MIHIN PERUSTUU ERILAISTEN DIEETTIEN TEHO?

Kuten on tullut paljon kirjoiteltua, nykyään joka puolella myydään ja mainostetaan erilaisia treeniohjelmia sekä ruokavalioita, joissa on joku salainen juttu, miksi juuri tämä ohjelma tulee mullistamaan elämäsi. Tässä postauksessa kerron ja perustelen miksi mikään ruokavalio ole itsestään ”rasvaa polttava” tai ”aineenvaihduntaa buustaava”. 

Olette saattaneet kuulla tarinoita, jossa jokin tietty ruokavalio on tehnyt taikoja ja sitten tätä mainostetaan mullistavana uutuutena tai ainoana keinona onnistua. Otetaan pieni katsaus aiheeseen ja pohditaan, miksi nämä ruokavaliot toimivat.

Useimmiten nämä erikoisdieetit perustuvat nimittäin siihen, että niiden sisältämien sääntöjen vuoksi valittujen ruoka-aineiden määrä on pienempi, eli ei ole niin paljon valinnanvaraa kuin tavallisesti ja tämä vähentää itsesään syödyn ruuan määrää ja kaloreita. Ruokavalion säännöt siis johtavat siihen, että energiataspaino kallistuu negatiiviselle ja paino alkaa tippua/rasva palaa.

Ketogeeninen / vähähiilarinen ruokavalio / Zone – Tässä ruokavaliossa jää hiilarit kokonaan syömättä tai niitä vähennetään suurella kädellä. Monien kohdalla tarkoittaa sitä, että ruoka-aineiden skaala pienenee huomattavasti, koska kokonainen makroravinne poistetaaan ruokavaliosta. Näin ollen energiansaanti pienenee ja laihtumista tapahtuu. Keton ja VHH:n ehdoton plussa on, että monilla ihmisillä näläntunne vähenee huomattavasti kun hiilarit jää pois/minimiin ja näin ollen dieettiä on helpompi noudattaa. Vähähiilarinen ruokavalio / Zone sallii myös vihannekset, joten siinäkin mielessä on hyvä jos näiden kulutus kasvaa ja taas esimerkiksi kehnompien hiilarien määrä vähenee.

Pieleen mennään silloin jos ajatuksena on, että nyt vedetään pelkkää pekonia ja kanamunia päivästä toiseen. Myös kyseiset ruokavaliot tulisi rakentaa järkevistä ruoka-aineista, eikä syödä vain muutamia samoja ruoka-aineita, jotka vielä usein sisältävät vain kovia rasvoja.

Pätkäpaasto – Syödyn ruuan määrä vähenee, sillä on vähemmän aikaa syödä joka johtaa kalorivajeeseen. Itselläni ei ole tästä kokemusta, mutta joillekin ihmisille on helpompaa olla syömättä esimerkiksi aamulla, jolloin tämä voi toimia hyvinkin. Pätkäpaasto tai ihan tavallinen paasto laihduttaa siksi, että kalorimäärä pienenee ja kalorivaje syntyy.

Gluteeniton /sokeriton / maidoton ruokavalio – Vähentää jälleen ruoka-aineiden skaalaa, joka voi johtaa siihen että tulee syötyä vähemmän. Itsekin olen elänyt vaiheita, jolloin en ole syönyt gluteenia enkä maitotuotteita ja tunsin oloni kevyemmäksi ja timmimmäksi, mikä johtui mun tapauksessa juuri siitä, että ruokavaliostani jäi pois ruoka-aineita ja näin ollen kalorimäärä tippui, kun valinnanvaraa oli vähemmän. Lisäksi mun ruokavaliosta puuttui tuolloin kaikki sokeri ja välillä myös eläinperäiset tuotteet, joten ei ihme kun välillä paino tippui ja kroppa oli kireä kuin viulunkieli! 😀 Eri asia on tietysti, jos kyseiset ruoka-aineet aiheuttavat allergisia oireita tms.

Detox-kuurit, laihdutus-teet yms. tuotteet, joita käytetään ruokavalion lisänä ovat humpuukkia, johon ei kannata tuhlata rahojaan. Keholla on itsestään kyky puhdistaa itsensä, eikä siihen tarvita mitään erillisiä kuureja.

Erikoisruokavalioissa ei siis ole mitään väärää, mutta ei niissä ole myöskään mitään ihmeellistä taikaa. Kenenkään ei siis kannata kärvistellä ilman hiilareita vain siksi, että se olisi ainoa keino laihtua (tätä kuulee edelleen paljon!). Esittelin tässä postauksessa vain muutaman erikoisruokavalion, mutta näitähän on tunnetusti paljon muitakin. Loppupeleissä kaikki perustuvat kuitenkin siihen samaan asiaan, eli ruokavalion asettamat säännöt johtavat vähentyneeseen syömiseen ja näin ollen myös laihtumiseen.

kuva 1: Anna Riska / Annmarias

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


KUKKAKAALIPIZZAA JA TREENIPOHDINTOJA

Tulipas oikeen old school otsikko tällä kertaa. 😀 Eiliseen postaukseen tuli jonkun verran kyselyä noista magnesiumin eri laaduista ja vaikka oon niistä tainnut ennenkin kirjoittaa, teen vielä erillisien postauksen niistä sekä muista vitamiinihommista ja superfoodeista, joita käytän. Tällä hetkellä oon reissussa, joten tuo postaus jää ensi viikon alkuun, jotta saan kuvattua kaikki purkit mukaan. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oon tosiaan menossa viikonlopuksi Bodyattackin ATM-koulutukseen Helsinkiin ja luvassa on 3 päivää tiukkaa settiä. Oon käynyt aiemmin Bodystepin samaisen koulutuksen ja noista jää kyllä aina hirveesti ajateltavaa ja uutta sisäistettävää, joten innolla odotan mitä viikonloppu tuo tullessaan. Teidän toiveita kysellessä, ryhmäliikunnasta oltiin kiinnostuneita, joten raapustelen varmaan jonkun yhteenvedon vielä tuosta viikonlopusta. Katsotaan saadaanko musta koulittua astetta parempi attack-ohjaaja. Pääsen sitten heti maanantaina testailemaan hommaa käytännössä! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvissa komeilee eilen testattu kukkakaalipizza, joka nousikin yhdessä vaiheessa todella suosituksia pizzapohjan korvikkeeksi. Selailin omia postauksia ja huomasin, että oon postannut reseptin vuonna 2013, jolloin testailin tätä pizzan versiota ensimmäisen kerran. Vakkarilukijat tietää, että mun ”bravuuri” on kaurapizzan valmistus (ja syöminen! :D), mutta oli ihan kiva kokeilla pitkästä aikaa jotain muuta. Tässä on myös hyvä vaihtoehto karppaajille tai niille jotka tahtoo eritellä hiilarit ja rasvat eri aterioille. Mulla oli eilen ”vaan” aamun ohjaukset, joten tälläainen vhh-pizza olikin sitten hyvä setti iltapalaksi!

Kukkakaalipohja:

  • 1 iso kukkakaali
  • 2 kanamunaa
  • 1 dl mozzarella juustoraastetta
  • loraus oliiviöljyä
  • mausteita (suola, pippuri, basilika, oregano)

Paloittele kukkakaali pieniin osiin ja sekoita se muiden ainesosien kanssa ”taikinaksi” tehosekoittimessa. Levitä seos uunipellille ja paista n. 20-30 min 225 asteisessa uunissa. Jos omistat apukokin, voit kääntää pohjan puolessa välissä jolloin pohja paistuu tasaisesti molemmilta puolilta. Kätevin tapa on kääntää pohja uudelle leivinpaperille, jottei se hajoa kääntäessä. Tarkkaile pohjaa, jottei se kärähdä. Riippuu aika paljon uunin tehoista kauanko paistoon menee. Kun pohja vaikuttaa kiinteältä ja on saanut kullanruskean värin, sen pitäisi olla valmis. Esipaiston jälkeen päälle lyödään halutut täytteet ja paistellaan vielä hetki uunissa. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

tomaattikastike

Oli kyllä tosi hyvä setti mun mielestä! Maidottomaan versioon voi jättää juustoraasteen pois pohjasta ja lisätä taikinaan vielä valkuaista ja psylliumia. Olisin varmasti laittanut tähänkin tuon psylliumin, mutta se oli päässyt loppumaan. Nykyään kauppojen tarjonnasta löytyy myös vege-juustoja, joilla voi kuorruttaa pizzan myös täysin maidottomasti! Itse oon testaillut Violifen tuotteita ja tykännyt, että ne ovat ihan kelpo tavaraa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA