Mulla taitaa olla pieni kierrätyskausi meneillään. Tästäkin aiheesta olen kirjoitellut aiemmin, mutta siitä on jo aikaa. Nykyään yhä usemmalla treenaajalla on oma Personal Trainer ja itse Personal Trainereita valmistuu liukuhihnalta tiuhaan tahtiin. Mistä voi tietää kuka on hyvä ja kuka ei? Ryhmäliikuntaohjaajiakin löytyy laidasta laitaan, toiset panostavat hommaan hullun lailla ja toisille se on vain ”harrastus”, johon ei laiteta aikaa juurikaan sitä ohjausta enempää. Urheilulajeissa valmentajalla on todella suuri rooli ja joissakin lajeissa juurikin koutsi heitetään pihalle jos joukkue ei menesty.
Laajan harrastuspohjan vuoksi minulla on ollut paljon valmentajia, ja mielestäni kaikki valmentajani ovat aina olleet hyviä. Ei ole valitettavaa. Sen sijaan yksi heistä on jäänyt pysyvästi mieleen.
Kun olin ala-asteella harrastin telinevoimistelua ryhmässä, jota ohjasi iäkäs (ehkä 70v) mies. Hän oli aivan loistava valmentaja ja oli aina todella läsnä harjoituksissa. Muistan, että odotin näitä harjoituksia kuin kuuta nousevaa viikosta toiseen. Treenit oli viikkoni kohokohta.
Meillä oli jokaisissa harjoituksissa käsilläseisonta kilpailu, jossa voittaja sai aina kolme pistettä, toiseksi tullut kaksi pistettä ja kolmas yhden pisteen. Arvaatte varmaan mistä mun käsilläseisonta mania on alkanut? Harjoittelin joka päivä 2-3 tuntia käsilläseisontaa, ja olinkin monena vuotena ryhmämme paras tässä asiassa. (Kauden lopulla palkittiin se, jolla oli eniten pisteitä). Tämän valmentajan ansiosta innostuin urheilusta ja olen lopulta päätynyt liikunta-alalle ihan täysipäiväisesti.
Hyvä ohjaaja (millä kategorialla tahansa) voi siis jopa muuttaa ohjattavan ajatusmaailman urheilusta, niin hyvässä kuin pahassa. Jos lapsena kokee huonoja asioita urheilun parissa, (kuten monilla koululiikunta, ei itselläni) voi jäädä pysyvä pinttymä ja ällötys urheilua kohtaan.
Sama pätee toki myös aikuisten liikunnassa. Jos uusi asiakas tulee ryhmäliikuntatunnille ja kokemus on jostain syystä huono, ei häntä luultavasti nähdä enää tunneilla toista kertaa. Tämän vuoksi meidän, jotka ohjaamme toisia ihmisiä personal trainereina, ohjaajina tai valmentajina tulisi aina ottaa työmme vakavasti ja satsata siihen huolella joka kerta.
Yritämme aina tietyn väliajoin järjestää mukavia erikoistapahtumia asiakkaille!
Mielestäni ryhmän ja yksilön ohjauksessa on eroa ja myös oma ohjaajapersoonani ryhmäliikuntaohjaajana ja PT:nä on jollain lailla erilainen. Olenkin kertonut monesti millainen ryhmäliikuntaohjaaja pyrin olemaan.
Personal trainerina haluan olla tietysti vaativa ja, että asiakkaillani on tietty auktoriteetti minua kohtaan, uskovat mitä sanon 😀 Omien asiakkaiden kanssa pyrin aina olemaan läsnä treeneissä sekä muutenkin. Haluan kuunnella heidän toiveitaan ja mahdollisia ongelmia myös ns. psyykkisellä tasolla. Monesti näissä asioissa on todella tärkeää, että pää on kunnossa, ennen kuin aletaan laittamaan kroppaa kuntoon. Kaikille ei vaan toimi se, että isketään paperit käteen ja sanotaan että tee näin. Syö puuroa, kanaa, vihanneksia ja rahkaa ja treenaa 5 kertaa viikossa.
Nettivalmennukset ja muut ovat varmasti ihan toimivia juttuja osalle ihmisistä, mutta toiset tarvitsevat myös sitä psyykkistä tukea ja tunteen, että joku konkreettinen henkilö on oikeasti heidän tukenaan.
Mun mielestä kukaan ohjaaja ei ole koskaan valmis. Aina voi parantaa ja kehittää itseään. Tällaisessa ammatissa onkin tärkeää, että haluaa kehittyä jatkuvasti. Imee tietoa ympäriltä ja osaa suodattaa niistä osan 😉
Olisi erittäin mukavaa kuulla teidän mielipiteitä tässä asiassa? Millainen on hyvä ohjaaja/pt/valmentaja? Onko teillä jokin tarina asian tiimoilta mikä on jäänyt mieleen hyvässä tai pahassa mielessä?
Minkä koulutuksen olet käynyt ja mitä teit lukion jälkeen? (jos olit lukiossa ) Olisi kiva tietää mitenkä olet päässyt nykyiseen ammattiisi? 🙂
Kävin lukion ja sen jälkeen oon käynyt liikuntaneuvojan koulutuksen oppisopimuksella. Olin nykyisessä työpaikassani töissä ja kävin välillä koulussa. Sen jälkeen sain jäädä nykyiseen työpaikkaani ja siellä aukesi ryhmäliikuntavastaavan paikka ja sain sen 🙂
Hyvä ohjaaja saa jumpparin ylittämään itsensä ja vaatii tekemään sen parhaan suorituksen. Musta tää on tosi tärkee. Koska oon ollu parin ohjaajan tunnilla, jolla jotenki vahingossa on pystyny vetää välistä. Mutta esim mun lemppari ohjaajan tunneilla saan stepissä vikat hypyt vielä korkeemmalle ja spinningissä loppumetrit puristettua niin kovaa ettei itellä meinaa usko riittää. Joitaki asiakkaita varmasti haittaa se, mutta ite tykkään jos ohjaaja ottaa välillä, henkilökohtasempaa paluatetta. Vaikka kehuu jonku hyvän suorituksen jälkeen nimellä. Itellä tulee ainaki sellane et jes, tein varmaa hyvin, et pakko jatkaa näin.
Mut annan kyllä ropsit kaikille ohjaajille, koska ite alotin ohjaamisen kuukausi sitte. En oo pitäny ohjaamista minään helppona juttuna, en todellakaan. Mutta vasta ku sä ite joudut siihen tilanteeseen, niin vasta tajuaa että kuinka paljo siinä onki hommaa.
Meillä taitaa olla aika samanlainen ajatus hyvästä ohjaajasta. Jos itse ehtisin käydä tunneilla, kävisin varmasti sellaisien ohjaajien tunneilla jotka vaativat paljon ja saavat yrittämään enemmän 🙂
Se on ihan totta että kun aloittaa ohjaamisen, huomaa kuinka paljon asioita siihen liittyy, mutta kaikki rutinoituu kyllä ajan kanssa ja alkaa sujua paremmin ja paremmin! Tsemiä ohjaajaurallesi 🙂
monesti tuntuu siltä että lajissa kuin lajissa että kun menee hyvin niin valmentaja tms ei nää, mutta heti kun alkaa mennä huonosti niin se iskee silmänsä suhun. Tää ketuttaa, mutta jos se ohjaaja tai valmentaja ei nää niitä sun huonoja hetkiä, niin eihän se osaa auttaa sua niiden asioiden kanssa missä on parannettavaa! Toki on hyvä että saa kehuja siitäkin kun menee hyvin ja että se valmentaja sitten näkee miten hyvään loppujen lopuksi pystytkään 😀
Tuo on valitettava totuus. Monestihan palautetta annetaan asioista jotka tehdään väärin, kun halutaan korjata valmennettavaa. Tärkeetä olis muistaa antaa myös positiivista palautetta kun menee hyvin 🙂
Itse tykkään vähän erilaisista ohjaajista riippuen tunnista. Tosin ylipirtsakkaa en jaksa sekuntiakaan. Mutta Xyclingissa all time suosikki oli meidän ELIXIAn pääkouluttaja. Rauhallinen luonne, mutta luo sellaisen ilmapiirin ja henkilökohtaisen kontaktin, että saa yrittämään lisää. Halusin aina hänen tunneillaan yrittää parhaani. Lisämausteena toimii vieläpä se että tietotaito pohjalla on valtava, jolloin ohjaaja osaa myös ohjata fyysiseltä kannalta oikeaan suuntaan. Myös rauhallisemmilla kehonhallintatunneilla tykkään sellaisita asiansa osaavista ja vakuuttavista luonteista. Mutta vastaavasti esim. Attackissa ja muissa kovan tehon jumpissa innostava ohjaaja on plussaa.
Eniten tykkäsin ehkä xycling-kouluttajastamme myöskin sen takia että olen itse ollut samantyyppinen. Pyrin tiedolla perustelemaan miksi tehdään näin, mutta samalla olemaan innostava. Helppoa oman vakuuttavuuden rakentaminen ei ollut aloittaessa 19-vuotiaana varsinkin kun erikoistuin haastavapuoleisiin lihaskuntotuotteisiin xygän lisäksi, mutta sieltä se oma ohjaajapersoona pikkuhiljaa alkoi löytymään ja ammattitaito rakentumaan. Toki monien oli ehkä vaikea mieltää että parikymppinen tytöntyllerö oikeasti ehkä tietääkin jotain, eikä ole joka käänteessä katosta läpi hilpeydellään pomppaava ilopilleri. Loppujen lopuksi kutienkin huomasin että vakkarikävijät alkoi löytymään ja parasta oli kun kävin sijaistamassa kouluttajan tunteja ja hänen vakkarikävijänsä kävivät hänelle kehumassa mun tunteja! Harmitti että joutui muuton takia lopettamaan, sillä kehitys jäi pahasti kesken, mutta ehkä vielä joskus 🙂
Se onkin todella tärkeää että perustelee miksi jotain tehdään juuri sillä tavalla. Asiakkat saavat ihan uuden motivaation kun ymmärtävät mitä vaikutuksia milläkin jutulla on 🙂
Kiva että sulla on ollut tuollainen ”idoli” ohjaaja ja olet saanut häneltä noin paljon inspiraatiota, ehkä juuri sen vuoksi hänen asiakkaat pitivät myös sun ohjauksesta! 🙂