TARINA YLIKUNNOSTA JA SEN AIHEUTTAMISTA TUHOISTA

Paljon puhutaan liikunnan hyvistä puolista, mutta liian vähän siitä, miten tuhoisaa treenaaminen voi olla, kun se lähtee lapasesta. Valitettavan usein, moni hyvä asia pilataan sillä, että sitä harrastetaan liikaa. Enemmän ei aina ole enemmän, oli kyseessä ravinto, terveellisyys tai treeni. Olin yllättynyt kuinka paljon palautetta sain kirjoittamastani postauksesta ”Pakkomielteenä treenaaminen”Mua myös haastateltiin asian tiimoilta ja juttu olikin ilmestynyt viime viikonloppuna Suur-Jyväskylän lehteen. Onneksi on tuttuja ympäri Suomea, muuten en olisi tiennyt tästä itse mitään. :D

kuva: Riikka

kuva: Riikka

Sain myös yhteydenoton lukijalta, joka kertoi oman tarinansa. Hän antoi luvan jakaa tätä eteenpäin blogissa, koska näin voimme ehkä varoittaa tai herättää jonkun samaan tilaan ajautuvan ajatuksia. Ylirasitus ja ylikunto ovat eri asioita, mutta usein rasitustilasta seuraava etappi on juuri ylikunto, josta ei sitten enää palaudukkaan kovin helpolla. Itse haluaisin muistuttaa teitä urheilevia ihmisiä, että muistakaa myös levätä riittävästi. Lepopäivät ja riittävä uni ovat avain kehitykseen ja siihen että jaksaa treenata tehokkaasti sekä turvallisesti. Hiilihydraatteja ei tarvitse pelätä eikä välttää, ne kuuluvat urheilevan ihmisen lautaselle.

Tässä tarina siitä, miten treeni ei aina tee pelkästään hyvää:

Ikää minulla on 21 vuotta. En ole kilpaurheilija, enkä ole koskaan kilpaurheillut, mutta voidaan puhua todella aktiivisesta liikkujasta. Lajitaustaa on kertynyt mm. thainyrkkeilystä, juoksusta, pyöräilystä, kuntosalista ja crossfitistä. Toki teen/olen tehnyt kaikkea muutakin, esim. talvella hiihtänyt, lumilautaillut tms. Eli sanotaanko näin, että lajivalikoima on kirjava. 

Crossfitin aloitin tammikuussa 2014 ja sen jälkeen homma karkasi niin sanotusti käsistä. Treenasin tätä lajia noin 5x/viikossa, jonka lisäksi tein juoksulenkkejä. Jossain vaiheessa tein myös 9 päivän crossfit/kuntosaliharjoittelua. 

Tulokset kasvoivat hurjina silmissä, lihasta tuli paljon lisää ja voimatasot/kestävyys paranivat. Geeneiltäni olen toki muutenkin ollut aina jämäkkä ja lihaksikas, mutta tämänkaltainen laji antoi kuitenkin uusia ulottovuuksia. Kehonhuoltoakin tein kuitenkin melko ahkerasti, mutta enemmänkin olisin voinut tehdä sitä. 

Ensimmäiset virheet tein toki noissa treenimäärissä ja intensiteeteissä – vedin aina niin täysiä kuin pystyin. Eli siis täysiä minulle tarkoittaa sitä että treenin jälkeen makaan lattialla jonkin aikaa, joskus parhaimmillaan en voinut edes 20minuutin jälkeen nousta. Latausviikkoja ei juurikaan ollut ja peruskestävyysharjoittelu oli todella vähäistä. Lisäksi en varmaankaan syönyt tarpeeksi. Tiedän että kasviksia ja proteiinia söin riittävästi, mutta hiilihydraatit olivat todennäköisesti hyvinkin liian vähällä. Rasvaa kuitenkin paloi ja lihasta tuli. En tietenkään ulkonäöllisistä syistä tätä tehnyt, vaan ihan tyhmyyttäni en tajunnut että hiilareita olisi voinut vetää kolmekin kertaa enemmän. 

Kesäkuussa 2014 ennen täysin virheetön ihoni alkoi reagoida. Syntyi ihottuman kaltaista näppyä kasvoille. Ajattelin tuon olevan ohimenevää, mutta vieläkään tähän päivään mennessä ihottuma on ollut välillä parempana ja välillä huonompana. 

Työskentelin tuolloin ravintola-alalla, joten kesä yli hyvin stressaava ja kiireinen. Silti treenasin paljon, vaikka työpäivät olivat välillä todella pitkiä ja juoksujalkaa mentiin. Crossfit jäi hieman vähemmälle sinä kesänä, koska olin eri paikkakunnalla töissä. Treenit koostuivat maantiepyöräilystä ja juoksulenkeistä (mäkivedot,pitkät matkat tms). Välillä kävin myös Crossfitissä ja normaalipuntilla.  Lisäksi tiedossa elokuussa oli muutto toiselle paikkakunnalle ja alanvaihdos juuri tähän urheiluhierojan ammattiin, joka entisestään lisäsi stressiä, sillä kaiken keskellä muuttokin piti hoitaa. 

Heinäkuussa hajotin olkapääni ja Crossfit sai jäädä. Kaikenlainen muu harjoittelu jatkui  ja syksyllä muuttaessa uuteen kaupunkiin, tein omatoimista Crossfitiä ja tein myös sen tyyppistä harjoittelua, jotta olkapääni kesti. 

Syyskuussa kuukautiseni jäivät pois, mutta nämä saatiin käynnistettyä lääkityksellä. Epäsäännöllisyys on jatkunut tähän päivään saakka. 

Joulukuussa alkoi ensimmäisen kerran tuntua ihmeellinen hapotus ja väsymys treenien aikana ja niiden jälkeen. Edelleenkin vedettiin kovaa Crossfit -harjoittelua samalla tyylillä ja puntillakin väänsin hampaat irvessä. Lihakset saattoivat olla muutaman päivän -jopa viikon kipeät.

Treenit ja stressi jatkuivat koko kouluvuoden melko samanlaisena, sillä yhden vuoden aikana tenttejä, töitä ja lukemista oli todella paljon. Lisäksi uusi hierojan työ oli uudenlainen ärsyke kropalle. Hierontaa tein 4/päivässä, johon teoriatunnit ja opiskelut lisänä.  

Helmikuun-maaliskuun puolella alkoi tulla lisää outoja tuntemuksia. Tulokset romahtivat rytinällä alas, jopa 15-20kg esimerkiksi maastavedossa, taka- ja etukyykyssä ja penkissä. En vieläkään välittänyt vaan kovapäisenä jatkoin touhujani. Ajattelin, että ohimenevää lihasheikkoutta se on.

Maaliskuun puolessa välissä aloitin uudella Crossfit-salilla. Yhden treenin (melko helpon sellaisen) jälkeen lihakseni koko kropasta olivat yli viikon jumissa. Olin niin jumissa, että sängyltä pääsin alas pyörähtämällä ja siskoni piti auttaa pukemaan paita päälle tai ottamaan se pois. Tämä oli varmasti jokin kropan yksi voimakkaasta puolustuskeinoista, että vartalo menee niin pahasti jumiin, etten voisi yksinkertaisesti tehdä mitään. Menin silti parin päivän päästä salille. 

Talven/kevättalven aikana alkoi tulla ihmeellisiä oireita lisää. Esim. maitoallergiaa/laktoosi-intorelanssia, vatsakipuja, unettomuutta, olo oli ärtyisä, väsytti ja hapotti. Tein kerran pitkää vetoa jyrkkään ylämäkeen ja ihmettelin, kuinka sykkeeni ei nouse.  Seuraavalla viikolla se saattoi nousta liiankin herkästi, vaikka olisi vain kävellyt reippaasti. Aloin laskemaan ortostaattisia sykkeitäni ja kauhistuin, kun lukemat olivat pahimmillaan noin 38. (Eli siis leposykkeen ja rasitussykkeen erotus) kun se normaali on 15-20. 

Muutenkaan treenit eivät kulkeneet enää ja ei edes tehnyt mieli treenata, kun olo oli niin tukkoinen ja kipeä. Koulusta jouduin ottamaan välillä vapaata, kun nukahdin vasta aamuyöllä. Keho kävi ihan ylikierroksilla välillä ja välillä en jaksanut tehdä mitään. Typerintä tässä on se, että koulussa opiskeltiin ylikunto -aihetta. Tajusin tämän liian myöhään. Kävin huhtikuussa 2015 lääkärissä, jossa diagnisoitiin ylikunto. Sain kuukauden treenikiellon. 

Toukokuun lopussa valmistuin ja kesäkuun olin lomalla. Heinäkuussa aloitin urheiluhierojan työt. Kuukauden tauon jälkeen lähdin pikkuhiljaa treenailemaan taas. Heinäkuun puolessa välissä huomasin taas että sykkeet läpättää miten sattuu. Ortostaattiset sykkeet olivat taas pilvissä. Lääkäri määräsi minulle taas treenikieltoa, vähintään 2kk. Nyt eletään lokakuuta, enkä vieläkään ole lähtenyt treenaamaan. 

Tuohon mennessä oireet olivat tulleet pahempana takasin, oli flegmaattisuutta, alakuloisuutta, hormonit sekaisin. Kaiken väsymyksen lisäksi. Oireita oli lukemattomat määrät ja itse lääkärikin joutui pariin otteeseen miettimään että mitä tämä on. 

Minulta otettiin ensimmäiset verikokeet jo keväällä, esim rautavarastot ja kilpirauhasarvot. Kilpirauhasarvot olivat tuolloin kuulemma ok ja niin kaikki muukin. Heinäkuussa kilpirauhaset olivat viite-arvojen rajoilla, joskin vähän heikohkot. Pyynnöstä minulta tutkittiin myös lisämunuaiset, mutta näissä ei ollut mitään. Kaikki tehtiin julkisen puolen sektorilla. Ekg on myös mitattu, mutta sydän toimi normaalisti. 

Muutama viikko sitten sain niin pahan heikotus/päänsärkykohtauksen että jouduin tiputukseen. Pääkipuja minulla ei ole koskaan ollut, ei edes vaikka olisin kuumeessa. 

Vaihdoin lääkäriä yksityiselle puolelle, joka lähti tutkimaan asioita perinpohjaisemmin. En osaa oikein selittää tapaa, miten hän tutkii, mutta kyseessä on ilmeisesti funktionaalinen (?) lääketiede ja asioita katsotaan monelta kantilta ja näkökulmasta.

Lääkärini teetti minulle suuret verikokeet, 28 eri aineen verikoe. Mitattiin mm. vitamiinipitoisuuksia, kortisolia, pitkäaikaissokeria, maito- ja viljayliherkkyyksiä, TSH-hormoneja tms. Verikokeista selvisi, että reagoin maidolle ja viljoille hieman. Jätin maidon noin 3 vko sitten pois ruokavaliostani ja ihoni on hieman parempi jo nyt ja vatsani ei ole enää niin pahasti turvonnut. Piakkoin aloitan gluteiinittomankin kokeilun.  Testeissä saatiin myös selville, että kilpirauhanen käy hieman vajaalla, että hyötyisin kuulemma lääkkeistä, mutta yritetään fysiologisesti parantaa tämän toiminta normaaliin balanssiin. mm. vitamiineilla ja ruokavaliolla. 

Testit ja tutkimukset jatkuvat, ensi viikolla minulta testataan (muistaakseni) hormoneja ja jonkinlaisia happotasapainoja. En enää edes muista mitä kaikkea minulta testataan, kun näitä on niin paljon. 

Oloni on valitettavasti vielä harmillisen väsynyt ja nuutunut. Pahinta tässä on se, että olen itse terveydenhuollon ammattilainen. Jaksan kyllä hoitaa asiakkaani ja teen sen aina kunnolla, mutta työpäivän jälkeen en saa enää itsestäni mitään irti. Hieman ironinen tilanne, että muista jaksaa huolehtia, mutta itsellä ei ole kaikki reilassa. Erokin normaaliin luonteeseeni on hyvin suuri. Ennen olin kuin duracell, mutta nykyään en tunnista iloista itseäni. 

Jos jokin tässä on hyvä puoli, niin sosiaaliset suhteeni ovat vahventuneet enemmän kuin koskaan treenaamattomuuden ja sairastamisen vuoksi. Ystävät ja asiakkaat ovat tsempanneet minua hyvin paljon. Parantumiseen on mennyt hurjasti rahaa, aikaa ja voimavaroja. Vielä ei tiedetä, mikä suurin syy tähän nykytilanteeseen on. Liika treenaaminen liian kovalla intensiteetillä, stressaava elämänvaihe ja liian vähäinen energiansaanti ovat ylikunnon aiheuttaneet ja nämä ovat vielä todennäköisesti aiheuttaneet vielä jotain suurempaa. 

Asiasta surullisemman tekee se, että olen aina ollut täysin terve ilman minkäänlaisia turhia flunssia/allergioita. Nyt näitäkin on enemmän kuin ikinä. Olemme myöskin miettineet, pitäisikö minun jäädä töistä pois vähäksi aikaa. Tämäkin on melko kuormittava vaikutus, sillä teen fyysistä työtä. Luonteenpiirteenikin vaikuttaa tähän melko paljon. Olen aina ollut hyvin kovapäinen ihminen. Varsinkin niissä asioissa, joissa tunnen olevani suht hyvä. Moni ihminen kadehtii kykyä piiskata itseään ja antaa oikeasti se 110% treeneissä, mutta minun mielestäni se ei ole loppujen lopuiksi kovin hyvä. Pitäisi osata tehdä sitä peruskestävyys- ja höntsätreeniä. En tiedä, olisinko joutunut tähän tilanteeseen, jos en olisi harrastanut niin rankkoja lajia, vauhti- ja maksimikestävyyden rajamailla. Mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen. 

——————————————————————————————————————————————————–

Kiitos tarinan jakamisesta ja toivon todellakin paljon tsemppiä toipumiseen! <3 // Aino

Ehdokasbanneri - Hyvinvointi -Indiedays Blog Awards


21 Responses to “TARINA YLIKUNNOSTA JA SEN AIHEUTTAMISTA TUHOISTA”

  1. Avatar Sofia sanoo:

    Apua, kun tuntuu että olisi kirjoittanut koko tekstin itse D:

  2. Avatar Annie sanoo:

    Täällä toinen terveydenhuoltoalan ammattilainen, kuullostaapa tutulta! Itsellä onneksi ei ole ihan noin paha tilanne, mutta kuitenkin sellainen, mihin apua tarvitsin. Liikuntaa tuli päivittäin (sali, ciruit+hiit -treenit, juoksu), lepopäiviä oli viikossa yleensä 1 jolloin tein kevyttä joogaa. Kuluneen vuoden aikana aloin epäillä, että hormoonitoiminnassani on jotain vialla (kilppariarvot ok) Sain rytmihäiriöitä, oli uniongelmia, kuukautiset jäivät useaksi kuukaudeksi pois, ibs oli tavallista ärtyisämpi, turvotti, vatsaan kertyi rasvaa, sairastelin vähän väliä flunssa ym. Aloitin tammikuussa uudessa työpaikassa, jossa alkuun olin melko stressaantunut. Pahin stressi meni kuitenkin jo ohi, mutta tuntui, että kroppa ei palaudu entiselleen.

    Aloin jokin aika sitten jo omatoimisesti hoitaa (mahdollista) stressiä, kiinnitin huomiota yöuniin, makoilin piikimatolla ym. rentouduin, ostin ruusunjuurta ja join illalla reishikaakaota. Liikuntaa en vähentänyt, koska tykkään siitä niin paljon, enkä kokenut, että motivaatio/suoritustaso olisi heikentynyt. Sain kuitenkin varattua ajan biosignature valmennukseen, jossa todettiin kohonnut stressitaso ja ylivirittyneisyystila. Alkuun sain tehtäväksi vaihtaa aamukahvin kofeiinittomaan, jättää kuukaudeksi kaikki aerobinen liikunta/hiitit ym. pois (salia saan tehdä, ilman supersarjoja tai muita tehokeinoja, samoin kevyttä joogaa ja kävelyä) ja lisätä etenkin iltapalalle reilusti hiilareita. Näillä mennään ja katsotaan kuukauden päästä, mihin suuntaan on menty. Itse en varmaan olisi pystynyt noita muutoksia tekemään, mutta kun joku käskee, niin kyllä onnistuu :) Toivottavasti kroppa tästä kuntoutuu!

  3. Avatar Katri sanoo:

    Voih, miksi tästä puhutaan niin valitettavan vähän vaikka tää on oikeesti aika yleistäkin nykypäivänä? Oon itse kokenut ylikunnon toissa keväänä, en ihan yhtä pahana kuin postauksen tapauksessa mutta ylikunnon&stressin mukanaan tuomat rytmihäiriöt tulee muistuttamaan minuu kyseisestä keväästä luultavasti koko loppuelämän ajan. Pelottavaa mun mielestä on se, että crossfit-piireissä ylikunto ei oo edes mikään harvinaisuus ja lajia markkinoidaan ”kaikille sopivana”. Kaikille se ei todellakaan sovi ja itse kuuluin myös siihen porukkaan joka innostuu treenistä niin kovasti että se oman kehon kuuntelu ja tarvittaessa höllääminen unohtuu täysin.
    Kiitos kun jaoit tän meidän kanssamme ja huippua syksyn jatkoa! :)

  4. Avatar Hanna sanoo:

    Todella ajatuksia herättävä postaus, kiitos kommentin kirjoittajalle! Itse en ole ylikunnosta kärsinyt, mutta olen kesän ja syksyn aikana lisännyt merkittävissä määrin liikuntaa arkeeni. En ole kokenut mitään oireita – paitsi väsymystä, minkä laitan töiden piikkiin kun teen niitä lukion ohella. Pelkään kuitenkin etten tiedä sitä ”sopivaa” liikunnanmäärää, koska menee yli ja koska uskaltaa vielä? Toki pyrin kuuntelemaan kehoani, mutta tuntuu etten itse osaa aina sanoa missä kehon kanssa mennään. Tällaiset esimerkkitarinat saavat kiinnittämään huomiota omalla kohdalla näihin asioihin ja olemaan tarkempi sekä levon määrästä että riittävästä ravinnosta.

  5. Avatar Tinja sanoo:

    Kiitos että jaoit tämän kanssamme! Tästä pitäisi puhua enemmänkin. Nyt ei muuten enää harmita, jos tän viikon salipäivät jää ”vain” kahteen :-)

    Ps. I love organic

  6. Avatar Henna sanoo:

    Hieno juttu, että tämä tarina pääsee näin suuren yleisön tietoisuuteen! En ole edes ymmärtänyt miten yleistä tämä on ja pysähtyy itsekin miettimään omaa arkeaan.

  7. Avatar Minna sanoo:

    Niin tuttua tekstiä. Muistan sen päivän kun en päässyt sängystä enään ylös ja itkulle ei loppua näkynyt…
    Nykyään osaa ottaa vähän rennommin treenien suhteen ja kuunnella omaa kroppaansa!

  8. Avatar Tuija sanoo:

    Aivan kuin mun tarina, mutta omani vielä pahempi.. reenasin kuin hullu, aamuherätys oli päivittäin 03.00 ja nukkumaanhan mentiin puolen yön aikoihin, sitten mentiin töihin ja tehtiin 12h päivä jonka jälkeen taas treenit ja hyvät hiilarit loistivat poissaolollaan. Viikonloppuna nollattiin pää monena päivänä putkeen että olisi hetkeks unohtanut oman väsymyksen ja epämiellyttävän työn.. En tajua miten jaksoin tuota ja miten edes selvisin hengissä. Silloin oli kyllä muutkin asiat sekaisin ja urheilu lähinnä itsensä piiskaamista ja pakokeinoa muusta maailmasta. Nyttemmin tajunnut rakkauden omaa kehoa kohtaan :) Siinäpä oma stoori kiteytetysti!

  9. Avatar MM sanoo:

    Tuttua touhua! Harmillisen vähän kyllä aiheesta puhutaan. Uskon että somen yms, vaikutus nykypäivänä on ehkä turhankin ratkaisevaa. Jokapaikassa kannustetaan liikunnan harrastamiseen viisi kertaa viikossa, ja väsymys tms on vaan tekosyitä, aina jaksaa treenata, pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni. Ja treenit pitää tietenkin tehdä kovaa, eihän niistä muuten ole hyötyä.

    Oon miettiny myös monesti kuntosaleilla (varsinkin isoissa kuntokeskuksissa), että onko liikunnanohjaajilla tms minkääntyyppistä vastuuta asiakkaista? Tarkoitan, että kun aina löytyy treenaajia, jotka tekevät päivästä toiseen monen tunnin rääkkitreenejä, laihtuvat silmissä yms ja ihmisestä näkee jo kauas, että ihan ei nyt kaikki oo kunnossa, niin sanooko kukaan tälläiselle henkilölle mitään? Uskon että pahalta tuntuisi vetää spinningmaratonia kun pyörän kyytiin hyppää yksi, jos toinenkin, jo valmiiksi pyörtymäisillään oleva treenari, oli kyse ylikuntoisesta tai syömishäiriöisestä.

    • Avatar Maija sanoo:

      Hei tästä tulikin mieleen tosi paljon itseä kiinnostava postausidea! En tiedä kuinka paljon Aino voit kirjoittaa tästä aiheesta tai haluatko edes mutta mua kiinnostais tietää; joudutteko salilla puuttumaan koskaan muiden ihmisten treenimääriin? Tottakai se on jokaisen ihmisen oma asia, mutta mä kuulin kerran, että joku sali olisi kerran kieltäytynyt ottamasta jäseneksi jotakin syömishäiriöistä.. Onko vastuu henkilökunnalla tai asiakkaalla? Mä olin kerran paikalla kun yksi todella todella laiha tyttö pyörtyi ryhmäliikuntatunnilla.. Silloin tuli tosi paha mieli ja mietin tyttöä monta päivää.. :(
      Kiinnostaisiko kirjoittaa aiheesta lisää? Onko liian herkkä aihe?

      • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

        Tästä aina välillä kysellään ja ollaan meidän salilla joskus otettu asiasta selvää lakimiehen voimin, että mihin meidän oikeudet riittää. Laillisesti ei siis esim. ole sallittua antaa porttikieltoa syömishäiriön vuoksi ja alaikäset treenaajat ovat aina vanhempien vastuulla, jolloin yleensä otetaan yhteys heihin, jos tällaisia tapauksia ilmenee. Aikuistapauksissa ainoa mitä voidaan tehdä, on jutella heidän kanssaan ja tarjota apua, mitä sairas henkilö harvemmin ottaa vastaan. Tää on aika monimutkainen ja vaikea juttu mun mielestä. Monesti sitä haluaisi auttaa, mutta vaihtoehdot ovat vaan aika vähissä.

  10. Avatar L sanoo:

    Kiitos kun jaoit tämän tarinan. Kärsin lievästä ylikunnosta viime keväänä, painokin pääsi tippumaan melko paljon, kun lihakset katosivat samassa rytäkässä. Siinä ajautuu väkisinkin pohtimaan mikä on oikeasti tärkeää, oma hyvinvointi vai oma ”hyvinvointi”. Takaisin treenailun pariin palaaminen on myös hankalaa, kun ei millään halua uskoa, että oma kunto ei ole entisensä ja treenitahti ei voi todellakaan olla sama kuin ennen. Lähes pohjalla käyneenä osaa nykyään paljon paremmin kuunnella omaa mieltä ja kroppaansa! :)

  11. Avatar Suvi sanoo:

    Oon myös käynyt ylikunnon läpi ja siitä suosta ei todellakaan ole helppo nousta. Tsemppiä kaikille ylikunnon kanssa kamppaileville. Siinä täytyy kyllä tsempata tosissaan päänsä kanssa, ettei lähde liian aikaisin rasittamaan itseään, koska siten ampuu vain itseään jalkaan ja toipuminen pitkittyy.

    En saanut tilaani aikaan pelkästään treenaamalla (ehkä harvalla kyse on pelkästään överi treenaamisesta?) vaan elämä oli muutenkin stressaavaa enkä huomannut meneväni aivan kierroksilla, kunnes en enää saanut millään unta. Unettomuutta ja eri lääkäreillä ravaamista kesti muistaakseni 4kk enkä saanut oikein mistään kunnollista apua. Kierre päättyi vasta, kun jäin kesälomalle ja vähitellen pystyin kirimään kiinni uni- ja lepovajettani. Ensimmäisinä päivinä heräsin päivällä klo 14, mutta kesäloman päätyttyä olin päässyt jo normaalin ihmisen normaaliin arkirytmiin kiinni. Jännitti mennä takaisin töihin, mutta onneksi toipuminen oli hyvässä vaiheessa eikä takapakkia enää tullut.

    Kaikessa kamaluudessaan tuo elämänvaihe oli silti todella opettava ja kasvattava. Nykyään osaan kuunnella itseäni huomattavasti paremmin, olen itselleni armollisempi ja tunnistan, jos alkaa mennä liian lujaa.

