Pehmeälasku sokerittomuuteen

Mainitsin aikaisemmin, että tiedossa on pienimuotoinen ruokavalion puhdistus, aion siis pitää sokerittoman kauden, jonka kestosta en osaa tarkemmin sanoa. Sokeriton kausi tarkoittaa, että vältän tuotteita, joihin on lisätty sokeria. Monilla on tapana herkutella viikonloppuisin ja uskon, että viikonloput onkin se haastavin vaihe pitää ruokavalio siistinä. Olen pitänyt tällaisia kausia usein ja huomannut muutamia juttuja, jotka auttavat ainakin minua selviämään vaikeistakin vaiheista. 🙂

10621661_10152582062294774_620637532_oOlemme kaikki tietysti hieman erilaisia, mutta itselleni haastavinta on alku ja juurikin ensimmäinen viikonloppu. Olen ottanut tavaksi, että ensimmäisenä viikonloppuna pidän ns. pehmeälaskun ja hellin itseäni terveellisimmillä herkuilla. En laske vielä kaloreita, vaan keskityn saamaan energian hyvistä lähteistä. Tänä viikonloppuna olen valmistanut mm. mustikka-juustokakun makuista raakasuklaata sekä appelsiini-suklaakakkua, jonka ohje on tämän postauksen lopussa! Ensimmäinen viikonloppu on siis selätetty, eikä ole tarvinnut luopua mistään. Viikonloppuun kuuluu usein syöminen ja se on monille rentoutuskeino, tapa irtautua arjesta. Syömällä terveellisempiä vaihtoehtoja ei tarvitse luopua kaikesta kerralla.

DSC02792

Jos tavoitteena on painonpudotus tai se kuuluisa kiinteytyminen/kiristyminen, kannattaa muistaa, että monet terveellisetkin ruuat sisältävät runsaasti kaloreita. Mitä paremmassa kunnossa on, sen haastavampaa kiristyminen on. Itse olen huomannut, että vaikka urheilen todella paljon, halutessani tuloksia mun täytyy syödä samalla tavalla seitsemänä päivänä viikossa. Ei siis herkkupäiviä. Kun pääsen tavoitteeseen, säilytän tulokset pitämällä yhden tai jopa kaksi rennompaa päivää viikossa. Tämä on siis minun henkilökohtainen tapani ja mainittakoon, että tavoitteeni ovat ehkä hieman ”vaativammat” kuin monilla painonpudottajilla. Monet saavat tuloksia, vaikka pitäisivät sen yhden rennon päivän viikossa. 🙂

DSC02645

Palataanpa takaisin aiheeseen..Eli ensimmäisen viikon jälkeen motivaatio on yleensä nousussa ja seuraavana vloppuna nipistän taas hieman tiukemmalle. Idea on siis siinä, ettei heti tarvitse lopettaa kaikkea, vaan kiristää tahtia pikkuhiljaa, jolloin luopumisen tunne ei ole niin suuri. Kun tuloksia alkaa näkymään, mulle riittää ihan jo se motivaatioksi pysyä ruokavaliossa. 🙂

Jos tavoitteena ei ole painonpudotus tms. mikä vaatii kalorien tarkkailua, voi näitä terveysherkkuja nauttia jokaisena viikonloppuna. Kannattaa muistaa, että sokerihimo oikeasti pienenee mitä pidempään pysyy sokerista erossa. Ensimmäiset pari viikkoa ovat pahimmat, mutta sen jälkeen helpottaa. Sen vuoksi pahimpien sokerihiirien kannattaakin vetää ihan nollatoleranssi tämän asian kanssa. Alussa kaikki muu maistuu ihan puulle, mutta makuaisti tottuu uusiin juttuihin hirveän nopeasti. Kaikkeen muutokseen tarvitaan hieman kärsivällisyyttä ja aikaa. 🙂

Valmistin tänään herkullista kakkua, joka sopii loistavasti sokerivieroituksen helpottamiseen!

Appelsiini-suklaakakku

  • 2-3 dl erilaisia pähkinöitä (käytin pekaanipähkinää, manteleita ja cashewpähkinöitä luomulaatuisena kaikki)
  • muutama taateli
  • ripaus ruususuolaa
  • yhden appelsiinin mehu

Blendaa kaikki aineet pulse-toiminnolla, jonka jälkeen levitä sormin tai lusikan avulla reunalliseen kakkuvuokaan. (20cm). Laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistamisen ajaksi.

Täyte:

  • 1 rpk kookosmaitoa joka on ollut jääkaapissa ainakin pari tuntia (vain paksu osa)
  • n. 60 g Cocovin raakasuklaata appelsiinin makuisena 
  • n. 2-3 rkl raakakaakaojauhetta
  • 6 taatelia

Keittele kookosmaito ja suklaat todella miedolla lämmöllä kattilassa (tai vesihauteessa) niin, että aineet sekoittuvat ja suklaa sulaa hitaasti joukkoon. Kaada seos blenderiin, lisää taatelit, kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos pohjan päälle ja murustele päälle appelsiinin makuista raakasuklaata. Itse puristin appelsiinin mehupuristimella, joka erottaa mehun ja hedelmälihan. Lisäsin tämän hedelmälihan myös täytteeseen. Laita kakku pakkaseen noin 30 minuutiksi, jonka jälkeen nauti hyvällä omallatunnolla. 🙂

DSC02793


3 Responses to “Pehmeälasku sokerittomuuteen”

  1. Annika sanoo:

    Moikka, Aino! Esittäisin postauspyynnön. Olen pian 16-vuotias tyttö ja aloitin saliharrastuksen vuoden alussa. Olisiko mahdollista saada postaus, jossa antaisit vinkkejä _nuorten_ saliharjoitteluun? Mikäli se ei sovi, olisiko mahdollista saada vinkkejä sähköpostiini(oletan, että se näkyy, vaikkei sitä julkaista?) Kiitos paljon jo etukäteen!

    Postauksen aiheeseen liittyen on todettava, että olen nyt vuoden elellyt ilman sokeria. Ei sitä osaa kaivata, kun pahimman vaiheen yli pääsee! Nyt maittaa mielummin hedelmät:)

  2. Draci sanoo:

    Hei olisko ihan kauhee vaiva laittaa ton mustikkajuustokakun makusen raakasuklaan ohje jonnekin? 🙂 Kuulostaa ihan täydelliseltä nimittäin!

  3. Idaee sanoo:

    Pidän itsekin välillä ns ”sokerittomia” kausia jolloin yritän vähentää sokerin ihan minimilleen, näitten kausien jälkeen huomaa aika radikaalisti jos alkaa tekee mieli makeeta, että joku ihan pikku juttu riittää tyydyttämään sen himon, mut oon myös huomannu et aika nopeesti esim joku pelkkä suklaapatukka voi laukasta taas sen sokeriaddiktion uudelleen jos siitä on jo hetkeks päässy eroon:D Ennen mulla oli just nollatoleranssi sokerin suhteen tai sit ihan päinvastoin, mut tota nollatoleranssia sokerin suhteen en kokenut omalla kohdalla toimivaks, näitten kausien jälkeen kun tuli ahmittua kaikkee makeeta kaksin käsin, mut monien vähennän sokeria- kokeilujen jälkeen oon vihdoin tainnut löytää sen ”kultaisen keskitien” sokerin suhteen! 😀
    Kiitos inspiroivasta blogista, T: Innokas lukija!

Kommentoi