MILTÄ TUNTUU LOPUTON NÄLKÄ?

Kertoilinkin tuossa aikaisemmin noita oireita joita mulla on ollut tämän ylirasituskeissin tiimoilta ja yksi on tosiaan ollut tuo loputon nälkä. Vasta nyt kun olo on alkanut normalisoitua tämän asian suhteen, huomaan miten voimakas oire tuo oli. Kaikki jotka mut tuntee, tietää että en kieltäydy ruuasta juuri koskaan ja omaan varsin hyvän ruokahalun muutenkin. Syön paljon, koska kulutus on korkealla. Lisäksi urheilu lisää myös ruokahalua ja kun urheilee paljon, ruoka maistuu todella hyvin.

En oikeen tiedä missä vaiheessa tää ongelma alkoi, mutta nyt kun mietin niin viimeinen kuukausi on ainakin ollut sitä, että mikään määrä ei ole ollut tarpeeksi. Kuulostaa varmaan siltä, että no eikö sitten vaan voi syödä enemmän ja ongelma on selätetty. Kyseessä ei kuitenkaan mun mielestä ole se että söisi huonosti, vaan keho alkaa antaa vääriä viestejä ja toki myös pitkäaikainen eläminen miinuksilla johtaa siihen, että energiantarve voi olla todella suuri. Ongelmaksi voi koitua myös ylisyönti ja ahmiminen.

Tällainen olotila on todella rasittava, sillä se määrittää paljon omia tekemisiä. Kun miettii ruokaa jatkuvasti, on aika selvää ettei suhtautuminen ravintoon pysy sellaisena kun sen kuuluisi. Jos et voi tehdä jotain sen takia, että sun pitää päästä kotiin syömään ettei nälkä iske, on se jo merkki jostain. Tällainen loputon nälkä tunteena ei tosiaan ole sellainen normaali, vaan joku ihmeen voimakas ja pakottava tunne, että on pakko saada energiaa välittömästi.

pc050914

Nyt kun oon ollut viikon levossa, alkaa tosiaan huomata että myös se nälkä tasaantuu. Edelleen saan syödä tosi säännöllisesti ja huomaan, että kroppa tarvitsee energiaa. Olenkin yrittänyt kuunnella kehon viestejä ja syödä silloin kun tarvitsee ja sen verran, että riittää. Jatkuva ravinnon määrän ja syömisen ajankohdan kontrollointi voi johtaa myös siihen, ettei enää tunnista oikeita merkkejä nälästä ja kylläisyydestä. Edellisellä en viittaa omaan toimintaani vaan yleisesti tähän ”dieettaus buumiin”, jossa kaikki ruuat punnitaan ja mietitään tarkkaan.

Oon syönyt viimeisen viikon ajan aika vapaasti. Tykkään syödä terveellisiä ruokia, joten se puoli tulee automaattisesti ja edelleen vihanneksien, kasvisten ja marjojen kulutus on ollut suurta. Tuntuu siltä, että haluan ravita kehoa ravintorikkaalla energialla, ruualla josta tulee hyvä olo. Kun syö pääosin näin, mahtuu mukaan myös ns. köyhempia ravintoaineita. Yritänkin opetella pois siitä, että kaiken tulisi aina olla täydellisen terveellistä.

Viimeisen viikon aikana mulla on kulunut paljon mm:

  • kaurapuuroa
  • kasvissosekeittoja
  • punajuuripestoa (:D)
  • siemennäkkäriä
  • smoothieita
  • vihannespitoisia patoja
  • vegaanisia reseptejä
  • pähkinöitä
  • raakasuklaata
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

täydellinen combo <3

Oon yrittänyt syödä runsaasti erilaisia rasvanlähteitä edistämään hormonitoiminnan palautumista. Lähteenä esim. avocadoa, oliiviöljyä, pähkinöitä/siemeniä, kalaöljyä, luomuvoita sekä kookosöljyä. Myös hiilareita on kulunut edistämään kehon palautumista. Pääasiallisena lähteenä kasvikset, vihannekset, kaura, kikherne/riisipastat, siemennäkkäri. Proteiinia tulee tietysti myös syötyä sopivin määrin.


