NÄIN KULUTAT 2000 LISÄKALORIA VIIKOSSA ILMAN TREENIÄ

Ajattele, jos pienillä huomaamattomilla teoilla voisi vaikuttaa suurestikin omaan aktiivisuuteen? Useinhan sitä ajatellaan, että treeni on ainoa asia joka lisää kulutusta, vaikka tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Pienillä valinnoilla voi saada aikaan isojakin juttuja. Jos 2000 kaloria kuulostaa vähäiseltä, niin muistetaan, että se on suunnilleen normaalin ihmisen yhden päivän kokonaiskulutus. Pienillä jutuilla kokonaisen päivän lisäkulutus! No hemmetti vie, kuulostaapa hyvältä. Miten tämä onnistuu?

Jos jokaiselle päivällä lisää pienen teon, tunnetaan myös nimellä arkiliikunta tai hyötyliikunta, voi edesauttaa omaa hyvinvointia ihan huomaamattaan! Tässä seitsemän esimerkkiä, joista voi valita vaikka jokaiselle päivälle yhden! Yleissääntönä kaikki liikkuminen ja liike on hyvästä. Ihminen on luotu liikkumaan, ei istumaan paikoillaan. 🙂

Kävely 45-60 minuuttia – Ei tarvitse tehdä kerralla, vaan pilkkomalla esim kahteen osaan tämä on jokaisen melko helppoa saavuttaa. 

Siivoaminen 60 minuuttia – Mikäs sen kätevämpää kuin saada koti puhtaaksi ja samalla liikuntaa itselle?

Pyöräily 40 minuuttia – Monesti pyörällä pääsee liikkumaan jopa nopeammin kuin autolla, joten esimerkiksi työpaikalle pyöräily ja takaisin kotiin täyttää jo monella tuon 40 minuuttia.

Pulkkamäki/pulkan veto 60 minuuttia – Ulkoilu ylipäätään on hyvää hyötyliikuntaa, kun siihen lisää vielä lisäpainon vetämisen tai muutaman spurtin mäen huipulle, saa keho kivasti liikettä ja raitista ilmaa!

Shoppailu 60-120 minuuttia – Kävelemistä sen on kaupoissakin kävely ja ihan oikeasti kaupungilla hengailu voi olla terveyden kannalta hyödyttävää. Tähän kun lisää vielä vaatteet pois, vaatteet päälle – rumban niin saa melkein hien pintaan! 

Lumityöt / lumen luonti / ulkotyöt 40 minuuttia – Piha siistiksi, raitista ilmaa keuhkoihin ja pientä hikeä pintaan? Lumenluonti on sitä paitsi hyvää core-treeniä, muistaa vain vaihtaa aina välilla lapion myös toiseen käteen! 😉

Tanssiminen 45 minuuttia- Kotona tai baarissa! Ei muuta kuin hyvä musa pauhaamaan ja jorailemaan. 

Infrapunasauna 40 minuuttia – Saunominen nostaa sykettä ja erilaisten laskurien mukaan 40 minuutin infrapunasaunassa rentoutuminen nostaa kulutusta jopa 300 kalorilla. En ehkä lähtisi luottamaan tähän pelkkänä kulutuksen nostajana, mutta silloin tällöin harrastettuna tekee hyvää sekä keholle että mielelle. Loistava yhdistelmä voisi olla 30 minuutin reipas kävelylenkki, pieni venyttelytuokio ja infrapunasauna. 

Se miten paljon kukin kuluttaa, vaihtelee toki yksilön mukaan  ja miten ripeästi kävelee tai pyöräilee. Nyrkkisääntönä voi silti ajatella, että yksi hyvä aktiivinen teko päivässä nostaa kuitenkin kulutusta pidemmällä aikavälillä ja tekee muutenkin hyvää terveyden kannalta katsottuna! Jokaiseen elämäntilanteeseen ei aina mahdu kuntosalikäyntejä tai kovia treenejä, mutta se ei tarkoita, että silti pitäisi maata sohvalla tekemättä mitään! Kun tekee parhaansa tilanteen mukaan, se riittää. 🙂

Kivaa keskiviikkoa!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


EI SE NYT NIIN VAIKEETA OLLUTKAAN..

Kerroin maanantaina, että aion lisäillä hyötyliikunnan määrää, sekä panostaa myös tuohon kehonhuoltoon, joka on ollut aina mun akilleen kantapää. Mä oon tunnetusti edelleen hieman joko tai – tyyppiä, ja hyvä puoli tässä ominaisuudessa on se, että kun alan jotain, saan aika paljon aikaiseksi. 😀 Noh, tätä mun haastetta potkaisi käyntiin myös se, että auto on ollut korjaamolla koko viikon ja näin ollen liikkuminen on ollut vähän haastavampaa. Mun arki on sellaista, että liikun päivän aikana monessa eri paikassa ja täällä Vaasassa tuo julkisilla liikkuminen ei ole niin kovin kätevää. 😀 Hieman siis stressasi, että miten saan tämän viikon kunnialla hoidettua. Huoli oli kuitenkin aika turha, sillä kuten niin monissa muissakin asioissa niin suunnittelemalla kaikki sujuu helpommin.

Nojoo, sitten itse asiaan, eli siihen hyötyliikuntaan ja sen merkitykseen niin hyvinvoinnin kuin painonhallinankin kannalta. Monesti mietitään vaan niitä treenikertoja mitä ehtii viikossa tekemään ja ajatellaan että vain ”treenaamalla” kulutetaan energiaa. Jos lasketaan karkeasti, että käy treenaamassa tunnin treenin vaikka kolmesti viikossa, nostaa se kulutusta 1500 kalorilla/vko. Jos sen sijaan harrastaa hyötyliikuntaa päivittäin (kävelee, pyöräilee, tekee kotitöitä/pihatöitä yms.) voi sillä nostaa omaa peruskulutustaan jopa 500 kalorilla per päivä (vs. passiivinen elämäntyyli).

Tällöin hyötyliikunnan tuoma tulos tekee yhteensä 3500 kaloria/vko. Edellä mainitut numerot ovat toki hyvin suuntaa antavia, mutta mielestäni on hyvä miettiä, että pelkkä treenaaminen ei ole ainoa oikea tapa pitää kuntoa yllä. Tietysti tällaisen perusliikkumisen lisäksi olisi hyvä myös hengästyä ja harjoittaa voimaa sen pari tuntia viikossa.

Valitettavasti todenmukainen kaava on kuitenkin hieman toisenlainen. Yhä useampi ihminen istuu tai makaa suurimman osan päivästä. Ajetaan autolla paikasta toiseen ja istutaan 8 tunnin työpäivä lähes paikoillaan, sen jälkeen jos/kun ajaa salille ja liikkuu siellä (täysillä) tunnin, ei kuulosta kovin järkevältä. Vielä huolestuttavampaa on mielestäni lasten liikkuminen nykyään. Kolmet futistreenit viikossa ei riitä mihinkään, jos muu aika istutaan tietokoneella tai ollaan muuten vaan passiivisena suurin osa päivästä. 

Itse olen seurannut mun aktiivisuutta Polar A370 – mittarin avulla, joka laskee siis mm. askelmäärän ja mittaa yleistä päivittäistä aktiivisuutta. Yleinen suositus olisi askeltaa vähintään 10 000 askelta päivässä, mieluiten enemmänkin. Jos lasken jumpat mukaan tähän, saan lukumäärän aika nopeasti saavutettua, sillä yhdessä jumpassa tulee otettua keskimäärin 3000 – 5000 askelta. Olen kuitenkin päättänyt saavuttaa tämän määrän ilman varsinaisia treenejä, ihan sen hyötyliikunnan avulla ja huomannut, että tuon 10 000 eteen saa jo liikkua ihan kivasti. Uskon, että hyvin useilla jää juuri tuo arkiliikkuminen liian vähäiseksi nykyään.

Itse oon tällä viikolla herännyt hieman aikaisemmin ja varannut hieman enemmän aikaa liikkumiseen. Pukenut hyvät varusteet päälle, musat korville ja liikkunut kävellen paikasta toiseen. Eipä se sen kummempaa vaatinut, vaikka asun 6 km päässä keskustasta. Tämä auton korjaus oli ihan hyvä opetus ja muistutus siitä, että aina ei tarvitse valita sitä helpointa vaihtoehtoa ja monesti kiire tai muut tekosyyt ovat vain laiskuutta tai jaksamattomuutta. 😀 Puhun tässä siis nyt ihan omasta puolestani ja asiat tulee suhteuttaa omaan arkeen sopivaksi. Jos duuni on fyysistä ja liikuntaa tulee paljon, on tietysti täysin ok, ottaa rennommin vapaa-ajallaan.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.

PS. Mainostellaan taas hieman Black Fridayta! Mun ripsien tekijä, eli Anastasia Beauty Baylla on huomenna huikee tarjous! Uudet ripset saisi hintaan 66,60 € (kaikki tekijät), kun varaat ajan perjantaina 24.11. kl. 8.00-20.00. Ajanvaraukset tekstiviestillä numeroon: 045 6770 636.

Suosittelen lämpimästi Anastasiaa, hänen tekemät ripset pysyy hyvänä kovista treeneistä ja hikoilusta huolimatta jopa sen 4 viikkoa!


