10 x VUODEN SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

Vuosi alkaa olla pian paketissa ja nyt onkin hyvä hetki tarkastella millaiset aihealueet teitä ovat kiinnostaneet blogissa eniten. Kävin Google analyticisissä tsekkaamassa luetuimmat postaukset ja oli jännä huomata, että edelleen vuosia vanhat tekstit keräävät hurjia lukumääriä vielä tänäkin päivänä.

Tämän vuoden suosituimmissa teksteissä oli kyllä selkeä punainen lanka, jota olen itseasiassa pohtinut tässä jo tovin ennen kuin näin konkreettiset luvut. Olen huomannut, että ravintoon liittyvät tekstit keräävät aina eniten lukukertoja ja niitä myös toivotaan eniten. Treenipostaukset eivät kiinnosta ilmeisesti ainakaan suurta massaa, mutta esimerkiksi rasvanpoltto ja tai terveelliseen ravitsemukseen liittyvät tekstit kiinnostavat. Lisäksi tämä viime sunnuntaina kerrottu vauvauutinen kiilasi koko listan ensimmäiseksi ja on muuten blogin kävijämäärät nousseet 80% viimeisen viikon aikana, hullua! Kaikki raskauteen liittyvät tekstit ovat olleet todella luettuja ja jos olisin tehnyt tämän koosteen myöhemmin, olisivat nuo kaikki olleet luultavasti top vitosessa.

Tästä voin vetää johtopäätöksen, että raskaus, ravitsemus, reseptit ja kehon muokkaaminen kiinnostavat teitä tänä päivänä eniten. Jos on toiveita tai ajatuksia blogin tulevaisuudesta ja aihealueista, olen todella kiitollinen palautteista ja toiveista kommenttiboksissa!

Tässä luetuimmat tekstit vuonna 2019:

  1. Meille tulee vauva
  2. Uunifetapasta terveellisemmäksi tuunattuna
  3. Alkuraskaus – oireet & fiilikset
  4. 4000 kaloria – lauantain ruokapäiväkirja
  5. Painopeitto yöunieni pelastus
  6. Parasta terveysruokaa – Kaalilaatikko & puolukkahillo
  7. My day – kaksi päivää mun matkassa!
  8. Pitäisi laihtua, mutta en kestä olla nälissäni – Mitä kannattaa tehdä?
  9. Mitä rasvanpoltto tavoitteena vaatii?
  10. Terveellinen maukas ruoka – kaikki mun vinkit jakoon!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook