”No en mä viitsi, mitä kaikki muutkin siitä ajattelis..” Niinpä. Myöntäkää pois, että suurin osa meistä ja teistä miettii ainakin silloin tällöin mitä mieltä muut ihmiset ovat tekemisistämme? Monet ihmiset stressaavat ja laittavat hirveästi aikaa murehtimalla mitä mieltä muut ovat itsestään, kun todellisuus on se, että suurin osa meistä on kiireisiä miettimään omia eikä muiden tekemisiä 😀
Tämähän on ihan tutkittu juttu, että jokainen ihminen kuvittelee olevansa kaiken napa..Kun kävelee kaupungilla, luullaan, että kaikki mitä tekee rekisteröityy toisten verkkokalvoille. En tarkoita tätä itsekkäässä mielessä, vaan se kai kuuluu meidän toimintoon.
Myönnän itsekin murehtivani näitä asioista ja pyrinkin tietoisesti pääsemään eroon kyseisestä asiasta. Joskus asetan itselleni turhia paineita aivan olemattomista asioista, kuten että en voi ostaa julkisesti karkkia, koska olen kirjoittanut vuosi sitten blogiin olevani karkkilakossa.. 😀 Kyllä, näinkin olen ajatellut välillä.
Uskon, että tämä on asia joka vaivaa aika monia enemmän tai vähemmän. Asia voi aiheuttaa stressiä ja asioita joita haluaisi tehdä, saattaa jäädä tekemättä epäonnistumisen pelossa. Mitä pahaa epäonnistumisessa lopulta on? No, luultavasti ainakin häpeä ja se mitä muut ajattelevat tapahtuneesta.
Seuraavan kerran kun tällainen ajatus tulee päähän, kannattaa miettiä, että muut ihmiset ajattelevat aivan samalla tavalla ja todellisuudessa heitä ei loppupeleissä kiinnosta kovinkaan paljon sinun tekemisesi. Älä annan muiden estää sinua toteuttamasta mitään mitä haluat tehdä! Jos ei yritä, ei voi onnistua. Epäonnistuminen on aivan luonnolista ja se kuuluu elämään. Toinen asia on se mitä tekee epäonnistumisen jälkeen? Jatkaako vai luovuttaako.
Rohkeeta päivää kaikille 🙂
















