IMETYS – RUOKAVALIO & MAKEANHIMO

Kaupallinen yhteistyö: Minska

Raskaana ollessa multa kysyttiin useaan otteeseen, että aionko imettää ja jotenkin nuo kysymykset tuntuivat mielestäni vähän hassuilta. Tottakai imetän, mikäli se vain onnistuu. Tiesin toki, ettei asia ole niin yksiselitteinen ja että monilla on haasteita imetyksen suhteen. Olin kuullut myös kauhutarinoita rintatulehduksesta tai kuinka nännit ovat tyyliin verillä imetyksen johdosta. Olin siis tavallaan valmistautunut siihen, ettei kaikki mene ihan tuosta noin vaan.

Omalla kohdalla imetys lähti sujumaan hyvin. Maitoa on riittänyt, eivätkä rinnat ole olleet kipeänä. Turhaan ostin kalliin Lasinoh lanoliini voiteen, sillä sille ei ole ollut käyttöä, toistaiseksi.

Se, mitä en konkreettisesti osannut odottaa, on se miten paljon aikaa imettämiseen ja kaikkeen siihen kuuluvaan oheistoimintaan menee. Tiesin että tulen olemaan kiinni vauvassa, mutta en ehkä kuitenkaan ymmärtänyt kuinka paljon. 😄 En myöskään osannut odottaa, miten paljon oma ruokavalioni vaikuttaa vauvan hyvinvointiin ja olotilaan. Vatsavaivat ovat aika yleinen ongelma pienillä vauvoilla ja myös meidän taloudessa alkaneet iltahuudot ovat saaneet miettimään, että syönkö jotain, mikä aiheuttaa vauvalle vatsanpuruja.

Toisaalta, vauvat itkevät muutenkin ja muistakin syistä, eivätkä itkut ole olleet jatkuvaa tai jokapäiväistä. Siltikin oon miettinyt paljon mitä laitan suusta alas ja alkanut jopa stressata asiasta hieman. Nyt ymmärrän paremmin myös niitä, jotka eivät imetä syystä tai toisesta.

Koivusokeri on täysin luonnollinen makeuttaja. Koivusokerin sisältämä ksylitoli edistää hampaiden terveyttä ja se sisältää 40% vähemmän kaloreita kuin sokeri. Erytritoli on taas täysin kaloriton ja luontainen makeuttaja.

Äidin ravitsemus vaikuttaa rintamaidon ravinnepuolella erityisesti B- ja C-vitamiinien, sekä välttämättömien rasvahappojen saantiin. Myös useiden vitamiinien ja kivennäisaineiden, kuten raudan, kalsiumin, jodin, sekä D-vitamiinin tarve lisääntyy imettäessä. Monipuolisella ruokavaliolla pystytään usein pitää huolta ravintoaineiden riittävästä saannista, D-vitamiinia lukuunottamatta. 

Kun tähän yhdistetään vatsavaivoja aiheuttavat ruoka-aineet, voi syöminen käydä haastavaksi. Itse olen pyrkinyt syömään riittävästi ja säännöllisesti, sillä pelkästään riittävällä syömisellä pystyy jo vaikuttamaan ravintoaineiden saantiin positiivisesti! Tämä kannattaa huomioida ihan muutenkin, etenkin jos on aktiivinen ja urheilee. 

Erityisesti näihin olen kiinnittänyt huomiota:

  • Hyvät rasvat – Kalaa, pähkinöitä, avocadoa ja öljyjä monipuolisesti eri aterioilla. Käytössä myös omega-3 valmiste.
  • Riittävästi proteiinia, sillä proteiinin tarve lisääntyy täysimetyksen aikana noin 20 g vuorokaudessa, ja osittaisimetyksen aikana noin 14g vuorokaudessa. Itse koen, että monipuolisesti syömällä proteiinin tarve täyttyy melko helposti.
  • B-ryhmän vitamiinit – Täysjyvätuotteet, maitotuotteet, pavut, idut, mantelit, pähkinät, siemenet, maksa ja luonnonriisi sekä tummanvihreät kasvikset, kuten parsakaali. 
  • C-vitamiini – Vihannekset, marjat ja hedelmät! Mulla on itsellä käytössä sekä B- että C-vitamiinilisät.
  • Kalsium ja rauta – Omasta ruokavaliosta riippuen, voi olla hyvä käyttää lisäravinteena.
  • Riittävä nesteen saanti korostuu imettäessä – Itse olen lisännyt veden juontia päivän aikana ja tapana on juoda suuri lasillinen vettä aina imetyksen aikana/jälkeen!

Imetyksen aikana suositellaan vältettävän joitakin ruoka-aineita, kuten haukea, pellavansiemeniä, korvasieniä ja yrttivalmisteita (ei koske yrttimausteita) niiden haitallisten aineiden takia.

Omalla kohdalla pois ovat jääneet mahdollisina vatsavaivojen aiheuttajina limsat ja mehut, ruisleipä, kaali (😭), osa makeutusaineista, voimakkaat mausteet sekä kofeiini.

Parapähkinästä saa runsaasti seleeniä! Suihkutettava oliiviöljy on kätevä annostella.

Vaikka makeaa onkin tehnyt enemmän mieli, oon pyrkinyt syömään herkkuja joista saa myös muutakin kuin tyhjää energiaa. Kohtuus kaikessa ja toki välillä on mennyt ihan tavallista karkkia ja jäätelöä, mutta pääosin oon myös korvaillut näitä luonnon omilla herkuilla, jotka ovat maistuvia mutta myös ravintorikkaita! Mitä tähän makeanhimoon tulee, kannattaa aina ensin varmistaa että syö riittävästi ruokaa, sillä usein se voi johtaa erilaisiin ruokahimoihin. Ruokavaliota voi silti täyttää myös maistuvilla taateleilla, pähkinöillä ja kasviskarkeilla! 😋

Yhteistyön tiimoilta tein viime viikolla tilauksen Minskalta, joka on siis hyvinvointimedia ja vastuullinen verkkokauppa. Minskan sivustolta voi tilata nopealla toimituksella (omani tuli seuraavana päivänä tilauksesta) vastuullisesti tuotettuja ja hyvää tekeviä ruoka-aineita, lisäravinteita, hygienia tarvikkeita sekä luonnonkosmetiikkaa. Heidän sivullaan on myös läjäpäin herkullisia ja terveellisiä reseptejä!

Siis miten hyviä nuo kaikki herkut onkaan! Lakritsitaatelit ja nuo Nom Nom luonnon karkit ovat olleet mun lemppareita. Pähkinöitä oon myös lisäillyt ruokavalioon, koska niistä saa hyvien rasvojen lisäksi läjäpäin ravinteita! Kaikki kuvissa näkyvät tuotteet ja paljon lisää Minskan verkkokaupasta.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


KEHONHUOLTOA KOTONA! (niska-hartia-jumppa + hierontavinkki kotiin!)

Kaupallinen yhteistyö: Mutjutin™

Tämä uusi elämäntilanne on tuonut mukanaan ihan uusia vaivoja, joista en juurikaan ole ennen kärsinyt. Jos ennen lihakset olivat ikijumissa treenistä, nyt ylävartalon lihaksisto on jumissa vauvan kantamisesta ja imettämisestä, jota tulee tehtyä vuorokauden ympäri. Jos imetysasento on vähänkään huono, ei ole ihmekkään että paikat kipeytyvät, koska toistoa tuolle asennolle tulee tosiaan reilusti vuorokaudessa. Etenkin öisin kun on väsynyt, on vaikeampaa keskittyä ergonomiaan, odottaa vaan että pääsee takaisin nukkumaan. 😃 Rintarangan liikkuvuus vaikuttaa myös maidon tuotantoon, eli tämänkin vuoksi kannattaa huoltaa vartaloa imetyksen aikana!

Etenkin synnytyksen jälkeen mulla oli pää kipeä harva se päivä, koska niskat ja hartiat veti jumiin. Oonkin pyrkinyt tekemään kotona niska-hartiajumppaa sekä liikkuvuutta parantavia liikkeitä. Lisäksi uuden mutjuttimen avulla oon hieronut niskaa sekä kallonpohjaa (ah, euforia! 😍) samalla kun imetän. Mutjutin oli myöskin oiva apu väsyneiden jalanpohjien hierontaan raskausaikana.

Mutjutin on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan taskukokoinen kalvonhierontaväline, jolla voi itse hieroa kätevästi lähes kaikki lihakset läpi. Se on edullinen, mutta todella monipuolinen! Mutjuttimen mukana toimitetaan selkokielinen käyttöohjevihko, joka sisältää ohjeet yleisimpien lihasten ja alueiden hoitoon. Mutjuttimen eri muodot on suunniteltu käyttötarkoitukselle ja hoidettavalla lihakselle optimaaliseksi. Tuo käyttöohjevihko on todella kätevä, sillä siitä voi katsoa miten mikäkin alue kuuluu hieroa läpi. 

Voisin kuvitella että kun pääsen takaisin ohjaamaan jumppia, tätä on kätevä käyttää myös pohkeiden avaamiseen. Kun harrastaa paljon lajeja jossa juostaan ja hypitään, meinaa nuo pohkeet vetää jumiin helposti!

Tässä helppo ja nopea niska-hartia-jumppa kotona tehtäväksi. Pistää veren kiertämään, eikä vaadi paljoa!

  1. Käsien pyörittely x 10
  2. Käsien pyörittely toinen käsi edellä x 10 (molemmat puolet)
  3. Kuminauhan veto rintaan (hartiat rentona) x 10
  4. Kuminauhan veto pään taakse x 10
  5. Hartiat korviin – rentoutus x 10
  6. Vartalon rullaus selkä notkolla alas, pyöreänä ylös x 10
  7. Vartalon rullaus pyöreänä ylös ja alas (nikama nikamalta)  x 10
  8. Kylkitaivutus x 10
  9. Vartalon kierto x 10
  10. Kyynerpäät yhteen – avaus x 10

Toista läpi kerran tai useammin!

Tämän jälkeen kun tekee vielä hieronnan kallonpohjalle ja hartioille Mutjuttimen avulla, keho kiittää varmasti! Mutjuttimen voit tilata heidän verkkokaupasta ja jälleenmyyjät voit katsoa täältä! 

Vetreää torstaita toverit!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


PALAUTUMINEN – KOLME VIIKKOA SYNNYTYKSESTÄ

Viikkokoonnin aika! Voisiko tätä aikaa pullottaa talteen jotenkin? Sitä odottaa, että vauva kasvaa ja kehittyy, mutta samaan aikaan haluaisi ottaa kaiken irti vauva-ajasta ja painaa pysyvästi mieleen jokaisen hetken. En osaa sanoin kuvailla miten rakas tuo lapsi on ja mikä tunneskaala tähän kolmeen viikkoon on jo mahtunut.

Tuntuu, että jatkuvasti oppii tuntemaan vauvaa sekä hänen tapojaan paremmin, jolloin päivätkin helpottuvat ja rutinoituvat jatkuvasti. Vuorokaudet pyörivät tiiviisti uuden tulokkaan ympärillä, mutta oon silti ehtinyt tehdä myös omia juttuja. Ollaan miehen kanssa sovittu aina etukäteen menot ja toiveet, jolloin haluaisi esimerkiksi treenaamaan.

Oon treenannut nyt joka toinen päivä, mikä tarkoittaa että treenimäärä vaihtelee kolmesta neljään treeniä viikossa. Näiden lisänä oon tehnyt lantionpohjan harjoitteita kotona niin usein kun vaan jaksan. Pakko myöntää, että tuollaiset rauhalliset harjoitukset eivät ole sitä mielekkäintä puuhaa itselle, mutta kun tiedän niiden hyödyn, jaksan sen voimalla keskittyä sen 10-30 minuuttia, mikä hommaan yleensä kuluu! 😃

Mitä tähän treenaamiseen tulee, mulle haastavinta on ollut himmaaminen ja se, että en saa tehdä asioita joita haluaisin. Synnytyksestä saakka keho on tuntunut normaalilta, joten ehkä sen vuoksi on ollut vaikeaa. Olisi eri asia, jos kroppa olisi tuntunut tosi väsyneelle tai voimattomalle, mutta koska mitään tällaisia tuntemuksia ei ole ollut, on psyykkinen puoli ollut enemmän koetuksella.

Ja hei, älä ymmärrä väärin. Tiedän varsin hyvin, että vaikka tuntuu hyvältä, se ei välttämättä tarkoita että keho olisi valmis. Olen malttanut mieleni ja niin teen jatkossakin, mutta tämä vain rehellinen ajatus. Itselleni urheilu ja esimerkiksi ryhmäliikunta tuottaa niin paljon mielihyvää, että sitä kaipaa. Tätä on varmasti vaikea ymmärtää, mutta sekin on ihan ok ettei kaikki sitä hiffaa!

Oon silti onnellinen, että oon löytänyt sopivia ja mielekkäitä liikuntamuotoja jo nyt ja enköhän mä selviä muutenkin siihen saakka kun keho on valmis kovempaan menoon!

itse tehtyä raakasuklaata

Ulkoiset statsit – 3 viikkoa synnytyksestä:

paino: – 10 kg

vyötärön ympärys: – 20 cm

Mulla tuli raskauden aikana sellainen 11-12 kg painoa. En tiedä ihan tarkkaa lukua, koska en käynyt viimeisinä päivinä enää vaa’alla, mutta tällä hetkellä olen noin 2 kilon päässä siitä mitä painoin ennen raskautta. Raskauden aikana mulle ei tullut yhtään raskausarpia ja muutenkin tuntuu, että vatsan iho on palautunut tosi hyvin. Tosin alavatsassa on vielä pömppö, mutta se kuulunee tässä vaiheessa asiaan. Mulla ei ole ollut, eikä ole mikään kiire päästä esim tiettyyn painoon, vaan kaikki tämä on tapahtunut ns.itsestään. Olen melko aktiivinen päivittäin ja se on varmasti vaikuttanut asiaan terveellisen ruokavalion lisänä.

Viime viikon aikana aloin huomata, kuinka jotkut ruuat aiheuttavat vauvalle vatsanväänteitä, joten olen tässä puhdistellut ruokavaliostani kokeilumielessä eri juttuja pois. Mitään kovia huutoja meillä ei ole ollut, vauva on pääosin tyytyväinen ja kiltti.

Eilen päätin kuitenkin kokeilla jättää kaikki makeutusaineet pois (puuroon laitan ripauksen steviaa) ja pakko myöntää, että nyt kun makeanhimo tuntuu olevan imetyksen vuoksi astetta kovempi, on aika tylsää syödä ja juoda kaikki ilman makeaa. 😆 Mulla on ollut tapana käyttää aika moneen juttuun maustettua heraproteiinia ja nyt oon joutunut luopumaan myös siitä, ainakin kokeilun ajaksi. Lisäksi mä oon tykännyt juoda light-mehuja ja limsojakin, mutta nyt mennään ainakin tämä viikko veden voimalla ja katsotaan miten homma etenee

Raakasuklaapatukat ovatkin olleet pelastus viime päivinä! Suunnitelmissa olisikin paneutua taas pitkästä aikaa raakaleivonnaisten maailmaan. Tuun varmasti jakamaan myös omilla kanavilla reseptiikkaa, mikäli hyviä sellaisia tulee kehitettyä!

Mukavaa keskiviikkoa kamut!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook