Miksi se on niin vaikeeta?

Suunnilleen puoli vuotta sitten vaihtui vuosi ja tuhannet suomalaiset tekivät lupauksia uutta parempaa elämää ajatellen. Monilla alkoi laihdutuskuuri, kuntoilukuuri, herkkulakko, tipaton..you name it. Siitä huolimatta, että joka vuosi tehdään samat lupaukset ja 95% lupauksia lunastaneista lopettaa noin kuukauden sisällä motivaatipuutkoseen tai johonkin muuhun yhtä hyvään tekosyyhyn, joka ikinen vuosi on silti sama juttu! Kuntosalit ovat täynnä, ihmiset treenaavat monia tunteja päivässä, vaikka ovat lukeneet sadasta eri paikasta, että kannattaa aloittaa maltilla, jotta motivaatio säilyy. Why oh why?! Tätä aihetta on ehkä hassua pohtia heinäkuussa, mutta näin kaukaa ajateltuna tuo koko vuodenvaihteen hössötys on jotenkin aivan pönttöä. Sama rumba alkaa syyskuussa hieman pienemmässä mittakaavassa kun aletaan karistella kesäkiloja. Ja sitten taas joulun jälkeen..ja ennen kesää..

DSC02320Tiedättekö miksi se on joillekin niin vaikeeta? Asiat joita ei tykkää tehdä ei voi pysyä elämäntavoissa mukana. Ne voi pysyä sen kuukauden tai vaikka kolme, mutta jos ei pidä liikkumisesta tai ei jaksa valmistaa terveellistä ruokaa, terveelliset elämäntavat eivät säily. Voisin verrata tätä kehonhuoltoon, joka on minulle erittäin haastava juttu, sillä en vain pidä siitä. En jaksa venytellä, enkä käydä joogaamassa. Aina ajoittain pakotan itseni tekemään näitä juttuja, ja teenkin niitä hetken, mutta sitten ne taas jää… Eri asia oli kilpailuaikoina, jolloin liikkuvuus oli pakollinen juttu, jotta pystyi ylipäätään suorittamaan lajin vaatimia juttuja. Silloin motivaatio tuli halusta olla lajissa hyvä.

Mä en pystyisi kuvitella itselleni muunlaista elämäntapaa kuin tämä mitä elän nyt. Rakastan urheilla ja pidän ruuista joita syön. Mun mielestä on kivaa kokkailla ja testailla erilaisia juttuja ja kehitellä uusia reseptejä.

DSC02314

Mitä siis kannattaa tehdä jos elämäntapamuutos tuntuu ylitsepääsemättömän haastavalta? Nää on näitä samoja juttuja ja ohjeita, mutta näissä on oikeasti pointtia. Jos ei ole onnistunut omalla tavalla, kannattaa ehkä kokeilla jotain uutta? Kannattaa tietysti yrittää tehdä muutoksista itselle mieluisia juttuja ja hakea motivaatiota jostain muualta kuin vain ulkonäöstä. Muutoksen voi aloittaa vaikka heti, ei ensi maanantaina tai syyskuussa.

  • Kannattaa oikeasti aloittaa maltilla! Yksi treeni viikossa on parempi kuin nolla. Liian korkeat tavoiteet aiheuttaa ahdistusta ja luovuttaminen on melkein väistämätöntä.
  • Tee sitä mistä pidät. Jos pidät kävelystä käy kävelyllä. Ehkä jossain vaiheessa kävelyn tilalta haluat aloittaa juoksemisen.
  • Älä muuta kaikkia ruokailutottumuksia kerralla. Mun mielestä paras tapa on aloittaa siitä, että säännölistää ruokailut. Kun syö säännölisesti, määrät pysyvät yleensä kohtuudessa. Sen jälkeen voi lähteä tekemään pieniä muutoksia vähän kerralla. Ensin lisää kasviksia, seuraavaksi vähentää sokerin määrää jne..

