Järjestin eilen brunssin meillä kotona. Kaksi kaveria Helsingistä on täällä viettelemässä vappua ja menossa häihin, joten oli hyvä sauma pistää jengi koolle ruokapöydän ääreen. Meitä oli yhteensä kolme pariskuntaa, ja kuuden henkilön ruokailu vaatii aina hieman valmisteluja, joten aloitin valmistelut jo torstaina leipomalla pizzaa ja minttusuklaisen raakakakun. Edellämainittujen lisäksi, tarjolla oli croisantteja, ruisleipää, karjalanpiirakoita munavoilla, mango-marjasalaatti, kreikkalaista jugurttia, smoothie, avocadotahnaa, lohta, kinkkua ja muita leivän päällysteitä. Brunssin hitti taisi olla aivan mielettömän herkulliset taateli-pekonikääreet, jotka on siis valmistettu niin että pekonin sisään kääritään tuore taateli ja kääreitä paistetaan 220 asteisessa uunissa n 10 minuuttia.
Jälkkäriksi oli jo edellä mainittua kakkua, vaniljaista raakasuklaata ja oli kaveri leiponut vielä ihan juustokakkuakin. Sopiva yhdistelmä terveellisiä juttuja ja ihan perus herkkuja. Yksi ruokailijoista on keliaakikko, joten kaikki muut paitsi leivät ja croisantit oli toteutettu gluteenittomasti. Olin myös varannut gluteenittomia bruschettoja Mä en nykyään edes tee pizzaa enää muulla, kuin kehittämälläni kaurareseptillä, joka löytyy täältä . Reseptiä lukiessa hoksasin, että unohdin öljyn kokonaan, mutta eipä vaikuttanut lopputulokseen!
Juomapuoli hoidettiin kuosiin tietysti mehupuristimen voimin. Ladoin ison kulhon täyteen hedelmiä ja vihanneksia ja niistä syntyi sekamehu sekä mimosoiden mehu. Niin kätevä tuo uusi Wittin Slowjuicer-mehupuristin, josta on luvassa ihan oma postauksensa myöhemmin!