PAREMPAA PALAUTUMISTA TREENIN JÄLKEEN

Lepo ja palautuminen on tärkeä aihe, joka jää liian usein liian vähälle huomiolle. Treenistä ja myös muista elämän haasteista palautuminen on hyvin tärkeässä asemassa, sillä ilman palautumista ei tule myöskään kehitystä. Jos palautuminen jää liian pitkään vähälle, on riskinä ylirasitus tai jopa ylikunto, josta ei sitten enää päästäkkään yli niin helpolla. Joskus ylirasituksen oireita voi olla vaikea huomata, sillä ne voivat olla myös psyykkisiä asioita, kuten masennus, hermostuneisuus, ahdistus ja ärtyneisyys. Oon itse huomannut, että levon ja palautumisen merkityksen huomaa aina vasta sitten kun on tajunnut levätä riittävästi.

Kuten tiedätte, mun treenimäärät ovat aika suuria ja sen vuoksi tähän palautumisruutuun on pakko panostaa, muuten mistään ei tulisi mitään. Mulla on muutamia apukeinoja, joiden avulla palaudun paremmin ja näin ollen jaksan treenata ja hoitaa muutkin arjen askareet.

_mg_0159

Uni&ravinto&henkinen hyvinvointi – Ei tule varmaan kenellekkään yllätyksenä, että nämä perusasiat ovat kaiken pohja. Ilman riittävää unta ei vain ole mahdollista palautua kovista treeneistä. Viime vuoden unikurssilla oli myös juttua tärkeimmistä unitunneista, jotka ovat siis välillä kl. 22-02. Tämän vuoksi omaa hyvinvointia voi edistää menemällä aikaisin nukkumaan. Tämän periaatteen mukaan ei siis ole ihan sama milloin nukkuu, vaan etenkin alkuyön uni vaikuttaisi tehokkaimmin kasvuhormonin tuotantoon.

Ravinnosta on tullut kirjoiteltua sen verran paljon, että jätän se vähemmälle tällä kertaa, sen sijaan psyykkinen tila ja hyvinvointi on myös aika oleennaisessa roolissa. Stressaavissa elämäntilanteissa kannattaa suhteuttaa treenimäärät hieman vähemmälle, sillä treeni on myös aina stressiä elimistölle ja liika stressi ei luonnollisesti ole koskaan hyvästä. Tätä pystyy kompensoida hieman ravinnon ja unen avulla, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että kun elää haastavaa elämänvaihetta, on aika vaikea pitää paketti kasassa näillä urheilumäärillä. Vaikka treeni tuo myös hyvää oloa, pitäisi muistaa että se ei ole ainoa asia joka sitä tuo. (note to self 😀)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LPG-laite

Jos mennään kuitenkin itse aiheeseen, niin ajattelin kertoa huikeesta hoidosta, jota olen päässyt testailemaan palautumisen parantamisen toivossa. Kyseessä on siis LPG-hoito, joka näin lyhyesti kerrottuna perustuu alipaineeseen, johon on yhdistetty itsenäisesti liikkuvat rullat, jotka hoitavat kudosta horisontaalisesti ja vertikaalisesti. Rullamekanismiin voidaan yhdistää jatkuvaa tai jaksottaista imua säätelemällä imun ja sen tauon keston suhdetta. Hoidon vaikutus saadaan jopa 10 cm syvyyteen tarvittaessa. Hoidolla on aineenvaihdunnallinen, kudoksellinen, hermostollinen ja hormonaalinen vaikutus. Se siis parantaa lihaksen aineenvaihduntaa, joka edesauttaa nopeampaan palautumiseen.

LPG-hoitoja voidaan käyttää moniin eri tarkoituksiin, kuten mainitsemaani palautumseen tai vaikka urheilusuoritukseen valmistautumiseen. Sitä käytetään myös kuntotukseen, kehon muokkaukseen ja kauneudenhoitoon.

collage_fotor

Erilaisia hoitovaihtoehtoja

Oon käynyt nyt viime aikoina noin kerran viikossa Jonas Kestin LPG-hoidossa. Hän tekee siis hoitoja Vaasan keskustassa Hovioikeudenpuistikolla. Jonaksen palveluihin kuuluu näiden LPG®-hoitojen lisäksi korkealaatuisia Restylane® -täyteainehoitoja sekä vartalolle että kasvoille. Valikoimiin kuuluvat myös laadukkaat ihonhoitotuotteet.

Hoito on siinä mielessä todella helppo juttu, että se vie vain hetken aikaa, eikä se oikeastaan tunnu sen kummemmalta, mutta heti hoidon jälkeen huomaa kuitenkin vaikutuksen. Mulla on hoidettu jalkoja, ja on jännää miten hoidon jälkeen jalat tuntuvat välittömästi tosi kevyiltä. Tässä muuten superhyvä vinkki, mikäli penikkatauti tai siihen liittyvät jutut vaivaa. Penikoiden avaaminen kun on usein aika tuskallista hommaa, niin LPG:llä saadaan ongelma hoidettua kivuttomasti ja nopeasti.

collage_fotor1

mun jalkojen hoitoa

Tällä treenipainotteisella hoidolla voidaan siis vaikuttaa mm. seuraaviin juttuihin:

  • Lihasten valmistaminen urheilusuoritukseen
  • Lihasten ja lihaskalvojen venyttäminen
  • Turvotuksen ja kivun vähentäminen
  • Auttaa lihaksia palautumaan rasituksesta
  • Lieventää rasituksen jälkeistä lihassärkyä

Mulla olisi teille vielä mukavia uutisia, nimittäin Jonas lupaili mun lukijoille alennusta sekä LPG-hoidoista että myös täyteainehoidoista. Koodilla ”AinoLPG” saat -20% LPG-hoidoista ja -10% täyteainehoidoista. Jonaksen nettisivut ja esim. ajanvaraus löytyypi täältä!

collage_fotor2

koivet kiittää LPG:n jälkeen! 🙂

Hoidot tehty yhteistyössä Jonas Kestin kanssa.


KUN LEPÄÄ ENNEN KUIN VÄSYY, EI VÄSY KOSKAAN

Olen viime aikoina alkanut miettiä enemmän kehon palautumisen ja huoltamisen merkitystä. Kun ennen (ja vielä välillä nykyäänkin) enemmän oli enemmän, niin nykyään panostan kyllä entistä enemmän treenin laatuun. Väsyneenä ja ei palautuneena treenaminen harvoin tuntuu hyvältä, eikä siitä ole juurikaan mitään hyötyä. Ellei treenaa pelkän energiankulutuksen vuoksi, kannattaakin panostaa treenin laatuun sen määrän sijaan. Mikäli lihakset ovat pahasti jumissa, käy niin että lihaskalvot ovat niin kireällä, ettei lihas enää ota treeniä vastaan vaikka kuinka pumppaisi ja painaisi. Eli suomeksi sanottuna, kehitystä ei tapahdu treenistä huolimatta. Hassuinta on, että moni tietää tämän, mutta ei silti vaan jaksa tehdä asian eteen mitään. Olen itsekin todennut että tämä on mulle se haastavin juttu kaikessa hyvinvoinnissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei ole mitenkään epänormaalia, että tilanne olisi niin paha, ettei venyttelyllä saada juurikaan mitään aikaiseksi, sillä kroppa on niin juntturassa ettei normaalit venyttelyasennot luonnistu, jolloin itse venyttelykin jää aika tehottomaksi. Liikkuvuuden lisääminen voi olla pitkä prosessi, mutta se kannattaa aina. Olenkin joskus sanonut että voimalla ei tee yhtään mitään, ellei kehossa ole liikkuvuutta käyttää sitä (ellei sitten bodaa pelkkien isojen lihaksien vuoksi).

Lihaskalvojen rullaus on hyvä tapa saada lihaksen aineenvaihduntaan buustia. Ongelma on se, että usein rullaa käytetään liian kovakouraisesti. Oikeaoppinen rullaus ei satu, sillä silloin helposti vain jännittää lihasta entistä enemmän eikä saada toivottua tulosta. Rullaamista kannattaa harrastaa noin 30 minuuttia kerrallaan, jolloin keskittyy vaikka vain muutamiin lihasryhmiin. Itse tykkään käyttää myös fascia palloa (noin tennispallon kokoinen kova pallo) jolla rullailen esimerkiksi jalanpohjat lattiaa vasten ja pakaran yläosan seinää vasten seisten. Jalkapohjien rullaus onnistuu hyvin kun istuskelee tässä koneen ääressä. 🙂 Paljon jumppaavilla ja juoksevilla onkin usein lihaksen jumissa myös jalkapohjissa, joka voi aiheuttaa esimerkiksi jalan puutumista treenin aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Säännöllinen hieronta pitää kropan paremmassa kuosissa, etenkin jos treeniä kertyy useampi tunti viikkoon. Päätin ottaa mun viikonlopun vapaista kaiken hyödyn irti ja kävin perjantaina hierottamassa jalkani. Yhtenä päivänä, kun olin ruokakaupassa sain käteeni käyntikortin ja kehut huippuhyvästä hierojasta Vaasassa.

Pääsin kokeilemaan Caritan palveluja tosiaan viime perjantaina ja täytyy yhtyä kehuihin. Asiantunteva tyyppi ja osasi asiansa. Itse olen käynyt paljon hierojalla, joten tunnistan nopeasti asiansa osaavan hierojan. Ensimmäisellä kerralla Carita hieroi jalanpohjat, pohkeet, takareidet ja pakarat. Olen valitellut vasemman jalkani puutumista aina jalanpohjasta reiteen saakka ja hieronnassa paljastui, että OIKEA jalkani oli pahemmassa jumissa kuin vasen. Voi olla että puutumisen vuoksi, olen tehnyt vasurilla vähemmän hommia, mikä on aiheuttanut puolieroa jalkojen työskentelyssä. Useinhan pieni vaiva voi lähteä kasvamaan ja vaikuttaa useampaan juttuun. Hieronnan jälkeen Carita laittoi mulle vielä teipit vasempaan jalkaan edesauttamaan aineenvaihduntaa jalassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muuten lihakseni tuntuivat hyvältä, mikä tarkoittaa ilmeisesti sitä että lihaksissa ei ollut paljoa kuonaa. Tästä olen saanut ennenkin palautetta, että lihakseni ovat kimmoisat ja ”hyvän tuntuiset” mikä varmaan osaltaan mahdollistaa sen että pystyn treenata paljon ja liikkuvuuteni on aika hyvällä tasolla, vaikka venyttelen aivan liian vähän. 😀 Carita hieroo Vaasassa palosaarella ja hänen FB-sivunsa löytyy täältä. Hierontaa voi varata numerosta: 044 9879280!

Rullailun ja hieronnan lisäksi sännöllinen venyttely olisi tietysti toivottavaa. Mikäli itsekseen venyminen tuntuu vaivalloiselta, kannattaakin suunnata venyttelytunnille tai vaikka yogaan, bodybalanceen tms. vastaavaan, jossa harjoitetaan liikkuvuuden parantamista. Venyttelyt kannattaa suorittaa päivänä kun ei harrasta välttämättä muuta urheilua. Esimerkiksi kovan treenin jälkeen, kannattaa venytellä vain lyhyet palauttavat venytyksen, eikä rasittaa väsyneitä lihaksia entisestään.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, kannattaa muistaa myös ne lepopäivät. Kirjoitin joskus kauan sitten postauksen otsikolla ”Kun lepää ennen kuin väsyy, ei väsy koskaan” ja tuo kiteyttääkin kaiken oleellisen, joten päätin kierrättää sen myös tämän tekstin otsikossa!

Ongelma on se, että kun sitä energiaa piisaa ja treeni kulkee, on vaikea himmata, vaikka juuri silloin pitäisi. Kun ottaa hyvän treenipäivän jälkeen lepopäivän, on myös seuraava treenipäivä samanlainen ja kehityskäyrä lähtee varmasti nousuun. Kehittävässä treenissä tulisi pystyä ylittämään itsensä ja tehdä asiat paremmin kuin edellisellä kerralla. Tämä taas ei vain ole mahdollista väsyneellä ja palautumattomilla lihaksilla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvat: Riikka

Hieronta tehty yhteistyössä blogin kanssa


TYTTÖ JOKA TREENASI LIIKAA

Oon kertonut aiemminkin omasta historiasta ja siitä, että välillä on ollut hieman hankalaa syödä kunnolla ja treenata järkevästi. On ihmeellistä, miten omat ajatukset voivat olla niin kummallisia. Tietää, mikä on järkevää ja mikä ei, mutta silti ajattelee ettei ne samat säännöt koske minua. Mitä enemmän treeniä ja vähemmän ruokaa, sen parempi. Näin ajattelin ja tällä metodilla elin pitkään, kunnes vihdoin heräsin todellisuuteen. Meidän mieli voi olla hyvinkin kieroutunut, tiedetään tasan tarkkaan, että se mitä tehdään ei ole järkevää, mutta tehdään silti. Sitä toivoo saavuttavansa jonkun tavoitteen tai unelman piiskaamalla itseään hulluna.

Löysin itsestäni artikkelin, joka kulki tämän postauksen otsikon nimellä. Noin vuosi sitten mua haastateltiin aiheesta ja olin ihan unohtanut koko asian kunnes lukaisin itse tuon artikkelin. Artikkelissa oli ehkä hieman sitä dramaattisuutta lisätty, kuten aina, mutta sen lukeminen pisti taas ajattelemaan tätä asiaa. Uskon, että siellä ruudun takana on joku, joka ajattelee samalla tavalla, miten minä ajattelin.

897573

Ennen ajattelin, että enemmän on enemmän. Eli ensin treenaat kerran päivässä ja sen jälkeen lisäät määrän kahteen, sitten kolmeen… Rima nousee, etkä voi enää alittaa sitä. Olen aina vaatinut itseltäni paljon liikunnassa ja jossain vaiheessa rima oli niin korkealla, että tein kovatehoista aerobista treeniä ja juoksulenkkejä jopa viisi tuntia päivässä, ilman lepopäiviä.

Saattoi olla, että mulla oli päivässä kolme ohjattua jumppaa ja silti mun oli ihan pakko lähteä lenkille aamulla. 10 kilometriä oli minimini ja treenin piti kestää vähintään tunnin. Saatoin juosta korttelia ympäri niin kauan että tavoite tuli täyteen. Sunnuntait oli mun supertreenipäiviä. Herättyäni lähdin lenkille, sen jälkeen söin puuroa. Sitten lähdin salille ohjaamaan spinningin, bodypumpin ja bodystepin. Tuntien jälkeen jatkoin toisen ohjaajan bodycombattiin. Saavuin kotiin myöhään illalla ja söin salaattia. 😀 Olin todella ylpeä tästä suorituksesta.

En ymmärtänyt ollenkaan, miksi läheiset huomauttelivat treenaamisestani. Oikeastaan suutuin huomautuksista ja treenasin vielä enemmän.

Lopulta tämä johti parisuhteen loppumiseen ja kaveritkin alkoivat sanoa, että joko me tai treeni.

_MG_8812

Kun kilpaura loppui, huomasin, ettei minulla ollut enää urheiluun liittyviä tavoitteita. Olin kuitenkin urheillut niin kauan tavoitteellisesti, etten osannut yhtäkkiä muuttua. 

Myös samaan aikaan kilpauran lopettanut ystävä kävi läpi samoja vaiheita ja tuntemuksia.

– Jatkoimme kilpailua ikään kuin keskenämme. Kun ystäväni kertoi treenanneensa kaksi tuntia, minun oli pakko laittaa aina paremmaksi. Myös ulkonäölliset seikat motivoivat liikkumaan, koska olin tottunut kiinnittämään kroppaani huomiota jo kilpa-aerobicin ja telinevoimistelun aikoina. Iso ei saanut olla.

Muistan kuinka kilpailuaikoina ajattelin aina meidän olevan isokokoisia muihin nähden. Nyt kun katsoo kuvia, niin on tainnut olla vähän vääristyneet kuvat päässä. Uskon, että tällainen epävarmuus tavallaan kuuluu nuoruuteen ja mun kohdalla se vaan kasvoi vähän liian suuriin mittasuhteisiin. Mitä treeniin tulee, oon aina ollut hieman perfektionistinen sen suhteen ja vaatinut itseltäni todella paljon. Se on tuonut paljon hyvää, mutta välillä myös pahaa. Koen, että nykyään pystyn olemaan armollisempi itseäni kohtaan ja parin päivän liikkumattomuus ei ahdista, vaan lähinnä tuntuu hyvältä, kun tietää että kroppa pääsee palautumaan ja treeni on hyödyllisempää.

