Hei! Ajattelin käsitellä aihetta kilpaileminen, enkä suinkaan tarkoita pelkästään kilpa-urheilua, vaan itsensä ja toisten kanssa tapahtuvaa kilpailua eri asioihin liittyen. Faktahan on se, että tätä tapahtuu jokapäiväisessä elämässä suurissa määrin. Toiset nauttivat kaikenlaisesta kilpailemisesta aina urheilusta työpaikan parhaaseen työntekijään asti. Toiset taas ahdistuvat kaikenlaisista kilpailutilanteista ja pysyttelevät näistä pois, tai jopa häviävät heti tahallaan, jottei tilannetta tarvitse kokea. Kilpaileminen alkaa yleensä jo lapsena. Ensin kilpaillaan leluista, sitten kavereista. En tiedä tilannetta nykypäivänä, mutta muistan omilta tarha- ja ala-asteajoilta tämän olevan aika raakaakiin hommaa. Kaverit piti varata moneksi päiväksi etukäteen ja varmistaa oma status jengissä. 😀 Huh! Liikuntatunnilla porukka jaettiin kahteen joukkueeseen ja parhaat valittiin päältä, huonoimmat jäivät viimeiseksi, ja tämän kuuleminen varmistetiin vielä äänekkäästi – ”mä en ainakaan halua olla ton kanssa samassa joukkueessa”.
Me kilpailtiin ihan kaikesta ja näistä sai sitten stressata päivästä toiseen. Kuka on ensimmäinen ruokajonossa, kuka saa eniten plussia opettajalta, (opettajallamme oli plus ja miinus lista, johon hän antoi aina käytöksen mukaan jompaa kumpaa) kuka on paras BSB (backstreet boys) fani, kuka on liikuntatunnilla paras, kenellä on paras todistus, kuka pääsee koulujenvälisiin urheilukisoihin, kenellä on kalleimmat vaatteet.. jne. Itse olen aina ollut kova kilpailemaan, tein tuolloin ja teen edelleen kaikkeni, että olisin paras. Nykyään tosin hieman eri tavalla 😀 En voi luonteelleni mitään, kilpailunhaluiset geenit tai jotain. Tämä on yksi syy, miksi olin todella hyvä koulussa, siihen saakka kunnes se ei enää kiinostanut. Keskiarvoni oli parhaimmillaan jotain 9,7. 😀
”i wanna be in the spotlight”
Jos nyt mietitään elämää yleisesti, kilpailua tapahtuu työelämässä ja usein myös kavereiden kesken. Monilla työpaikoilla haalitaan työtehtäviä, tehdään ylitöitä, koska halutaan näyttää olevansa hyviä työntekijöitä. Lapsuuden tavarakilpailu on saanut vain uudet mittasuhteet, kilpaillaan siitä kenellä on hienoin kämppä tai makein auto. Treenaajien kesken kilpaillaan, kuka on parhaassa kunnossa tai kenellä on matalin rasvaprosentti. Jumppahjaajien kesken voi olla kilpailua siitä kenellä on eniten asiakkaita, tai kuka jaksaa vetää eniten tunteja. Musta tuntuu, että nykyään kilpaillaan myös siitä, kuka on stressaantunein ja kiireisin. Ymmärätte varmaan mitä tarkoitan, mutta onko tällainen jatkuva kilpaileminen hyvästä?
Minä sanoisin, että kilpaileminen on erittäin hyvä motivaattori ja sillä on yhteytensä asioiden saavuttamisen kanssa. Näitä asioita täytyy kuitenkin myös haluta, eikä niitä tulisi tavoitella vain, koska tuo toinenkin tekee niin ja haluan olla parempi kuin se. Kilpailuhenkisenä ihmisenä olen saavuttanut todella paljon juuri tällä vietilläni. Olen pistänyt itseni raataamaan, sillä en halunnut jäädä huonommaksi, halusin olla paras. Nimittäin paras versio omasta itsestäni. Sitä työstän edelleen, arvaatte ehkä mistä aiheesta puhun. 🙂
Monta unelmaa tavoitettavana
Vaikka kilpaileminen on hyvä asia, se ei saisi mielestäni paisua liian suuriin mittasuhteisiin. Jos voittamisen takia aiheuttaa pahaa mieltä, tai torpeedoi toisten tekemisiä oman edun vuoksi, ollaan menty väärille urille. Reiluus tulisi säilyä aina, oli kyseessä kilpa-urheilu tai sitten vaikka se työpaikan paras – titteli. Mun mielestä kovasta duunista pitää saada palkinto, sillä sen palkinnon takia niitä hommia painetaan. Valitettavasti laiskuus ei vie pitkälle, mutta onneksi kaikilla on mahdollisuus tavoitella ihan mitä vaan, niin halutessaan. On siis turhaa itkeä, että tuo ja tuo saa aina kaiken, tai että mulla on niin huono tuuri. Onni on ihan niissä omissa pikku kätösissä ja unelmat toteutettavissa jos niin tahtoo! Kenenkään unelmia tai tavoitteita ei tulisi laittaa arvojärjestykseen. Kukin tavoitelkoon asioita, joista nauttii.
Yksi tavoitteeni on ollut näkyvät vatsalihakset 🙂
Hyvä kilpailija on myös hyvä häviäjä. Pitää pystyä sietää kritiikkiä ja sitä ettei aina mene nappiin. Epäonnistumiset täytyisi pystyä kääntää voimavaraksi, ottaa opiksi asioista, jotka eivät menneet hyvin. Opiskella/treenata/harjoitella juuri niitä asioita missä ei ole vielä loistava. Tiedättekö, kun kaikista siisteintähän on harjoitella sitä mitä osaa jo, mutta ne puutteet vaativat suuremman huomion. Ihminen joka pystyy tähän, on yleensä se joka menestyy, oli kyseessä lähes mikä tahansa asia. Aina kilpailukumppania ei tarvitse hakea muualta, vaan omasta itsestään voi myös saada motivaatiota ja kilpailla itseään vastaan, tullakseen paremmaksi kuin ennen. 🙂
Täällä olisi kanssa yksi kilpailuhenkinen ihminen 😀 Nautin kilpailla muita vastaan, tosin usein kilpailen niin, ettei toinen osapuoli tiedä asiasta. Esimerkiksi yritän tehdä koulutehtävät nopeammin kuin kaveri tai saada paremman arvosanan. Olen ollut sellainen pienestä asti. Aina piti keretä ennen sisaria ulko-ovelle kun tultiin reissusta. Toisaalta olen huono häviäjä, mutta se haittaa lähinnä sellaisissa asioissa, joista toinenkin osapuoli on tietoinen.
En tiedä onko sinulle käynyt niin, mutta minut on ”leimattu” luokan parhaaksi oppilaaksi aikoinaan, mikä en todellakaan ollut. Kaikki vain luuli niin, sillä tein ahkerasti koulutyöni ollakseni nopein 😀
Moi! Nyt täytyy sanoa, että aivan kuin puhuisit suullani. Näkemykseni aiheesta on tismalleen samanlainen.
Olen itsekin ollut lapsesta lähtien erittäin kilpailuhenkinen, liekö johtunee vanhempien antamasta mallista kun ovat molemmat hyvin ahkeria ja hoitaneet asiansa aina huolella. Lisäksi isäni on kilpaillut SM-tasolla ja myöhemmin toiminut valmennushommissa, ollen myös minun valmentaja. Olen erittäin ylpeä ja iloinen saamastani mallista, jota yritän nyt välittää omalle lapselleni.
Muulla ei ole väliä kuin että menestyy omassa elämässään, niissä asioissa, jotka ovat itselle tärkeitä. Tekee kaiken niin hyvin kuin taitaa. Silloin voi olla aidosti iloinen ja itseensä tyytyväinen.
Olen törmännyt viime vuosina siihen, että toisille on liian kova paikka jos ihminen menestyy ja on onnellinen. Valittamisen sijaan onkin positiivinen. Se jos jokin on kateellisille suomalaisille myrkkyä. Monikaan näistä kateellisista ilonpilaajista ei kuitenkaan tule ajatelleeksi sitä kuinka paljon työtä erinäisten asioiden ja unelmien saavuttaminen on vaatinut. Monet tuntuvat elävän jossakin kuplassa kuvitellen, että kävipä tolla hyvä säkä tai hyvähän tuon on kun pappa betalar tms.
Kuten sanoit, kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella unelmiaan. No pain no gain!
Heippa! Tämä kysymys menee nyt postauksen aiheen ohi, mutta olen hyvin kiinnostunut, minkälaisia koulutuksia olet käynyt jumppaohjausta varten? Olen itse pohdiskellut aloittavani jumppaohjaajan uran, mutten tiedä mikä koulutus olisi parhain. Haluaisin lähinnä vetää hikistä lihaskunto-jumppaa ;)! Olisiko vinkkejä?
Mä en taida olla yhtään kilpailuhenkinen enkä pidä kilpailemisesta, enkä koskaan ole ollut mikään suorittaja. Kuulostaa jopa hieman surulliselle tuo kirjoitus kun yritin asettaa noita ajatuksia omaan päähäni, jos jo lapsuudesta asti on ollut sellaista 🙁 Tulee ihan muistot mieleen kaikista semmoisista onnettomista tyypeistä mitä muistan kouluajoilta, ketkä suorittivat kaikkea nauttimatta mistään, oli se sitten koulumenestys, urheilu tai lasten välistä leikkimistä.
Itse kyllä nautin siitä että olen paras ja voitan, mutta lähinnä vaan joissain tietyissä jutuissa enkä erityisemmin ole innostunut erikseen kilpailemaan. Mun mielestä oma paremmuus ansaitaan ihan vaan olemalla, ei niin että siitä täytyy hampaat irvessä taistella. Olen varmaan aika mukavuudenhaluinen ihminen, mutta ainakin tällä meiningillä on ollut varsin onnellinen elämä kun mikään tekeminen ei ole ollut stressaavaa ja suorituskeskeistä 🙂
Kilpailu tänä päivänä vaan on valitettavasti kylmää, kateutta, selkäänpuukottamista ja paskan puhumista… Eikä sellasena ihmisenä kukaan oo paras versio itsestään 🙁 Kilpailun pitäisi olla hyvä henkistä, reilua, kannustavaa ja motivoivaa! 🙂 Jokaisen pitäis opetella kääntää kateus motivaatioksi – kuten sanoit jokaisella on mahdollisuus unelmiinsa 😉
Tosi hyvin kirjoitettu! Osasin hyvin samaistua aiheeseen. Nuo lapsuuden kokemukset ’kilpailtiin kavereista’ on niin tuttuja! Ennen olin tosi kateellinen ihminen ja kilpaileminen tuotti vain pahaa mieltä. Onneksi nyt vanhempana osaan aidosti iloita toisen puolesta, vaikka itse en olisi menestynyt. Tottakai voittaminen tuntuu aina silloin tällöin mahtavalta, mutta satunnaiset vastoinkäymiset ja häviöt tekevät voittamisesta vielä maukkaampaa. 🙂 Kiva kun otit aiheen puheeksi!
Musta oli hienoa että otit esille tuon stressin, että siitäkin kilpaillaan kuka on väsynein ja stressaantunein. Mulla on töissä työkaveri, joka jaksaa aina mainostaa kuinka paljon on tekemättömiä töitä ja kuinka myöhään taas eilen meni työpaikalla. Kuinka raskasta kaikki on.
Itse sanon aina, että kukaan ei tule saamaan kirkkaampaa kruunua, tai edes enempää rahaa tuolla tyylillä. En siis lähde tähän mukaan vaan annan hänen voittaa suosiolla 😉 Tästä puhutaan todella vähän, ja se on oikeasti todella väsyttävää!
Itse en ole kilpailuhenkinen, olen aina inhonnut niitä tilanteita. Mutta jotkut ihmiset saavat sen mussa esiin, esim. pitää olla hoikempi kuin joku toinen 😀 Hullua, mutta muuten en tekis kroppani eteen mitään.
Hyvin kuvattu! Itse en juuri ole kilpailuhenkinen. En halua voittajia, haluan että kaikki selviävät 🙂
Mutta olen huomannut, että toiset tarvitsevat pienen kilpailuajatuksen motivaationa, ja sehän voi olla ihan ok. Itselleni hyvin pärjääminen, ja tietyissä asioissa edistyminen ja viihtyminen riittää motivaatioksi.
