Jumppavideoita

Iltaa! Kerroin aiemmin, että oltiin eilen päivällä kuvailemassa jumppatouhuja. Yritin miettiä videoiden toteutusta ja tulin siihen tulokseen, että on turhaa alkaa kuvaamaan jokainen biisi kokonaan, koska kukaan ei varmaan jaksa katsoa tuntia putkeen kun meikäläinen pomppii yksin salissa 😀

Tehtiin siis videopätkiä, joissa on pieniä osia lämmitelyn sekä lihaskunnon eri kappaleista. Pätkistä ei tietenkään saa kokonaiskuvaa koko koreografista, mutta pienen silmäyksen siitä. Mun koreografiat eivät ole mitään monimutkaisia, vaan aika simppeliä askeltamista, koska kyseessä ovat perustunnit RPV ja BODY. Näillä tunneilla homma pitää pysyä suhteellisen simppelinä.

Hauskuutta jumppailuun saa musiikeilla ja musiikkiin sopivalla koreolla! Esimerkisi TBC tunnilla meno on taas hieman koreografisempaa.. 🙂 Täytyy vielä mainita, että mulla on toisessa kyynerpäässä pysyvä vamma, minkä vuoksi käsi ei suoristu kunnolla, sen huomaa muutamassa kohtaa 😀

 

Tein ennakoinnit vahingossa automaattisesti muutamassa kohtaa ja välillä en tehnyt..Ohjaajat huomaa ainakin ne kohdat.

Kuvattiin myös hieman lihaskuntohommia..Ne liikkeet missä on käsipainot on BODY tunnilta ja ne missä heilun ilman painoja on RPV tunnilta. Siinä on ihan basic juttuja ja sitten hieman haastavempia muutama setti.

Videoiden laatu ei ole ihan huippuluokkaa, kuten huomaatte. Musiikki tulee myös välillä hieman liikkeen jäljessä. 

Miltä näyttää? Olkaa armollisia 😉


Spin like there’s a hot guy in front of you and a creepy dude behind you

Hoplaa! Tämäkin päivä on ollut aika urheilupainoitteinen. Saavuin vasta äsken kotiin aamun jumpilta. Oltiin sovittu Even kanssa valkokuva/videokuvaustreffit mun tuntien jälkeen. Katsotaan millaista materiaalia saatiin aikaiseksi..Jos löytyy siedettäviä videoita, niin huomenna luvassa jumppa-aiheisia klippejä mun omilta Body/RPV- tunneilta. Sneak peekkiä lämmitellystä sekä lihaskunnosta 🙂

Mä en tiedä mikä mun ongelma on, mutta jostain syystä alan aina fixaamaan ohjelmiani juuri ennen kuin pitäis lähteä töihin. Tänäänkin taas 30 min ennen kun tunti alkoi, keksin uuden jutun spinningiin ja aloin mixaamaan biisejä.. Kauhealla kiirellä sai jälleen kerran ravata tuon huiman 200 m matkan töihin! 😀

Oon maininnut, että rakennan koko spinning-ohjelman HIIT- tyyppisesti. Tunti sisältää kaksi kovaa työjaksoa. Tänään lisäsin vieläkin enemmän tehoja niin, että viimeinen kappale oli pelkkää HIIT polkemista 4 minuutin ajan. Etsin kappaleen, jossa on nopea tempo, eikä kovinkaan paljon laulamista vaan pelkkää taustabiittiä. Tarkoituksena ei ollut nyt polkea muusiikkiin suunniteltuna vaan kolmessa eri tasossa 4 sarjaa putkeen. Pidimme siis koko kappaleen ajan saman todella nopean pyöritysnopeuden ja…

  • taso 1, kesto 10 sekuntia, teho: kevyt
  • taso 2, kesto 15 sekuntia, teho: keskiraskas
  • taso 3, kesto 30-40 sekuntia, teho: erittäin raskas

Pyöritettiin siis tätä settiä kappaleen alusta loppuun ja voin kertoa, että morjens! Eipä oo koskaan tärissy jalat noin paljon spinningin jälkeen. Aivan kuin olisi vetänyt jalkapuntin 😀 Koko salista kuului niin kova puuskutus biisin jälkeen, joten veikkailen että muillakin tuntui! 3 tasossa vastus oli todella raskas ja poljettiin aivan täpöt 30-40 sek. Sai aika hyvin sykkeen ylös 😀 Tuo 1.tason 10 sekkaa taas meni aina tosi nopeesti, ei pääse juurikaan palautumaan. Tällaisella lopetuksella saa jälkipolton nousemaan entistäkin korkeamalle ja myös hapenottokyky paranee säännöllisellä treenillä.

Tätä treeniä voi kokeilla ihan itsekseenkin juosten tai polkien. Toistaa aina n. 4-5 minuutin ajan ja sitten pieni tauko ja uudelleen niin monta settiä kun pystyy. 

Poljettiin meidän HIIT-työ tähän tahtiin..

Mitä te olette treenanneet tänään?


RPV:n musiikkilista kuunneltavana

Heippa! Sain tehtyä uuden RPV(reisi-pakara-vatsa) ohjelman tänään ja mixailin lämppärin musat yhteen. tein mixauksesta videon, jotta tekin voitte kuunnella sen halutessaan. Video löytyy postauksen lopusta. Oli pakko lisäillä jotain kuvia mukaan, joten saatte ihailla NIKEn hienoja Free kenkiä samalla, jos katsotte ettekä pelkästään kuuntele videota 😀 

Lämmittelyn keskellä on yksi biisi missä teemme ponnistusvoimaa vaativaa alavartalotreeniä, jonka vuoksi lämmittelyn kesto on 24 minuuttia. En käytä RPV tunnilla mitään välineitä, oman kehon painolla pystyy tehdä todella tehokkaita harjoituksia ja mun periaatteena on aina yhdistää mahdollisimman monta lihasryhmää yhteen biisiin. Toiminnallista treeniä jonka aikana syke pysyy ylhäällä. Keksin muutamia uusia kivoja juttuja, ja mietinkin, että voisin joskus ihan kuvailla noita lämppäri/lihaskuntobiisejä jos kiinnostaa? Luulen, että mulla olis eräs kuvaajakin valmiina 😉

Tunti tuntui erittäin tehokkaalta, alla oli vielä mixattu BODYCOMBAT mikä sekin oli aikas tehokas. Aamupäivällä kävin ohjaamassa Spinningin ja BODYPUMPin, joten nyt on treenit taputeltu tältä päivältä.

Tässä kuitenkin mun RPV:n lämppäribiisit! DJ Aino in Da house 😀 

  1. Inna- Famous
  2. Jennifer Lopez feat. Pitbull – Live it up
  3. Scooter – 4 a.m
  4. Dirty Armada – Wild (basslouder remix)
  5. Pi – Use somebody
  6. RobKay & Snooky – Carry on
  7. Guess Who – Ain’t nobody (remix)

Uutta jumppamusaa

Moikka! Kuten kerroin olen hakenut paljon uusia biisejä, jotka menevät siis tunneilla, jotka suunnittelen itse. Alla muutamia kappaleita, jotka ovat pääseet mun jumppalistoille. Melkein kaikki biisit on kunnon dinz dinz meninkiä ja sopii varmasti myös treenibiiseiksi. Viljelen paljon juurikin bassoo ja poppia. Se on mun tyyli ja asiakkaat tietää sen. Käytän todella paljon tunnetuista biiseistä tehtyjä mixauksia. Uudet ja myös vanhat hitit uudelleen mixattuna iskee meikäläiseen. Spinningissä käytän joskus myös rennompaa biittiä ja esimerkiksi suomalaisia räppäreitä kuten cheekiä, astetta ja oli meillä levikset repeekin yhdessä vaiheessa ennen lomaani 🙂 Metallia tai rokkia harvemmin kuulee mun tunneilla. Omalla mixausohjelmalla muuttelen yleensä tempoja vielä haluttuun nopeuteen.


http://www.youtube.com/watch?v=-CBtikxKrVg









Kovaa treeniä ja blogiin liittyviä ajatuksia

Heippa! Oon käynyt muutamia kertoja juoksemassa mäkivetoja ja mäki-intervalleja paikallisessa laskettelukeskuksessa, josta löytyy siis todella jyrkkä ja pitkä mäki. Eilen tehtiin treeni tämän mukaan ja olin kyllä niin hapoilla etten hetkeen muista. Olin ottanut aurinkoa koko päivän, joten se vaikutti myös hieman ja olo ei ollut ihan virkein. Viimeisillä vedoilla tuntui, että lähtee taju ja tunsin myös kuinka hapenottokyky ei enää riittänyt kun ei saanut happea alaspäin kävellessä 😀

Treenin jälkeen oli tietenkin ihan mahtava olo ja tämä oli hyvää herättelyä maanantaita varten kun pääsen tykittämään heti Bodyattackin, spinningin ja coren putkeen.

Mulla olisi muuten varastossa yksi erittäin kova juoksutreeni joka tehdään urheilukentällä, olisko joku kiinnostunut kokeilemaan? Voin laittaa jakoon 🙂

Ihan pelkkää sluibailua ei ole mun lomani ollut, olen ehtinyt kokeilla uutta ”lajia” ja tänään pääsen kokeilemaan tankotanssia parin tunnin kuluttua. Aikaisempi kokeiluni oli bumperz, jossa siis päälle puetaan muovinen pallo ja pelataan jalkapalloa. Oli kyllä melko huvittava( ja rankka!) kokemus. Voin kertoa että meikäläinen oli aika suosittu taklauksen kohde. Lensin aina ympäri ämpäri kun joku juoksi päin 😀  

image

IMG_4052

Sitten taas ihan toiseen asiaan. Kun aloitin kirjoittamaan blogia vuonna 2010 (!!) niin kirjoittelin lähinnä omista treeneistä ja jumpista. Kerroin siis enemmän mitä itse puuhailin päivittäin. Blogi onkin kokenut muodonmuutoksen vuosien aikana ja nykyään kirjoitan enemmänkin ravinto -ja treenivinkkejä teille lukijoille. Olisi erittäin kiva tietää mistä te pidätte eniten. Jatkanko samaan malliin vai haluaisitteko enemmän ns.persoonallisempia postauksia jossa avaan vähän omaa maailmaa myös? Nyt kun duunit alkavat niin tänne tulee taas enemmän juttua jumpista ja ohjausjutuista.

Monet toivovatkin usein postauksia ohjaamisesta sekä koulutuksista ja niistä olen kirjoittanut aika paljon, mutta voinhan kirjoitella enemmänkin jos kiinnostusta riittää, antakaa vaan aiheita?! Olen kirjoittanut aiheesta mm:

Tähän loppuun sopii vielä pieni mainostus miten blogiani/blogeja on todella helppo seurata. www.bloglovin.com on varmaan suurimman osan tiedossa, mutta jos ei vielä ole niin suosittelen kirjautumaan sisään ja seuraamaan lemppariblogeja sitä kautta. Kun menee fitness-osioon ja hakee suosituimmat postaukset, löytyy helposti hyviä treeniin/terveyteen/ravintoon liittyviä postauksia. Seurattujen blogien uusimmat postaukset ilmestyvät aina etusivulle ja sieltä pääsee helposti lukemaan uudet jutut! Minua voi seurata täältä.

Hyvää viikonloppua, nauttikaa ihanasta kelistä 🙂