28. RASKAUSVIIKKO

Viimeinen raskauskolmannes lähestyy ja viimeiset viikot ovatkin olleet koko muusta raskausajasta poikkeavia. Kuten jo monesti oon maininnut, sairastelut veivät sängyn meitsin pohjalle ja näin ollen myös treenit ovat olleet pannassa. Työtkin pääsivät loppumaan, joten ohjauksia ei ole lähiaikoina kalenterissa! Harmittaa, koska ohjaukset pitivät niin hyvää liikuntarutiinia yllä ja nyt olo on edelleen hieman epävarma, että miten tästä nyt lähden uudelleen liikkeelle ja miten keksin sopivan vaihtelevaa treeniä ilman totaalista kyllästymistä. Viime päivät oon harrastanut lähinnä kävelylenkkejä ja muuten ollut aika aktiivinen, eli siivoillut ja puuhastellut kotosalla kaikkea mahdollista! :D

Jos alkuvuosi oli hullun kiireinen ja stressaava, nyt eletäänkin vastakohtaa, sillä mua lähinnä ”stressaa” se, miten saan päivät kulumaan, kun ei ole enää niin paljon töitä mihin oon tottunut. Toki taloudenkin kannalta on tullut mietittyä, että mihin tämä johtaa, mutta uskon että kaikki tulee menemään lopulta ihan hyvin. Äippälomaankin on enää vajaa pari kuukautta aikaa.

Edestä vatsaa ei juuri huomaa!

Kehon muutokset:

Vatsa on taas kasvanut, sillä vyötärönympärys on jo lähemmäs + 15 cm tällä hetkellä (iltamitta). Iltaisin tuo pötsi onkin huomattavasti kookkaampi kuin aamulla. Painoa mulla on edelleen sellaiset + 5 kg lähtöpainosta mitattuna (aamupaino). Treenaamattomuus vaikuttaa mulla aina alentavasti painoon, että se on saattanut tasata tätä nousua hieman. Edelleen tuntuu, ettei mikään muu kehon osa ole muuttunut, vaan kaikki paino ja kasvu on nimenomaan tuossa keskivartalon tienoilla. Mulla on luonnostaan aika kapea lantio ja mietittiin tuossa kaverin kanssa juuri äsken, että vieläkö lantio ehtii tästä levetä, jotta sieltä mahtuu jotain myös ulos. :D

Vauvan liikkeet on alkaneet tuntua voimakkaammin ja säännöllisemmin, joka on omalta osaltaan tehnyt fiiliksestä aika rennon ja luottavaisen, että siellä on kaikki hyvin. Olotila on muuten ollut oikeen erinomainen ja oon vaan niin kiitollinen, että oon taas terve. Oon nukkunut viime aikoina älyttömän hyvin (ei varmaan pitäisi sanoa ääneen :D) kiitos uuden sängyn ja palautuneen kehon.

Treeni:

Tätä tulikin jo sivuttua ja tämä osio jää tällä kertaa melko lyhykäiseksi. :D Ajatuksena olisi nyt saada taas treenit rullaamaan ja pientä suunnitelmaa oon tehnyt siitä, mitä yritän saada viikko-ohjelmaan mukaan. Mulla on kotona ihan kivasti välineitä ja ajattelin vetästä live-treeninä spinning-tunnin (45 min) joko Instagramissa (ainorouhiainen) tai sitten facebookissa (linkki postauksen lopussa).

Jos tuo ohjaaminen onnistuu kätevästi streamilla, kokeilen myös muita tunteja, kuten body/rpv-jumppien ohjausta! Jos tällainen kiinnostaa niin jättäkää mielellään kommenttia/toivetta, että millaiset tunnit olisivat mielekkäitä. :)

En ole oikeesti noin ”fed up” miltä ilme näyttää! :D

Ravinto:

Ruoka maistuu ja oon edelleen pyrkinyt pitämään ruokavalion perus terveellisenä ja pitkälti samanlaisena kuin aina ennenkin. Paljon on tullut tehtyä kotiruokaa ja ainoa ”himo” mitä mulla on ollut on salaatti sen monessa eri muodossa. Herkullisia ja ruokaisia salaatteja on tullut haettua kotiin aina välillä, koska tuntuu että ne on aina parempia kuin itse tehdyt.

Aloitin viikko sitten tiukemman rautakuurin alhaisen ferritiinitason vuoksi ja yritän nyt saada rautavarastoja paremmalle mallille ennen kuin vauva syntyy.

Muutaman viikon ajan oon huomannut, että ruokavälien venyessä tulee helposti huono olo. Tätä oli tuolla alkuraskaudessa paljonkin ja nyt homma on näköjään palannut takaisin. Huono olo väistyy kyllä samantien kun muistaa syödä jotain. Tuleepahan ainakin pidettyä ateriavälit tasaisena jos ei muuta!

Valtakunnassa kaikki hyvin ja vaikea uskoa, että laskettu aika lähestyy jatkuvasti. Sitä on vaan koko ajan miettinyt, että vauvan syntymään on vielä niin paljon aikaa, ettei sitä tarvitse edes miettiä, mutta kai sitä pitää alkaa jo vähän valmistautumaan siihen, että se tulee tapahtumaan ihan oikeasti ja vielä aika pian, kääk! :D

Lue myös:

ALKURASKAUS – OIREET & FIILIKSET

RASKAUS – KYSYMYKSET & VASTAUKSET

RAVINTO, RASKAUSKILOT & KEHON MUUTTUMINEN

RASKAUS & LIIKUNTA

RANDOM FACTS – RASKAUS EDITION

16. RASKAUSVIIKKO

20. RASKAUSVIIKKO

24. RASKAUSVIIKKO

 

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


2 Responses to “28. RASKAUSVIIKKO”

  1. Avatar Maiju Perälä sanoo:

    Ihan ehdottoman kiva olisi jos voisi tehdä kotona sun rpv/body/tbc-treenejä! =)

  2. Avatar Masture sanoo:

    Olisi kiva jos tekisit spinning live treeniä tai rpv tai tabata jos tekisit live tulisi varmaan hyvä ☺️

Kommentoi