaan ole ainoa syy miksi syön ja treenaan kuten teen. Itseasissa se, että pystyn tehdä erilaisia juttuja, punnertaa, vetää leukoja, ponnistaa korkealle ja urheilla suuria määriä väsymättä on mun tavoite, joka myös mahdollistaa kehityksen mahdollisimman hyvänä ryhmäliikuntaohjaajana. 🙂

IMG_4662

Mikäs olisi sitten kuntoilijalle hyvä tapa mitata kehon muutoksia? Peili ja vaatteet ovat aika konkreettinen tapa huomata kropan kutistuminen, mutta mittanauha on näistä ehkä tarkin ja varmin tapa. Mittanauhahan kertoo, jos jokin kehon osa on kaventunut tai ei. Mittauskohta tulisi tietysti aina olla sama ja myös vuorokaudenajalla on jonkinverran merkitystä. Mittauskohdiksi kannattaa tietysti valita ne alueet mistä haluaa nähdä muutosta. Tässä esimerkki mistä voi ottaa mitat.

  1. rinnanympärys
  2. vyötärön kapein kohta
  3. navan kohdalta
  4. lantion levein kohta
  5. reiden tyvestä.
IMG_6382

Psyko 😀


12 Responses to “Paljon sun rasvaprosentti?”

  1. Jonna1983 sanoo:

    Rasvaprosentti on naisilla vähän kinkkinen juttu. Toisilla se on luonnostaan suht alhainen ja helppo pitää alhalla ja toisilla se taas nousee helposti ja on vaikea saada laskemaan. Mulla rasva% nousee helposti, mutta asettuu aina noin 23% tienoille eikä inahdakaan siitä vaikka söisinkin välillä miten sattuu. Mun on myös suhteellisen helppoa saada rasvat laskemaan. Mulla alkaakin nyt pikku proggis rasvojen kanssa eli olis tarkoitus vähän kiristellä. Ihan mielenkiintoista nähdä miten kroppa lähtee taas reagoimaan 😉 Ole onnellinen, että pysyt helposti hyvässä kunnossa!

    • ainor sanoo:

      Juu näin on, mulla on itseasiassa luonnostaan aika korkea rasva%, isot rinnat jne.. Oon vaan muokkaillu kroppaa vuosien myötä, ja voin kertoa, että myös täällä se nousee helposti jos alan syödä huonommin, eli mitenkään helposti en pysy kunnossa 😀 Tosin nuo suuret treenimäärät tietysti jeesaa pysymään paremmassa kondiksessa, kun joka viikko tulee sama tuntimäärä täyteen töiden puolesta. 🙂

  2. anonyymi sanoo:

    Paljonko sun ihanteellinen rasvaprosentti on ja entä tällä hetkellä?:)

    • ainor sanoo:

      Mulla ei ole mitää ihanteellista lukua, enkä edes tiedä paljonko rasvani ovat tällä hetkellä. Mittasin viimeksi joskus huhti-toukokuussa. Mä näen peilistä ja tunnen, kun olen ihanteessani. 🙂

  3. Jemina sanoo:

    Kiitos tästä kirjoituksesta! Itselläni nuo rasvat ovat sellaisia että eivät millään meinaa lähteä, mutta normaalisti syömällä ja katsomalla mitä suuhuni pistän (silti kieltämättä myöskään herkkuja) olen onnistunut pitämään ne kurissa jo monen vuoden ajan. Olen myös käynyt muutaman kerran tuollaisessa InBody mittauksessa, jotka omasta mielestäni antavat mukavasti osviittaa oman kropan tilasta. Oma rasvaprosenttini on näiden mittausten mukaan n.28% ja haluaisin sitä hieman alentaa. Pyrin kuitenkin siihen, etten ottaisi siitä liikaa stressiä, sillä olen yleisesti hyvässä kunnossa ja normaalipainossa. Ainahan sitä haluaisi olla timmimmässä kunnossa, mutta tuo rasvaprosentti on kuitenkin vain numero 🙂

    • ainor sanoo:

      Kyllähän nuo ovat aina tosi mielenkiintoisia juttuja, kiva nähdä muutoksia kehossa ihan ”mustaa valkoisella”. 🙂 Ja oot oikeessa, että aina sitä haluaisi olla vielä vähän parempi jostain suunnasta. Oon itse opetellut olemaan tyytyväinen itseeni ja iloinen niistä tuloksista mitä oon jo saavuttanut.

      • Jemina sanoo:

        Samoin. Sain itse pudotettua muutama vuosi sitten 10kg painoa pois ja kilot ovat pysyneet poissa siitä lähtien. Yleisesti olen nyt tyytyväinen itseeni, vaikka joinakin päivinä tietenkin peilikuva miellyttää vähemmän kuin toisina 🙂 Nämä päivät eivät kuitenkaan vaikuta yleisesti siihen että koen olevani hyvässä kunnossa ja tyytyväinen omaan elämääni ja vartalooni.

  4. Elina sanoo:

    Moi!
    Hiuksesi näyttävät todella hyväkuntoisilta! 🙂 Oletko huomannut joidenkin vitamiinien vaikuttavan hiusten kuntoon? Onko sulla luonnostaan vaaleat hiukset? Värjäätkö niitä usein ja miten olet saanut niistä niin vaaleat?

    • ainor sanoo:

      Moikka! Mullahan on siis hiustenpidennys, eli ei oo omaa karvaa kaikki tukka! Mutta joo, hiukseni ovat olleet ennen tosi huonossa kunnossa ja olen huomannut että monipuolisesti syöminen on kyllä parantanut niiden kuntoa. Mulla oli vielä reilu vuosi sitten ihan tummat hiukset, raidoittamalla aloitin vaalentamaan pikkuhiljaa ja nyt tulos on tässä. Kertaakaan en ole tehnyt kokonaista värinpoistoa. 🙂 Mulla on kyllä luonnostaankin melko vaalea hius!

  5. Eveliina sanoo:

    Kiitos taas Aino huippuhyvästä postauksesta! Tämä on toka kommentit, jonka tähä blogiin kirjoitan, niin samalla onnittelen sinua blogin muutosta! Instasta bongasin myös herkullisen näköisen kakkukuvan, sitten jos ja kun resepti tulee, aion kyllä kokeilla! 🙂

    Itse en ole ollenkaan niin kireässä kunnossa verrattuna esim. sinuun. Liikun n. 6 päivänä viikossa fiiliksen mukaan. Esim tämä viikko: ti: bodyattack, ke: 15km juoksulenkki, to: grit strength, pe: bodycombat,la: salitreeni yläkropalle ja su: bodypump. Tähän tyyliin liikun aina. Aerobista ja vastapainoksi pari salia ja tai pumppia. Viimeksi mittautin kehonkoostumukseni inbodylla pari kolme vuotta sitten (pitäisi taas mennä uudelleen) ja rasva%oli 14. Ihmekään ettei hormonitoimintaa ollut silloin ollut hetkeen. Eikä ole vieläkään, vaikka rasvaa on tullut kroppaan. Puolitoista vuotta sitten mun rasva% arvioitiin 17. Välillä olen jopa kateellinen ja katkera niille, jotka pystyvät treenaamaan ties miten paljon ja hormonitoiminta on heillä normaalia siitä huolimatta. Olen nähnyt, että sultakin tätä kysellään jatkuvasti. Toimisipa minunkin kroppa yhtä hyvin.

    Rasvaprossani on taatusti noussut tuosta, sen näkee jo peilissä ja olossa. (ei toki mitenkään huolestuttavasti :D) Vieläkin (suht pienet) lihakset erottuu, mutta rasvaakin on kroppaani tullut. Ainakaan vatsalihakset eivät erotu enää niin selkeästi kuin ennen. Hyvien rasvojen käytöstä minulle onkin hoettu ja käytän päivittäin mm. erilaisia siemeniä, kookosöljyä, mct-öljyä, maapähkinävoita ja avokadoakin silloin tällöin laitan aamusmoothieen.

    Terveys on mulle hyvin tärkeää ja elämä monta vuotta ilman luonnollisia kuukautisia on kaikkea muuta kuin terveellistä 🙁 Kuitenkin, mikään rasvakerroksen kerryttäminen ei kuitenkaan kuulosta järkevältä saati sitten houkuttelevalta. Viihdyn parhaiten urheilullisessa ja timmissä kropassa. Silloin mulla on paras olo henkisesti ja fyysisesti 🙂 Kaikista eniten haluaisin tällä hetkellä saada kroppani tasapainoon ja pysähtyneen hormonitoiminnan käyntiin. Jännä, miten kaikkien kropat ovatkaan niin yksilöllisiä.

  6. sellasta sanoo:

    Olin viime vuonna joukkuueeni kanssa testeissä ja meillä otettiin rasvat. Mun rasvaprossa (pihti) oli 30 ja painoin 80kg pituutta löyty 175cm. Parilla muulla oli minua enemmän rasvaprosentti ja silti he painoivat jopa parikymmentä kiloa vähemmän ja olivat n 5cm lyhyempiä. Tästä voi päätellä, että omaan myös hieman lihasta tai sitten nämä pari muuta eivät ollenkaan ja ovat niin sanottuja laihaläskejä. Rasvaprosentti on toisaalta harhaan johtava käsite.

  7. Anitta sanoo:

    Mikä Minulla pitäisi olla rasvaprosenttin?
    Minulla on kotona vaaka joka mittaa painon ja rasvaprosenttin.
    Minulla oli tänään rasvaprosentti 29.1%.

Kommentoi