Aamusta iltaan

Yksi päivä töitä takana ja tuntuu etten mä missään lomalla ole ollutkaan. No ei sentäs, hieman joutuu hakemaan rutiineja vielä, mutta aika tehokkaasti on lähtenyt tämä viikko käyntiin. Aika on mennyt lähinnä jumppahommiin, sillä oon tehnyt uusia ohjelmia ja kerrannut lesmillsejä. Bodyattack oli vielä hyvin muistissa, mutta combattia ehdin ohjata vain pari kertaa ohjelmien vaihtumisen jälkeen, joten se pitää kerrata kunnolla vielä ennen illan tuntia. Oon siis lähinnä istunut koneella, etsien biisejä, mixaten ohjelmia yhteen ja välillä olkkarissa koreoita heiluen. 😀

Kävin eilen aamupäivällä tekemässä rinta, ojentaja, olkapää treenin ja tänään heitin jalkatreenin, vaikka mulla on illalla vielä combat ja rpv. Lihaskivut iskee vasta huomenna, joten oon tullut siihen tulokseen, että tämä tiistai on paras jalkapäivä, sillä huomenna jalat pääsee hieman helpommalla kuin tänään. Pyrin siis edelleen tekemään kolme salitreeniä viikkoon noiden ohjauksien lisäksi!

10535843_10152479573954774_513504972_o

Eka viikko menee lähinnä näiden jumppien fixaamiseen, mutta pikkuhiljaa täytyy ottaa myös muut työtehtävät mukaan. PT-asiakkaat, syksyn uusi aikataulu ja monta monta muuta tehtävää odottelee edessä. Ei tule olemaan ainakaan tylsää! Eilinen treenipäivä meni loppupeleissä aika kivuttomasti. Hieman jänskätti, kuinka jaksan vetää tuollaisen 4 tunnin treenin heti ekana päivänä, mutta eipä se paljon entisestä poikennut. Pohkeet veti hieman jumiin, sillä ei ole tullut hypittyä niin hirveesti viime aikoina. Eiköhän nekin siitä pääse rytmiin mukaan!

Tämä pääsi mukaan mun spinni-listalle..Ysärit rules 😉

Kotiin päästyä ruoka maistui ja nukahdin kuin tukki ruokailun jälkeen. Muistui taas mieleen se unenpaljous mitä näillä sykkimismäärillä tarvitaan. Menussa oli ylämaankarjan jauhelihasta tehtyä mureketta (luomulihaa), bataattiranskalaisia, kukkakaalimuusia ja salaattia! Tuo luomuliha on ihan parasta, murekkeeseen ei tarvi laittaa mitään muuta kuin mausteita ja se pysyy kasassa sekä maistuu tavaalliselta. Kukkakaalimuusiin en myöskään käytä muuta kuin kukkakaalia ja mausteita. 🙂

DSC02760 DSC02761

Tänään oon hakenut läjän biisejä ja yrittänyt saada kasaan uuden lämppärin illan RPV-tunnille. Lista alkaa olla valmis, lukuunottamatta muutamaa vanhaa jotka jää vielä mukaan. En yleensä käytä RPV-tunnilla mitään välineitä, sillä tunti on tavannut olla niin täynnä, ettei välineet riitä kaikille. Nyt kesällä kun on hieman hiljaisempaa, mietin jos ottaisin vaihtelun vuoksi kuminauhan mukaan. Sillä saa kivasti lisätehoja mukaan. Esim. tämä liike olisi kiva ottaa mukaan..Videolla loikkii ystäväni Laura.

Sellaista menoa täällä tällä hetkellä. Julkistan Runforest-arvonnan voittajan tänään illalla tai huomenna, riippuen miten ehdin istuskella blogin parissa! 🙂


Varoitus – ei heikkohermoisille!

Tulossa on aika raakaa tekstiä, joten heikkohermoisten kannattaakin sulkea selain saman tien ja lopettaa lukeminen heti alkuunsa. En nimittäin missään nimessä suosittele tämän kirjoituksen lukemista!

