KOOKOKSINEN VALKOSUKLAAFUDGE

Viikonloppu! Nykyään sitä taas arvostaa viikonloppuja ihan eri tavalla ja tämä viikko kun on jostain syystä ollut hieman tahmea niin perjantai oli enemmän kuin tervetullut. Muistan viime keväänä kun jokainen päivä oli ihan samanlainen, ei ollut väliä oliko lauantai vai maanantai ja paahdoin samalla meiningillä eteenpäin. Tuossa ajassa oli hyvät puolet, sillä ei ollut sen kummempia maanantai-angesteja, mutta eipä ollut kyllä mitään erikoisfiiliksiä kun viikonloppu iski päälle. Aikansa kutakin ja nyt on taas ihan kiva elää tällaista tasaisempaa meininkiä. Leivoinpa pitkästä aikaa myös raakaherkkuja viikonlopun kunniaksi. Tykkään kehitellä uusia juttuja ja vaikka en välttämättä söisi mitään tekeleitäni, niin rentoudun suunnattomasti keittiössä puuhastellessa. Tänään on vielä alla hyvät treenit; aamupäivän ohjauksena RPV ja iltapäivällä rykäisin vielä hyvän selkätreenin salilla!

Kookoksiset valkosuklaafudget:

100 g kaakaovoita

4 rkl kookosmannaa

3 rkl tocoa

(1 rkl lucumaa + 1 rkl macaa – ei pakollinen)

reilu kauhallinen, eli noin 40 g valkosuklaa-vanilja heraproteiinia

muutama tippa caramel – makuisia stevia tippoja (tai muuta makeutusta tarvittaessa)

ripaus suolaa (varovasti!)

pähkinärouhetta (5 parapähkinää pilkottuna) +  kourallinen mulperimarjoja 

Sulata kaakaovoi sekä kookosmanna vesihauteessa, lisää loput aineet, sekoittele, maistele ja lisää esim. makeutusta tarvittaessa. Kaada leivinpaperilla vuorattuun astiaan tai tee kuten minä ja käytä silikonista vuokaa, johon seos ei tartu. Pakasta vartin verran ja leikkaa neliöiksi. Säilyy pakkasessa/jääkaapissa. Nam!

Raakaleivonnaiset ovat todella nopeita ja helppoja valmistaa. Monilla on varmasti mielikuva monimutkaisesta hommasta, sillä monet raaka-aineet saattavat kuulostaa oudolle, jos niitä ei ole ennen käyttänyt. Kokeilemalla oppii ja itse tapaan tosiaan tehdä näitä ihan summanmutikassa sen kummempia mittailematta. Paras tapa on maistella ja lisäillä makuja tarvittaessa, variaatioita on vaikka kuinka paljon kun hieman perehtyy näihin puuhiin! Mukavaa viikonloppua!

Loppuun vielä pieni sananen Inspiration Blog Awardseista! En ole hetkeen ollut ehdolla ja nyt ajattelin että tällaisen yleisöäänestyksen kautta olisi siistiä päästä mukaan. Kategorioita on kymmennen ja itse kokisin sopivani parhaiten tuohon ”energisin” – kategoriaan. Jos oot siis joskus saanut täältä energiaa tai motivaatiota terveellisiin elämäntapoihin, olisin superkiitollinen jos jaksaisit äänestää meikäläistä. 🙂 Voit halutessasi osallistua myös gaalalippujen arvontaan, nuo tapahtumat ovat aina olleet mukavia iltoja!

Äänestämään pääset täältä!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.


2 Responses to “KOOKOKSINEN VALKOSUKLAAFUDGE”

  1. Minä vain sanoo:

    Äänestetty 🙂

  2. Sara sanoo:

    Moi! Ei liity varsinaisesti tähän postaukseen mutta mulla olis postaustoiveena Obelix et kertoisit miten se on hankittu, millainen rotu kyseessä ja esim. treenailetko yhdessä koiran kanssa

Kommentoi