UUTUUSJÄÄTELÖT VERTAILUSSA

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Breyers Delights:n kanssa.

Muistan miettineeni joskus vuosia sitten, kuinka mahtavaa olisi, jos jäätelöä saisi terveellisempänä vaihtoehtona. Toiveeni taidettiin kuulla, sillä viimeisen vuoden aikana markkinnoille on tullut paljon erilaisia kevyempiä jäätelö vaihtoehtoja. Sen lisäksi, että jädet ovat ravintoarvoltaan parempia, ovat ne myös maultaan ihan täydellisen herkullisia! Nämä postauksessa esitellyt Breyers Deligts:n jäätelöt saavat multa myös kiitosta koostaan, sillä kuten olen aiemminkin maininnut, jäätelöä on kivempi syödä paljon kerralla! 😉

Vaikka mulle on tärkeää syödä terveellisesti ja voida hyvin, mulle on aina ollut tärkeää myös nauttia ruuasta. Rakastan ruuanlaittoa ja syömistä itseään. Olen sitä mieltä, että ruoka on yksi mahtavimmista nautinnoista elämässä, eikä elämää pidä ottaa liian vakavasti, vaikka haluaa noudattaa terveellisiä ruokailutottumuksia. Tämän vuoksi onkin niin hienoa, että nykyään on olemassa paljon tuotteita, jotka sopivat esimerkiksi sellaiseen ravintofilosofiaan, jota itse noudatan.

Tässä on tainnut tulla jo selville kuinka fiiliksissä mä olen jäätelöstä, jonka valitsen aina ylitse muiden herkkujen! Joten mennään itse asiaan! Tiedätte, että olen tyypiltäni testailija. Aina jos näen kaupassa uuden tuotteen, haluan testata miltä se maistuu, etenkin jos kyseessä on ns. terveystuote. Olen hyvin kiinnostunut erilaisista ruokatuotteista ja yksi lempiharrastuksiani on haahuilla isoissa marketeissa ja tsekkailla mitä kaikkea hyllyiltä löytyy.

Näin ollen, olen myös testannut kaikki markkinoilla olevat terveellisemmät jäätelöt, totta kai! Tämän pohjalta voisin sanoa, että mulla on aika hyvä tatsi siihen mikä toimii ja mikä ei. Makuasioista ei edelleenkään voi kiistellä, mutta jos makunystyrät syttyvät samoista jutuista mun kanssa niin ehkä osaatte valita oikeat purnukat pakkaseen seuraavalla kauppareissulla! 😀  Mitä jäätelöihin tulee, tykkään usein kinuski-toffee-caramel-tyyppisistä jutuista. Hedelmä – ja marjajäätelöt eivät ole yleensä mun pala kakkua, kun taas lakritsi, salmiakki ja suklaapohjaiset jädet tulee hyvänä kakkosena kinuskihommien jälkeen.

Maistelinkin neljää Breyers Delights:n uutuusmakua ja tässä arvio jokaisesta.

Salted Caramel Cake – Ei varmaan ollut yllätys, että tämä kiilasi mun suosikiksi. Jäätelössä maistuu suolainen kinuski yhdistettynä pehmeisiin kakunpaloihin, täydellistä! Tätä syödessä piti oikeen katsoa tuoteselostetta, että onko tässä oikeesti vain 340 kaloria koko purkissa! Omaan makuun riittävän makea (pidän makeasta) ja ihanan pehmeä, kunhan antaa sulaa hetken huoneenlämmössä ennen lusikointia. 

Sweet Berry Choc Chip – Mainitsin, että en yleensä pidä marjaisista mauista, mutta tämä yllätti positiivisesti! Mietin pitkään kumpi on toinen suosikkini ja päätin nostaa tämän sijalle kaksi, sillä raikkaan makeat marjat yhdistettynä täyteläiseen suklaaseen ei voi mennä pieleen. Jäätelön pohja on siis makean vaaleanpunaista marjajädeä  ja seassa on herkullisia suklaahippuja. Todella ihanan makuista, jos multa kysytään.

Creamy Chocolate – Seuraavat sijat olivatkin hieman haastavampia jakaa, mutta suklaa on kuitenkin aina suklaa ja tässä on mielestän todella täyteläinen suklaan maku. Suklaa siis maistuu riittävästi, mutta ei ole ihan yhtä makeaa kuin esimerkiksi Caramel Cake. Tiedän, että kaikki eivät tykkää liian makeasta, joten siinä mielessä tämä olisi varmasti toimivin vaihtoehto niille tyypeille! Kokonainen purkillinen suklaajäätelöä, jossa on vain 310 kaloria?! Dream come true. 😀

Smooth Vanilla – Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä perus vaniljajäätelö, joka on myös sarjassaan kevyin. 290 kaloria puolessa litrassa jäätelöä, ei huono! Olen vaniljajäätelön ystävä ja tässä onkin oikein oiva vaniljainen maku. Itse käyttäisin tätä ehdottomasti esimekriksi terveellisemmän omenakaurapaistoksen kaverina tai protskulettujen päällä marjojen kera! Nam!

Kerroinkin tuossa muutama postaus takaperin, että aion tehdä pienen ryhtiliikkeen herkuttelun suhteen ja onneksi tämä ei tule olemaan vaikeaa, sillä päässä pyörii paljon ideoita, mitä kaikkea astetta terveellisempää pystyn kehitellä esimerkiksi näiden jäätelöiden avulla. Oon huomannut, että tämä herkutteluhommakin on todella vahvasti tapa. Kun sitä malttaa testailla vähän parempia vaihtoehtoja ja kokeilla uusia leipomuksia, huomaa ettei se muutos nyt välttämättä niin vaikeaa olekkaan!

Niin ja hei muuten! Jos oot halukas testailemaan näitä tuotteita niin, joka toinen maanantai @breyersdelightssuomi instagram-seuraajien joukosta arvotaan tuotepalkinnon voittaja! Kannattaa siis seurata Breyersin Instagram-tiliä! 

Joko ootte ehtineet maistaa jotain näistä? Mikä on sun suosikki?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


TESTISSÄ PROTEIINIKARKIT & PROTEIINIJÄÄTELÖ

Voi jestas mikä päivä! Minuuttiaikataululla menty siitä saakka kun oon sängystä noussut aamulla ja nyt vasta ehdin istahtaa tähän koneelle. Nyt vaan ruokaa tulille ja postausta ulos niin sitten voi alkaa miettiä taas nukkumaan menoa. 😀 Tänään ajattelin kirjoitella hieman tuotetestauksista, joita tuli ikään kuin vahingossa testailtua viime viikolla!

IMG_0439

Kävin siis viime torstaina pitkästä aikaa Fitnesstukussa ja törmäsin siellä Pandyn uusiin (?) proteiinikarkkeihin. Kyseessä on siis täysin sokerittomat karkit, jotka sisältävät proteiinia ja BCAA aminohappoja. Yhdessä pussisa on noin 190 ckal, 16 grammaa proteiinia ja 4 g BCAA:ta. Makuja on tällä hetkellä kaksi ”soda shakers” ja ”sura vikter”.

Olin kuullut näistä jo aiemmin, mutta pääsin maistamaan tuotetta vasta tukussa käydessäni. Suhtaudun ehkä hieman skeptisesti tällaisiin, mutta yllätyin kuitenkin positiivisesti mausta. Molemmat maut olivat hyvin karkkimaisia, enkä tiedä olisinko erottanut aidosta, jos en olisi tiennyt että kyseessä on proteiinikarkki. Maku on siis todella onnistunut ja etenkin jos tykkää kirpeistä karkeista niin nämä ovat tosi jees. Itse liputan enemmän salmiakkia ja suklaata, mutta kyllä nämäkin menivät parempiin suihin! 😀

Useinhan jos jokin kuulostaa liian hyvältä, tulee aina jokin mutta. Se sama mutta tulee myös tässäkin tapauksessa, nimittäin karkit aiheuttavat herkkävatsaisille melko varmasti ilmavaivoja/ongelmia. Koen, että itselläni on aika kestävä vatsa ja sain silti hieman vatsanväänteitä näiden syömisen jälkeen. Suosittelen siis aloittamaan hyvin pienellä määrällä ja testaamaan miten sopivat omalle pötsille. Pussin hinta oli Fitnesstukussa 3,50 € ja pussin koko on siis 80 grammaa. Luultavasti kokeilu jäi tähän yhteen kertaan, sillä en koe että mulla on mitään tilannetta, missä näitä tarvisin, vaikka maku hyvä olikin. Ei jatkoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraava tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten somen maininonta toimii! Olin nähnyt yllä olevan purkin instagramissa isojen kehujen kera. Sama purkki nökötti myös tukun hyllyssä alennettuun hintaan. Aluksi ajattelin, että valmistan mielummin itse jäätelöni sillä tällaiset jauhot sisältävät usein hirveesti kaikkea turhaa. Kassalla ollessani satuin kysäisemään tuotteesta jotain ja kun myyjä kehaisi sitä kovasti niin yhtäkkiä päätinkin napata purkin messiin, ilman että kurkkasin edes takana olevaa ainesosaluetteloa. Ajattelin, että mies nyt ainakin varmaan vetelee jos en itse kelpuuta..

