HUH HUH MIKÄ TREENI!

Kiirettä pukkaa ja tuntuu, että yksinkertaisesti aika loppuu kesken. Viime aikoina on tosiaan ollut ehkä hieman liian monta rautaa tulessa ja nyt alkaa pikkusen olla fiilis, että joku vapaapäiväkin olisi mukava pitää. 😀 Onneksi kaikki työ mitä teen, on mukavaa, sillä muuten olisin varmaan jo hutskilla! (vaasalainen sanonta :D). Koko viikon on ollut aika tiukkaa menoa ja tänään ohjasin vielä tuon Booty Bootcamp – treenin josta täälläkin kerroin. Oli kyllä siisti fiilis, kun saliin kävellessä huomasin sen olevan aivan täpötäynnä. Iso porukka tuo aina sen oman fiiliksensä ja vaikka treeni oli raskas, aika meni suhteellisen nopeasti. Nousin äsken tuolilta ja tunsin nyt jo kuinka pakaralihaksia alkaa särkeä, joten luvassa on varmaan suhteellisen mukavat domssit! 😀

No mitäs me oikeen tehtiin? Alkulämmittelyn jälkeen vedettiin neljä erilaista treenisettiä, kohteena alakroppa. Settien väliin aina muutaman minsan palauttelu, jonka aikana kerroin seuraavan kierroksen meiningit! Tuo eka taisi olla kaikista pahin, sillä minuutti voi oikeasti olla älyttömän pitkä aika, kun liike on raskas. 😀 Musiikin biitti mulla on tällaisissa yleensä 145 bpm ja liikkeet tehdään siis aina musiikin tempoon koko työ-osuuden ajan. Näin vauhti pysyy samana alusta loppuun, toisin kuin silloin jos tekee vaikka itsekseen ja väsyessä vauhti hyytyy. Musiikista saa kyllä superisti tehoja ja meinikiä koviin treenihin!

BOOTY BOOTCAMP WORKOUT

1. SETTI – SUPERSARJAT (VAI JÄTTILÄISSARJAT… :D)

PUDOTUSKYYKKY STEPILTÄ 60 SEK

RISTIKYYKKY OIKEA JALKA 60 SEK

PUDOTUSKYYKKY STEPILTÄ 60′

RISTIKYYKKY VASEN JALKA 60

PUDOTUSKYYKKY STEPILTÄ 60

= ristikyykky = askelkyykky ristiin. 😀

2. SETTI – DROP SET

  1. LUISTELULOIKKA STEPILLE 60′
  2. LUISTELULOIKKA LATTIALLA 45′
  3. RISTIKYYKKY VUOROJALOIN KEHONPAINO 30′

20 SEK TAUKOA…

  1. PUDOTUSKYYKKY STEPILTÄ 60′
  2. SUMOKYYKKY (KÄDET KOSKEE MAAHAN JA YLÄASENNOSSA JALAT VEDETÄÄN YHTEEN) 45′
  3. KYYKKY KEHONPAINOLLA 30′

3 SETTI – SYKE + POLTE

  •  2 min SYKELIIKEITÄ (PONNISTUS LAUDAN YLI, TASAHYPPY LAUDALLE, VUORIKIIPEILIJÄ-AASINPOTKU COMBO)
  • 1 min HIPTHRUST SELKÄ LAUDALLA
  • 2 min SYKELIIKKEET
  • 1 min HIPTHRUST
  • 1 MIN SYKELIIKKEITÄ

4. BIKINI BODY BOOTCAMP STYLE (7 minuutin ajan allaolevia liikkeitä putkeen, jokaista 10-20 toistoa kerralla)

PUDOTUSKYYKKY STEPILTÄ

ASKELKYYKYT STEPILTÄ

LUISTELULOIKKA STEPILLE

LANTIONNOSTO

Loppuun 3 minsan verryttely ja parin minsan venyttelyt! Alla olevassa listassa muutamat maistiaiset musiikista, älkää ihmetelkö nimiä. 😀

Huomenna olisikin sitten luvassa spinning-maratonia, jossa ohjaan 30 minuutin pätkän ysäripainotteista menoa. Meillä on siis kahden tunnin maraton, jossa vaihtuu 30 minuutin välein sekä ohjaaja että musiikin teema. Jostain syystä meikälle valikoitui ysäri/scooter-teema! Toivotaan, että pääsen huomenna aamulla sängystä ylös, sillä tää pakarasärky vaan pahenee kokoajan. Huhheijaa! Kivat vloput kaikille.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.


TREENIN TÄRKEIN!

Mitä hyvään treeniin tulee, niin yksi iso vaikuttaja on musiikki. Mulle itselle musiikki on aina suuressa roolissa niin omissa treeneissä kuin myös ohjatuilla tunneilla. Musiikki on se mistä saa voimaa ja mikä aiheuttaa sen superhyvän fiiliksen jumpissa. Mitä omiin tunteihin tulee, mun mielestä on tosi tärkeetä että liike ja musa sopii yhteen. Panostan aika paljon juuri tähän ruutuun kun suunnittelen tuntien koreografioita. Kun suunnittelen tunteja, mulla on yleensä tiedossa, minkä tyylistä biisiä haen ja aloitan homman aina siitä, että etsin ensin biisit ja sitten suunnittelen sisällöt niihin sopiviksi. Noudatan jokaisella tunnilla tietynlaista kaavaa, joka edesauttaa, että uusien ohjelmien suunnittelut menevät suhteellisen nopeasti nykyään.

Mun olisi vaikee kuvitella että treenaisin ilman musiikkia. Eri asia on tietysti jos treenaa yhdessä jonkun kanssa, silloin jätän kuulokkeet kotiin, mutta itsekseen treenatessa, mut näkee aina kuulokkeet päässä. Nämä kuvissakin esiintyvät Sudio Swedenin regent-kuulokkeet ovat esteettisesti todella jees, mutta mikä tärkeintä, niissä on sairaan hyvä äänentoisto, mikä takaa hyvät tehot treeneissä. Mitä musiikkiin tulee, mun mielestä sen pitää olla kovalla silloin kun treenataan!

id

Multa kysellään monesti noita jumppien biisilistoja ja ajattelinkin jakaa pari tänne. Alla on siis spinningin ja RPV:n listat. Nuo nimet saattavat olla vähän outoja, kun nimeän ne vain aina niin että itse muistan mikä on kyseessä. Miksailen biisit yhteen niin että koko setti menee sujuvasti ilman taukoja.

Spinning-tunnin rakenne menee niin, että alkuun tehdään kaksi lämmittelybiisiä, sen jälkeen 4 työbiisiä, näistä koostuu siis tuo osa 1. Väliin palauttelubiisi, jonka jälkeen toinen työ-osio ja loppuun verryttely+venyttelyt samaan biisiin.


RPV-tunnilla lämmitellään askeltaen noin 25 min, jonka jälkeen lihaskunto-osuus. Käytän tunnilla paljon plyometrisiä harjoituksia ja koska treenataan kehonpainolla, käytän paljon treenejä, joiden aikana syke pysyy ylhäällä. Mulla on myös vastuskuminauha lihaskunnossa mukana, sillä sen avulla saadaan aktivoitua pakarat tehokkaammin.

Ja hei, jos kaipaatte hyvänlaatuisia ja kauniita kuulokkeita treeniin niin koodilla: AROU15  saa -15% alennuksen koko Sudio Swedenin tilauksesta heidän kotisivuilta tilatessa, ja pikatoimitus on ilmainen Suomeen!

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


15 x HYVÄ (TREENI) BIISI

Mitä loistavaan treeniin tulee, hyvä musiikki, tai sanotaanko että treeniin sopiva musiikki on kyllä hyvin isossa roolissa! Itselleni musa on tosi tärkeä juttu, etenkin omilla tunneillani. Never say never, mutta en voisi ohjata tunteja johonkin valmiiseen putkimusaan tehtynä. Musiikki luo parhaillaan treeniin mahtavia adrenaliinipiikkejä ja kun osaa yhdistää musiikkiin täydellisesti sopivan liikkeen, on tämä combo lyömätön fiiliksen nostattaja! Omalla ajalla kuuntelen paljon rauhallisempaa musaa, mutta treenatessa pauhaa basso ja biitti niin, että seinät paukkuu. 😀

vinkki: Minimanin hurjilta päiviltä kuulokkeet 9,90 € ja laatu aivan hyvä! 🙂

And here we go…

https://www.youtube.com/watch?v=qqtG3GybEhs

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.

