MINÄ RYHMÄLIIKUNTAOHJAAJANA

Vaikka olen kokonaisuudessaan yksi ja sama ihminen, koen että mulla on erilaisia ”persoonia” sen mukaan missä työtehtävässä toimin. Mulla on esimerkiksi blogipersoona, ohjaajapersoona, ystäväpersoona, tyttöystäväpersoona jne.. Varmaan sama juttu kaikilla. Käyttäytyminen muodostuu sen mukaan, mitä ollaan tekemässä ja kenen kanssa. Tuskin kukaan pystyy olemaan töissä ja kotona täysin samanlainen. Tietyt ihmiset tuovat meissä jotkut piirteet esiin, esimerkiksi joidenkin ystävien kanssa jutun laatu voi olla aivan erilaista kuin työkavereiden. Itse koen, että työyhteisömme on sen verran rento, että pystyy olemaan yhtä letkeästi kuin omien ystävien kanssa. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä blogissa voi olla vaikeaa tuoda sitä aitoa persoonaa esiin, sillä teksteissä ei esimerkiksi näy ilmeet tai eleet. Asiapitoiset tekstit voivat luoda kuvan hyvin korrektista tyypistä, tai kurinalaisesta elämästä. Voin vaikka lyödä vetoa, että ne jotka ovat tavanneet minut livenä/tuntevat minut, lukevat tekstejä hieman eri näkökulmasta kuin tuikituntemattomat. Se on kuitenkin ihan normaalia, eikä netissä varmaan edes pysty tuoda itsestään kokonaisuutta esiin.

Säännöllisesti blogia lukevat tietävät kuinka paljon pidän ryhmäliikunnasta ja sen ohjaamisesta. Millainen sitten on ohjaajapersoonani, tai millainen haluaisin sen olevan? En tietenkään esitä mitään roolia, vaan olen oma itseni, mutta on toki asioita joita haluaa korostaa tai ehkä peittää? Tulevan Les Mills skaban vuoksi olenkin miettinyt tätä persoonajuttua viime aikoina hieman enemmän..

Tärkeintä ohjaamisessa on tietysti ne perusasiat, eli itse ohjaaminen, rytmi, ennakointi jne, mutta niiden lisäksi on toki paljon muutakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen perimmiltäni melko ujo, tai ainakin ollut aikaisemmin. Ohjatessa kaikki ujous kuitenkin katoaa taivaan tuuliin ja tuntuu siltä, että olen oikeassa paikassa ja tiedän just eikä melkeen mitä teen. Haluan olla, ja olenkin melko vaativa, sillä omat treeniperiaatteeni muodostuvat siitä, että jos jotain tehdään, se tehdään kunnolla. Kunnolla tekeminen ei aina tarkoita haastavinta versiota liikkeistä, vaan yleisesti asennetta. Itsensä ylittämisestä tulee aina voittaja fiilis!

Mielestäni treenin pitää olla myös hauskaa ja ehkä tärkein osa koko jumppaamista on siellä syntyvä fiilis! Kylmät väreet ja basson jytinä ovat jotain ihan parasta, ja itse haluankin aina satsata tunteihin niin, että ne eivät olisi vain tavallisia treenikokemuksia, vaan jotain enemmän. Tunnin aikana täytyy olla sitä fitness magicia ja endorfiiniryöppyjä. Jotain, minkä takia sinne haluaa tulla ensi viikolla uudestaan. 🙂

Haluaisin olla myös helposti lähestyttävä ja niin sanotusti samalla tasolla muiden osallistujien kanssa. Toivon, että osallistujat kokee tunnin niin, että me tehdään se yhdessä ryhmänä, muita tsempaten, eikä kukaan ole parempi tai huonompi kuin toinen. Teknillisesti haluan ja pyrin olemaan mahdollisimman hyvä esimerkki, sen vuoksi treenaan myös itse, jotta kuntoni olisi niin hyvä, että pystyn suorittaa tunnit aina 110%, vaikka olisinkin ohjannnut jo useammankin tunnin päivän aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten on aina niitä päiviä, kun kaikki ei mene kuten strömsössä. Jos takana on p*ska päivä, en koe että ohjaajan täytyisi esittää jotain ilopilleriä feikisti. Silloin tunti vedetään sen mukaisen olotilan mukaan ja keskitytään vaikka enemmän tekniikkaan kuin fiilikseen. Onneksi näitä päiviä on hyvin harvoin!

Tällaisia ajatuksia tähän iltaan. Koen, että ohjaajan roolissa pystyy kehittymään jatkuvasti. Vaikka olen tehnyt tätä työtä jo monia vuosia, koen silti melkoisia ahaa-elämyksiä melko usein. Se pitää myös motivaation korkealla!

Minkälaisista ohjaajista ja tunneista te pidätte?

Kuvat: Riikka

Vaatteet & kengät – Intersport Vaasa (saatu)

Trikoot- Reebok

Alustoppi – Superdry

Verkkopaita – Reebok

Kengät – Nike


OMAT TREENIT TÄLLÄ HETKELLÄ

Viime aikoina on ollut jotenkin tosi hyvät fiilikset kaiken suhteen. Onko se tuo ilma vai mikä, mutta oon ollut kuin naanatalin aurinko aamusta iltaan, eikä mikään ole ottanut pannuun. I like! Toivottavasti meno jatkuu samaan malliin. Eilenkin olin vetänyt aamulla oman salitreenin ja illalla oli kolmen jumpan non-stop-putki, joten olisi voinut luulla että sen jälkeen olis ollut ihan hyytynyt olo, mutta meitsi oli ihan elämäni kunnossa ja olisin voinut tehdä vielä vaikka mitä! Energiaa on siis piisannut vaikka muille jakaa.

Joku kyselikin miten treenailen tällä hetkellä ja nuo omat jutut on mennyt aika rutiinilla. Tein yhdessä välissä noita Bikini Bootcampin treenejä, mutta ne ja suuret jumppamäärät ei sitten kuitenkaan ollut pidemmän päälle mikään ideaali ratkaisu, joten palasin takaisin salitreenien pariin. Monien testailujen perusteella, paras systeemi on tehdä muutama salitreeni noiden jumppien kaverina. Viime kuukausien aikana oon tehnyt yleensä 2 salitreeniä viikkoon ja molemmat on kohdistuneet yläkropalle. Jos täällä on joku uusi lukija, ohjaan tosiaan sellaisen 13-15 jumppaa viikossa,  joten kovin paljon aikaa ei enää omiin juttuihin jää. Oon tehnyt oikeestaan Beach Body – haasteen mukaisesti ne ylävartalon treenit. Aika paljon leuanvetoja on siis tullut tehtyä edelleen ja ajattelinkin kokeilla joku päivä maksimivetojen määrää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oon myös huomannut salitreeneissä selkeän voiman lisääntymisen. Moniin liikkeisiin on voinut lisätä painoja. Teen aika usein liikepareja ja supereita, joten jos tekis ihan yhden liikkeen kerrallaan, voisi varmaan jo lisäillä ihan kivasti painoa tankoon! Sanoin pomolle yksi päivä, että nyt pitää tilata isompia käsipainoja, kun nuo Ladies Clubin kässärit alkaa jäädä liian pieneks. Oon tykännyt treenata siellä, koska tiedän just eikä melkeen missä kaikki kamat on. Suuremmalla salillamme menee joskus liikaa aikaa siihen, että funtsii missä mikäkin masiina on. Nyt oon kuitenkin käynyt sieläkin pari kertaa salitreenin parissa ja ihan hyvät setit saanut aikaseks, kun on ensin miettinyt vähän että missä järjestyksessä pitää hommat hoitaa!

https://www.youtube.com/watch?v=7V1jFh_kuWs

Oon hehkuttanut jo sen verran paljon tätä hormonitasapaino-keissiä, että uskon monilla menevän jo hermot, mutta siis huomaan myös treeneissä jonkinlaisen uuden tatsin, etenkin voimassa. Testauksen mukaan lihasmassahan oli lisääntynyt kolmessa kuukaudessa hieman, joten se on aina positiivinen asia. Oma tavoitteeni ei siis niinkään ole kasvattaa lihasta, vaan enemmänkin parantaa suorituskykyä. Tavoite ei ole olla ainoastaan voimakas, vaan mahdollisimman monipuolinen! 🙂

Ohjasin eilen venyttelytunnin, josta kerroinkin eilisessä kehonhuolto-tekstissa. Tää tunti ei siis ole virallisesti lukujärjestyksessä, vaan pidin sen vain ylimääräisenä kivana. Olinkin ihan ihmeissään, miten moni oli tullut venymään! Meitä oli noin 40 henkilöä venymässä, joten se meni siinä mielessä tosi kivasti. Tuollainen pidempien avaavien venyjen harjoittaminen käy kyllä ihan omasta treenistä, kun tuntuu vielä tänäänkin. 😀

Tässä on enää pari päivää kesälomaan ja mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset. Lomahan on siinä mielessä tosi odotettu juttu, että voi elää sen neljä viikkoa ilman aikatauluja ja se tekee tietty hyvää mielelle ja kropalle. Toisaalta mulla on tosi haikee fiilis, koska nautin kuitenkin tuosta ohjaamisesta sen verran paljon, että en tiedä miten pärjään taas niin pitkään ilman sitä.

Sellaista sekavaa höpinää (+ pari kivaa biisiä) tähän iltaan!


HYVÄÄ TEKEVÄ HUMALA

Tiedättekö sen fiiliksen, kun olo on ihan saakelin hyvä, voittamaton ja energinen? Kaikki negatiiviset ajatukset on kadonneet mielestä ja sitä vaan leijailee hyvänolontunteessa. Endorfiini on kehon oma mielihyvää tuottava hormoni ja se toimii lisäksi kivunlievittäjänä, morfiinin tapaan. Endorfiini vaikuttaa myös haluumme nukkua, syödä ja juoda – joten kehon liian vähäinen endorfiinimäärä voi aiheuttaa väsymystä ja makeanhimoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki tietää, että keho tuottaa endorfiineja liikunnan aikana, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan välillä on niitä tasaisia treenejä ja välillä ihan superhyviä sellaisia, jolloin leijaillaan juuri tässä endorfiinipilvessä. Voin sanoa että 99,9% mulla on aina hyvä olo treenin jälkeen, oli sitä ennen ollut fiilikset mitkä tahansa. Joskus, kuten eilen, olo on kuitenkin juuri alussa kuvailemani kaltainen. Parhaat endorfiinit mä saan ryhmäliikunnassa ja uskon, että tähän humalaan vaikuttaa myös se, että tekee treeniä josta nauttii. Ja minähän nautin!

Saattaa mennä taas lievän hehkutuksen puolelle, mutta se fiilis kun hyvä biisi, liike ja iso porukka yhdistyy on vaan jotain ihan mahtavaa. Usein jumpissa mä en niin sanotusti tunne mitään, eli ei tunnu missään, koska se on vaan niin mahtavaa. Vaikka syke hakkais 185 voi askel olla kevyt, jos endorfiinit ja adrenaliini virtaa veressä. Tästä on myös tehty tutkimus, minkä mukaan epätodellisen keveyden ja vaivattomuuden tunteen (englanninkielinen nimitys runner’s high), viittaa siihen, että raskas, puuduttava ja ehkä jopa vastenmielinen harjoitus saa aikaan nautintoa. Vaikka nimitys viittaa juoksuun, voi mielestäni tällaisen kokea missä harjoituksessa tahansa. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun mielestä meidän kaikkien pitäisi käyttää tätä apuna, etenkin silloin kun on p*ska päivä. Miten monta kertaa huonot fiilikset ja väsy on väistyneet tieltä kun on päässyt hikoilemaan. Joskus harvoin jos oon ollut pidempään urheilematta, huomaan mielialassa muutoksen. En ole läheskään yhtä positiivinen ja tyhmät asiat voi tuntua hirveen raskailta. Taidan olla jonkinlaisessa endorfiinikoukussa. 😀 Eilen illan stepin jälkeen kotiin tullessa olin niin täynnä energiaa että pistin vielä suursiivot pystyyn ja sain vaikka mitä aikaiseksi. Tänään olikin mukava herätä siivottuun kotiin, eikä tarvitse tehdä sitä enää tänään!

