2018 KOHOKOHDAT

Älypuhelin ja sen sovellukset ovat siitä loistavia, että niihin tallentuu ihan huomaamattaan oman elämän arkiset jutut ja myös ne kohokohdat. Kun luin kaikkien hehkutuksia kuinka upea vuosi on takana, koin että omani ei olisi ollut yhtä loistokas. Tuli jopa fiilis, että en ole tehnyt mitään merkityksellistä. Selatessani kuukausittain muistoja läpi, mieleen muistui kuinka sitä onkin ihan oikeesti tehnyt paljonkin loistokkaita juttuja. Suosittelen tekemään tällaisen koosteen, vaikka ihan vain itsensä takia. Mieleen muistuu ne hienot asiat ja tästä onkin hyvä lähteä uuteen vuoteen ja kokemaan toivottavasti uusia asioita!

Tammikuu: Perustin oman toiminimen ja kehitin ensimmäisen pidemmän nettivalmennukseni (lean&toned).

Helmikuu: Ostin oman asunnon. Kyseessä on siis asunto, jossa olin jo asunut ja omistanut 50%, mutta ostin siis asunnon kokonaan itselleni. Musta tuli myös Life:n ambassador, eli hyvinvoinnin lähettiläs.

Maaliskuu: Juhlimme Bodyattack 100 – synttäreitä ja kehitimme kunnon tapahtuman synttärien ympärille. Tunnille osallistui 100 ihmistä ja meno oli aika kreisiä! 😀

Huhtikuu: Olin ehdolla Indiedaysin Blog Awardseissa kategoriassa vuoden energisin blogi. Voittoa ei tullut, mutta on aina kunnia olla edes ehdolla. 🙂

Toukokuu: Tämä kuukausi oli hyvin treenipainotteinen. Treenasin jumppien lisänä jopa viidesti salilla, olin aktiivinen, pyöräilin paljon ja keskityin itseeni. Dieettasin kesäkuntoa kohti hyvin tuloksin!

Kesäkuu: Ostin sijoitusasunnon, kävin voimavalmentajakoulutuksessa ja kehitin kaikkien aikojen suosituimman valmennukseni: Miinus viisi kiloa, joka on saanut paljon kiitosta ja kehuja!

Heinäkuu: Kesäloma, jolloin keskityin enemmän vapaa-aikaan ja irtauduin arjesta. Kuuma kesä sisälsi paljon rannalla makoilua, muutamat festarit ja vähemmän treeniä.

Elokuu: Ostin kauan himoitsemani uuden auton: Audi A5 sportback!

Syyskuu: Palasin takaisin töihin ja kehitin ihan oman ryhmäliikuntatunnin (Booty Workout), josta tulikin hitti! Tunti on ollut koko syksyn täynnä tai muutamaa paikkaa vaille täysi, mikä on aika hyvä suoritus!

Lokakuu: Spinningin täyteinen kuukausi; Vedettiin parin tunnin mittainen spinning-marathon, joka olikin melkoinen rykäisy. Saman kuukauden aikana ohjasin myös erikoisvetona tunnin spinun. Ylimääräinen 15 minuuttia on yllättävän tehokasta 😀

Kaupat tehty! 🙂

Marraskuu: Viikon loma Gran Canarialla teki hyvää ja ajankohta oli aivan täydellinen, sillä marraskuu oli erityisen pimeä ja väsyttävä.

Joulukuu: Sijoitusasuno valmistui remontista!

Sellainen vuosi lyhykäisyydessään. Nyt on kuitenkin aika kääntää katse uusia juttuja kohti ja kliseisesti aloittaa ihan uudella innolla sekä levänneellä kropalla tämä vuosi. Aionkin startata hommat heti tänään tekemällä hyvän salitreenin ja nauttia terveellistä, ravitsevaa ruokaa! 😀

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


6 X VUODEN MIELENKIINTOISIMMAT

En voi uskoa, että vedellään vuoden viimeisiä päiviä ja kohta on taas aika kääntää sivu uuteen vuoteen ja toivottavasti uusiin juttuihin! Tämä vuosi on sisältänyt paljon kivoja juttuja, mutta myös asioita, joiden kautta on tullut opittua paljon, välillä kantapäänkin kautta. Tällä hetkellä elän aikaa, että odotan jotain muutosta tapahtuvaksi, en vain tiedä vielä mitä se on ja koska se tapahtuu, toivottavasti ensi vuonna! 😀

Tsekkailin googlesta postaukset, jotka ovat keränneet eniten lukukertoja tänä vuonna ja oli hauska huomata, että jos aiempina vuosina ehdottomasti kiinnostavimpia ovat olleen neuvot ja vinkit painonpudotukseen liittyen, niin nyt trendi on hieman muuttunut. Saattaa johtua myös siitä, että en ole kirjoittanut enää aiheesta samalla tavalla kuin ennen. Itseasiassa tuntuu, että koko aihe on niin loppuun koluttu, ettei siitä ole enää juurikaan kerrottavaa! Tässä kuusi luetuinta teksitä vuodelta 2018:

Asiakkaan tarina: -20 kg painonpudotus L&T – ruokavaliolla

Miesten mielestä – Millainen on kaunis nainen?

Miltä 500 kaloria näyttää eri annoksissa?

Miten me tavattiin?

Ruoka ja raha ennen vs. nyt

Eikö paino putoa? Tsekkaa teetkö näitä virheitä!

Miesten galluppi naisten ulkonäöstä oli yksi luetuimpia tekstejä! 🙂

Kommentointi blog(e)issa on harmittavasti vähentynyt, mutta heitän silti palloa sinne suuntaan! Jos teillä on mitä tahansa ideoita tai toiveita koskien sitä minkälaista sisältöä haluatte täältä lukea niin otan mielellään toiveita vastaan ja toteutukseen heti ensi viikon puolella, joten boksi on auki, antaa palaa! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook