VOINKO PAREMMIN SILLOIN KUN SÖIN VAIN TERVEELLISESTI?

Vuosien aikana on tullut eleltyä erilaisia jaksoja, jolloin aina välillä olen kokeillut uusia juttua. Perusasiat ovat pysyneet aina, mutta välillä pinnalla on ollut tietyt asiat. Olen syönyt maidottomasti, gluteenittomasti, kasvisruokavaliolla, ilman herkkuja, raakaherkuilla, sokerittomasti, ilman makeutusaineita ja niin edelleen. 😀

Jossain 2014 vuoden tienoilla hurahdin totaaliterveelliseen elämäntyyliin, eli söin vuosia lähes 100% vain puhtaasti. Tarkoittaen, että suosin paljon lähituotettua ruokaa, luomua, itse valmistettua ruokaa, jossa ei ollut paljoakaan mitään ylimääräistä. Vetelin vihershotteja ja valmistin raakasuklaata. 😀 Tuo oli aivan hyvä elämänvaihe ja sujui kivuttomasti silloin, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, ehkä hieman liian rajoitteinen.

2015

On totta, että kun ei syö pitkiin aikoihin sokeria tai epäterveellisiä ruokia, ei niitä osaa edes kaivata. Näin kävi myös mulle, mutta toisaalta asiasta syntyi myös tietynlainen mielikuva, että kaikki epäterveellinen on pahinta syntiä, jota halusin välttää. Täältä blogistakin on aina voinut lukea sokerin haitoista ja napata terveellisempiä reseptejä kokeiluun. Myös tämä aspekti loi tietynlaista painetta olla itse sellainen mitä opettaa.

2017 vuoden alussa hankin valmentajan ja elin hänen valmennuksen alla noin puolen vuoden ajan. Ruokavalioni koostui edelleen suunnilleen samoista ruuista, mutta homma painottui hieman enemmän makrojen puolelle. Aloin sisällyttää ruokavalioon myös niitä huonompia juttuja ja ruoka-aineita joita en ollut käyttänyt aiemmin, kunhan makrojakauma pysyi oikeanlaisena. Tämä avarsi omaa ajattelutyyliä ja aloin käyttää enemmän myös mm. maitotuotteita ja gluteenia.

2016

Viime kesänä pistin lopulta ruoka-aine vaa’an kaappiin ja aloin elää enemmän fiiliksen mukaan. Tiedän ravinnosta paljon, joten luotan itseeni sen verran, ettei mun tarvitse punnita kaikkea mitä laitan suuhuni. Vaaka onkin pysynyt kaapissa, enkä ole laskenut makroja tai kaloreita aikoihin. Olen täälläkin kirjoittanut vapaammin herkuttelusta ja joku on ehkä alkanut ajatella, että homma on lähtenyt ihan lapasesta niiden suhteen. Ei tokikaan. 😀 

Edelleen elän pääosin terveellisesti, mutta en vältä enää mitään ruoka-aineita, eikä mulla ole kieltoja tai sääntöjä. Jos joskus olin supertarkka siitä mitä vaikka treenin jälkeisen aterian pitää sisältää, niin nykyään ajattelen enemmän kokonaisuutta. Ymmärrän, että jos alan treenata tavoitteellisemmin, silloin tiettyjä asioita pitää viilata, mutta tällä hetkellä voin mielestäni paremmin kuin silloin kun söin 100% optimoidusti ja terveellisesti jatkuvasti. Fyysisesti vointi saattoi olla parempi, mutta kun se terveys ja hyvä olo ei ole pelkästään fyysistä. On hyvin vapauttavaa, kun ei tarvitse stressata ruuasta, saati miettiä sitä jatkuvasti.

2017

Mullahan on tunnetusti hyvä ruokahalu ja oon aina tykännyt syödä paljon. Nykyään ruokahalu ja ruuan ajattelu on vähentynyt ihan hirveesti, kun siihen ei enää panosta kaikkea aikaa ja vaivaa, että mitäs söis seuraavaks ja kuinka paljon. Elämäni on siis stressittömämpää ja näin ollen koen vihdoinkin olevani ihan oikeasti tasapainossa.

Summasummarum: Terveydessä ja hyvinvoinnissa täydellisyys ja siihen pyrkiminen vie oikeastaan vain kauemmas siitä kuuluisasta tasapainosta ja koko tavoitteesta. Sanoin vuoden 2017 alussa, että mun vuoden motto on sanonta ”saat sen mistä luovut” ja näin kahden vuoden jälkeen voin vasta sanoa ymmärtäneeni mistä on kyse.

2018

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


Kommentoi