Suosittelen vahvasti että käytte hakemassa mielihyvää lempparitreenien parista ennen viikonlopun viettoon ryhtymistä! Olisi kiva, jos kertoisitte millaiset treenit saa aikaan kuvailemani ”voittamaton” – fiiliksen? Juoksu? Sali? Jumpat?

Meitsi alkaa tästä valmistautumaan Bikini Bootcamppiin, ja voin kertoa että endorfiinit tulee kyllä vasta tuon treenin jälkeen! 😀

kuvat: Riikka


BIISI VALITTU

Miniloma takana ja jälleen olis aika palata arkeen. Takana on nyt kolme lepopäivää sen yhden tavanomaisen sijaan, joten tänään pitäis olla aika kivasti energiaa illan treeneissä. Mulla on itsellä aina vähän hitaampi startti arkeen, kun pääsen lepoilun makuun, olisi niin helppo jatkaa samalla linjalla. Onneksi pystyy itse muokkailla työaikoja ja tänään meenkin vasta illaksi hommiin, kun nuo jumpparumbat alkaa. Vetelin sellaiset 12 tunnin yöunet ja suunnitelmissa olisi vielä nukkua päiväunetkin ennen iltaa. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva: Riikka

Tänään alkoi myös ns. lähtölaskenta kesälomaan. Aloitan loman heinäkuussa, joten tässä olisi vielä kaksi viikkoa töitä jäljellä. Mulla on taas se sama jokavuotinen fiilis päällä, eli toisaalta odotan lomaa todella paljon, mutta toisaalta on tylsää luopua jumpista niin pitkäksi aikaa. 😀 Nuo jumpat (niiden ohjaaminen) on kuitenkin se mistä nautin eniten, joten saattaa tulla vaikeuksia keksiä tarpeeksi motivoivia treenejä loman ajalle. Treenimäärät siis vähenee rutkasti, mutta kokonaan en voi urheilua lopettaa, tulisin varmaan hulluksi. Nythän olisi hyvä sauma satsata salitreeneihin kunnolla, katsotaan miten motivaatio säilyy.

Kirjoittelin aiemmin, että hain LesMilsin Superstara kisaan ja pääsinkin sinne. Tällä hetkellä tuntuu, että tapahtumaan on vielä pitkä aika, mutta yleensähän se menee kuitenkin niin, että aika kuluu hurjaa vauhtia ja yhtäkkiä huomaa, että tuleekin kiire harjoitella biisiä riittävästi. Sain siis vihdoin valittua biisin, jonka ohjaan tuolla skabassa.

https://www.youtube.com/watch?v=g7k4Yjjk1sY

Olin itse tuon ohjelman kuvauksissa tukholmassa ja muistan vaan sen fiiliksen kun kuulin mikä biisi oli valittu viimeiseksi sykehuipuksi. Mielestäni tää on ihan mielettömän hyvä kappale, vaikkakin oon ehkä luukuttanut sitä jo liikaakin. Kappale on myös rankka, mikä ei haittaa yhtään! 🙂 Nyt täytyis vaan lähtee suunnittelemaan ”käsikirjoitusta”, eli skriptaamaan biisi läpi. Kävin syksyllä Bodystepin ATM- koulutuksen, jossa käytiin onneksi tuo skriptaus läpi aika huolellisesti. Tuon ATM-koulutuksen vuoksi, olisi ehkä ollut järkevintä lähteä hakemaan kisaan Bodystepillä, mutta minkäs teet. Mulla oli vaan fiilis että haluan ohjata attackia, ja niin kävi. 🙂


JUMPPAA & AJATUKSIA

Jumpat jumpattu ja ruoka vatsassa. Mietin just, että miten joku niin yksinkertainen kuin jauheliha ja pasta voi olla niin hyvää? Tehtiin iso satsi jauhelihaa, riisipastaa ja tomaattisosetta ja siitä tuli niin herkkua että pötsi on nyt ihan pinkeenä! 😀 Nyt nautiskelen viime viikonlopun raakasuklaan jäämillä, nam nam!