DSC02381

Minäkään en halunnut isoja lihaksia. Halusin vain olla hoikka. Mutta en todellakaan ollut missään kireässä kunnossa tuolloin, päinvastoin. Kroppa pisti vastaan ja piti rasvavarastoista kiinni. Toki on ollut vaiheita, kun olen ollut hoikka ja treenannut paljon. Suuri treenimäärä ei kuitenkaan ole tae hyvästä bodysta.

Mun mielestä ei kannata treenata määrien mukaan, vaan laadun mukaan. Harva on niin kovassa kunnossa, että jaksaa oikeasti tehdä monen monta tuntia laadukasta treeniä päivässä. Homma menee helpolla sellaiseksi puolivaihteella räpeltämiseksi. Mikäli toivoo kehitystä, lepopäivät ovat hyvin tärkeä osa kokonaisuutta.

Hieman huvittavaa, että juuri tänään mulla olis edessä kunnon HC treenipäivä, mutta huomenna lennän vastapainoksi Helsinkiin viikonlopuksi ja olen näin ollen poissa omilta tunneilta lauantaina! Kivaa viikonloppua kaikille. 🙂

kursivoidut kohdat tästä artikkelista. Postauksen kuvat eivät liity tuohon aikaan, josta tekstissä kerron.


VOIHAN HORMONIT..

Täällä on uusi viikko startannut erittäin mainiosti käyntiin. Tuntuu taas, että olen oma itseni ja samalla tunnen oloni kunnon tuuliviiriksi, näiden olojen vaihteluiden vuoksi. Välillä huomaa kyllä hormonien vaikutuksen mielialaan ja ihan kaikkeen. Etenkin jos tuntee kroppansa hyvin, huomaa heti kun joku ei ole ihan normaalisti.

Meillä naisilla on valitettavasti tämä joka kuukautinen ”kärsimys”, joka vaikuttaa omalla kohdalla aina välillä vahvasti myös mielialaan. Tällä hetkellä kuitenkin superhyvä fiilis ja odotan viikkoa innolla, sillä meillä lanseerataan myös uudet Les Mills ohjelmat. Itse aloitan urakan Bodyattackilla, jota oonkin tässä opetellut aamusta saakka. Ohjelma vaikuttaa näin ensisilmäyksellä hyvinkin tehokkaalta. Myös musiikit ovat suurimmaksi osaksi loistavia, jess!

vaskiluoto

Osasyy hyvään fiilikseen on viikonloppuna ladatut akut. Otin viikonlopun puhtaasti levon kannalta ja onnistuinkin aika hyvin. Lauantaina en edes liikkunut kotoa jumppien jälkeen mihinkään ja sunnuntaina tuli tehtyä kaikenmoista rentouttavaa. Kuten mainitsin aiemminkin niin palautuneen olo (sekä fyysinen että psyykkinen) huomaa valitettavasti vasta kun on päässyt tähän tilaan. Sitä saattaa puurtaa pää kolmantena jalkana ihan liian kauan ja todistella itselleen, että kyllä tää tästä kun vielä tuo ja tuo saadaan hoidettua. Fakta on kuitenkin se, ettei ne asiat tekemällä lopu ja niitäkin on huomattavasti mukavampi hoitaa kun energiatasot ovat kunnossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oon itse huomannut että oma fyysinen jaksaminen kantaa useasti paljon pidemmälle kuin psyykkinen, eli jaksaisin kyllä painaa vaikka kuinka, mutta jossain vaiheessa pääkoppa ei enää pysy mukana ja sitten tulee niitä fiiliksiä kun kaikki kaatuu päälle. Ei saisi koskaan aliarvioida henkistä hyvinvointia, sillä se on melkein tärkein kaikista. <3

Aurinkoista maanantaita kamut!

kuvat: Riikka