Miksi se on niin vaikeeta?

Suunnilleen puoli vuotta sitten vaihtui vuosi ja tuhannet suomalaiset tekivät lupauksia uutta parempaa elämää ajatellen. Monilla alkoi laihdutuskuuri, kuntoilukuuri, herkkulakko, tipaton..you name it. Siitä huolimatta, että joka vuosi tehdään samat lupaukset ja 95% lupauksia lunastaneista lopettaa noin kuukauden sisällä motivaatipuutkoseen tai johonkin muuhun yhtä hyvään tekosyyhyn, joka ikinen vuosi on silti sama juttu! Kuntosalit ovat täynnä, ihmiset treenaavat monia tunteja päivässä, vaikka ovat lukeneet sadasta eri paikasta, että kannattaa aloittaa maltilla, jotta motivaatio säilyy. Why oh why?! Tätä aihetta on ehkä hassua pohtia heinäkuussa, mutta näin kaukaa ajateltuna tuo koko vuodenvaihteen hössötys on jotenkin aivan pönttöä. Sama rumba alkaa syyskuussa hieman pienemmässä mittakaavassa kun aletaan karistella kesäkiloja. Ja sitten taas joulun jälkeen..ja ennen kesää..

DSC02320Tiedättekö miksi se on joillekin niin vaikeeta? Asiat joita ei tykkää tehdä ei voi pysyä elämäntavoissa mukana. Ne voi pysyä sen kuukauden tai vaikka kolme, mutta jos ei pidä liikkumisesta tai ei jaksa valmistaa terveellistä ruokaa, terveelliset elämäntavat eivät säily. Voisin verrata tätä kehonhuoltoon, joka on minulle erittäin haastava juttu, sillä en vain pidä siitä. En jaksa venytellä, enkä käydä joogaamassa. Aina ajoittain pakotan itseni tekemään näitä juttuja, ja teenkin niitä hetken, mutta sitten ne taas jää… Eri asia oli kilpailuaikoina, jolloin liikkuvuus oli pakollinen juttu, jotta pystyi ylipäätään suorittamaan lajin vaatimia juttuja. Silloin motivaatio tuli halusta olla lajissa hyvä.

Mä en pystyisi kuvitella itselleni muunlaista elämäntapaa kuin tämä mitä elän nyt. Rakastan urheilla ja pidän ruuista joita syön. Mun mielestä on kivaa kokkailla ja testailla erilaisia juttuja ja kehitellä uusia reseptejä.

DSC02314

Mitä siis kannattaa tehdä jos elämäntapamuutos tuntuu ylitsepääsemättömän haastavalta? Nää on näitä samoja juttuja ja ohjeita, mutta näissä on oikeasti pointtia. Jos ei ole onnistunut omalla tavalla, kannattaa ehkä kokeilla jotain uutta? Kannattaa tietysti yrittää tehdä muutoksista itselle mieluisia juttuja ja hakea motivaatiota jostain muualta kuin vain ulkonäöstä. Muutoksen voi aloittaa vaikka heti, ei ensi maanantaina tai syyskuussa.

  • Kannattaa oikeasti aloittaa maltilla! Yksi treeni viikossa on parempi kuin nolla. Liian korkeat tavoiteet aiheuttaa ahdistusta ja luovuttaminen on melkein väistämätöntä.
  • Tee sitä mistä pidät. Jos pidät kävelystä käy kävelyllä. Ehkä jossain vaiheessa kävelyn tilalta haluat aloittaa juoksemisen.
  • Älä muuta kaikkia ruokailutottumuksia kerralla. Mun mielestä paras tapa on aloittaa siitä, että säännölistää ruokailut. Kun syö säännölisesti, määrät pysyvät yleensä kohtuudessa. Sen jälkeen voi lähteä tekemään pieniä muutoksia vähän kerralla. Ensin lisää kasviksia, seuraavaksi vähentää sokerin määrää jne..