Täältä löytyy erittäin kilpailunhaluinen ihminen. Olen tosin kilpaurheilija ja kilpailen sm-tasolla, mutta silti jos viivalle mennään niin haluan olla paras ja teen kyllä kaikkeni ollakseni paras:D pystyn viemään itseni treeneissä ihan äärirajoille ja haastamaan itseäni niin että saavutan tavoitteeni. Nyt tosin on menossa 3viikon tauko urheilusta, kun jalkapöytäni on pahasti murtunut. Voin sanoa että tulee pitkät 3viikkoa kun normaalisti treenaan sen +15h viikossa:)
Hauska lukea että meitä kilpailuhenkisiä on muitakin
Itsensä vertailu muihin on typerintä mitä tiedän. Vaikka jokainen sitä varmasti tekeekin. Pitäisi muistaa, että jokaisella on omat lähtökohtansa ja jokaisella on eri asiat, joihin panostaa. Esimerkiksi mainitsemasi jumppaohjaajien kilpailu asiakkaista; miten voi laittaa samalle viivalle ohjaajan, joka on ohjannut 10vuotta / ohjaajan, joka on ohjannut 2vuotta. Tai esimerkiksi ohjaajan, joka on ohjannut 10vuotta, joista koko 10vuotta samassa keskuksessa / ohjaajan, joka on ohjannut 10vuotta, mutta vuoden välein vaihtanut keskusta. Tottakai asiakkaat käyvät tämän ohjaajan tunneilla, joka kyseisessä keskuksessa on ohjannut kauemmin. 🙂 tämä nyt oli vain yksi esimerkki.
Itse olen tullut siihen tulokseen (oman kokemuksen + ympärillä olevien ihmisten perusteella), että tämä vertailu ja kilpailu jotenkin vain kielii huonosta itsetunnosta/itsearvostuksesta. Ihmisen, jolla on hyvä olla ja joka arvostaa iseään, ei tarvitse kilpailla muiden kanssa tai vertailla itseään muihin. Kuinka voisi koskaan olla tyytyväinen itseensä, jos vertaa muihin – jollain on aina jokin osa-alue elämästä paremmin kuin itsellään! Miten voi olla onnellinen, jos koko ajan täytyy miettiä keinoja olla parempi kuin muut? Miksi joillekin on niin tärkeää olla parempi kuin muut? Voiko vain muiden ihailun avulla tuntea itsensä tärkeäksi?
Mielestäni on upeaa, että ihmisillä on unelmia ja tavoitteita. Ja se, että niitä unelmia uskaltaa tavoitella, on ihailtavaa. Mutta se pitäisi tehdä itsensä takia, ei siksi että voisi näyttää muille ja todistaa olevansa parempi.
Itsekin ryhmäliikuntaohjaajana tiedän: Tottakai jokainen jumppaohjaaja haluaa, että juuri heidän tunneillaan käy paljon asiakkaita. Tietysti se on jokaisen tavoite. Ja niin se pitäisikin olla! Muutenhan kaikki se vaiva jonka työnsä eteen näkee, olisi yhdentekevää. Mielestäni vaan tämä muihin vertailu on väärä lähtökohta asiaan.
Elämä on lyhyt, ja se pitäisi käyttää AIVAN muihin asioihin, kuin vertaamalla itseään koko ajan toisiin! 🙂
Heipparallaa..Täytyy kommentoida tähän heti, että en suinkaan tarkoittanut tällä, että itseä pitäisi vertailla muihin tai kilpailla joka asiasta. Monet asiat, esim. jumppaohjaajien välinen kilpailu oli vain esimerkki, enkä kertonut itsestäni. 🙂 Olen hyvin monesti kirjoittanut juuri siitä ettei ohjaajia voi oikeen laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen, sillä makuja on monia ja sinunkin kertomat asiat vaikuttavat tietysti.
Aina jos kirjoittaa kokonaisen postauksen yhdestä aiheesta, voi lukija saada kuvan, että olisin esim. sellainen joka vain vertaa itseään muihin ja haluaa olla ykkönen. Ei sentään! Halusin vain ottaa tämän asian käsittelyyn ja pohdiskella sitä + kertoa omakohtaisia kokemuksia. Vaikka olen hyvin kilpailuhenkinen, en koe että vertailisin itseäni muihin, vaan lähinnä haen motivaatiota muista ihmisistä omiin tekemisiini. 🙂