Hyvä ruoka, parempi mieli!

Moi! En oikein tiedä onko parempaa nautintoa kuin hyvän ruuan syöminen, hyvän treenin jälkeen! 😀 Kerroin jo aikaisemmin tilanneeni luomulihaa lähitilalta ja esittelinkin jauhelihasta tehtyjä ruokia blogin puolella. Edelliseen lihatilaukseen otin jauhelihan lisäksi kilon sisäfileetä sekä kilon maksaa. Kokkailin äsken tuota sisäfileetä ja täytyy sanoa etten tiedä olenko koskaan syönyt niin hyvää lihaa aikaisemmin. Liha oli aika tyyristä (56€/kg) joten odotuksetkin olivat korkealla. Pelkäsin hieman, että mokaan jotain ja poltan kalliit pihvit poroiksi. 

DSC01608DSC01607

DSC01609Pihvien lisäksi tein bataatti-porkkanamuusia ja vihanneksia. Värikäs lautanen vai mitä? Liha oli täydellisen mureaa, maukasta ja se suorastaan suli suussa, nam nam! Tällaista perus arkiruokaa meillä. 😉 

Mulla on ollut viime aikoina tosi energinen olo, mutta tänään oli ensimmäisen kerran pitkään aikaan hieman takkuinen aamu. Uni olis maistunu vaikka kuinka hyvin, mutta takaraivossa jyskytti illan uusi Bodyattack, joka piti ehtiä opetella päivän aikana. Näin yöllä unta, että olin menossa pitämään uutta attackia, enkä ollut opetellut ohjelmaa, katsonut sen vain kerran läpi. Hyi kun oli ahdistavaa, mietin unessa, että mitä oikeen sanon asiakkaille kun en osaa ohjelmaa kunnolla. 😀 

Vedin siis uuden attackin tänään ensimmäisen kerran ja tykkäsin kovasti. Ohjelma oli mielestäni tasaisen hyvä. Ei ollut yhtään huonoa biisia ja muutama ihan huippu. 4,8 ja 9 olivat ehkä parhaat näin alkutuntumalla ajateltuna! Attackin jälkeen poljettiin taas hullun rankka spinning ja päälle vielä core. Aamulla kävin heittämässä pikaisen käsitreenin salilla, oli pakko saada endorfiinit jylläämään, kun oli muuten niin tahmea olo. Nyt aivot lyövät tyhjää ja pakko päästä nukkumaan, sillä huomenna vedetään Bodycombat-moodi päälle. Yritän ehtiä opetella ohjelman kokonaan, mutta mulla on aika paljon muitakin työjuttuja, joten katsotaan kuinka käy. Puolivaloilla en lähde ohjaamaan, haluan osata kunnolla sen mitä vedän. 🙂 Jokatapauksessa ainakin puolet tulee olemaan uutta.

blogi

 

 


6 Responses to “Hyvä ruoka, parempi mieli!”

  1. Nimetön sanoo:

    Pidätkö huomenna keskiviikkona WSC:n puolella myös uuden ohjelman Attack-tunnilla?

  2. Emma sanoo:

    Ootan ihan tuskissani sitä pari postia alempana olevan kakun ohjetta!:)

    • ainor sanoo:

      Mää odotan että pääsen julkaisemaan sen. Toivottavasti pian! 🙂

  3. Nimetön sanoo:

    Hei kertosiitko reseptin tuolle bataatti-porkkana muusille? :p näyttää niin hyvältä!

    • ainor sanoo:

      Moi! Kuorin, pilkon ja keitän bataatit sekä porkkanat. Kun ne ovat kypsiä, kaadan veden pois ja lisään sekaan luomumaitoa, ruususuolaa ja hieman luomulaatuista kirnuvoita. Koko homma tehosekoittimella muusiksi ja enjoy! 🙂

Kommentoi