VOIKO HYÖTYLIIKUNNALLA KORVATA TREENIN?

Hyötyliikunta kuulostaa aiheena ja sanana jotenkin niin tylsältä ja yleensä tylsät aiheet eivät kiinnosta yhtälailla, kuin vaikka näin saat pyöreät pakarat tai sixpäkin esiin. Mielestäni aihetta kannattaa silti miettiä vähän muistakin näkökulmista, sillä usein treeniin ja ravintoon liittyviä asioita ajatellaan jotenkin hyvin mustavalkoisesti.

”Suklaa lihottaa, salitreenillä saa lihaksia ja vain treenaamalla paljon voi laihtua.” Edellä mainittuihin väittämiin liittyy kuitenkin aina tosi monta muutakin vaikuttajaa. Suklaa ei lihota, jos päivän muu energiansaanti pysyy aisoissa, lihakset kasvavat vain mikäli treeni on riittävän kuormittavaa ja ravinto-sekä lepopuoli kunnossa, laihtua voi myös ilman treeniä, vaikkakin sen avulla painonhallinta on hieman helpompaa. Mitä treeniin tulee, kannattaa aina muistaa ettei keho erota ollaanko salilla hikoilemassa vai tehdäänkö tehokkaasti pihatöitä.

_MG_8334

Tästä päästäänkin vihdoin itse aiheeseen, eli hyötyliikuntaan ja sen merkitykseen niin hyvinvoinnin kuin painonhallinankin kannalta. Jos lasketaan karkeasti, että käy treenaamassa tunnin treenin vaikka kolmesti viikossa, nostaa se kulutusta 1500 kalorilla/vko. Jos sen sijaan harrastaa hyötyliikuntaa päivittäin (kävelee, pyöräilee, tekee kotitöitä/pihatöitä yms.) voi sillä nostaa omaa peruskulutustaan jopa 500 kalorilla per päivä (vs. passiivinen elämäntyyli).

Tällöin yötyliikunnan tuoma tulos tekee yhteensä 3500 kaloria/vko. Edellä mainitut numerot ovat toki hyvin suuntaa antavia, mutta mielestäni on hyvä miettiä, että pelkkä treenaaminen ei ole ainoa oikea tapa pitää kuntoa yllä. Tietysti tällaisen perusliikkumisen lisäksi olisi hyvä myös hengästyä ja harjoittaa voimaa sen pari tuntia viikossa.

_MG_8340

Valitettavasti todenmukainen kaava on kuitenkin hieman toisenlainen. Yhä useampi ihminen istuu tai makaa suurimman osan päivästä. Ajetaan autolla paikasta toiseen ja istutaan 8 tunnin työpäivä lähes paikoillaan, sen jälkeen jos/kun ajaa salille ja liikkuu siellä (täysillä) tunnin, ei kuulosta kovin järkevältä.

Pienillä muutoksilla pystyy vaikuttamaan tehokkaasti omiin tapoihin. Kuulostaa jälleen supertylsältä, mutta valitsemalla ne rappuset hissin sijaan, tai menemällä pyöräillen salille/töihin, saa nostettua jo omaa arkiliikkumista hurjasti. Joskus tällainen yleisen aktiivisuuden lisääminen voi olla ratkaiseva tekijä syyhyn miksi ei ole saanut haluttuja tuloksia painonpudotuksen suhteen.

Tätä voi tietysti ajatella myös toiseen suuntaan, eli jos työ tai arki on fyysisesti kuormittavaa, ei välttämättä tarvita enää kovaa rääkkitreeniä siihen päälle, vaan lähinnä sitä tasapainoa. Olen itse miettinyt viime aikoina omaa kokonaisuuttani ja yrittänyt tehdä pieniä parannuksia. Käyn toki koiran kanssa kävelyllä sen pari kertaa päivässä ja liikun aika runsaasti kovatehoisesti, mutta silti yritän ottaa pari kolme kertaa viikossa pyörän alle auton sijasta. Tässä kun tulee kökötettyä tietokoneen ääressä aika monta tuntia päivästä niin välillä on ihan hyvä että saa lähteä happihyppelylle hauvan kanssa. Mielestäni parasta on mennä metsään, jossa saa pääkin rauhottua kokonaan. Yritän myös jättää puhelimen kotiin ja olla ihan vaan omien ajatuksien kanssa sen lenkin ajan.

_MG_8347

Oletteko ajatelleet omaa kokonaisuutta? Löytyisikö parannettavaa? Haastan teitäkin tekemään enemmän näitä pieniä valintoja jos parannettavaa löytyy. 🙂