 


4 X TÄMÄN HETKEN LEMPPARI

Aina välillä huomaa koukuttuneensa johonkin asiaan. Kyseessä voi olla ruoka, juoma, vaate, treeni tai vaikka hyvä biisi, mutta näitä yhdistää aina se, että niitä käytetään paljon omassa arjessa. Mulla on usein kausia, kun joku juttu on in ja sitten saatan mennä asian suhteen jopa överin puolelle. Ajattelinkin kirjoitella tämän hetken lempiasioista!

PS. Laitetaan heti tähän alkuun, etten unohda! Tiedoksi mun jumppa-asiakkaille, että olen poissa kuvoista koko tämän viikon ja ensi maanantaina takaisin ohjaushommissa. Silloin nähdään taas 🙂

collage_fotor

Erikoiskahvit – Näitä ilmestyy kauppojen hyllyille, etenkin näin jouluaikaan. En tiedä mitään niin hyvää tuoksua, kun aamulla keitetyn kahvin aromit. Jos tuoksu on vielä ihanan jouluinen tai vaikka vaniljainen niin entistä parempi. Kuvassa näkyvät kahvit ovat tämän hetken suosikkeja. Punainen joulukahvi on ostettu Ekosopista ja Wanhanajan vaniljaa löytyy Lifestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisäravinne – Kävin täydentämässä magnesiumvarastoja viime viikolla ja huomasin, että Puhdas+ – merkiltä oli joulupaketti, joka sisälsi jauhemuotoisen sitraatin lisäksi kaksi magnesiumsuihketta. Näitä on todella helppo käyttää, sillä muutama suihkaus iholle varmistaa imeytymisen myös silloin jos on imeytymisongelmia suun kautta nautittavien tuotteiden suhteen. Sopii hyvin myös täsmäkäyttöön esimerkiksi väsyneille pohkeille ja jalkapöydille. Pussi, jossa oli nämä 3 tuotetta maksoin 29,90€. (Kuvassa vain suihkeet)

pc080918

Vaatemerkki – Adidas (originals) on kyllä tehnyt aikamoisen comebackin viime aikoina. Ainahan addu on ollut hyvä merkki, mutta nyt tuntuu että siistejä kuteita ja kenkiä on ihan liikaa. Etenkin originals – mallisto iskee meikäläiseen ihan kympillä ja liian usein löydän itseni Junkyardilta tai vastaavista selaamasta uusia addun vaatteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Musiikki – Oon viettänyt nyt viime päivinä enemmän aikaa kotona ja olen katsonut ihan liian monta jaksoa Greyn Anatomiaa. Bongasinkin jaksoista hyviä kovereita vanhoista hittibiiseistä ja näitä on eksynyt mun Spotify-listalle runsain mitoin. Jos haluaa kuunnella chilliä kotimusaa, suosittelen tsekkaamaan seuraavien artistien biisejä:

 

 


MUSIIKKIA JOLLA LÄHTEE!

Se olis lauantai jälleen ja oon tästä pikapuoliin lähdössä polkaisemaan päivän käyntiin spinningin kautta. Sen jälkeen olisi tarkoitus suunnata Tampereen suunnille, joten tänään mennään vaan yhden jumpan voimin. Uudistelin tuossa spinningin biisilistaa muutamalla kappaleella ja totesin, että usein jos löydän jonkun superhyvän biisin niin haluan laittaa sen spinningiin. Toki riippuu hieman kappaleen tyylistä ja rytmistä, mutta se on vaan paras fiilis kun basso raikaa ja saa vetää itsensä aaaivan hapoille. 😀

collage_fotor

Tässä muutamat viimeaikaiset jumppalistoille päässeet tsipaleet:

https://www.youtube.com/watch?v=iCgvB7Q7vWs