Eletään kesä niin, ettei taas tarvitse pudotella kiloja syksyn saapuessa! 🙂


Lisäravinteet joita käytän

Heippa! Viime aikoina on tullut useampikin kysely koskien lisäravinteita. Myös näiden suhteen oon aika kausikäyttäjä, välillä enemmän, välillä vähemmän. Joskus innostun jostain ja sitten innostus voi hiipua hetken kuluttua. Ajattelin esitellä sellaisia juttuja, jotka on aikalailla pysyviä juttuja mun käytössä. Mun kaapeista löytyy niin paljon nappeja ja pulvereita että kaikkien käyttäminen samaan aikaan olisi melkein mahdotonta, tai sitten pitäisi elää pelkillä tabuilla. 😀

DSC02697

Nykyinen arsenaali on aika pieni verrattuna siihen mitä se on ollut. Mulla on nyt nimittäin green-kausi, eli syön ihan älyttömiä määriä vihanneksia ruuan kanssa ja smoothiena. Mun päivään kuuluu siis 1 vihersmoothie, joka on sullottu täyteen ravinnerikkaita lehtivihreitä, lisäksi täytän jokaiselle aterialle lautasen täyteen salaattia ja parsakaalia. Mä oon sellainen, että kun innostun jostain, saan siitä lähestulkoon pakkomielteen! Tämän hetkinen pakkomielle – lehtivihreät! 😀

  • Mulla on ollut paljon erilaisia viherjauheita ja sekoituksia, tällä hetkellä syön ne tablettien muodossa. Olisin tahtonut ne jauheen muodossa, mutta liikkeessä ei silloin ollut kuin tabletteja. Onhan noissa toki se hyvä puoli, että niitä on vaivattomampi käyttää. Tableteissa on ohranorasjauhetta, vehnänorasjauhetta, spirulinajauhetta, klorellajauhetta.
  • Vihertabujen lisäksi käytän puhdas+ caps* -sarjasta D-vitamiinia, saccharomyces boulardiita (meniköhän nimi oikeen) joka on siis probioottihiiva sekä omega-3 kapseleita. Mulla on tämän sarjan melatoniini, jota käytän jos on nukahtamisongelmia. D-vitamiini ja omegat on käytössä ympäri vuoden.
  • Keltaviherä pussuka on vihreää savea, jota juon joka aamu. Argitalin Aktivoitu vihreä savi toimii puhdistuskuurin tavoin sekä sisältää elimistön tarvitsemia vitamiineja sekä mineraaleja. Saveen siirtymisen jälkeen en ole tarvinnut enää ylimääräisiä magnesiumlisiä, sillä savessa on paljon magnesiumia ja muita kehon tarvitsemia hivenaneita. Savi edistää myös vatsan toimintaa.
  • Opti-MSM jauhetta lisään vihersmoothien tai C-vitamiiniporeen sekaan. Käytän muuten myös C-vitamiinia, se unohtui tuosta kuvasta. 😀 Opti-MSM on ihmiselle tärkeä ravintoaine, jolla on monia tehtäviä kehossamme. Se osallistuu mm. terveen ihon, hiusten ja kynsien kasvuun. Keho tarvitsee sitä terveiden sidekudosten ja nivelten toiminnan takaamiseksi, oikeanlaisen entsyymitoiminnan turvaamiseksi sekä hormonitasapainon ja immuunijärjestelmän toiminnan varmistamiseksi.

DSC02698Mulla on laaja valikoima Feel Vividin tuotteita*, joita käytän myös säännöllisesti. Jauheita menee useimmiten kahvin ja smoothieiden sekaan. Vaihtelen hieman tuotteita fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä suurimmassa käytössä on tuo mushroom mix, joka on siis sekoitus lääkinnällisiä sieniä. Lisää tuotteita ja tuotteista voi käydä kurkkimassa täältä.