Aavistukset osuivat oikeaan, sillä kotiin päästessäni huomasin että annoksessa (50 grammaa) jäätelöjauhetta on jopa 21 g sokeria. Myös ainesosaluettelo aika ”vakuuttavan” pitkä. Päätin kuitenkin kokeilla tätä juhannuksena ja valmistus oli todella helppoa. Jauhe sekoitetaan nesteeseen ja laitetaan pakkaseen jäätelöitymään tunniksi pariksi. Myös maku oli todella herkullinen. Valitsin itselleni tuon vanilla limen, koska pidän usein vaniljaisista mauista. Tuote sopinee perus bodarille, jolle proteiinit ovat ”the thing”, eikä sokerikaan niin pelota. Tälla saa ainakin herkkupäiviinkin protskua! Haha. Mun kohdalla: Ei jatkoon.


AINO TESTAA – DIEETILLE!

Blogin treenihaasteet ovat olleet aina suosittuja juttuja ja joka vuosi monet ovat tehneet treenejä ja syöneet ruokavalion mukaan. Yksi siisteimmistä asioista on se, että pystyy inspiroimaan muita tekemään valintoja jotka tekevät heistä onnellisempia ja paremmin voivia. Oli kyseessä ryhmäliikunta tai blogin aiheet, yksi asia mistä saan eniten positiivista palautetta on se, että pystyn juurikin inspiroimaan muita. Mulle on ollut aina tärkeetä pystyä auttamaan muita, sillä saan siitä itsekin hyvän fiiliksen. Eräs lukija lähetti taannoin mailia ja kertoi, että iso osa hänen nykyisestä elämäntavasta ja tasapainosta, jonka on itselleen löytänyt on minun ansiota. Me ei olla koskaan edes tavattu toisiamme, joten miettikää miten siistiltä tällainen palaute tuntuu. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos palataan takaisin treenihaasteisiin, niin takana on tosiaan  jo kolme haastetta, mutta nyt päätin viedä haasteet seuraavalle tasolle. Olen suunnitellut erilaisia treenipaketteja ja ruokavaliota, joita pystyy piakoin tilailemaan itselleen. Moni on aina toivonut henkilökohtaisempaa ohjelmaa ravintopuolelle, joten olen suunnitellut näitä eri painoisille ihmisille, jolloin suunnitelma toimii yksilöllä paljon paremmin. On nimittäin sanomattakin selvää, ettei sama ruokavalio voi toimia samalla tavalla 45 kiloiselle ja 75 kiloiselle. Kaikki paketit ovat aika paljon minun näköisiä ja noudattavat sellaista tyyliä, johon itse uskon ja jollaisella itsekin elän. Alkuun luvassa on neljä erilaista ohjelmaa ja jos tulee toiveita ja tarvetta, ohjelmia lisätään teidän toiveiden mukaan. Ohjelmista kaksi ovat edellisten haasteiden paranneltuja versioita, eli Bikini Body Bootcamp Vol.2 sekä Beach Body Vol.2, lisäksi mukaan tulee rasvanpolttoon keskittynyt ohjelma sekä ryhmäliikkujan/kestävyysurheilijan ruokavalio.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt olen kuitenkin itse päättänyt lähteä testaamaan omia ruokavaliotani tarkasti. Täytyyhän ne testata käytännössä, ennen kuin myyn niitä eteenpäin. Näissä jutuissa olen aika vaativa itseäni kohtaan ja haluan tehdä aina asiat mahdollisimman täydellisesti, joten asetan itseni nyt viikoksi pariksi ”dieetille” ja katson miltä se tuntuu. En ole nimittäin tainnut koskaan noudattaa mitään tarkkaan suunniteltua ruokavaliota. 😀

Olen rekrytoinut myös muutaman ystävän testailemaan ohjelmia, joten saan sitä kautta arvokasta tietoa, miltä ohjelmat tuntuvat kokeneella diettaajalle ja myös sellaiselle joka ei ole koskaan mitään ruokavalioita noudattanut. Toivotaan, että tästä tulee hyvä juttu, sillä kaikkien näiden blogivuosien aikana, olen saanut paljon kyselyä ja toiveita tällaisesta ”palvelusta”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanaa ja aurinkoista maanantaita!