  12. Avatar Nyt terve :) sanoo:

    Oon joskus aiemmin kommentoinut jo vastaavaan tekstiin, mutta laitanpa nyt uudestaan. Itselläni on myös ollut ylirasitustila, jonka seurauksena nukkumisesta ei enää tullut mitään ja olin todella itkuherkkä, alakuloinen ja kävin ylikierroksilla. Lääkärissä kun kävin uniongelmien takia niin kannustettiin vaan liikkumaan ja syömään terveellisesti. Ei ymmärtänyt lääkäri kysyä, että miten paljon oikein liikut. Enkä itsekään ymmärtänyt yhteyttä, vaikka liikuin ainakin 10h/vko ja juuri korkeasykkeistä treeniä ilman riittävästi hiilareita ruokavaliossa. Sosiaalinen elämä, opiskelu ja työt kärsi todella paljon tästä ajanjaksosta. Nykyään urheilen 5 päivänä viikossa, mutta näistä on korkeasykkeistä treeniä vain 1, pari salitreeniä ja muut pitkiä kävelylenkkejä/joogaa. Elimistöni ei kestä useampaa HIIT-tyyppistä treeniä viikossa ja uskonkin, että jos kropan on kerran vetänyt piippuun niin hermosto reagoi herkemmin.

    Toivoisin, että ihan perus yleislääkäritkin ymmärtäisivät kysyä liikkumisen määrää siinä vaiheessa, kun potilas valittaa unettomuutta. Runsas liikkuminen ei välttämättä näy ulospäin, ainakaan vaatteet päällä…

  13. Avatar Varvana sanoo:

    Täällä myös yksi loppuvuodesta 2014 ylikuntoon itsensä vetänyt ja siitä edelleen toipuva. Itsellänikin tilanne meni siihen pisteeseen, että unettomuus, sydänkivut ja kropan täydellinen jumitila/romahdus astuivat kuvaan. Liikunnan suhteen olen oppinut nyt pakostikin hölläämään naruja. Treenimäärät kyllä edelleen ovat suhteellisen korkeat (toteutuma tälle vuodelle n.7h/vko), mutta laatua olen rukannut rankasti. VK-sykealueen treeniä en tee yksittäisiä piikkejä lukuunottamatta, ja viikon treenitunneista merkittävä määrä on joogaa ja muuta kehonhuoltoa.

    Allekirjoitan myös sen, että kun kerran on elimistönsä jojoon vetänyt, se ei tunnu oikein palautuvan täysin ennalleen. Nyt kun syksymmällä iso työkuorma on rasittanut elimistöä toisella tavalla, keho oireilee samaan tapaan kuin ylikunnossa: unettomuus iskee erityisesti aamuyön heräilyn muodossa. Jouduin juuri hakemaan työterveyslääkäriltä lääkkeellistä hoitoa unettomuuteen pahimpia valvomisjaksoja varten.

    Olen tästä joskus kommentoinutkin Ainon kommenttiboksiin, mutta tästä asiasta pitäisi puhua PALJON enemmän. Tuntuu, että liikunnan suhteen yleinen ilmapiiri toitottaa viestiä ”enemmän on enemmän” ja ”vedetään täysiä”. Täytyy myöntää, että Ainonkin blogi tuntui samanlaiselta omaan silmääni vielä alkuvuodesta, pahimman ylikunto-oireilun aikaan. Esim. Bikini Body –treeni vaikutti juuri tällaisen ”vedetään täysiä”-mentaliteetin tuotokselta. Mutta tässä suhteessa Ainon nykylinja on kyllä pehmentynyt: joskus vaan on hyväksi ottaa vähän relammin. Pisteet siitä!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Muistakin sun kommentit aikaisemmista postauksista. On totta, että suunta on muuttunut ehkä hieman pehmeämpään suuntaan, sillä aiheet muuttuvat kirjoittajan mukana. Mulla on edelleen se puoli, joka vaatii treenaamaan kovaa ja kunnolla, mutta kova vaatii aina vastapainoa, jonka vuoksi nykyään tulee panostettua enemmän myös lepäilyyn ja palautumiseen. :)