Ohjasin tänään ensimmäistä kertaa BODYSTEP 100 – ohjelman perinteistä versiota, eli sitä missä on party&speed – kappaleet mukana. Viime viikolla korkattiin uusi steppi atleettisella versiolla, mistä pidin erittäin paljon. Tämä on tosiaan jo sadas steppiohjelma ja sen mukana tuli myös pientä uudistusta. Nykyään atleettisen ja perinteisen välillä on entistä suurempi ero, sillä atleettisen rakenne muuttui hieman ja yksi biisi väheni listalta kokonaan. Tämähän on sinänsä aivan kiva juttu, mutta tietää ohjaajalle enemmän työtä. Itse ohjaan näitä tosiaan vuoroviikoin ja tänään opettelin kokonaiset viisi kappaletta, jotka ovat eri biisejä/koreografioita kuin atleettisessa. Ensi viikkoon mennessä olen ehtinyt jo unohtaa atleettiset biisit ja sitten saan taas opetella ne jne.. 😀 Positiivinen asia on, että kyllästymistä ei luultavasti tapahdu kun vaihtelua on viikottain.

Kävin tänään taas shoppailemassa! :D

Kävin tänään taas shoppailemassa, piti etsiä mekkoa häihin, mutta yllättäen mukaan tarttui jotain ihan muuta.. 😀

Kokonaisuudessaan ohjelma on mielestäni todella onnistunut. Alkuun en tunnistanut juuri yhtään biisiä, mutta nyt kun niitä on ehtinyt kuunnella jo hetken, tykkään paljon. Hyvät ja menevät musat. Oma lempparini on ehdottomasti 10. kappale, eli Usherin ”more” biisistä tykitetty remix! Perinteisen version koreografiat ovat kivan monipuoliset ja uskon, että vaatii jopa muutaman tunnin alle, ennen kuin asiakkaat pääsevät täysin mukaan, esim. kolmoseen ja kasiin. Atleettisessa meno on taas yksinkertaisempaa, mutta rankempaa. Yleensä kaikissa ohjelmissa on joku kappale mistä ei niin hirveästi välitä, mutta mun mielestä tämä ohjelma on tasaisen hyvä, eli kaikki ovat hyviä ja muutama on todella hyvä! Perinteisen version kakkosbiisi on luultavasti se, johon kyllästyy ensimmäisenä, erittäin yksinkertaisen koreon vuoksi.

Jokos te ootte päässeet kokeilemaan? Mitä pidätte ohjelmasta?

Huomasin, että aiempi korsettipostaus jakoi hieman mielipiteitä ja haluan vielä sanoa, että tuo oli myös ”pilke silmäkulmassa” kirjoitettu juttu. Mielestäni tää tuote oli hauska homma ja halusin nähdä miten se toimii. Yleensä uudet ja erilaiset asiat herättävät aina myös närää, vaikka kyseessä ei olisi sen kummempi juttu. Voin ehkä syyttää itseäni provosoivasta otsikosta, mutta siis tuote on kehitetty myös tukemaan urheilussa ja auttamaan suorituksissa, vähän kuten tukivyö, mitä esimerkiksi painonnostajat käyttävät. Uusia asioita kannattaa katsella avoimin mielin, eikä aina lytätä heti, koska ei ennenkään ole tällaisia käytetty. Eihän koskaan synny tai löydä mitään uutta, jos aina tekee asiat niinku ennenkin! Peace out ja mukavaa loppuviikkoa. 🙂