Aihe, josta on vaiettu jo pitkään. Alkoholismiin liittyy paljon pelkoa, häpeää, kieltämistä, epätoivoa ja vihaa. Yleinen mielikuva alkoholistista on puiston penkillä makaava ”denso”, jolle maistuu kaikki lasinpesunesteestä eteenpäin. Todellisuudessa alkoholisteja on Suomessa arviolta 400 000. Heistä työssäkäyviä on noin 300 000 eli yli kymmenen prosenttia maan 2,4 miljoonasta työssäkäyvästä aikuisesta. Alkoholismi ei aina näy ulospäin mitenkään. Uskon, että suurin osa tämän ongelman kanssa elävistä, elää ongelmia peitellen ja häveten.
Totuus on kuitenkin se, että vaikka ajatellaan tämän riippuvuuden olevan oma vika, on se kuitenkin krooninen sairaus, joka vaatii hoitoa. Jos aiheesta puhuttaisiin enemmän, saataisiin ehkä rikottua näitä mielikuvia ja edistettyä sitä tietoa, että on oikeasti paljon ihmisiä jotka tarvitsevat apua. Avun saaminen ei nimittäin ole helppoa ja se vaatii aina omaa halua parantua. Ongelmahan on usein se, että sairauden kuvaan kuuluu sen kieltäminen ja näin ollen myös haluttomuus parantua, mikä tekee parantumisesta entistä vaikeampaa. Yksilöllistä tämäkin.
Olen kirjoittanut tästä aiheesta omakohtaisia kokemuksia aiemminkin ja valitettavasti olen joutunut nähdä hyvinkin läheltä, mitä tällainen sairaus saa aikaan. Alkoholismi on kamala sairaus sen kantajalle, mutta sanoisin, että vielä pahempi sairastuneen läheisille. Pahinta on se, ettei ole keinoja mitä tehdä asian ratkaisemiseksi. Et pysty auttaa ihmistä, joka ei halua ottaa apua vastaan. Jos alkoholismeja on suomessa arviolta 400 000, niin siitä voi laskea miten monta läheistä tästä kärsii. Kaikki tilanteessa olleet tietävät varmasti mistä puhun.
Pahimmalta tuntuu tietää, että on paljon koteja, joissa pienet lapset kasvavat alkoholin käytön ympärillä. Aikuinen voi ajatella, ettei lapsi huomaa ”muutamaa olutta”, mutta kyllähän sen huomaa ja vaistoaa. Harvoin ne oluet myöskään jäävät muutamaan, mikäli alkoholinkäytön suhteen on ongelmia. En tuomitse alkoholin käyttöä, mutta tuomitsen sen kyllä väärissä tilanteissa. Tällä hetkellä ajattelen, että jos saan joskus jälkikasvua, en käytä lapsen läsnäollessa alkoholia. Se tuntuu jo ajatuksenakin todella väärältä? Oletteko samaa vai eri mieltä?
Olisi mukavaa saada aiheesta keskustelua aikaiseksi ja rikkoa sitä tabua, että tästä pitäisi aina ja ikuisesti vaieta häveten. Sehän ei ole sinun tai minun vika. Ei oikeastaan kenenkään vika, mutta muutosta saadaan aikaiseksi vain puhumalla asioista ääneen.
Miten moni lapsi ja nuori elää tämänkin päivän ja viikonlopun peläten, että mitähän kotona mahtaa tapahtua kun perjantaipullo korkataan vanhempien toimesta.
Alkoholiriippuvuuden kansainvälinen tautiluokitus:
- Voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää alkoholia
- Heikentynyt kyky hallita juomisen aloittamista, lopettamista tai käytettyjä määriä
- Vieroitusoireita käytön loputtua tai vähennyttyä
- Kyky sietää alkoholia (toleranssi) kasvanut
- Muut mielihyvän lähteet tai kiinnostuksen kohteet jäävät sivuun, aika menee alkoholinkäyttöön ja käytön vaikutuksista toipumiseen
- Alkoholinkäyttö jatkuu haitoista huolimatta
Kolmen kriteerin on täytyttävä, jotta voidaan puhua alkoholiriippuvuudesta. LÄHDE.
instagram: ainorouhiainen
snapchat: ainopaino