Joku varmasti ihmettelee missä on mun protskut? No ne on tällä hetkellä loppu, enkä muutenkaan koe tarvitsevani proteiinilisää nyt kun en treenaa niin paljon. Salitreenin jälkeen syön palautusaterian ja se riittää tällä hetkellä! Otan heran takaisin ruokavalioon, kun koen sen tarpeelliseksi (..ja kun saan täydennystä varastoihin. :D)

* Tuotteet saatu blogin kautta

 


Mä opettelen vielä..

Täytyy myöntää, että aina loman alkaessa on jotenkin vaikee pysähtyä. Oon tottunut olemaan menossa lähestulkoon aamusta iltaan ja yhtäkkiä ei olekaan mitään sen kummempia velvollisuuksia. Kun on tottunut treenaamaan todella paljon, on myös vaikea vähentää määriä. Olen hyvin pitkälle rutiinien orja, ja kerta päivässä treenaaminen tuntuu melkein kuin se olis yhtä tyhjän kanssa. Tällä tarkoitan että jos en treenaa normaaleilla määrillä, voin yhtä hyvin olla treenaamatta kokonaan, tyhmä ajatus vai mitä? Jokotai-Aino nostaa jälleen päätään ja tässä tilanteessa täytyy vaan pysähtyä, miettiä järkevästi ja uskoa itseään. 🙂

Muistan, kun viettelin ensimmäistä kunnon kesälomaani vuosia sitten. Se oli aika pitkälle sitä, että treenasin aamulla, päivällä ja illalla. Ei siis mitään järkeä! Joka vuosi on aina sama tilanne. Alussa en tiedä miten päin olisin, mutta jo viikon jälkeen uudet rennommat rutiinit alkaa tuntua hyvältä ja loppulomasta ajattelen jo, että mitä järkeä on treenata mun normimäärillä ylipäätään?! 😀

DSC02513

Mä tykkään rutiineista, mutta toisaalta joskus on oikeesti hyvä heittää rutiinit romukoppaan ja elää minuutti kerrallaan fiiliksen mukaan. Tänään oon ollut koko päivän kotosalla, syönyt (liian) ison levyn raakasuklaata, maannut sohvalla, välillä sängyssä, katsonut Dexteriä, Orange is the new blackia ja surffaillut netissä. Välillä on iskenyt olo, että mun pitää tehdä jotain, mutta välillä on taas ollut aivan ihana fiilis, kun ei tarvitse katsoa kelloa, eikä tarvi mennä minnekään. Joskus kun on se kauan kaivattu loma, tulee fiilis että loma menee hukkaan jos ei tee jatkuvasti jotain. Tai ainakin mä oon ajatellut niin aina ennen. Nyt oon päättänyt, että jos mua huvittaa olla kotona, en ota siitä stressiä. Miksi tässä ylipäätään pitää tehdä helposta asiasta vaikee? 😀

DSC02670

Huomaan kuitenkin aika suuren edistyksen tässä asiassa. Se mistä oon lähtenyt ja missä oon nyt. Nykyään sentään kuuntelen omia järkeviä ajatuksia, enkä mieti että jos en liiku 3 tuntia päivässä kaikki menee pilalle. Saattaa kuulostaa sairaalta, mutta kun on tällainen duracell eläin, joka on tottunut aina liikkumaan paljon, on vaikea mennä sen oman riman alle. Uskon, että teilläkin on monilla ne omat määrät joita ”noudatatte” viikosta toiseen. Jos joskus menee määrän ali, voi kokea epäonnistuneensa viikon treenien suhteen. Tämän vuoksi mä en käytä sykemittaria, sillä se teki asiasta vielä raskaampaa, kun kaikki oli ylhäällä ja edellisen viikon saldo piti saada täyteen.

Onko teillä jotain hyviä rentoutumiskeinoja joita haluatte jakaa mulle ja muille elämän suorittajille? 😀

Nyt ajattelin vetästä lenkkarit jalkaan ja lähtee pienelle happihyppelylle, ihan vaan siksi koska mua oikeesti huvittaa! 🙂

 


6 kehoa puhdistavaa vinkkiä sekä detox-smoothien resepti

Olette varmasti kuulleet erilaisista detox-kuureista, joissa juodaan valmiita juomia ja syödään kevyemmin. Tällaisen puhdistavan kokemuksen voi tehdä myös ilma valmisjuomia, syömällä kehoa puhdistavaa ravintoa. Smoothiet ovat helppo tapa nauttia kaikkia näitä puhdistavia ainesosia normaalin ruokavalion tukena. Bikinibootcampin ruokavalio teki monille vihersmoothieista osan arkea ja itse olen käyttänyt näitä superjuomia sen jälkeen, tosin viime aikoina hieman harvemmin. Nyt, kun mulla on enemmän aikaa laittaa ruokaa, oon ottanut vihersmoohtiet takaisin ruokavalioon. Lehtivihreillä ja erilaisilla viherjauheilla on paljon mielettömiä ominaisuuksia ja yksi niistä on kehon puhdistaminen. Esittelen alla myös muita ruoka-aineita joiden avulla olo kevenee ja virkistyy!

DSC02691

Näitä kannattaa suosia:

  1. Vihreät vihannekset, kuten pinaatti, lehtikaali, rucola ja erilaiset levät sisältävät lehtivihreää, joka puhdistaa kehoa tehokkaasti ja tehostaa aineenvaihduntaa. Vihreät kasvit auttavat erityisesti maksaa vapautumaan ympäristöstä aiheutuvista myrkyistä kuten raskasmetalleista ja lisäaineista. Parsakaalista saa paljon antioksidantteja, jotka auttavat ruoansulatusta hankkiutumaan eroon myrkyistä.
  2. Superfoodeista esim. chorellalla on erityisesti puhdistavia vaikutuksia, kun taas esim. spirulina, ohranoras ja alfalfa antavat vauhtia aineenvaihdunnan toimintaan sekä ruoansulatukseen. Ruoansulatusta auttavat myös muun muassa pellavan, kurpitsan, hampun ja auringonkukan siemenet sekä mantelit ja saksanpähkinät. Lääkinnälliset sienet parantavat unenlaatua, rauhoittavat mieltä, lieventävät stressiä, tasapainottavat verensokeria, lisäävät kehon suorituskykyä sekä suojaavat sisäelimiä ympäristön toksisuudelta.
  3. Kuitupitoinen ravinto puhdistaa suolistoa tehokkaasti. Kuitupitoisia ruokia ovat mm. täysvilja, vihannekset, marjat, pavut, omena kuorineen, kuivatut aprikoosit ja luumut, pähkinät, ratamot, raakasuklaa, psyllium sekä leseet. Ne poistavat suolistosta myös hiivaa.
  4. Erilaiset mausteet auttavat myös kehoa puhdistautumaan. Kannattaa suosia mm. inkivääriä, safrania, kuminaa, rosmariinia, kardemummaa, ceylon-kanelia ja cayennepippuria. Myös valkosipuli auttaa maksaa tuottamaan entsyymejä, joka auttaa poistamaan kuona-aineita ruoansulatuksesta.
  5. Hedelmät sisältävät paljon vettä, joka auttaa kehoa pääsemään eroon myrkyistä. Ne myös sulavat helposti ja sisältävät paljon antioksidantteja, ravinteita, kuituja ja tärkeitä vitamiineja. Etenkin sitrushedelmät kuten greippi, sitruuna ja limetti puhdistavat maksaa ja auttavat ruoansulatuksessa.

VÄLTÄ NÄITÄ:

  1. Alkoholi
  2. Nikotiini
  3. Hiilihappolliset juomat ja muut prosessoidut juomat
  4. Sokeri ja prosessoitu suola sekä keinotekoiset makeutusaineet
  5. Valkoinen vehnä
  6. Prosessoitu valmisruoka

DSC02690

Valmistin eilen herkullisen smoothien kehoa puhdistavista ainesosista. Kerroin noin kuukausi sitten Juicepressosta, jonka avulla voi puristaa helposti itse tehtyä ravinnerikasta mehua. Puristin mehun sitruunasta, omenasta, appelsiinista ja greipistä. Sekoitin mukaan erilaisia lehtivihreitä, viherjauheita, lääkinnällisiä sienijauheita sekä mustikoita. Kaikki blenderiin ja surraamaan! Hedelmämehu peittää alleen epämieluisat maut, joten tämä oli myös todella herkullista.

DETOX-smoothie a’la Aino

  • itse puristettua mehua (sitruuna, appelsiini, omena, greippi)
  • lehtikaalia, pinaattia, romainesalaattia, rucolaa
  • chorellaa, spirulinaa, ohranorasta
  • mushroom mix jauhetta (Lääkinnälliset sienet: Agaricus blazei, Cordyceps, Maitake, Reishi ja Shiitake)
  • kotimaisia mustikoita

Lomaruokavalio – lounas

Moikkamoi! Ilmasto alkaa selkeesti näyttämään hieman parempia merkkejä kesästä. Toivotaan, että kelit lämpenisi ihan kunnolla niin pääsee kunnolla lomafiilikseen. Käytiin eilen kavereiden kanssa tekemässä mäkivetotreeni paikallisessa laskettelukeskuksessa. Vedin hapenottokykyä parantavan treenin, eli paremmin intervalltreeninä tunnetun setin. 15 tiukkaa vetoa ylämäkeen, jokainen niin, että lopussa happi loppui ja keuhkot pauhasi. Tänään tuntuu ihan kivasti pakaroissa ja reisissä, joten taidan vetää yläkroppasalin illalla. Jotenkin tuntuu hullulta mennä työpaikalle kun on lomalla, etenkin siihen aikaan kun omat tunnit on käynnissä. Onneksi meillä on myös tuo toinen sali, missä mulla ei ole niin montaa omaa tuntia. Jotenkin tuntuu järkevämmältä käydä siellä treenaamassa. En halua kuitenkaan olla viittä viikkoa käymättä salilla lainkaan.

DSC02499

Kerroin eilen aamiaisestani ja nyt ajattelin availla hieman, minkä tyyppisiä lounaita tulen nauttimaan. Ruokailujeni aikataulut on aikalailla mitä sattuu ja esim. eilen söin lounasta vasta kl 16. 😀 Erilaiset salaatit maistuvat kesällä, toisaalta tykkään syödä lämmintä ruokaa. Yhdistin siis nämä kaksi ja söin lämpimän salaatin.

DSC02683

Pilkoin lautaselle ruukullisen romaine- ja tammenlehtisalaattia, babypinaattia, luomulaatuista kurkkua ja tomaattia. Keitin 450 g parskaalia ja paistoin jauhelihaa. Paistelin pannulla parsakaalit, jauhelihat yhden tomaatin sekä pussillisen (250g) pakastepinaattia. Paljon mausteita (chili, valkosipuli, kalaharinsuola) ja koko seos salaatin päälle! Sulanut pinaatti ja tomaatti muodostivat ikäänkuin kastikkeen jaukkiksen ympärille, jolloin ei tarvittu enää salaatinkastiketta lainkaan. Kuulostaa oudolle yhdistelmälle, mutta oli hyvää ja täyttävää! 😀

DSC02684

Mä tapaan itse kokeilla outojakin yhdistelmiä, sillä tavalla voi keksiä uusia makuelämyksiä. Lounaspöydässä tullaan siis näkemään luultavasti paljon erilaisia versioita salaateista.