Stop Cartoon

..Mutta jatkoit kuitenkin eikö vaan? Miksi kielletty kiinnostaa niin paljon? Miksi alaikäisenä halutaan juoda alkoholia, tai miksi toisille on niin haastavaa pysyä uskollisena suhteessa? Miksi karkkilakon aloitettua karkkia tekee mieli jatkuvasti, vaikka ennen ei ollut tällaista ongelmaa. Onko ruoho tosiaan vihreämpää aidan toisella puolella? Vai onko se vain ajatus, ehkä toive jostain vieläkin paremmasta? Luvassa ei siis ole raakaa tekstiä, halusin vain houkutella sinut lukemaan pidemmälle. 😉

Se on kai meidän luontainen ominaisuus, jos saadaan jotain, halutaan kuitenkin vielä enemmän tai vähän paremmin. Harvemmin pystyy olemaan täysin tyytyväinen siihen mitä on saavuttanut, vaikka olisi saavuttanut sen, mitä alunperin lähti tavoittelemaan. Esimerkkinä vartalon muokkaus. Kun tuloksia laihtumisesta tai vaikka lihasmassan kasvatuksesta alkaa näkyä, niitä ei näe itse niin selkeästi kuin muut. Olen itse kokenut tämän monesti..On niin vaikeaa olla täysin tyyytyväinen saavutuksiinsa. Monesti sitä miettii kuitenkin, että jos nyt vielä ihan vähän paremmin tai enemmän. Sitten kun katselee valokuvia jälkeenpäin, miettii että mitä hittoa? Mähän olin ihan superhyvässä kunnossa. 😀

IMG_6267

Palatakseni takaisin tähän kiellettyyn hedelmään ja yleisestikin negatiiviseen ajattelutyyliin, niin sanottakoon, että usein tällä tyylillä mennään lopulta metsään. Mitään projektia ei kannata aloittaa niin, että kieltää itseltään asioita. Jos vaikka lähtee muokkaamaan ruokavaliota ja miettii ensitöikseen mitä ei saa syödä, alkavat nämä kielletyt asiat pyöriä mielessä aivan varmasti. Sen sijaan kannattaa lähteä miettimään, millä ruoka-aineilla ravitsen kroppaani parhaiten ja mitkä ruoka-aineet antavat energiaa ja tuovat hyvän olon.

DSC02631

Sama pätee treenaamiseen. Pakkoliikkuminen harvemmin toimii..Se voi toimia hetken, mutta ei loputtomasti. Itselle ei kannata asettaa liian suuria tavoitteita, etenkään jos vielä aloittelee treenaamista. Mitkä ovat liikuntamuotoja, joista nauttii ja joiden pariin on mukava lähteä? Kannattaa aloittaa niistä. Jotta pääsee alkuun, kannattaa tehdä suunnitelma, minä päivinä ja mihin kellonaikaan urheilee. Jossain vaiheessa näistä asioista alkaa tulla rutiinia ja ehkä innostus uusiin lajeihin syttyy. On toki henkilöitä, jotka saavat motivaationsa erilaisista lakoista ja tarkoista säännöistä. Yleensä nämä ovat nykyisiä tai entisiä kilpa-urheilijoita, jotka ovat tottuneet sääntöihin ja tarkkaan suunnitelmallisuuteen. Uskon kuitenkin, että suurimmalle osalle ihmisiä ja ns. tavallisille kuntoilijoille passaa paremmin hieman erilainen tyyli. Sen vuoksi kammoksunkin erilaisia ”superdieettejä” jotka ovat todella tiukkoja, jopa järjettömillä rajoituksilla. Ei saa syödä muita kuin vihreitä vihanneksia tai että pitää nousta neljältä yöllä aamuaerobiselle.

Negatiivinen ajattelu toimii harvemmin minkään asian yhteydessä, ja uskokaa pois – omalla ajattelutyylillä on todella suuri vaikutus omaan onnellisuuteen. 🙂

IMG_6527_Fotor_Collage

Positiivista viikkoa ystävät!


Se oli sitten siinä!

Tiedättekö mikä on maailman paras tunne? Tai sanotaanko yksi parhaista tunteista. Se on hyvän treenin jälkeinen fiilis. Mun tapauksessa se on ryhmäliikuntatunnin jälkeinen fiilis. Joskus ärsyttää, kun eri urheilumuotoja vertaillaan ja väheksytään toisia. Ties montako kertaa oon kuullut ”se on vaan jotain pumppipamppia” lausahduksia, kun ollaan puhuttu ryhmäliikunnasta. Mulle, ja varmaan monille muillekin jumppaaminen on se paras ja mielekkäin liikuntamuoto. Salitreenaaminen on mun mielestä mukavaa ja nautin siitä, mutta eri tavalla kuin ryhmäliikunnasta. Hikisen spinningin tai bodyattackin jälkeen endorfiinit jyskyttää kropassa ja olo on ihan loistava ja voittamaton. Joku toinen voi saada ne kiksit salitreenistä ja kolmas crossfitistä. Sillä ei oo mun mielestä mitään väliä, kunhan nauttii omasta lajistaan! Ei siis dissata toisten treenejä vaan tsempataan kaikkia löytämään se itselle sopivin juttu. 🙂