  14. Avatar Alina sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta. Se sai itseni ajattelemaan omaa tilannetta. Kamppailen parhaillaan ylikunnon kanssa ja melkoista kamppailua se onkin. Kaikki alkoi elokuussa. Olin tehnyt uudella saliohjelmalla kesän ajan ja kevyempiä viikkoja ei välissä ollut. Treenejä tein 4-5 viikossa ja siihen päälle juoksulenkkejä. Kaikki treenit tehtiin täysillä ja oman kropan muuttuminen motivoi paljon. Töissä ravintola-alalla oli melkein aina kiire ja vuoro oli yhtä juoksemista. Vuoropäälliköksi alkaminen toi lisää stressiä.
    Tämä kaikki yhdessä liian vähäisen ravinnon kanssa ajoi kropan ihan loppuun. Kun aloin kesälomalle kunto romahti täysin. Alkoi huimaus, väsymys ja sykkeen nousu. Kaikkia lihaksia kolotti ja mieli oli apea. Treenit piti hetkeksi lopettaa. Kesäloman päätteeksi kunto oli edelleen surkea eikä töissä pystynyt olemaan.
    Nyt muutama kuukausi takaperin samat oireet vaivaavat vieläkin. Välissä on ollut hyviäkin viikkoja mutta kyllä sitä huomaa että kroppaei ole enää entisensä. Välillä sitä miettii että pitäisikö sitä vaihtaa lajia kun tuntuu että oma kroppa on niin herkkä reagoimaan stressiin.

  15. Avatar Mirkku sanoo:

    Tämä on näköjään jo ”vanhahko” postaus, mutta pakko kommentoida törmättyäni tähän ylikunnon oireita googlailemalla. Aivan kuin omasta kynästä tuo teksti yksityiskohtia myöten. Toisaalta lohduttavaa lukea vertaistukea antavia juttuja ja kokea helpotusta, että ehkä tässä ei olekaan rappeuttavasta sydänsairaudesta kyse. Vaikka tällaista/tuollaista ei todellakaan kellekään toivokaan. Kiitos kun jaat kokemuksiasi! :) <3

  16. Avatar Esko Ranta sanoo:

    Hankin itselleni ylikunnon lääkkeiden avulla. Rasitus ei ollut pitkäaikainen.
    Kuitenkin ikääni(86) nähden kova. Olen odottanut kuntoni palautumista puoli vuotta, mutta en ole malttanut olla rasittamatta itseäni fyysisesti, eikä ajatuksia ja suunnitelmia voi nollata, niin kuin pitäisi. Olen muuten terve, ja kevyt työkin sujuu, mutta olo on kuin rapulaisella, en tosin itse ole sitä kokenut. er3004

  17. Avatar Heta sanoo:

    Lokakuusta asti ylikunto-oireilua takana eli 4kk. Unettomuus, korkea syke, hermosto ylikierroksilla koko ajan. Spotifyn ja Youtuben meditointiäänitteet ovat ystävä ja nyt opetellaan täysin toisenlainen tapa liikkua, näyttää olevan meidän tauti jotka rakastaa rääkkireeniä. Olis kiva tietää mitä jutun kirjoittajalle nykyään kuuluu? Lohdullista kuulla jos tästä vielä selviää. Kamala tauti. Propral auttaa onneksi pahimpiin tykytyksiin ja nukahtamislääke auttaa pääsemään uneen. Tsemppiä kaikille toipujille, kyllä tämä vielä selätetään 💓

  18. Avatar Minna sanoo:

    Täältä myös kiitokset tekstistä! Ylirasitustila on varmasti aika yleinen ja siitä puhutaan valitettavan vähän.

    Omalla kohdalla homma lähti lapasesta kun viime keväänä erosin, muutin ja lisäsin liikuntaa entisestään. Lepopäiviä ei kesällä ollut nimeksikään ja ravintoa aivan liian vähän. Uniongelmat alkoi kesällä, stressihormonit koko ajan tapissa, ei pystynyt rauhoittumaan olin ärtyisä ja ahdistunut.

    Kesän lopussa urheilu tuntui raskaalta ja syksyllä tajusin pitää yhden kevennetyn kuukauden. Talven olinkin sitten flunssassa on off ja olo aivan heikko siitäkin syystä. Maaliskuussa tapahtui täysi romahdus ja voisin vain nukkua jatkuvasti. Kilpirauhasarvot todettiin matalaksi mutta mitään ohjeita ei terveyskeskuksesta tullut tilanteen parantamiseksi. En tiedä pitäisikö tätä yrittää selvittää lisää, vai vaan nukkua ja olla sairaslomalla kun ei tiedä kauan tämä uskomaton uupumus kestää..

Kommentoi