Eletään kesä niin, ettei taas tarvitse pudotella kiloja syksyn saapuessa! 🙂


Lisäravinteet joita käytän

Heippa! Viime aikoina on tullut useampikin kysely koskien lisäravinteita. Myös näiden suhteen oon aika kausikäyttäjä, välillä enemmän, välillä vähemmän. Joskus innostun jostain ja sitten innostus voi hiipua hetken kuluttua. Ajattelin esitellä sellaisia juttuja, jotka on aikalailla pysyviä juttuja mun käytössä. Mun kaapeista löytyy niin paljon nappeja ja pulvereita että kaikkien käyttäminen samaan aikaan olisi melkein mahdotonta, tai sitten pitäisi elää pelkillä tabuilla. 😀

DSC02697

Nykyinen arsenaali on aika pieni verrattuna siihen mitä se on ollut. Mulla on nyt nimittäin green-kausi, eli syön ihan älyttömiä määriä vihanneksia ruuan kanssa ja smoothiena. Mun päivään kuuluu siis 1 vihersmoothie, joka on sullottu täyteen ravinnerikkaita lehtivihreitä, lisäksi täytän jokaiselle aterialle lautasen täyteen salaattia ja parsakaalia. Mä oon sellainen, että kun innostun jostain, saan siitä lähestulkoon pakkomielteen! Tämän hetkinen pakkomielle – lehtivihreät! 😀

  • Mulla on ollut paljon erilaisia viherjauheita ja sekoituksia, tällä hetkellä syön ne tablettien muodossa. Olisin tahtonut ne jauheen muodossa, mutta liikkeessä ei silloin ollut kuin tabletteja. Onhan noissa toki se hyvä puoli, että niitä on vaivattomampi käyttää. Tableteissa on ohranorasjauhetta, vehnänorasjauhetta, spirulinajauhetta, klorellajauhetta.
  • Vihertabujen lisäksi käytän puhdas+ caps* -sarjasta D-vitamiinia, saccharomyces boulardiita (meniköhän nimi oikeen) joka on siis probioottihiiva sekä omega-3 kapseleita. Mulla on tämän sarjan melatoniini, jota käytän jos on nukahtamisongelmia. D-vitamiini ja omegat on käytössä ympäri vuoden.
  • Keltaviherä pussuka on vihreää savea, jota juon joka aamu. Argitalin Aktivoitu vihreä savi toimii puhdistuskuurin tavoin sekä sisältää elimistön tarvitsemia vitamiineja sekä mineraaleja. Saveen siirtymisen jälkeen en ole tarvinnut enää ylimääräisiä magnesiumlisiä, sillä savessa on paljon magnesiumia ja muita kehon tarvitsemia hivenaneita. Savi edistää myös vatsan toimintaa.
  • Opti-MSM jauhetta lisään vihersmoothien tai C-vitamiiniporeen sekaan. Käytän muuten myös C-vitamiinia, se unohtui tuosta kuvasta. 😀 Opti-MSM on ihmiselle tärkeä ravintoaine, jolla on monia tehtäviä kehossamme. Se osallistuu mm. terveen ihon, hiusten ja kynsien kasvuun. Keho tarvitsee sitä terveiden sidekudosten ja nivelten toiminnan takaamiseksi, oikeanlaisen entsyymitoiminnan turvaamiseksi sekä hormonitasapainon ja immuunijärjestelmän toiminnan varmistamiseksi.

DSC02698Mulla on laaja valikoima Feel Vividin tuotteita*, joita käytän myös säännöllisesti. Jauheita menee useimmiten kahvin ja smoothieiden sekaan. Vaihtelen hieman tuotteita fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä suurimmassa käytössä on tuo mushroom mix, joka on siis sekoitus lääkinnällisiä sieniä. Lisää tuotteita ja tuotteista voi käydä kurkkimassa täältä.

Joku varmasti ihmettelee missä on mun protskut? No ne on tällä hetkellä loppu, enkä muutenkaan koe tarvitsevani proteiinilisää nyt kun en treenaa niin paljon. Salitreenin jälkeen syön palautusaterian ja se riittää tällä hetkellä! Otan heran takaisin ruokavalioon, kun koen sen tarpeelliseksi (..ja kun saan täydennystä varastoihin. :D)

* Tuotteet saatu blogin kautta

 


Mä opettelen vielä..

Täytyy myöntää, että aina loman alkaessa on jotenkin vaikee pysähtyä. Oon tottunut olemaan menossa lähestulkoon aamusta iltaan ja yhtäkkiä ei olekaan mitään sen kummempia velvollisuuksia. Kun on tottunut treenaamaan todella paljon, on myös vaikea vähentää määriä. Olen hyvin pitkälle rutiinien orja, ja kerta päivässä treenaaminen tuntuu melkein kuin se olis yhtä tyhjän kanssa. Tällä tarkoitan että jos en treenaa normaaleilla määrillä, voin yhtä hyvin olla treenaamatta kokonaan, tyhmä ajatus vai mitä? Jokotai-Aino nostaa jälleen päätään ja tässä tilanteessa täytyy vaan pysähtyä, miettiä järkevästi ja uskoa itseään. 🙂

Muistan, kun viettelin ensimmäistä kunnon kesälomaani vuosia sitten. Se oli aika pitkälle sitä, että treenasin aamulla, päivällä ja illalla. Ei siis mitään järkeä! Joka vuosi on aina sama tilanne. Alussa en tiedä miten päin olisin, mutta jo viikon jälkeen uudet rennommat rutiinit alkaa tuntua hyvältä ja loppulomasta ajattelen jo, että mitä järkeä on treenata mun normimäärillä ylipäätään?! 😀

DSC02513

Mä tykkään rutiineista, mutta toisaalta joskus on oikeesti hyvä heittää rutiinit romukoppaan ja elää minuutti kerrallaan fiiliksen mukaan. Tänään oon ollut koko päivän kotosalla, syönyt (liian) ison levyn raakasuklaata, maannut sohvalla, välillä sängyssä, katsonut Dexteriä, Orange is the new blackia ja surffaillut netissä. Välillä on iskenyt olo, että mun pitää tehdä jotain, mutta välillä on taas ollut aivan ihana fiilis, kun ei tarvitse katsoa kelloa, eikä tarvi mennä minnekään. Joskus kun on se kauan kaivattu loma, tulee fiilis että loma menee hukkaan jos ei tee jatkuvasti jotain. Tai ainakin mä oon ajatellut niin aina ennen. Nyt oon päättänyt, että jos mua huvittaa olla kotona, en ota siitä stressiä. Miksi tässä ylipäätään pitää tehdä helposta asiasta vaikee? 😀

DSC02670

Huomaan kuitenkin aika suuren edistyksen tässä asiassa. Se mistä oon lähtenyt ja missä oon nyt. Nykyään sentään kuuntelen omia järkeviä ajatuksia, enkä mieti että jos en liiku 3 tuntia päivässä kaikki menee pilalle. Saattaa kuulostaa sairaalta, mutta kun on tällainen duracell eläin, joka on tottunut aina liikkumaan paljon, on vaikea mennä sen oman riman alle. Uskon, että teilläkin on monilla ne omat määrät joita ”noudatatte” viikosta toiseen. Jos joskus menee määrän ali, voi kokea epäonnistuneensa viikon treenien suhteen. Tämän vuoksi mä en käytä sykemittaria, sillä se teki asiasta vielä raskaampaa, kun kaikki oli ylhäällä ja edellisen viikon saldo piti saada täyteen.

Onko teillä jotain hyviä rentoutumiskeinoja joita haluatte jakaa mulle ja muille elämän suorittajille? 😀

Nyt ajattelin vetästä lenkkarit jalkaan ja lähtee pienelle happihyppelylle, ihan vaan siksi koska mua oikeesti huvittaa! 🙂

 


6 kehoa puhdistavaa vinkkiä sekä detox-smoothien resepti

Olette varmasti kuulleet erilaisista detox-kuureista, joissa juodaan valmiita juomia ja syödään kevyemmin. Tällaisen puhdistavan kokemuksen voi tehdä myös ilma valmisjuomia, syömällä kehoa puhdistavaa ravintoa. Smoothiet ovat helppo tapa nauttia kaikkia näitä puhdistavia ainesosia normaalin ruokavalion tukena. Bikinibootcampin ruokavalio teki monille vihersmoothieista osan arkea ja itse olen käyttänyt näitä superjuomia sen jälkeen, tosin viime aikoina hieman harvemmin. Nyt, kun mulla on enemmän aikaa laittaa ruokaa, oon ottanut vihersmoohtiet takaisin ruokavalioon. Lehtivihreillä ja erilaisilla viherjauheilla on paljon mielettömiä ominaisuuksia ja yksi niistä on kehon puhdistaminen. Esittelen alla myös muita ruoka-aineita joiden avulla olo kevenee ja virkistyy!