DSC02661

Mulla oli eilen se spinning-ohjaus ja pienestä jännityksestä huolimatta kaikki meni kyllä aivan kuten ennenkin. Varmaan muutama jumppa pitää vetää vielä, jotta pääsee kunnolla siihen omaan ohjausmoodiin, mutta ei ne taidot ja tavat niin nopeasti katoa. Olin suunnitellut uuden tunnin, lukuunottamatta viimeistä kappaletta, johon olin lisännyt pienen yllätyksen. 😀 Tiedän, että monet vakkarit muistivat biisin (joka on muuten älyttömän kamalan hirveän rankka) ulkoa. Sanoin, että kun biisit loppuu, pitää olla fiilis ettei pystyisi polkasta enää metriäkään ja kun biisi ”loppui”, se alkoi uudelleen keskeltä kappaletta. Tällaisilla kikoilla sitä huomaa, että vaikka luulee antaneensa kaikkensa, sitä pystyy kuitenkin vielä enemmän! No nyt en varmaan voi käyttää samaa kikkaa enää huomenna, koska paljastin sen täällä. 😀 Tarkoituksena oli kyllä muutenkin laittaa myös tuo viimeinen kappale vaihtoon. Jengiä oli reilu 35 henkilöä, mistä olin oikeen iloinen. Ensi viikolla sitten salit täyteen eiks vaan? 😀

10533224_10152479565689774_1610652587_o

Ensi viikosta ja otsikosta puheenollen, mulla on viimeinen lomapäivä käynnissä. Huomenna olisi siis paluu arkeen ja rutiineihin, mistä mä oon iloinen. Toki olisin voinut jatkaa lomailua vielä, mutta pidemmän päälle tämä voisi käydä hieman tylsäksi. 🙂 Huomenna olisi ohjelmassa Bodyattack, spinning sekä core. Urakkaa ei helpota yhtään se, että huomiselle on luvattu tukahduttavaa hellekeliä ja +31 astetta. Voi olla, että tulee aika hikinen treeni! 🙂

20140610_164110

Me ollaan alettu katselemaan omaa asuntoa ja löydettiinkin jo mieluinen. Ainoa agenda on saada laina-asiat sellaiseen kuntoon, että voi lähteä kunnolla tarjoushommiin. Ihastuin ihan täydellisesti yhteen asuntoon ja haluaisin niin muuttaa sinne! Töihinpaluun lisäksi tässä on siis paljon järjesteltävää muutenkin. Jos asunto ehtii mennä, täytyy vain löytää joku toinen yhtä kiva…Minkä veikkaan kyllä olevan melko hankalaa.

Sellaisia ajatuksia tänään! Nyt jatkan sohvalla loikoilua ja keräilen voimia huomista varten, ajattelin nimittäin heittää myös salitreenin aamusta! Se on sellanen juttu, että sillonku vedetään niin vedetään kunnolla 😉


Ready, steady, GO!

Heippa! Tiedättekö sen tunteen, kun on vapaata, ulkona on kaunis ilma ja tuntuu, että on lähes pakko tehdä jotain, koska suomessa näistä keleistä ei ehdi nauttimaan kuin ne muutamat viikot. Sen fiiliksen, kun lähestulkoon stressaa siitä, että pitäisi tehdä jotain. Selaat instagramia ja facebookkia ja tuntuu, että kaikki muut tekevät kaikkea hauskaa ja sinä nysväät kotona. 😀 No, mulla on aina ajoittain ollut tällainen fiilis, mutta tällä viikolla päätin, että jos mua ei nappaa lähteä ulos, vaikka on kaunis ilma, en lähde. Oonkin hengaillut paljon kotosalla, katsonut sarjoja ja eilen luin kirjaa (!!!) 5 tuntia putkeen. Kaikesta tylsyydestä huolimatta on ollut tosi hyvä viikko ja tuntuu oikeesti mielettömän hyvältä, että työt alkaa kohta, sillä olo on levännyt ja energinen.

DSC02505

Otin pienen varaslähdön duuniin paluun kanssa, sillä meen jo huomenna ohjaamaan ensimmäisen tunnin. Tänään oon väsännyt uuden spinning-ohjelman ja kävin polkemassa sen läpi aamupäivästä. Täytyy myöntää, että oon aivan fiiliksissä! 😀 En ole puhunut mikrofooniin nyt 5 viikkoon, katsotaan kuinka se luonnistuu taas pitkän tauon jälkeen. Luvassa on kuitenkin takuuvarmaa tyyliä a’la meikäläinen, joten olisi ihan huippua jos kaikki kynnelle kykenevät tulisivat mestoille huomenna kl. 10:15 (lady line) 🙂 mm. näitä biisejä on luvassa..

tästä hieman pidempi versio:

Käytiin äsken Even kanssa lounaalla salaattibufeessa ja sen jälkeen keitin Evelle bulletproof-tsufeet ja E puolestaan tarjosi eilen leipomaansa minttuista mustikkajuustokakkua. Olin aika täynnä, joten maistoin vaan pienen slaissin, mutta oli poijjaat hyvää! Onneksi poikaystävä tulee pian kotiin, joten kakku katoaa varmasti parempiin suihin mun mielestä kummittelemasta. Ajattelin huijata, että kakku on proteiinipitoinen terveyskakku, katsotaan mitä mies sanoo maistamisen jälkeen. 😀

Molemmat alla olevat kuvan on Even FB-sivulta pöllitty. 😀

10506578_10152545212164774_4210429655097823637_o 10535616_10152545212229774_7692421298267978522_o

Loppuun vielä pieni kysymys teille. Innostuin tosiaan lukemaan eilen kirjaa (fifty shades of grey – toinen osa, ekan olen lukenut) ja se oli jotenkin todella rentouttavaa! Oon lukenut Liza Marklundin uhatut sekä turvapaikka ja pidin näistä todella paljon. Olisin todella kiitollinen, jos jaksaisitte ehdotella hyviä kirjoja, tai kertoa omia lemppareita!


Maidoton proteiinilisä kaikilla välttämättömillä aminohapoilla

Heippa! Mainitsi vähentäneeni roimasti maitotuotteiden käyttöä. En ole koskaan ollut mikään maitotyttö muutenkaan, joten muutamalla muutoksella maitotuotteet ovat vähentyneet, jopa kadonneet ruokavaliostani kokonaan. Monet proteiinilisät, patukat ja jauheet sisältävät aina maitoproteiinia, josta hera on mielestäni edelleen hyvä vaihtoehto. Laadukas heraproteiini onkin hyvä lisä ruokavalioon. Kaseiini sen sijaan, jota löytyy runsaasti esim. maitorahkasta, muista maitotaloustuotteista sekä proteiinipuddingeista ei ole mielestäni hyvä vaihtoehto. Monet mystiset vatsavaivat, sairastelut ja turvotukset voivat johtua juuri tästä. Maitoallergiasta kärsivät eivät voi syödä maidon kumpaakaan proteiinia. (joskus harvoin hera voi sopia, vaikka kärsisi maitoallergiasta)

DSC02755

Sain testiin Plant Forcen riisiproteiinia, joka on kyseisen merkin uutuustuote. Tämä proteiinilisä sisältää nimittäin kaikki välttämättömät aminohapot, mikä on aika harvinaista kasviproteiinille. Tämän lisäksi tuote on hypoallerginen, maidoton, gluteiiniton ja soijaton.

Plant Force vaniljariisiproteiini on uutettu tummasta riisistä ja on pitoisuudeltaan n. 83% proteiinia. Se ei sisällä antiravinteita kuten lektiinejä, eikä allergeeneja kuten maitoa, soijaa tai gluteiinia, mikä tekee siitä oivan valinnan myös kasvissyöjille tai vegaaneille. Koska se on hypoallergeeninen, se soveltuu herkimmillekkin yksilöille, jotka kärsivät helposti vatsan turvotuksesta tai epämukavasta olosta muita proteiineja käyttäessään. 100% luonnollinen!

Yksi mittalusikallinen on 20 g ja se sisältää 72 kaloria ja 16,6 g proteiinia. Tuote on makeutettu stevialla. Mä oon tottunut käyttämään melko makeita heraproteiineja, joten niihin verrattuna tämä oli melko miedon makuinen, jos niin voi sanoa. Mulla on makuna vanilja, jonka maku on peräisin luontaisesta vanilja-aromista. Vedin protskut veden seassa, mutta kuvittelisin että esim. manteli- tai riisimaidon kanssa tämä olisi maukkaampaa. Maun puolesta siis häviää hieman noille makeille heraprotskuille, ainakin jos pitää makeista litkuista. 😀

DSC02757Kokeilin tätä myös smoothien kanssa ja sinne se sopi ihan loistavasti, sillä jauheesta tuli lievä vaniljan maku mukaan. Jauhojen sekoittuvuus on mielestäni hyvä, sillä olen ymmärtänyt, että joskus riisiproteiinit voivat olla hyvinkin klimppistä ja paksua kamaa…??

Tässä jokatapauksessa hyvä vinkki teille, jotka kaipaatte hieman puhtaampaa proteiinilisää ruokavalioonne. Makuvaihtoehtoja löytyy vaniljan lisäksi suklaa sekä maustamaton! Tuotetta voi tilata Lootuskaupasta.

DSC02759Tuote saatu blogin kautta