DSC02691

Näitä kannattaa suosia:

  1. Vihreät vihannekset, kuten pinaatti, lehtikaali, rucola ja erilaiset levät sisältävät lehtivihreää, joka puhdistaa kehoa tehokkaasti ja tehostaa aineenvaihduntaa. Vihreät kasvit auttavat erityisesti maksaa vapautumaan ympäristöstä aiheutuvista myrkyistä kuten raskasmetalleista ja lisäaineista. Parsakaalista saa paljon antioksidantteja, jotka auttavat ruoansulatusta hankkiutumaan eroon myrkyistä.
  2. Superfoodeista esim. chorellalla on erityisesti puhdistavia vaikutuksia, kun taas esim. spirulina, ohranoras ja alfalfa antavat vauhtia aineenvaihdunnan toimintaan sekä ruoansulatukseen. Ruoansulatusta auttavat myös muun muassa pellavan, kurpitsan, hampun ja auringonkukan siemenet sekä mantelit ja saksanpähkinät. Lääkinnälliset sienet parantavat unenlaatua, rauhoittavat mieltä, lieventävät stressiä, tasapainottavat verensokeria, lisäävät kehon suorituskykyä sekä suojaavat sisäelimiä ympäristön toksisuudelta.
  3. Kuitupitoinen ravinto puhdistaa suolistoa tehokkaasti. Kuitupitoisia ruokia ovat mm. täysvilja, vihannekset, marjat, pavut, omena kuorineen, kuivatut aprikoosit ja luumut, pähkinät, ratamot, raakasuklaa, psyllium sekä leseet. Ne poistavat suolistosta myös hiivaa.
  4. Erilaiset mausteet auttavat myös kehoa puhdistautumaan. Kannattaa suosia mm. inkivääriä, safrania, kuminaa, rosmariinia, kardemummaa, ceylon-kanelia ja cayennepippuria. Myös valkosipuli auttaa maksaa tuottamaan entsyymejä, joka auttaa poistamaan kuona-aineita ruoansulatuksesta.
  5. Hedelmät sisältävät paljon vettä, joka auttaa kehoa pääsemään eroon myrkyistä. Ne myös sulavat helposti ja sisältävät paljon antioksidantteja, ravinteita, kuituja ja tärkeitä vitamiineja. Etenkin sitrushedelmät kuten greippi, sitruuna ja limetti puhdistavat maksaa ja auttavat ruoansulatuksessa.

VÄLTÄ NÄITÄ:

  1. Alkoholi
  2. Nikotiini
  3. Hiilihappolliset juomat ja muut prosessoidut juomat
  4. Sokeri ja prosessoitu suola sekä keinotekoiset makeutusaineet
  5. Valkoinen vehnä
  6. Prosessoitu valmisruoka

DSC02690

Valmistin eilen herkullisen smoothien kehoa puhdistavista ainesosista. Kerroin noin kuukausi sitten Juicepressosta, jonka avulla voi puristaa helposti itse tehtyä ravinnerikasta mehua. Puristin mehun sitruunasta, omenasta, appelsiinista ja greipistä. Sekoitin mukaan erilaisia lehtivihreitä, viherjauheita, lääkinnällisiä sienijauheita sekä mustikoita. Kaikki blenderiin ja surraamaan! Hedelmämehu peittää alleen epämieluisat maut, joten tämä oli myös todella herkullista.

DETOX-smoothie a’la Aino

  • itse puristettua mehua (sitruuna, appelsiini, omena, greippi)
  • lehtikaalia, pinaattia, romainesalaattia, rucolaa
  • chorellaa, spirulinaa, ohranorasta
  • mushroom mix jauhetta (Lääkinnälliset sienet: Agaricus blazei, Cordyceps, Maitake, Reishi ja Shiitake)
  • kotimaisia mustikoita

Vinkkejä ryhmäliikuntaohjaajille – Miten saada sali täyteen asiakkaita?

Ryhmäliikuntaosuus on jäänyt aika pieneksi blogin puolella, mutta ajattelin ottaa nyt hieman takaisin ja jakaa muutaman vinkin, kuinka saada enemmän asiakkaita omille tunneilleen. Olen toiminut ryhmäliikuntaohjaajana jo aika pitkään ja olenkin joskus sanonut, että jos jotain osaan tehdä niin mä osaan ohjata jumppia! Mulla on aika laaja ja uskollinen asiakaskunta ja olen onnistunut saamaan asiakkaat käymään tunneillani joka viikko samaan kellonaikaan. Jumpista on siis tullut myös heille rutiinia. 🙂 Mulla on aika vahva oma tyyli, joka on muokkautunut vuosien aikana. Tärkein tipsi onkin löytää se oma tyyli ja vahvistaa sitä. Asiakkaita on paljon erilaisia, minkä vuoksi on hyvä olla myös erilaisia ohjaajia.

DSC_0240-001

Olen suunnitellut monia salimme aikatauluja ja tiedän mikä toimii ja mikä ei. Mä en usko huonoihin kellonaikoihin tai päiviin. Ihmiset tulevat kyllä jos he haluavat tulla! Nämä vinkit eivät tietenkään ole absoluuttinen totuus, eikä päde kaikkiin asiakkaisiin, mutta oman kokemukseni mukaan näillä on melko suuri vaikutus. Toki on aikoja, jolloin parhaatkin tunnit ovat tyhjillään, näitä on esim. pyhäpäivät ja kuumat hellepäivät. 😀

  • Ole itse paikalla! Jos ohjaaja on itse poissa joka toinen viikko, alkaa asiakkaat myös kadota pikkuhiljaa. Monet ihmiset haluavat tietää mitä on tulossa, ja jos on epävarmaa kuka siellä ohjaa vai ohjaako ollenkaan, valitsevat he toisen tunnin.
  • Älä kopioi! Vaikka sinulla olisi suosikkiohjaaja, älä yritä olla kuin hän. Toisen kopio ei voi koskaan olla paras. Ihmiset käyvät myös muilla tunneilla ja huomaavat kyllä jos tyyli, ääni, puhetyyli tai tunnin liikkeet on kopioitu toiselta ohjaajalta. 
  • Anna aikaa! Kukaan ei voi olla hetkessä huippu. Joskus voi mennä vuosia, että jostain tunnista tulee monelle rutiinia ja ohjaajasta tuttu. Monet ohjaajat haluavat vaihtaa tunnin aikaa tai paikkaa heti, jos siitä ei ole tullut suosittu parin kuukauden aikana. Tämä aiheuttaa sen, että tunti on taas uudessa paikassa ja menee aikaa ennen kuin asiakkaat löytävät tunnin.
  • Panosta! Jos jossain haluaa olla hyvä, täytyy siihen panostaa. Suunnittele ja opettele tunnit huolellisesti. Yritä keksiä uusia juttuja mitä et ole nähnyt muiden tekevän, kuitenkaan tekemättä hommasta liian monimutkaista. Ohjaa vain sellaista mitä osaat itse 100% varmuudella. Uusien ohjaajien ei myöskään kannata suunnitella liian monimutkaisia koreografioita, sillä ohjaustaidot eivät luultavasti ole vielä niin korkealla, että ihmiset pysyisivät mukana. Vaikka olisi kuinka hieno koreografia, ei siitä ole iloa jos kukaan ei pysy mukana.
  • Tuuraa! Monet ihmiset eivät halua kokeilla uutta, jos eivät tiedä mitä saavat. Mitä jos tunti onkin huono? Tämän vuoksi on helpompi suunnata tuttujen vakkariohjaajien tunneille. Uusien ohjaajien kannattaa tuurata paljon, jolloin pystyvät ns. mainostaa itseään. Kannattaa tuurata suosittuja tunteja, jolloin asiakkaita on enemmän ja saat sieltä ehkä muutaman asiakkaan omille tunneillesi.
  • Älä ota jokaisesta neuvosta vaarin! Asiakkaat antavat palautetta, mutta kaikkia ei voi miellyttää. Jos muuttaa tuntia ja tyyliä jokaisen toiveen mukaan, tuloksena on vain sekasoppa. Olen esimerkiksi itse saanut joskus palautetta että tuntini ovat liian rankkoja antamistani vaihtoehdoista huolimatta. Olen kertonut että se on tyylini, mutta meillä on monta muuta ohjaajaa, joilla on erilainen tyyli ja neuvonut heitä kokeilemaan muita tunteja. Tiedän, että suurin osa asiakkaistani käy tunneilla juuri siksi että sielä mennään eikä meinata.
  • Hyvä tekniikka, hyvä kunto ja intohimo! Monet haluavat että ohjaaja on ns. esikuva ja motivaattori, jolla pitäisi olla hyvä tekninen suorittaminen, suuremmat liikkeet ja teräksinen kunto. Nämä osa-alueet kehittyvät vain harjoittelemalla. Entinen urheilutausta näkyy ja siitä on hyötyä, se ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Oma intohimo näkyy ja sen voi tuntea. Jos olet itse innoissani asiasta, se välittyy myös asiakkaille. Tämä on tosin sellainen juttu mitä ei voi opetella, sitä joko on tai ei.
  • Viimeisenä muttei vähäisimpänä – Ole aina ihan h*lvetin hyvä! 😉

20140610_163901Lukijoista löytyy varmasti paljon jumppareita? Mikä saa teidät palaamaan samalle tunnille uudelleen ja uudelleen?

Nyt lähden salille ja vastailen kaikkiin kerääntyneihin kommentteihin illalla! 🙂